1.10.2011

Kuohuviiniä, nam

Kaksi skumppatapaa, joista toinen ns. miehekäs.
Sananen kuningas Alkoholista tähän väliin. Stone's Helsingin keskustassa on taas luopunut hyvästä oluttarjouksestaan. Stolbanderit nousseet 4,5 eurosta parhaimmillaan yli 7:ään. No, voi siellä vieläkin käydä. Eipä köyhät pyöri jaloissa.

Oluen sijaan tänhetkisenä tarjoustuotteena toimii skumppa. Sitäkin siellä saa hanasta, mikä oli mielestäni ihan vänkää. Mainitsin asiasta baarimikolle ja hän kertoi, että kyseessä on kertakäyttötynnyrit, joissa skumppa tulee. Jotain järkeä saatu siihenkin, että tyhjiä metallitynnyreitä kolisteltaisiin ympäriinsä kuormureilla. No, asiaan.

Skumpanjuonti on vaan paljon vähemmän miehekästä kuin oluenkittaus, vaikka skumppa  meikäläisen iloluontoiseen luonteeseen uppoaakin. En kuitenkaan ihan vaan raavaiden äijäkaverieni kanssa ehkä ihan äkkiä skumppia ottaisi after work -henkiseksi juomaksi. No, onneksi tunnen naisiakin, niin sisäinen siideripirkkoni pääsee vapaaksi.

Oikeanpuoleinen kuva on ns. naisseurassa kuvattu. Vedettiin lasilliset ja toiset ja taisi mennä kolmannetkin. Työkavereiden kanssa parit ottaessani tulin kuitenkin keksineeksi oivan takaportin kaikille skumpasta pitäville äijäporukoille: jalluskumppa. Kurkkuani kaihersi ja halusin jallua lääkkeeksi, mutta kuitenkin mieli teki myös halpaa kuohuviiniä. Ongelman ratkaisu oli ottaa molemmat. Hyvä combo, suosittelen kokeilemaan. Sopii bodarillekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti