31.1.2011

Energiajuomakierreportaissa

Kofeiini, guarana ja tauriini. Modernin ihmisen kokaiini, heroiini ja jenkem. Pari kuukautta sitten sain jo apinan harteiltani ja elämän syrjästä kiinni. Lopetin energiajuomat niin sanotusti "kylmänä kalkkunana", päätin vain kylmästi että nyt riitti. En juonut kuin pari tölkkiä viikossa, mutta silti ajoittain tunsin himoa etenkin ES:ää kohtaan. Tiedän ja tunnen etteivät nämä juomat ole minulle hyväksi samalla tavalla kuin kola.

Voin vain kuvitella millaisessa helvetissä maamme teinit elävät päivästä toiseen. Pyöräilen töihin ennen yhdeksää supermarketin ohi ja jo silloin liukuovista purkautuu finninaamoja tölkit kourassa. Miten siinä opiskelusta, tupakanpoltosta, viikonloppukännäämisestä, jälkiehkäisystä ja fritsujen imemisestä mitään tulee kun energiajuomaperkele riepoo sielua? Ei mitenkään.

Itse olin flirttaillut kaman kanssa jo pari kertaa pitkillä ajomatkoilla. Pieniä tölkkejä, mutta energiajuomaa silti. Kaamosaikana rattiin on melko helppo väsähtää ja matkan alkuvaiheessa nautittu juoma pitää valppaana porojen ja vastaantulijoiden varalta. Joku voisi syyttää toimittajaa, joka nukkuu pelkääjän paikalla valokuvaajan ajaessa. Tiesin kuitenkin hyvin, etten ollut kaukana siitä kunnallisen vuokrakerrostalon ovesta jonka takana energiajuomaa kitattiin. Surkeita kohtaloita vailla toivoa huomisesta. All in the game, yo.

Lopullinen isku, lankeaminen, saapui ensin tarjouksen muodossa. Kolme kahden hinnalla. Repsahdin. Sitten tuli viimeinen niitti, samana päivänä jouduin kuvaamaan töissä energiajuoman ostotapahtuman. Sain luvan ostaa firman laskuun tölkin sitä varten. Ostin kaksi, vaikka minulla oli jo kolme.

Nyt hallussani on houkutus jota vastaan on vaikea taistella, se on kuin silkkishortseihin pukeutunut Saatana joka tarjoaa sisäfilettä ja ässäarpoja. Minulla on vielä toivoa jäljellä, koska en vetänyt koko satsia kerralla kuten Charlie Sheen olisi tehnyt. Aion juoda nämä tölkit, mutta sitten lopetan ennenkuin kama vie minulta työn, hevosen, asunnon ja ihmisyyden.

30.1.2011

Kolaton tammikuu 4: Kyllä sitä tyhmä saa olla...

...mutta olisi sitä hyvä joku raja siinäkin pitää. Mutta kun ei ole.

Olimme lauantaina suvun kanssa stadikalla luistelemassa, kuten uutisista saatoitte huomata. Kyllä sitä tuollaisen kolmen vartin luistelun jälkeen on sitten ansainnut sen, että istuu 7 tuntia ravintolassa, eikö totta.

Paikka toimi Stone's ja ruokana nautin Cholesterol Specialin. Kirjoitan siitä joku toinen kerta, mutta nyt puhun tyhmyydestä. Ruokailun yhteydessä nimittäin kolattomuus on tuottanut vaikeuksia. Mäkissä olen joutunut juomaan mehua ja ravintoloissa sitten jotain alkoholipitoista. Niin tälläkin kertaa, oluella huuhdoin alas ruoan.

Ruoan ja kahvin päälle nautittiin muutamat alkoholijuomat. Velipoika vanhana vitsiniekkana olisi halunnut seitsemän jallukolaa - vanhan kunnon normipäivän hengessä. Ei otettu ihan niin montaa, mutta meikäläinen jallukolan imaili siinä tyytyväisenä. Vasta myöhään yöllä, kun jo makasimme sängyssä, vaimoni sen keksi.

Jos lähdetään oikein tarkkaan tutkimaan jallukola-sanaa, huomataan, että drinkin ainekset sisältyvät sen nimeen. Siis jallua ja kolaa. Kolaa, aivan oikein kolaa. Kyllä mäkin oon jumaleisson melkoinen puupää. Kolattoman tammikuun viettäminen ei ole mitenkään koville ottanut, on pitänyt vain olla juomatta kolaa, eli juoda jotain muuta. Mutta minkälainen puupää juo 29. päivä sitä vahingossa :D Ei jumalauta... Kyllä nauratti, kun asian tajusin.

Onneksi suhtauduin kolattomuuteen kepeästi, että lipeäminen ei harmita. Ehkä se toisaalta myös kertoo jotain kolamieheydestäni, että vahingossa siihen lipesin. Tää on tällaista.

P.S. Onneksi satuin sattumalta kuvaamaan syypäädrinksun.

28.1.2011

Fööni paarpuuriin, spinaakkeri reiliin...

Osaan purjehdustermistön vähintään yhtä hyvin kuin maailman kuuluisin merimies Aku Ankka. Vaimoni taasen leipoo parhaimmillaan kuin Kaino-Vieno Ankka konsanaan.

Kuvassa on perinteinen rantaruotsalainen herkku eli saaristolaisleipä. Tätä ne aina iloiset, lämpimiin villapaitoihin verhoutuvat, henkisesti tasapainoiset ja vakavaraiset rannikkoihmiset syövät kapyysissä, kun Nautori kelluu rauhaisassa poukamassa.

Idea saaristolaisleivän tekemiseen tuli siitä, että tuota pari päivää sitten blogauttamaani asiaa eli piparia varten ostettu siirappi oli menossa vanhaksi. Vaimoni kanssa molemmat ajattelimme jostain syystä heti saaristolaisleivän tekemistä. Vaimolla se on ollut to-do -listalla jo jonkun aikaa, ja nyt hän siirtyi sanoista tekoihin. Oli muuten hyvää. Vaimon mielestä koostumuksessa oli jotain vikaa, en muista mitä, mutta itse en huomannut mitään.

Vaivalloista tehdä ja vaatii aikaa tekeytyä, mutta vaivanpalkkakin on hyvä. Maukas leipä, jossa on ihan oma makunsa. Parasta tietysti, jos itse ei tarvitse tehdä mitään - ei vaivaa, pelkkä palkka. Suosittelen kaikkia jauhopeukaloita kokeilemaan ja jauhopeukaloiden miehiä ja naisia yllyttämään jauhiksia tekemään, jos vielä ei ole tuttua tavaraa.

P.S. Tuon kuvaamani purjevene-elämän suomenkielinen vastinehan on se, että känninen mies kokee vesisateessa katiskaa lasikuituisessa soutuveneessä. Mitä silloin syödään, en tiedä, mutta jos joku vinkkaa, niin saatan sitäkin kokeilla.

27.1.2011

Erään makeisen surullinen tarina

Ensin oli Dumle. Se piti paikkaansa tahmeimpana ja herkullisimpana karkkipussina, jota äitini pitämästä kyläkaupasta sai. Tämä oli sitä aikaa 90-luvulla kun Metsolan Erkki sinnitteli vielä laman kourissa. Kyläkaupan karkkihyllyllä oli kuitenkin kaikki hyvin, Dumlensa sai pussissa ja reikiä syntyi hampaisiin hyvällä tahdilla.

Sitten pussi ei enää ollutkaan aina punasininen, vaan vaihtoehtoina oli myös minttudumle, lakudumle, mangodumle ja ties mitä alkuperäiselle tyrmäyksellä häviävää paskaa. Sitten tulikin sitkeääkin sitkeämpi dumletikkari (kuvassa), joka jopa vähän maistui alkuperäisille dumleille. Uskoa brändiin loi myös hiihtokeskuksessa ensimmäistä kertaa maistamani dumlekaakao. Kunnes kaakaotakin sai mintun makuisena.

En ole rasisti, mutta mielestäni minttu voisi painua helvettiin.

Nyt kaupoista saa dumlesuklaalevyjä, patukoita, pötköjä, pusseja, tikkareita ja joulukalentereita. Suklaalevyillä ja makeispötköillä ei ole mitään tekemistä alkuperäisen tuotteen kanssa. Ne raiskaavat brändiä jolla ei ole edes minihametta. En ole vuosiin ostanut Dumleja. Eilen minulle iski kuitenkin himo saada vähän toffeeta hampaisiini. Miten kävikään? En löytänyt oikeaa pussillista alkuperäisiä Dumleja, lähimmäksi pääsin tikkarilla.

Fazerilla joku pudotti pallon 90-luvun puolessa välissä, eikä sitä ole vieläkään nostettu.

Mansikkarahkaa

Rahka on hyvää, jos siinä on riittävästi sokeria. Liian monesti ei ole, ja esimerkiksi Kaupungintalon suhteen olen pettynyt jo niin monesti, että harvoin rahkapohjaisia jälkiruokia nautin. En tajua moista. Miksi tehdä rahkaa, jos kitsailet sokerissa? Se on sama kuin jos lämmittäisi saunan 50 asteeseen. Onhan se sinnepäin, mutta niin kaukana, että kokemuksena vain vituttaa.

Rainbow tekee monenlaista ja myös rahkaa. Meikä diggaa. Varmaan kauhean teollista ja keinomakeutettua, tiesmitä sekä natriumglutamaatti ynnä borreoloosi jne. Mutta ihan sama: tätä syö, kun tarpeeksi harvoin ostaa.

Eipä muuta sanottavaa aineesta olekaan. Viikon musavisana annan pisteet kaikille, jotka tunnistavat taustalla soivan läpykän. Aikani kikkailin aukolla, että sain sopivan, mutta tarpeeksi utuisen kuvan. Oikein tienneet syököön palkinnoksi omakustanteisen juustohampurilaisen.

26.1.2011

Kuva-arvoitus

Välivitsiksi eräs valokuva arkistoista, kuva-arvoitushengessä. Kuka tietää, keksii tai arvaa, mitä tässä tapahtuu eli tehdään?

Lopputulema on ihan so so, mutta lähtöaineet ovat aika hienot: rasvaa ja makeutta ainakin on tarpeeksi.

Jari Sarasvuo -artikkeli

Katsokaa näitä ohjelmia, sanoi Jari Sarasvuo ennen televisiossa. Minä sanon, että katsokaa tuota tacoa ja lisään sivulauseessa, että olen muuten ollut Trainers' Housella työhaastattelussa. Viittä vaille Jarin kalakaveri siis.

Mutta siis kattokaa tuota tacoa. Mä en osaa, en todellakaan osaa. Vähän aikaa sitten mulla oli himo tacoihin, mutta se meni ohi. Sen verran vaikeaa oli syöminen. Yks puraisu ja se on siinä. Jotain pehmeää ympärille ens kerralla.

Tuo jauheliha on kuitenkin hyvää. Olin lauantaina nauttimassa muutamia oluita. Jo toisen kerran sivulauseeseen mennäkseni voin mainita, että illan aikana kuvasin ruokablogiani varten, herra siunatkoon, myös pönttöä baarin vessassa (hyvä olla sopivaa kuvamateriaalia varastossa), mutta selvisin kotiin melko ihmistenajoissa.

Yösyömiseksi se kuitenkin meni ja söin jauhelihanlopun. Oli aika hyvää, kun lämmäytti mikrossa ja lisäsi sopivasti (medium) salsaa. Ei ollut mitään ylimääräistä. Kun kerroin ruokavaliosta vaimolle aamulla, hän totesi: "No, mä ihmettelin, kun keskellä yötä haisi tacoille." Tää on tällaista, sanoi Jari Sarasvuo ennen televisiossa, mutta minä sanon, että kokeilkaahan joutessanne "salsajauhelihaa", on hyvä.

25.1.2011

Norjalaiset eivät ole ruotsalaisia

Informatiivisella otsikolla viittaan siihen, kuinka norjalaiset ovat kansana häpeäksi pohjoismaille. Koska Norja on viimeksi voittanut jääkiekon MM-kisat? Tai koska viimeksi norjalaiset ovat valmistaneet maailman eniten kännyköitä, jotka eivät yleensä toimi? Aivan, ymmärrätte mitä tarkoitan.

Suurin rikos ihmiskuntaa vastaan tapahtui kuitenkin noin 3 tuntia sitten Suomen aikaa. Olin juuri sujauttanut Tappava Ase 2:n DVD-soittimeeni, korkannut kolan ja käynyt kusella jo ennakkoon. Olin myös kaatanut kuppiin kuriirin rajan yli tuomia norjalaisia pekonisipsejä. Vielä tässä vaiheessa kaikki näytti hyvältä.

Totuus on kuitenkin se, ettei öljyllä, huippuvuorilla, turskalla ja kuningasperheellä tee hevonhelvettiä JOS EI OSAA SIPSEJÄ TEHDÄ. Jumalauta. Todella törkeän tästä tilanteesta tekee se, että kyseessä ovat pekonisipsit. Se on sama kuin pelaisi ylivoimalla Ukrainaa vastaan, kaikki keinot ovat sallittuja ja löysätkin vedot uppoavat kyllä. Ei tarvitse kuin käristää jotain kippuroita ja heittää sekaan niin paljon aromivahventeita, että jälkipolvetkin kärsivät ADHD:sta. Mutta ei, norskien sipsit haisevat pahalle, mutteivät maistu miltään. Tai itseasiassa nämä sipsit onnistuvat olemaan todella pahoja, silti maistumatta miltään.

Tällaisen kokemuksen jälkeen tulee sellainen hyväksikäytetty ja alaston olo.

Miekka jääkaapissa

Leinomies kirjoitteli metukasta männä viikolla. Hän väitti aivan oikein, että metukan pitää toimia lyömäaseena ja kunnon tavara toimiikin. Itse nimitän näitä jöötejä miekoiksi. No, kuten sanotaan, rakkaalla lapsella on monta isäehdokasta. Jotenkin tästä kuitenkin tulee lancelotmainen olo, kun ottaa tän 700 gramman pedon käteen. Excalibur pallolaajennustyyliin...

Mut siis itsekin olen Jusan tavoin pitkään pohdiskellut eri metukoiden eroja. Myös venäläinen meikää on himottanut, mutta juurikin kilohintaperusteisesti olen päätynyt normiin tai johonkin muuhun. Igor-mallilla on vissiin sen verran vähemmän menekkiä, että siitä pitää kiskoa isompi hinta.

Pitäis varmaan wikipediasta kattoa, että miten venäläiset eroaa suomalaisista metukka-asioissa. Jotenkin erilainen maku tässä kyllä on. Siitä en tiedä, johtuuko se mahorkasta, kuten Jussi sanoo, mutta mielestäni venäläinen toimii myös. Paljon rasvaa ja suolaa sekä pikkupala jokaisesta maatilan asukista: eihän se voi olla huonoa.

24.1.2011

Kinuski.

On hyvää tavaraa, jumalauta! Tämä on rainbow-kamaa, mutta samanlaisessa kahden desin purkissa on samanlaista ihanan paksua kinuskikastiketta myyty jo vuosikausia. Muistan, miten jo lapsena diggailin tavaraa. Se makeus, uu-mama!!

Jäätelön kanssa olen tätä aina syönyt. Vaniljajäde ja kinuskikastike toimivat yhdessä hyvin kuin musta ja valkoinen poliisi toimintaelokuvassa. Mitä enemmän kinuskia, sitä parempi. Monelle varmasti jo pieni määrä on liikaa, mutta meikä ei tätä voi saada tarpeeksi.

Paska kinuskikastike muuten sylettää. Taannoin Kooteella söin jädeä ja kinuskikastiketta. Se oli semmoista luirua virtsan oloista ainetta, ei jumalauta. Ei paksuutta, vaan paskuutta. Jos haluan, että mua kusetetaan, niin menen vakuutusyhtiöön ja sanon asiakaspalvelijalle, että "antakaa mulle joku sellainen hyvä kokooma eri vakuutuksia, mitä näette parhaaksi, jotta voin elää elämääni rauhassa ja maksaa samalla itseni kipeäksi", mutta harvoin haluan, että mua kinuskiasioissa kusetetaan. Rainbow-kinu ei tee sitä - sinullekaan.

23.1.2011

Kolaton tammikuu: 3. @ Mäkkäri

Pimein hetki on juuri ennen aamunkoittoa, sanovat ihmiset, jotka ovat joskus olleet siihen aikaan hereillä. Ehkäpä, ja joskus Mäkkärissäkin tunnelma on epäileväinen ennen hyvää uutta löydöstä.

Meikäläinen on vietellyt kolatonta tammikuuta eikä limunaati ole huuliani kosketellut. Ehkäpä kovin koettelemus oli edessä, kun kävi Ronaldinhon luona syömässä. Miten Mäkistä selviää ilman limsaa?

Hyvin selviää. Suosittelenkin kaikkia säätyjä kokeilemaan seuraavaa: "Quupee-ateria, perunoiden tilalle minisalaatti, appelsiinimehu juomaksi ja juustohampurilainen vielä kaveriksi." On yllättävän hyvä, täytyy sanoa. Varsinkin appelsiinimehu täyttää paikkansa ihan kivasti. Jotenkin oon kyllästynyt hampparipaikkaranuleihin viime aikoina, niin tuo salaatti on aika vakikamaa. Juustot tietysti myös. Kuvan purilainen on 50. juusto about puolen vuoden aikana. Hyvässä satasen vauhdissa siis ollaan.

22.1.2011

Kaikki ovat syöneet, mutta moniko on tehnyt itse?

Kyseessä on siis muistaakseni gulassi, tämä Unkarin (?) lahja suomalaisille kouluruokailijoille. Ainakin itse muistan tätä tavaraa monesti lautaselleni saaneeni koulu-/opiskeluaikojeni 12 ensimmäisen vuoden aikana (joo, kävin lukion!).

Se on siis nautintapaikasta riippuen parempi tai huonompi lihapohjainen kastike. Tämän soosin söin kansallisarkistolla ja se oli yllättävän hyvää. Yllätys tuli kai siitä, että en paljon kouluaikojen jälkeen ole tätä syönyt ja silloin se ei välttämättä kauhean hyvää ollut. Ei sillä, kyllä muistaakseni kouluruokaa söi, mutta harvoin se makuhermoja kuvan kastikkeen tavoin hyväili.

Pitäis melkein käydä testailemassa kouluruokia. Kai mussa opettajavibaa sen verran olisi, että jos pistäisin vakosamettipikkutakin päälleni, niin saisin peruskoulusta kastiketta? Ehkä kokeilen joskus. Nähdään uutisissa!

Mut siis pointti tässä kirjoitetuksessa oli tuo otsikko. Useimmat kai ovat tätä koulussa eteensä saaneet. 80-luvun hyvinä aikoina koulunsa aloittaneet eivät ole edes voineet välttää, kun ei silloin ituhipeille mitään kasvisruokia ollut. Mutta onko joku tehnyt itse? Mulla ei kyllä oo koskaan varmasti käynyt mielessä kaupassa, että "tehdäänpä gulassia!"..

Silmiä polttaa, korvissa soi ja muutenkin elämä rankaisee

Huomasin vuoden vaihtuneen, lumen tulleen ja kusen jäätyneen pölykapseliin. Huomasin myös etten ole syönyt tortilloja pariin kuukauteen! Hävettää. Joten otin ratikan lähikauppaani ja latasin koriin tortsutarpeet: iso kotimainen kurkku, kolme perussuomalaista tomaattia, pari tienvarsipommittajan paprikaa, fetaa, kanaa ja jauhelihaa. Sipulia olikin jo kotona. Meksikolaishyllyltä otin jotain salsaa ja sitten tulikin stoppi.

Ottaisinko punaisia vai vihreitä jalapenoja? Toisaalta en edes tarvitsisi niitä, mutta halutti alkaa keulimaan viikonlopun kunniaksi. Purkeissa ei lukenut kumpi vaihtoehto olisi tulisempi, lisäksi vihreitä oli tarjolla isompi purkki. Toisaalta vihreät ovat muutenkin käyttäytyneet kuin löysät kullit viime aikoina. Olen melko arka tulisuudelle joten otin pienen purkin punaisia, eipähän jäisi niin paljoa syömättä.

Virhe.

125 grammaa täyttä paskaa ja liemet päälle. Punaiset jalapenot ovat törkeän tulisia ja pilaavat tortillani! Jätin siis jalapenot pois ja aion antaa ne tuliselle kaverilleni lahjaksi. Ai miksikö olen näin nössö? Se, että olen muutoin helvetin kova jätkä ei tarkoita sitä että haluaisin pilata ruokani muut maut tulisuuden ylivoimalla. Syrjäkylillä kasvanut kieleni ei ole tottunut tuollaisiin makuihin sen enempää kuin se on tottunut nuolemaan perseitä.

Joka päivä sitä oppii jotain uutta, enpähän enää osta punaisia jalapenoja. Toivoisin myös että tollot Pirkalla tajuaisivat laittaa purkkeihinsa määritelmät "tulinen" ja "muista jumalauta pestä kädet ennen kuselle menemistä -tulinen". Annan kyllä täyden kunnioituksen kavereille jotka vetävät näitä tulisia hommia päivät pitkät ilman sen kummempaa tuskanhikeä. Minulla ei ole sitä mitä se ottaa, eli I don't have what it takes to be a bad ass.

Nyt sinäkin voit vaikuttaa! Uusi äänestyksemme koskee tulisuutta. Kerro mielipiteesi ja 31.1.2010 kello 12.00 tiedämme mikä on yleinen mielipide. Äänestyksen löydät jälleen tuosta oikealta.

21.1.2011

Mysteeripiffi

On snadisti outoa, että mulla on tietokoneella valokuvia ruoasta, enkä edes tiedä, missä olen syönyt ja mitä. Kuitenkin valokuvaamisen olen hoitanut. Kärsiikö joku muu samasta ongelmasta?

Kuvassa pihvi-annos, joka koostumuksesta päätellen on kansallisarkiston lounaspaikasta. Oli varmaankin hyvä pihvi, siellä ne pruukaa olla.

Korvaukseksi huonosta artikkelista kerron vanhan vitsin. Lehmäaiheisen, siltä varalta, että tuo on lehmää tuo piffi. Olipa kerran lehmä, joka tavalliseen tapaan lehmäili laitumella. "Am, am, am", se sanoi. Paikalle tuli lammas, joka ihmetteli lehmän ääntelyä ja kysyi, miksi se niin kummaa ääntä piti...

Ääh, liian vanha, en kehtaa edes kertoa loppuun. Ens kerralla yritän miettiä jonkun tuoreemman vitsin, mutta en siis lupaa mitään.

20.1.2011

Sano muikku

Menimme vaimon kanssa kauppaan. Se on aina vaikeaa, jos ei oikein tiedä, mitä sitä tekisi ruokaa. On helpompaa, jos sattuu joku himottamaan. Kuinka ollakaan, poistuimme kaupasta muikkupaketin kera.

En muista, olenko näitäkään ennen itse tehnyt. Muisti pätkii, kai olen tulossa vanhaksi. Oli vähän epävarmuutta siitä, kuinka isoista kannattaa sisuskalut ottaa pois ennen paistamista. Netissä neuvottiin kalan perkaus- ja perkaamattomuusongelmaa siten, että silakan kokoa lähentelevät muikut kannattaa perata. Note to self: osta seuraavalla kerralla silakoita verrokkiryhmäksi.

No ei, kyllähän tosta selvittiin. Eipä joukossa montaa isoa ollut, mutta niiltä poistin päät ja sisäelimet, joita he eivät enää itse tarvinneet. Kalaruoat ovat jotenkin syyllistävää laitettavaa. Tiskialtaan pohjalta syyttävästi sinua tuijottavat kalan irtopäät eivät ole kivoja. Kalaraukat, nuo vesistöjemme pikkusamurait. Ajaltelkaa, jos vaikka possunpihveistä jäisi söpö töpselikärsän pää tiskialtaaseen...

Joka tapauksessa muikuista tuli yllättävän hyviä, vaikka kaksi amatööriä niitä laittoikin. Täytyy ottaa vakiohjelmistoon tää setti.

Viikonlopun haavemaailma

En ole oikein koskaan ollut aamiaisihminen. Minäkään siis. Viime aikoina useimmiten olen aamupalakseni ottanut arkisin pelkän suihkun, sillä reagoin nykyään kellon huutoon rutiinilla: hiljennän kellon ja jatkan unia. Unen määrästä riippuen uudestaan herättyäni on joko kiire tai kova kiire. Siinä mitään syödä.

Joskus otan hedelmän mukaan töihin. Jumala on tehnyt älykkäässä suunnittelussaan hyvää työtä, kun monet hedelmät ovat niin käytännöllisiä. Jollain klementiinillä ja vedellä sitkutan sitten lounaaseen.

Viikonloput on toista maata. Olen kirjoittanut joskus peksuaamupalasta, jonka sain Tampereella: ystäväni yllätti minut iloisesti ja oih, vieläkin lämmittää sydäntäni. En nyt vaan löydä ko. artikkelia. No anyway, olin sitä valittamassa, että on se aika väärin, että mies joutuu pakkaseen ilman murkinaa ihan vain siksi, että on aamu-uninen. Kuvan kaltainen setti pitäisi ehtiä valmistaa ja nauttia kiireettä, mutta ei. Elän viikonlopulle ja viikonlopun kiireettömille aamuille.

19.1.2011

Suhteellisen lihaksikkaan nuoren miehen aamupala

En ole oikein koskaan ollut aamiaisihminen. Syömisestä nyt ei vaan tule mitään joskus aamukasilta, ei yhtään mitään. Menee väkisin nielemiseksi kuten Peter Northin vastanäyttelijöillä ja siihen en halua syömistäni ajaa. Syömisen on oltava kivaa ja tultava luonnostaan.

Viime aikoina olen kuitenkin alkanut jääkiekkoilemaan pari kertaa viikossa ja tämän takia olen huomannut lihaksieni räjähtävän kasvun, joka luonnollisesti tapahtuu levossa. Reisilihasteni huikean muodonmuutoksen takia kehoni kaipaa ravintoa heti aamutuimaan. Meininki alkaa muistuttaa tavallista Bruce Bannerin raivokohtausta, hyvä että mahdun enää housuihini.

Eilinen NHL (National Hockey Leinonen) aamupalani koostui kolmesta juustorieskasta, joiden päällä tuplamakkarat metukkaa ja pippurikinkkua. Snellmannin pippurikinkku, kuten muutkaan leikkeleet eivät enää sisällä natriumglutamaattia, mutta ostin sitä siitä huolimatta. Tuplaleikkeleitä kompensoi kurkut ja tomaatit. Voin muuten avoimesti suositella nuita pikkurieskoja, etenkin juustoversiot ovat mieleeni. Mukavan kokoisia ja muotoisia, hyvää vaihtelua ruisleivälle.

18.1.2011

Meetwurstin tulee toimia lyömäaseena

Harvoin tulee tsekkailtua kilohintoja, mutta viimeksi metukkaa ostaessani havahduin puuhaan. Oikeastaan tähän minut ajoi vaihtoehtojen mahdottomuus. Tarvitseeko sitä metukkaa oikeasti olla satoja eri vaihtoehtoja? Onhan siinä puolensa, että saa hevosmetua, valkosipulimetua, pippurimetua, paprikametua ja miniatyyrimetua. Liika on liikaa, koska en osaa päättää mitä haluan. Yleensä haluan vain ihan tavallista kamaa kuitenkin.

Päätin ostaa kerralla kunnon pötkön, ettei tarvisi tuota äsken kuvailemaani länsimaisen ihmisen tragediaa elää ihan heti uudestaan. Pötköissä valinnanvaraa oli tasan kaksi: Venäläinen ja normi. Venäläistä metukkaa en ole koskaan digannut, se maistuu siltä kuin eläimet olisivat vetäneet kaksi askia röökiä päivässä ennen teurastusta. Valinta oli selvä ja Kotasavun pötkön kilohinnaksi tuli noin kuusi egeä. Peruspakkauksien kilohinta huitelee viidentoista euron tienoilla. Kokoomusmetukat maksavat sitäkin enemmän.

Tulee muuten todella hyvä olo kun kaupassa nakkaa metupötkön olalle ja kävelee kassalle. Kassaneitikin tietää who the boss now ja katsoo ihailevasti ostoksieni hienostunutta makua. Pötkö on juuri sen kokoinen, etten tarvitse muovipussia vaan säästän sademetsiä sujauttamalla metukan takkini povariin. Viimeistään tässä vaiheessa muutkin kassaneidit ja asiakkaat tietävät who the boss now.

Liskohirviössä

Iguana on aika herkullisen näköinen elukka, suorastaan syötävä. Eipä siis ihme, että Helsingissä on pikkuketjullinen samannimisiä ravinteleita.

Menemättä sen enempää yksityiskohtiin, voin sanoa, että tämä kaveri poltteli, kun meni sisään, ja kirveli, kun tuli ulos. En ihan ylettömästi diggaile tulista ruokaa, mutta sitä tulee syötyä, en tiedä miksi.

Kai se on siksi, että se on ihan hyvää. Se on siis hyvää, vaikka en sinänsä pidä tulisuudesta. Se on ristiriitaista. Tärkeä syy hyvyyttä on se, että perusemmeet on useimmiten meksikaanipaikoissa kohdallaan. Usein lähtökohta on liha, tai jos joku haluaa kasviksia, niin silloin kana. Kunnon tavaraa siis.

Kaikki itseään kunnioittavat Helsingissä pyörineet epelit lienevät Iguanaa kokeilleet, mutta sanottakoon nyt vielä, että kannattaa mielestäni kokeilla. Paitsi Keskuskadun Igistä, se on mustalla listallani, en kylläkään muista miksi.

P.S. Onnittelut muuten vielä kerran Igu-seuralleni. Toivottavasti ehdit Palliksen lukemisen lomassa vähän osallistua myös lastenhoitoon.

17.1.2011

Tuplakiekko Koiviston tyyliin

Leinonen kirjoitti joku aika sitten tuplakiekosta. Tälle tervehenkiselle jääkenttien pikku samuraillehan se tarkoittaa sitä, että ensin lyödään kiekkoa, sitten syödään sellainen. Meikäläiselle tuplakiekko taas tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että syödään pizzaa kahdesti päivän aikana.

Tällaiseen urotekoon pystyin viimeksi joukukuussa. Syystä tai toisesta meikäläisen oli pakko käydä lounaalla Kotipizzassa. Pakko on pakko, mitä sitä vastaan taistelemaan. Otin tietääkseni ekaa kertaa lautaselleni Kotzonen, jonkinlaisen ko. pizzerian erikoisuuden.

Kai tää joku calzonen vaasalainen serkkupoika on. Pizza, joka on käännetty puoliksi ja lyöty sallaadia väliin. Ihan ooko setti, mikäs siinä.Skeptisesti Kotsariin suhtautuvalle Jusalle tässä voisi olla jotain, sillä annos muistuttaa niin paljon hänen tapaansa syödä lätty, että itse ottaisin puhelun Rabbelle ja syyttäisin plagioinnista. Tai ainakin Jussina kokeilisin. Annoksen hinta ei ollut kova, mutta väkisin tulee tietysti mieleen se mahdollisuus, että ympärikäännetyssä osuudessa on pihistelty täytteiden määrässä. Mistä näistä tietää.


Toine pizza oli sitten vaivanpalkkaa siitä, että kävin ihmettelemässä velipoikani uutta kaappia ja suomalaisen huonekaluteollisuuden alennustilaa. Pizzassa ei onneksi ollut vikaa. Ko. henkilöllä on taipumus upgreidailla kauppojen valmispizzoja, ja tähänkin oli tehty muutoksia: oli vaihdettu ralliratti ja kuppipenkit, lisätty takaspoileri sekä madallettu koko paskaa. Itse olen laiska ja vedän pakastepizzat ihan normeina, mutta jotkut ilmeisesti lisäävät tomaattia, salamia tai jotain muuta kivaa. Pitäisi ehkä kokeilla joskus.

16.1.2011

Voittaja

Pallolaajennuksen ensimmäisen, vuosittaisen "Suomen paras ruokablogi" -äänestyksen voittaja on selvinnyt. Äänien laskennan ja lakisääteisen tarkistuslaskennan jälkeen tulos oli selvä: Suomen vuoden 2010 paras ruokablogi oli yksimielisellä äänestystuloksella Ruokablogi Pallolaajennus. Onnittelut!

NIKSIPALLIS: Tyyliä lasin alle

Blurayn tulossa on yksi hyvä asia: nimittäin DVD:t halpenevat entisestään. Noin rapialla kympillä saa tilattua boksillisen Tappavaa Asetta tai Rockyä, riippuen luonnollisesti siitä pidätkö yleensä bileitä neljälle vai kuudelle hengelle. Isompiin pippaloihin, kuten Linnan juhliin, suosittelisin teeman mukaisesti paria kipaletta Kylmä Rinki complete collectionia.

Pienelläkin rahallisella panostuksella voit näyttää arvovaltaisillekin vieraille millainen isäntä olet. Tyyli on jokaisessa asiassa tärkeää ja ensivaikutelma on yleensä se kaikista merkittävin.

Ajatellaanpa skenaario, jossa kutsut esimiehesi kylään ja tarjoat kylmää kolaa oikeaoppisesti kylmennetystä lasista. Tarjoilet ensin juoman sellaisenaan ja ihailet pomon leveää hymyä ja tyytyväistä olemusta, mutta heti lasin alkaessa hikoilla tempaiset lasin alle tyylikkäästi vaikka Robocop Special editionin. Kaveri alkaa melko varmasti kaivamaan palkankorotusta jo omasta pussistaan. On tärkeää, että pystyt vielä nostamaan tasoa jo erittäin korkealle nostetun riman jälkeen. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana, sillä esimerkiksi Robocop kolmosen käyttäminen kyseisessä tilanteessa voi tuoda sinulle pahimmassa tapauksessa äkilliset potkut tai vähintään ikuisen ylennyskiellon.

Tyylikkyys on taitolaji, jossa harvat onnistuvat. Sinun tulee hallita ajoitus ja ymmärtää tilanteiden luonne. Amatöörimäiset ratkaisut saattavat sinut korkeintaan naurunalaiseksi ja se harvoin on tyylikästä.

Kalliita pähkinäsuklaanameja

M&M-suklaanamut, minä haluaisin tietää, miksi te olette niin kalliita. Eikös ne ole? Siltä ainakin tuntuu, sellainen pieni pussi maksaa varmaan kolmatta euroa.

Saatanalllllisen pihinä miehenä en tietenkään osta näitä koskaan, mutta ennen joulua hairahduin. Varmaan ne on ne huippuhauskat mainokset, jotka sulattivat lompakonnyörini. Tiedättehän sen keltaisen hölmön kaverin: "Lumi - seee voi olla keltaista." :)

Mutta vaikka ovat siis kalliita, niin ovat myöskin hintansa väärti, sanoisin. Rousk rousk, nämä taisivat olla pähkinäversioita ja yhden kun otti, niin piti ottaa kuus perään. Taidan alkaa säästää taas ensi joulua varten. Pakko saada mätiä ja M&M:ssejä pöytään...

15.1.2011

Sauna + seura = poika

Näin lauantai-iltaan sopinee lyhyt sauna-artikkeli. Väitän, että saunominen hyvässä seurassa on kyllä poikaa.

Siihen kykeneväiset siis napsauttakoon (tai muuten sytytelköön) kiukaan päälle.

Nallenaksuista ja niiden sosiaalikulttuurisista vaikutuksista postmodernin ihmishylkiön sielunmaisemaan

Lidl ei ehkä ole se all-day-every-day-motherfucker-don't-fuck-with-the-king pulju, josta ravintonsa ostaisi. Mutta se tarjoaa monia kokeilemisen arvoisia hauskoja tuotteita, jotka usein ovat genrensä kärkipäätä lintukodossamme.

Lidl on mielestäni kärkipäässä ranuleissa, pakastepizzoissa, krematorioissa, täytepatongeissa ja osittain myös sipseissä. Lidlin sipsitarjottimen huvittavin pussukka on Crusti Crocin Teddy Snacks. Pussi tunnettiin muistaakseni aiemmin nimellä Teddy's Hit, jonka huumoriarvon vääräleukaisimmat meistä ymmärtävät välittömästi. Eheheh.

Kuvanlukutaidoltaan ammattikoulun tasolla olevat huomannevat jo sipsien olevan hymyilevän nallen pään muotoisia naksuja. Naksujen suufiilis, eli kulinäärinen olemus koostuu rapeasta luonteesta ja kielen päällä poksuvasta rakenteesta. Maku on melko tavanomainen, mutta koostumus saa pienehkön pussin kulumaan kyllä nopeasti.

Pussi maksaa yleensä sen 0,89 euroa, joten rahasta lihominen ei ole kiinni. Jos sinulla sattuu jo olemaan lapsia, nallen muotoiset naksut ovat oiva tapa käynnistää lyhyt, mutta huomaamaton matka teini-iän lihavuuteen. Pienen pussin johdosta nallet sopivat myös painonvartijan naposteltavaksi, koska voi ahmia koko pussin ja kehua itseään siitä, ettei ahminut 300g megapussia.

Patukkamaailman Shaft

Kaikkihan muistavat suuria tunteita herättäneen patukkaäänestyksemme (ja tulos). Tässä olisi siihen skabaan sopiva musta hevonen. Musta Snickers, ehoti-eho.

Vaimo tarjosi patukkaa tuossa joku aika sitten, mutta jäänyt artikkeli kirjoittamatta. Niin paljon ruokia, niin vähän aikaa. En oikeastaan muista varsinaisia perusteluja siihen, miksi päädyin pitämään tätä hyvänä patukkana. Luultavasti syy oli maku. (jumalauta, tänään tulee vitsiä!)

Täytyy varmaan kolattoman ja muutenkin elottoman tammikuun jälkeen osta tällainen, sillä sen muistan, että diggailin. Sniku sai muuten aika paljon ääniä tuossa äänestyksessämme, siis plussia eniten. Joku fäni voisi ostaa tai jos on kokemusta, niin muuten valottaa, miten tää eroaa originaalista.

14.1.2011

Kehitys kehittyy

Harjoitus kuulemma tekee mestarin greipin syömisessä ja epäilen, että sama pätee myös hodarien vääntämiseen. Alan parantua.

Old School newyorkkilaisesta bakteeripesäkärrystä ostettu makkara on höyrytetty, näin luulen. Joku Amerikan raitilla pyörähtänyt valaiskoon minua. Kokeilin höyryttämistä, mutta se ei ole mun juttu, tarviin paistoa.

Mielestäni paistettuna se vaan on parempi myös hodarin välissä. Kuuma ja rapsakka, tiedättehän. Sopivasti muita sörsseleitä ja tietysti paahdettua sipulia, niin ollaa jo lähellä. On vain uusi ongelma noussut: nuo sämpylät on nimittäin aika kurjia. Ne on niitä halpoja styrox-leipiä, joista tehdään myös pahoja hampurilaissämpylöitä. Täytyypä paneutua asiaan, sillä luulen, että laadukkaat paistetut nakit ja kunnon sämpylä yhdistettynä olisi jo jotain.

Onko jollakulla kokemuksia syötävistä hodarisämpyistä?

13.1.2011

Kasvis vs. fisu

Kyllä se tekee joskus pahaa. Ihmiset ovat erilaisia, mutta samanarvoisia, sehän tiedetään. Ihminen, joka ei syö lihaa, minä olen aidosti sitä mieltä, että se on ihan ihminen. Kyllä silti tekee pahaa, kun kunnon lihansyöjä pistää hynttyyt yhteen kasvissyöjän kanssa. Uunimakkara vaihtuu linsseihin.

Koska olen niin läpeensä mukava mies, minulle tarjoiltiin tänään kahden ruokalajin illallinen Espoon sydämessä. Olen kyllä vähän pettynyt, täytyy myöntää, ruokakutsujen vähäisyyteen ylipäänsä, sillä kalenteristani löytyisi varmasti useamminkin tilaa (vih-vih), mutta tällä kertaa siis sain sellaisen. Osittan ruokana oli ns. kasvishöttöä.

Linssiä, porkkanaa, kukkakaalia ja jotain sellaista. Makumaailmana curry tai jotain. Maistui se joltain ja mielelläni syön (lähes) kaiken ruoan, jota joku minulle tekee ja eteeni kantaa, mutta silti. Kasvisruokien ongelma on se, että ne ei ole pahaa, mutta ei oikein hyvääkään. Söishän niitä elossapysyäkseen, mutta ne ovat hengettömiä.


Toinen laji oli onneksi lohta. Normaalia ruokaa siis. Seuranani ei siis ollut kasvissyöjä ja kasvissyöjä by a relationship, sillä kala ei ollut pannassa. Mikä mahtaa siinä olla erona lihaan? Mistä näitä tietää. Mutta siis kattokaa nyt tuota ruokaa. Onhan siinä jo ulkonäöllisesti ihan erilaista yritystä. Toinen on epämääräinen ja ennen kaikkea epämääräisen värinen eminenssi (kasvispöperöthän on aina tuon värisiä), toinen kaunis kalapala. Tarjoajan mielestä ei varmasti ollut kyse mistään vastakkainasettelusta, mutta kyllähän tästä helposti sellaisen saa.

Minun valintani voittajaksi oli selvä jo ennen maistamista. Se on Mr. Fish.

Achtung, Panzer!

Lidl, suomalaisittain liideli. Tiedättehän nämä saksalaiskaupat, joita netin kaikkien alojen asiantuntijat puolustavat Hesarin keskustelupalstoilla siitä, että ne ovat ainoa halpa vaihtoehto kahden suuren kartellin ulkopuolella ja että maitokin on siellä Suomalaista!!!

Itse arvostan kaupoissa laajaa valikoimaa ja lyhyitä jonoja, niin harvemmin tulee käytyä. On kuitenkin muutamia tuotteita, joita krauteilta kannattaa hakea. Oikein, Petri siellä jo huusikin, että kola, mutta myös pakastepizzat ovat hyviä, Alfredon sedän tekemiä, muistaakseni.

Mutta petti sitten nämäkin jumalauta. Dr. Oetkerin vastaavat yllättivät positiivisesti taannoin ja intoa piukassa kokeilin näitä. Pah. Täyte on ihan jees, mutta pohja on pahaa. Ilmeisesti ovat pikkujääkiekkoja maalanneet ruskeaksi ja lämänneet salamin päälle. Ei hyvä, ei todellakaan. Se oli niin lähellä. Diggailin mm. sitä, että pizzat tuli kolmen satseissa ulos paketista. Sai juuri haluamansa määrän paistaa. Mutta ei se auta, jos tuotoksia ei halua syödä.

12.1.2011

Riks, raks, poks ja lautaselle

Hyviä ajatuksena ja herkullisia mauiltaan. Maustettua jauhelihaa, salsaa, jalopenoja ja muuta nannaa. Kaikki tämä kovan tacokuoren sisällä eli hyvässä tallessa. Aika harvoin tulee syötyä tacoja, sillä helposti ympärille vedetään jotain pehmeämpää. Useammin pitäisi, hiton hyviä.

Mutta mutta. Ilmeisesti taas tullaan sen ongelman eteen, että meikä ei vaan osaa. Joskus lähden etenemeen suoraan edestä, ylhäältä nypertäen tai salakavalasti alhaalta. Lopputulos on aina sama: jossain vaiheessa kuori levähtää niin kuin entinen emäntä.

Osaako joku syödä tacoja ilman, että tulee sotkua? Vai onko se osa sitä nautintoa?..

Oikaisu: Reilua kolaa

Haluaisin muokata lausuntoani Pirkan reilun kaupan kolasta. Aiemmassa viestissäni en kenties ollut tarpeeksi jyrkkä. Nyt rapian litran kitanneena koen empirian olevan takani ja voin avoimesti sanoa että litku on täyttä kusta! Maku muistuttaa paljolti Sodastream kolaa, joka on myös samalla tavalla tiivistemäinen litku vailla sielua.

Suomi on hyvinvointivaltio, jossa 700 000:n köyhyysrajan alapuolella elävänkään ei tarvitse nöyrtyä juomaan paskaa kolaa.

Kirjattakoon pöytäkirjaan seuraavaa: Pirkka reilu kola, kuten tavallinenkin Pirkka kola on kilpailuun nähden niin kehnoa, että sitä ei voi suositella edes lepsuista eettisistä syistä kenellekään.

Onko oikeudenmukaisuudella mitään väliä, jos kola on näin surkeaa? Mielestäni ei. Ihmisoikeuksiin kuuluu paitsi inhimilliset työolot, myös inhimillisen makuinen kolajuoma.

11.1.2011

Reilua kolaa

Vakituinen lukijamme Timå pyysi raporttia Pirkan reilun kaupan kolasta. Tottahan toki lukijoita palvellaan, olemmehan mukana kansalaispalvelujournalismibisneksessä yhtä paljon kuin yhdyssanabisneksessä.

Pirkka-kolahan itsessään on halpiskolajuomista heikoimmasta päästä, mutta juotavaa silti. Reilun kaupan version valmistuksessa ei vain ole käytetty yhtä paljon syyllisyydentuntoa. Syyllisyyttä reilussa kolassa on vain puoli desiä kun esimerkiksi suuri ja paha Coca-Cola tislataan suoraan Pietarin katulasten kyynelistä, joten syyllisyyttä on kolmen desin verran. Uuden vuoden kampanjana korillisen päälle saisi myös taivaspaikan, mutta yhden pullon ostaja saa vain puolitoista litraa laupeutta ja impeytensä takaisin (ollessaan nainen).

Reilun kaupan tuotteissahan on se hyvä asia, että kolapuun hedelmien kerääjiä ei tässä tapauksessa raipata auton antennilla, vaan välineet ovat laadukkaampia kumiruoskia. Myös työläisten palkkiot ovat reilusti tuotetuissa elintarvikkeissa paremmat. Sokeaa äitiään elättävä lapsityöläinen José Enrico, 7, saa viikon työstä palkaksi pussin päiväyksensä menettänyttä Uncle Benssiä ja käytetyn raaputusarvan. Tavallisesti viikon taksa kolafarmilla on tunti turpaan ja sankollinen hiekkaa.

Makutestissä päätin antaa Pirkka reilukolalle parhaat mahdolliset olosuhteet. Olin nimittäin juuri urheillut, joten jano yltyi valmistaessani pizzaa kolalle kaveriksi. Ei paljoa vakuuttanut ja väittäisinkin Koiviston olleen oikeassa todetessaan kaman olevan "maistamatta paskaa". Kaipaisin enemmän alipalkatun työläisen sätkänsavuista hikeä makusekoitukseen, mutta meneehän tämä janoiselle näinkin. Reilu muuten maksoi pantteineen 2,29€, joka on lähes euron enemmän kuin Olvi Cola. Olvin ostin pysyäkseni hyvissä väleissä Saatanan kanssa reilusta ostoksestani huolimatta.

10.1.2011

V-Greippi

Ei, otsikko ei viittaa sanaan "verigreippi", vaikka puolikkaan sellaisen juuri söin, vaan V viittaa erääseen osaan ruumista, joka naisilta löytyy, mutta miehiltä ei. Kyseinen sana genetiivissä. Tällaisia tunteita herättää greippi meikäläisessä.

Olen yrittänyt vähän opettella syömään hedelmiä. Olen järkeillyt, että syömällä niitä voisin osaltaan pikkuisen kääntää tätä nousevan painoni viisaria rauhoittumaan ja muutenkin elää ikuisesti. Esim. klementiinejä ei eräs tamperelainen fani ole turhaan kehunut, kyllä niitä syö, mutta greippi on toista maata. Sain tähänkin vinkin kamulta ja urheasti kävin puolikkaan kimppuun. Voishan tää olla hyvä, sillä onhan esim. greippilimu mukavaa vaihtelua kolanjuonnille.

Perse, sanon minä. Sitrushedelmissä on yksi ongelma yli muiden. Mitä tahansa teetkin, jo kuorimisvaiheesta lähtien mehut lentelee ympäriinsä ja haju on vähintään voimakas. Greipin halkaisin ja kävin lusikalla kimppuun. Helvetti joka suuntaan lentää mehua, hedelmä laukeilee naamalle, mitään saa suuhun... Kohta olo on kuin Dwayne Hicksillä nerokkaassa Aliens-elokuvassa: happo polttaa silmissä ja seinät on taistelun jäljiltä ihan oudossa smäidässä.

Pulssikivääriä greipin taltuttamiseen tarvittaisiinkin. Vetää helvetti nöyräksi, kun lusikan väärällä päällä yrittää töpöttää irti jotain syötävää. "Hei mä sain palasen!" Vähän saa ehkä myös mehua puserrettua perään... Todellakin, greippien syöminen pitää painon kurissa, koska eihän näistä mitään suuhunpantavaa saa, mutta se ei auta, jos kuolee vitutukseen alle kolmekymppisenä.

Ensimmäinen ja viimeinen, luulen.

Siinä kasin pintaan

Lisähuomiona sanottakoon, että on muuten paska puhelin.
Amatöörimäistä toimintaa olla kuvaamatta jotain hyvää ruokaa. Semmoisissa tilanteissa yleensä tyynesti skippaan herkun, mutta on muutamia herkkusuklaita, joita ei voi ohittaa ja After Eightiä tuli jyrättyä pari pakettia tuossa joulunaikaan, niin se on ehdottomasti blogautuksen paikka. Ja onhan kuva nokkela, eiks jeh.

Minttua ja tummaa sulkaata, se on hieman riskaabeli yhdistelmä - yhdistelmä, joka voisi helposti mennä metsään. Mutta ei mene. Hyvää tavaraa, joka menee liuska kerrallaan suuhun ja sieltä "kahvoihin". En tiedä, onko kukaan koskaan onnistunut syömään yhtä ainoaa After Eightia... Tuskin.

Tässäkin suklaassa on kuitenkin yksi hieman ongelmallinen piirre. After Eightista tulee mulle väistämättä mieleen After Nine, nuo ainakin monesta miesten vessasta löytyvät murjotuissa automaateissa myytävät kondomit. Erinomaiseen hyvää nimeämistä kyllä kumivalmistajalta. En ole koskaan ollut siinä tilanteessa, että olutkuppilan vessasta olisi tarvinnut ostaa mitään - ei esim. huumeita tai kortonkeja -, mutta on vähän kiinnostanut kokeilla tuota merkkiä, sillä onhan ne tunnettuja.

Tosin, olen luotettavista lähteistä kuullut, että ne sisältää jotain sellaista voimakasta voidetta tai jotain, joka turruttaa Herra Johnsonin. Hieman epäilyttävän kuuloista. Ehkä tämä kuitenkin on tarkoituksellista, sillä monesti illan myöhäistunteina ihmisten harkintakyky saattaa hieman lipsua ja tunnottomuus on vain plussaa?.. Mutta nyt taas hieman lipsumme aiheesta pois. Päätän toteamalla: After Eight = nam.

9.1.2011

Pankin kurssi lähti nousuun

Tästä keimosta piti kirjoittaa jo joku aika sitten, mutta se jäi. Liekö jo kuukauden vanha kuva, jos ei enemmän. Taannoin kävin pettymässä Bankin tarjontaan. Nyt Madame Fortuna heitti karvanoppaa uudelleen ja päädyin ilmaislounaalle samaan paikkaan. (vaikka, jos oikein muistan, en ekallakaan kerralla maksanut ruokaani.)

Tarjolla oli lounasruokamestojen mustaa hevosta, kebabia. Käytännössä näissä paikoissa se voi olla mitä vaan. Ja Pankissa se oli hyvää, mielestäni. Lisukkeina oli jotain pottuja ja pitahenkistä hyvää leipää, namiti-nam.

Ennen menoani paikalle, pomoni veisteli, että siellähän on ihan mun suokkaria, kerran keimoa tarjotaan. Totesin siihen, että ei ihan, sillä suokkarini olisi caesarsalaatti. Ja kuinkas kävikään, paikassa oli lisukkeena tarjolla keisaria. Meikän päivä, todellakin!

Viimeksi taisin olla aika negana pankin suhteen, mutta nyt täytyy sanoa, että pisteet ottivat käänteen ylöspäin. Jos seuraa noin "kauas" yli korttelin päähän joskus saan, niin hyvinkin voin heilahtaa. Kun saa hyvää kebabia niin, että itse voi annostella lihan määrän, se on hyvä se.

Mihin helvettiin tämä oikein katosi, hä?

Tämän rovaniemeläisen ostoskassin sisältö saa minut surulliseksi. Muisto asiasta, joka ei kestänyt. Suomi on kyllä välillä surullinen itäblokin maa. Täällä saa muuta kuin piimää ja Matti Vanhasen kotitekoista appelsiinimehua.

Nimittäin kysyisin sellaista asiaa, että onko joku nähnyt Cherryä kaupoissa vähään aikaan? Jumatsuigga, jo alusta alkaenhan pulloissa luki, että Limited Edition, mutta ajattelin sitä joksikin huonoksi vitsiksi.  Miksi kukaan pullottaisi vähän aikaa kultaa ja sitten lopettaisi? En tajua.

Mutta niin kai se on, Cherry on kadonnut. Paha juttu on myös se, että muutamat kaupat, jotka tarjosivat importti Cherryä tölkeissä, lakkasivat myymästä sitä, kun tavaraa alettiin Suomessa pullottaa. Toivottavasti aloittavat myynnin taas, kun tavara on täältä raukoilta rajoilta hävinnyt.

Oih, muistan sen päivän, kun työkaverini kertoi nähneensä Cherryä isoissa pulloissa kaupassa. Ryntäsin kauppaan sitä vauhtia, että hädin tuskin ehdin kellokorttini leimata matkalla.

Tule takaisin Cherry!..

Tuplakiekko

Kuva: voimahyökkääjä Anssi Jokiranta
Urheilussa on monta hyvää asiaa. Saa kuntoilla, tavata kavereita, käyttää nuuskaa, juoda kaljaa ja touhu on muutenkin kaikin puolin terveellistä mielelle ja keholle. Lisäksi itseään nuoremmille häviäminen on tässä iässä kasvattava kokemus. Jääkiekko on raskasta puuhaa ja keho vaatii ravintoa kestääkseen rasituksen ja palautuakseen pelikuntoon. En tiedä miten asia on aivovammaisurheilun parissa, kuten murtomaahiihdossa, kävelyssä ja lenkkeilyssä, mutta lätkän jälkeen tuppaa olemaan nälkä.

Onneksi reilun sadan metrin matkalla kentältä kotiin on pizzapaikka. Jo useita kuukausia vanha City Pizza & Kebab! Perinteiset kiekkoleijonat syövät aina pastaa pelireissuilla, mutta kaltaiseni kiekkoilija kaipaa joskus ihan kunnon pelipizzaa. Urheilu on siitäkin hyvä asia, että se antaa luvan herkutella. Kuljettelemalla kunnon hien pintaan ansaitsee moraalisen pizzalahjakortin lähimpään lättylään. Mielestäni se on vähintäänkin oikein ja jopa erittäin hyvä syy urheilla useita kertoja viikossa.

8.1.2011

Ukkomiehen vinkki kaikille miehille: yhteisannos

Olimmepa vaimon ynnä parin kamun kanssa syömässä. Paikkana sama tamperelainen Pancho Villa kuin kerran aiemminkin. Viimeksi sähelsin valinnassa ja petyin. Tällä kertaa osuin napakymppiin.

Otimme vaimon kanssa yhteisen kana-lihaburritoannoksen. Siis isohko lautasellinen täytteitä ja kasa lättyjä. Valinta oli hyvä, koska sain syödä noin 3/4 lautasesta. Pikkumahaiset naiset ovat kyllä kätevää seuraa. Tämä vinkki siis kaikille nälkäisille miehille, jotka ovat tottuneet syömään naistensa safkan: yhteisannos rocks ok.

Ja oli hyvää. Ei edes harmittanut, että en ottanut hampparia kuten tavallisesti.

Pallolaajennus soundtrack nyt täällä

Olen aiemminkin hehkuttanut maailmasta löytyviä kauniita asioita. Niitä on monia. Esimerkiksi tuplajuustohampurilainen, jonka hinnan Mäkkäri on taas alentanut kahteen euroon, ja Spotify, joka on yhä ilmainen, jos sietää vähän mainoksia.

Spotifytä tulee luukutettua aika paljon. Jostain sain päähäni tehdä mahdollisimman hyvän 10 biisin soittolistan. Sellaisen, jonka voisi aina pistää soimaan ja joka aina toimisi - ilman että pitää kelata yhtään biisiä. Helpommin sanottu kuin tehty. Moinen kokoelmahan ylipäätään riippuu kulloisistakin mieltymyksistä ja sitä pitää päivittää, mutta yritin koota.

Tein ihan oivan listan ja siitäpä sainkin idiksen. Miksi en tekisi saman tien hyvää ruoanlaittomusasoittolistaa. Musiikkiahan blogissamme on toisinaan sivuttu, kuten tiedätte.

Hyvää ruokaa on parempi tehdä hyvän musan tahtiin, joten tässäpä heille, joita kiinnostaa, Spotify-soittolistana Pallolaajennus OST - Koivisto edition. Saa mollata, mutta kokeilkaa ennen kuin haukutte.

Kolaton tammikuu: 2. yksi viikko takana

Kuvan juusto ei liity tapaukseen.
Nyt on viikko tullut lusittua kolatonta tammikuuta. Kaksi huomiota on tehtävä. Ensinnäkin ihmiset kyselevät, jos asia on tullut syystä tai toisesta ilmi, että kuinka paljon oikein juon kolaa - ja onpa blogissakin kyselty vieroitusoireista. Tämä on snadisti outoa.

Ei, en normaalistikaan todellakaan juo joka päivä kolaa enkä ole kokenut vieroitusoireita. Ongelma on lähinnä se, että ei voi juoda kolaa, jos siltä tuntuu. En ole koskaan perinteistä tipatonta viettänyt. Kysytäänkö heiltäkin, että "juotko normaalisti joka päivä?" ja "onko pahat vieroitusoireet?"...

Toinen huomio on se, että "jos siltä tuntuu" -tilanne on aika paha. Nimittäin kyllä on tuntunut siltä. Kai se on niin, että jos jotain itseltään kieltää, niin se alkaa himottaa. Sama asia kuin tuhopoltossa: tehdään siitä laiton ja se mystifioituu. (Kuka tietää mistä pöllitty vitsi?)

Ehkä tähän tottuu, mutta hullua, miten kolaa ja sipsejä ja muita herkkuja ajattelee usein nyt, kun niitä ei voi saada. Elämän- ja ruokatapoja ei selvästikään muuteta kielloilla, vaan kohtuudella. Kolan pitäisikin ehkä olla enemmän arvokasta juhlajuomaa kuin joka päivän hölitavaraa.

7.1.2011

Vaahtoa, suklaavaahtoa

En ole jälkkärijätkiä. Yleensä kun tulee makiapalan vuoro, olen jo ahtanut itseni täyteen pääruokaa ja pystyn hädintuskin hengittämään. Joskus kuitenkin mahasta jää nurkka tyhjäksi ja sinne sujahtaa jälkkäri, tällä kertaa suklaavaahto. Helvetin tujua kamaa tuppaa olemaan tuollainen suklaamömmö. Epäilemättä pitäisi juosta Stubbin kanssa maratoni, jotta vaahtokalorit palaisivat. Tai vähintään ottaa ulkoministeristä mittaa triathlonin parissa.

En tiedä onko suklaamousse, eli musse, sama asia kuin tämä vaahto. Ehkä tämä vaahto on vielä tiukempaa kamaa. Tuskin tämä mistään mosambikilaisesta raakasuklaasta on tehty, mutta kyllä mulle maistuu suklaa kuin suklaa. Paitsi tietysti tumma suklaa, joka on empiirisesti todettu läpeensä pahan makuiseksi. Tumma suklaa maistuu korkeintaan Hitlerille, edes Göbbels ei lämpeä niin ilkeämielisen makuisesta suklaasta.

Nauttimani vaahto olikin suhteellisen hyvästä mausta päätellen tehty maitosuklaasta. Taidankin ottaa asiaksi kokeilla tehdä omaa vaahtoa, voisiko se olla kolavaahdon johdannainen? Pekonivaahto? Mahdollisuudet ovat rajattomat.

6.1.2011

Kemistä Kokkolaan helvetillisessä ristipaineessa

Hohhoijakkaa. Joulunalusjunamatkani jäi tosiaan mieleen. En ole vielä viittinyt edes kirjoittaakaan asiasta.

VR hoiti homman kotiin suvereenisti. Junani taisi olla noin viisi tuntia myöhässä ja määränpää jäi vain haaveeksi, kun viimeinenkin edes joten kuten toimiva veturi hyytyi Ylivieskaan. Varmasti oli rattoisaa jatkaa siitä Rolloon junalla. Kokonaisuutena se oli niin rankka reissu, että meikäläinen päätti olla vähän aikaa matkustamatta Helsingistä mihinkään, enkä varmasti mene minnekään ainakaan junalla. Mutta...

Asiat olisivat voineet olla huonomminkin. Olin valmistautunut junamatkailuun parhaalla mahdollisella tavalla eli tekemällä eväät ja syömällä. Jos on masu edes puolillaan ei vituta puoliakaan, kuten sanotaan. Aiemmin hehkuttamani Bad Boy täytti pelipaikkansa oivallisesti ja aamulla tein valintoja suorastaan jumalallisessa ohjauksessa.

Junaa odottaessani koin WC:llisen tarpeen. Koska en tuonakaan aamuna halunnut alkaa tehdä kokeiluja suonensisäisten huumeiden kanssa, asematunnelin vessojen käyttäminen ei houkuttanut. Myöskään ennen kasia oikein mikään paikka ei ollut auki. Paitsi Sokoksen Mäkki. Iloisena saamastani vessapoletista päätin tukea tuota lähiruoan valmistajaa ostamalla pari juustoa. Vielä iloisempi olin, kun kävi ilmi, että vaimo ei halunnut syödä toista niistä. Madellessani junassa kohti pohjoista aamuinen juustovalintani kasvoi odottamattomasti korkoa. Hyvä minä!

Pohjanmaalla alkoivat sen sijaan ongelmat. Olin kohtalaisen vittuuntunut "päästessäni" junasta pois Ylivieskassa. Anoppi oli kind enough tullakseen hakemaan meidät asemalta, mutta tarvitsin silti olusen. Eihän sitä meinannut löytyä! Aseman edessä loimotti Halpa-hallin valot, mutta kuten tiedämme, hihhulit ei myy bisseä. Piti kävellä kutvonen hyvin napakassa pakkasessa ennen kuin Rautakirja pelasti. Jääkaapista otettu olut oli ehkä 30 astetta lämpimämpää kuin ympäröivä ilma, mutta silti hyvää.

Toinen ongelma oli määränpäämme eli eräs nimeltämainitsematon kärpäsenlika Ylivieskasta pohjoiseen. Halusin nimittäin pizzaa ja paikkakunnalla oli peräti kaksi kebab-pizzeriaa. Ja molemmat kiinni aatonaattona! Törkeää. Melko kliimaksinen lopetus tälle lievästi vastahankaiselle reissulle. No, ilmeisesti kokkipojat olivat matkanneet jouluksi kotiin tai jotain. Siwa pelasti, mitä pakastepizzoilla oli pelastettavissa.

Loppusaldona sanottava, että kaikki muu paitsi Mäkin juustot jättivät toivomisen varaa tällä reissulla.

5.1.2011

Leinosen keittiössä: Spagetti Stalloné


Leinosen keittiössä juttusarja palaa tuotantokausien väliseltä ryyppytauolta Miilunpolttajan pastan, tai Spagetti Carbonaran kanssa. Minä kutsun kuitenkin annosta Spagetti Stallonéksi. Ai miksikö? No koska se ei ole erityisen kaunis ruoka, mutta ottaa silti tajun pois kunnon koukulla.

Tämän ruoan valmistukseen menee noin viisitoista minuuttia jos hidastat tekemistäsi videointia varten, ilman videointia homma hoitunee 10 minuutissa. Annos on erittäin ruokaisa ja maukas nautittavaksi esimerkiksi nyrkkeilyottelun tai burmalaisen pelastusoperaation jälkeen. Ai mitäkö tarvitset kokkausta varten?
  1. Spagettia
  2. Pekonia 1pkt
  3. Kuohukermaa 2dl
  4. 1-2 kananmunaa
  5. Mustapippuria ja ehkä jotain muutakin maustetta
  6. Raekwonin vuonna 1995 julkaistu albumi "Only built 4 Cuban linx.."
Listan viimeisen kohdan voit korvata jollain muulla kokkausmusalla, kunhan se on Slayeria. Ruoka itsessään on jumalattoman helppo tehdä. Ruskistat vain pekonit samalla kun keität spagettisi sopivan pehmeiksi. Valutat valmiit spagetit ja sekoitat ne pekonin kanssa. Viimeiseksi yhdistät kananmunan, mausteet, kerman ja kaadat ne kattilaan. Kuumenna kattilaa hetki, että kananmuna ehtii hyytyä. Älä kuumenna liian kauan, ettei pöperöstä tule kuivaa kuten Andre Wickströmin stand-up "vitseistä".

Pekonin kanssa voit kuullottaa myös vähän sipulia, jos jaksat.

4.1.2011

Uusi äänestys!

Pienen tauon jälkeen olemme taas aloittaneet uuden kansanäänestyksen lukijoillemme. Tällä kertaa tiukka kisa käydään vuoden kiistatta parhaan ruokablogin pokaalista. Epäviralliset ja väärässä olevat tahot ovat jo listansa tehneet. Ainakaan valtakunnan paskalehti Iltalehden uutisoima listaus ei sisältänyt nuoresta iästään huolimatta ylivoimaisesti parasta blogia, eli Pallolaajennusta.

Äänestämään pääset, kuten aina, tuosta oikealta. Onnea matkaan!

"Fresita - tuo aikuisten Ofelia"

Vaikka joulu meni jo, päädyin juomaan skumppaa tonttuseurassa
Näillä sanoilla minulle esiteltiin tämänkertainen tuttavuuteni Fresita. Se on jotain mansikkaista kuohujuomaa, ymmärtääkseni Chilestä. Hyvää oli.

Sivistyksesäni on näköjään parikin aukkoa, sillä molemmat juomat olivat minulle outoja. Ofelia on yhä. No, päivä jona opit yhden uuden asian, se on hyvä päivä.

Paljon muuta sanottavaa tästä ei olekaan. Ihan hyvänmakuista kuohujuomaa kyllä, ja kuoharien vaarasta ei suotta varoitella. Kyllähän tuolla varmaan helposti itsensä yllättäisi. Pakko kuitenkin kysyä, että onko tämä lukijakuntamme keskuudessa kuinka tunnettua tavaraa? Olenko typerys vai onko tää joku sukupuolijuttu?

3.1.2011

Menolippu hammaslääkäriin

Meikäläinen oli täpinöissään, kun näin näitä Ruotsissa. Siellä on kaikkea kivaa, myös kirsikanmakuisia Kalamiehen ystäviä. Voi veljet, miten korkealta putosinkaan.

Tiedättekö sen tunteen, kun joku maku on hyvin tuttu, mutta ei muista että mistä. Näissä kävi juuri niin. Aikani jouduin sitä miettimään, mutta sitten se iski, kun olin alhaalla viemässä lakanoita kuivumaan. Hammaslääkäri.

Muistatteko ne punaiset pillerit, mitä joskus hammaslääkärissä sai? Ne pureskeltiin ja sitten näki, oliko hampaissa likaa. Musta ne oli aika hauskoja, olis hauska nykypäivänä testata oman harjansa tarkkuutta. Mutta nää fisut maistui juuri niiltä pillereiltä. Kumpienkaan pilsujen makua en yhdistänyt kirsikkaan eikä tämä hammaslääkäriyhteys lisännyt kurkkukarkkien vetovoimaa yhtään. Kirsikka petti pahemman kerran, ja jopa Ruotsi jossain määärin!

Hammaslääkärituotteissa on muuten käytetty muutenkin yllättäviä makujuttuja. Se keltainen lakka, jota sudittiin tarkastuksen jälkeen, sen varmaan jokainen muistaa. Se maistui pahalta, kuten tiedämme, mutta sen maku yritti olla banaania, jos ette tienneet. Tämän valaistuksen koin taannoin, kun maistoin banaaninmakuista kondomia. Voi niitä raukkoja, jotka joutuvat moista kumia imemään, joutuvat lapsuuden hammaslääkäritripille kesken kauniin rakkauden hetken...

2.1.2011

Kolaton tammikuu: 1. Alku

Se on eräs Suomen kielen pelottavimpia sanoja. Kolattomuus. Siihen kuitenkin aion ryhtyä ja tammikuun ajan pitäytyä erossa myös sipseistä ja - jahka joulun jäämistöt on tuhottu - myös karkeista. Elopainoni on noussut jo 74 kiloon, mikä ei ole kivaa, sillä meikäläisen optimi on tasan 69,5.

Kuukauden tavoitteena on etsiä jotain järkeviä keinoja vähemmän lihottavaan syömiseen. Hieman kiusaan itseäni samalla kieltämällä kokonaan mm. kolapuun nektarin. On muuten aikas paha juttu, sillä jo 1. päivänä teki mieli. Sipsejä maistoin äsken vähän, mutta vain koska vaimo rouskutti sellaista laatua, jota en ollut aiemmin maistanut.

Se voi olla vaikea yhtälö löytää herkkuperseellä sopivaa terveellisempää ruokavaliota. Kebuista, euron juustoista, pizzoista ja muusta en aio luopua tammikuussa enkä muutoin eikä sana "liikunta" kuulu varastooni. Mutta ehkä syömällä enemmän hedelmiä, kasviksia yms. tähän jotain tolkkua voisi saada. Tärkeä vanha viisaus on tietty myös se, että herkkujakin voi syödä maltillisesti, ei ole pakko hirveällä satsilla itseään rasvoittaa. No, katsotaan, mitä keksin.

Osana itsetutkiskelua kiinnostaisi tietää myös esim. kolesterooli. Kai sen jossain työterveydessä helposti mittauttaisi, mutta silti se on hirvee vaiva. Vereenpaineen mittasin männä viikolla. Se oli ihan hyvä eli 122/74. Olen myös varsin lunki mies, sillä pulssikseni masiina ilmoitti 54, mikä selittyy sillä, että mittaus tehtiin kesken kovan työnteon. Uskon kollinkin olevan ihan kondiksessa kyllä. Paino vaan nousee, ja näin pinnallisella miehellä se on ongelma...