Näitä tekstejä lukiessani olen valitettavasti joutunut huomaamaan, että meikäläisessä ei ole samaa draivia kuin Leinosessa. Mies saa patonkipostauksenkin päätettyä siihen, että teinit on perseestä. Itse en muista edes kolapostauksessani torua Zack de la Rochaa. Mutta ehkä palaan siihen.Ja mikä pahinta, kirjoitan taas salaatista. Ei se ole oikein pallolaajennuksenarvoista settiä, sillä salaatilla saa varmasti tosissaan yrittää, jos haluaa itsensä tappaa. Mutta taas lyötiin sen verran hyvää tavaraa eteen, että pakko on kirjoittaa.
Eteen lyöminen on kyllä parasta. Itse ei tarvitse sohvalta nousta mihinkään, kun joku kokkaa. Eilen vaimo loihti pestokanasalaatin, enkä voinut kuin kehua. Meillä on eletty viime päivinä pitkästä aikaa taas pestokautta. Se on sellaista tavaraa, että välillä siihen kyllästyy, välillä sitä voi syödä koko ajan. Tein äsken itse asiassa aamupalaksikin pestoleivät, nam.
Salaatin rinnalla tarjolla oli - totta kai italialaista - valkoviiniä ja jälkkäriksi suklaapiirakkaa. Kun muistetaan, että aperitiiviksi vetelin tuon eilisen postaukseni kolapullon, olin niin tyytyväinen, että ei ihme, että en tässäkään kirjoitelmassani pysty dissaamaan oikein ketään....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti