13.10.2011

Palliksessa uskalletaan epäonnistua

Leinonen taas lusmuilee, niin ei ole ollut moneen päivään mitään uutta täällä. Pyydän anteeksi sen puolesta. Mäkään en kirjoita tällä kertaa ruoasta, eli anteeksi myös mun puolesta.

Kuten moni tietää, tänään vietetään epäonnistumisen päivää. Ihan hyvä idea mielestäni, sillä Suomessa dissaillaan suotta kaikenlaista yrittämistä. Epäonnistumisen uhkaa olen itse sietänyt mm. Pallikseen kirjoittamalla. Nopeaa tykitystä, välillä tulee kultaa ja joskus paskaa.
 
Päivän kunniaksi siis haastan lukijamme kertomaan pahimmat epäonnistumisemme. Onko mielessä jotain sellaista, mikä tavallista pahemmin alittanut olemattoman rimamme? Muistakaa kuitenkin, että ilman niitä ei olisi ollut ES-oluen tai Sucu-Colan kaltaisia onnistumisia.

2 kommenttia:

  1. Ei tullut takkia, tuli liivit...

    VastaaPoista
  2. Me ei todellakaan tehdä virheitä musiikissa, mutta me ei myöskään tehdä elämässä virheitä.

    VastaaPoista