Mutta tähän tuli muutos, kun maistettavana oli chili-lemonkiekkoja. Maistoin pari ja diggasin. Hitto vie, en vaan löytänyt niitä kaupasta. Mainosmielessä lienee ollut noita pöydässä, koska tavallisesta poiketen myös kiekkojen pussukka oli näkösällä. Ihan järkevää toimintaa moinen valmistajalta, mutta rasittavaa.
Tuskailin nimittäin muutamaankin otteeseen kaupanhyllyillä, kun löysin vain perussettejä, en himoitsemaani uutuusyhdistelmää. Ironista on se, että kun nyt viimein sain niitä yksi päivä kaupasta, ne eivät kotona enää maistuneetkaan yhtä hyvälle. Kyllähän niitä söi, mutta eivät olleet herkkunannaa.
Vanha sosiologi minussa jälleen herää ja herättää myös sisäiset sosiaalipsykologini ja sosiaaliantropologini. Onko niin, että töissä semisti hyvä ruoka ja herkku maistuukin paremmalta? Kuulostaisi loogiselta. Onhan se niin, että töissä on yleensä vähän ankeaa. Sen sijaan, että kotona makaat sohvalla tai vietät aikaa jotenkin muuten nauttien, olet työpöytäsi ääressä tai jossain palaverissa. Pienempikin ilo siinä tuntuu suuremmalta lounasaikaan.
Siis luultavasti ruokakin maistuu paremmalta kuin se on. Sosiologin termein sanottuna tässä lienee kyseessä niin sanottu kielellinen käänne: ruoan maku kielellä kääntyy hieman positiiviseen suuntaan. Asiaa olisi mielestäni syytä tutkia tarkemmin. Nyt jälleen apurahahakemusta vaan Koneen säätiölle, siskot ja veljet - saannista ei pitäisi olla epäselvyyttä.
Joku päivä kirjoitan siitä, miten tämä korpivaellukseni chili-limettömässä maailmassa sai minut löytämään jotain ihan hyvää ja kaunista. Till next time, ta-ta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti