10.4.2013

Samaa kultaa eri paketissa

Norjassa on kaikkea. Öljyä niin perkeleesti, että denatkin juo Bacardi Breezeriä, kuten olen nähnyt ja varmaan kertonutkin. Meillä Suomessa ei ollut - syrjäytyneillä tai muilla - vuosiin edes Stratosta.

Nyky-Suomessa monella ihmisellä on ruokamissio. Toiset valittaa, että teollinen prosessi tuhoaa maidon ja tekee sen suorastaan vaaralliseksi (pitäisi juoda suoraan tiloilta tulevaa ehec-maitoa), ja toiset opastavat syömään ainakin 15 kertaa suositellun määrän D-vitamiinia päivässä (et sairastu ikinä ja jaksat nostaa vaikka auton). Stratos oli minun missioni. Niitä tuli kauppoihin ja pääsin käännyttämään ihmisiä niiden faneiksi.

Kehuin tavaraa usein eri aasinsiltojen kautta ja moni päätyi patukkaa kokeilemaan opastukseni avustamana. Oman elämänsä Ouninpohjalla pohja-ajan veti kollegani, joka toi Norjan ihmemaasta vähän erilaista Stratosta. Pettymyksekseni se oli samaa tavaraa vain eri muotoisena, mutta mitäpä pienistä. Parasta tässä oli se, että kollegani oli toisen kolleegioni kanssa Viikinki-kauppaan astellessaan ja kokonaisen Stratos-ständin nähdessään hihkaissut iloisesti: "Täytyy viedä Jussille Stratosta!" Vähemmästäkin on epämääräiset työpaikkaromanssihuhut lähteneet liikkelle, mutta ei valitettavasti tällä kertaa. En ainakaan ole itse kuullut.

Perimmäinen tarkoitus kirjoituksellani on ihmetellä sitä, että mitä järkeä on tehdä tismalleen samanlaista patukkaa vähän eri muotoisena? Toisaalta totean itselleni ja muistutan kaikille, että kyllähän Stratoa kannattaa tehdä ja syödä kaikissa muodoissa. Monta viikkoa mennytkin ilman, pitääkin korjata tilanne.

2 kommenttia:

  1. Onhan meilläkin Suomessa esim. Geishaa ainakin neljässä eri muodossa.

    VastaaPoista
  2. http://urjalanmakeistukku.fi/suklaa/310-stratos-suklaapatukka.html

    VastaaPoista