Pakko saada patukkaa - tuplana

Ex-kollegallani oli tai siis on mielenkiintoisia ruokataipumuksia. Ruoan suhteen hänellä saattoi yhtäkkiä iskeä johonkin asiaan himo viikoiksi, ja sitten syötiin kahmalokaupalla smoothieita, tacoja tai vaikka mustikoita. Himon kohde vaihteli aika laidasta laitaan, mutta aina himo oli voimallinen. Melko erikoista, sanoisin. Ja aika uniikkia, moisia ihmisiä en muita tunne, mutta toisaalta ehkä ihmiset pitävät luurankonsa kaapissaan.

Omat himoni ruoan suhteen onneksi ovat lievempiä, mutta ehkä me kaikki voimme joutua rajan yli milloin vain. Nyt on nääs ollut kyllä paha Twix-hinku jo jonkun aikaa. Se on hyvä patukka, mutta onhan se naurettavaa, että voisin syödä helposti monta päivässä. Jumaleisson suklaapatukkahimo, se on aika vaarallinen. Sorja ruuminrakeenteeni on muutenkin ollut vaaravyöhykkeessä ja nyt vielä tämä. Itsekurissa eläminen on todellakin perseestä, pitäisi antaa aisteilleen valta, mutta kun jossain asioissa hinta vaan on liian kova. Ehkä kokeilen, että miltä tuntuu, jos vetää vaikka kuusi Twixiä päivässä...

Eilenkin vetelin lounaan päälle patukan ja kauppareissulla ostin Twix-jäätelön, joka sekin on maukas. Sentään sain itseni pitäytymään ostamasta sikspäkkiä, mutta silti itseäkin nauratti se, että himo oikeasti koskee juuri Twixiä, olomuodosta viis, eikä muuta patukkaa. Onkohan tässä jo montakin askelta kohti rotkoa? Nytkin tekee mieli patukkaa. Kai kohta mullakin menee pari hugea kuussa mustikkaan tai teen makaronilaatikkoa keskellä yötä ihan vaan, koska sitä pitää saada.

Vähintään osasyy, jos ei syy kokonaisuudessaan, himooni lienee se, että kattelin vastikään Seinfeld-sarjasta jakson The Dealership. Tässä jaksossa George-tyypillä on vastoinkäymisiä Twixiin liittyen. Ehkä tuo Twix-hehkutus herätti minussa jotkut unohdetut tunteet ja avasi salaisimmat patoutumani...