26.9.2012

Murooooooooooooooot

Yli vuosi sitten latasin tän kuvan valmiiksi odottaan, että kirjoittaisin jotain muroista. En selkeesti oo omimmalla alueellani, kun en vaan saa aikaiseksi. Alkaa tympäistä tuo työotsikko, jonka näen joka kerta Bloggeriin tullessani. Nyt siis kirjoitan.

Taannoisella Nykin lomalla vuokrasimme suurimmaksi osaksi aikaa kämpän muistaakseni 33. kadulta ekan ja tokan avenuen välistä. Oli ihan hyvä ratkaisu hinta-laatusuhteeltaan. Ennakkotiedoissa tosin ei sanottu sitä, että saimme kuunnella yläkerran äänekästä panemista useampaankin kertaan lomamme aikana. Eikö A vanhempasi maininneet asiaa? :D Teki mieli käydä pimpottamassa ovikelloa ja kysäisemässä (oletetulta) mieheltä parit pointterit, sillä sen verran kova vonku kävi. Samalla olisin ehkä saanut vastauksen mieltäni askaruttaneeseen kyssäriin: "Mikä siinä kello kolmessa aamuyöllä on niin eroottista, että silloin juuri pitää?" Mutta ajaudumme sivuraiteille.

Muroista diggaavalle nimimerkki Vaimolle kävi hyvin se, että aamupalalla ei ollut hotellin tarjoamaa settiä valmiina. Kun minä kirmailin hakemaan jotain bagelia lähikipparilta, niin hän imaili erilaisia muroja, joita ei Suomessa ollut tarjolla. Kuvan valikoimista (joo, joo saa Corn Flakesejä, tiedetään) parhaimpia olivat kuulemma Raisin branit ja Mini-wheatsit huonoimpia. Odotusarvoisesti roolit olivat juuri päinvastaiset, mutta sellaista se on. Muuta en osaa sanoa, kun en asiasta mitään tiedä.

Sen tiedän, että olen tyytyväinen, että pääsin tästä kuvasta eroon.

3 kommenttia:

  1. Missä klassikot, kuten Count Chocula, aakkosmurot, Lucky Charms, Capn Crunch jne?? Vai onko sokeritauti jo ennestään :)

    VastaaPoista
  2. Noita monipakkauksia oli kaksi, joissa toisessa mielestäni oli esmes jotain Lucky Charmseja.. Eikö ne oo niitä vaahtokarkkijuttuja tai jotain? Eivät saaneet suosiota osakseen, voin sanoa.

    VastaaPoista
  3. Nuo Raisin Branit olivat kovassa huudossa viime kevään jenkki-roadtripillä, kaurakveekarin pikapuuron ohella. Kun useimmissa halpishotelleissa muut aamiaisvaihtoehdot noiden lisäksi olivat Froot Loopsit tai visvaisesta valmistaikinasta inhalla raudalla poltetut tee-se-itse pikavohvelit, oli valinta harvinaisen helppo.

    VastaaPoista