Entinen pienruoka Kannakselta, nykyään Suomen hääpöytien mannekiini

Kun suomalainen menee naimisiin, paikalla on kokemukseni hyvin usein kaksi todistajaa. En tiedä, onko kenenkään vihkitodistuksessa lohikeiton tai karjalanpiirakan allekirjoitusta, mutta vähintään ruokapöytään nämä kaksi kaverusta uivat useissa kemuissa. Lohikeittoa pääruokana ja karjiksia kahvin kyytipoikana, katsokaahan vaan, niin on seuraavissakin häissä.

Lohikeitosta en jauha enempää, kaikkihan sen hyvyyden tietää, mutta karjalanpiirakat, voi veljet. En tiedä, mitä siinä on, mutta osaavin kätösin itsetehdyt karjikset ovat kyllä jotain aivan muuta, kuten Monty Python sen sanoisi. Kai se on se hermeettinen määrä voida ja suolaa, joka erottaa nämä elintarviteollisuuden tekeleistä. Ainahan kotitekoinen on parempaa, mutta kp:ssä ero on vielä suurempi.

Onkohan kukaan tehnyt sosiologian graduaan karjalanpiirakan leviämisestä suomalaisen ruokakulttuurin eri lonkeroihin? Sen tiedän, että turhemmistakin aiheista niitä on takuulla tehty. En usko, että vielä 60 vuotta sitten karjista pidettiin Pohjanmaalla minään, siellä vedettiin petut pettuina. Nykyään näitä tehtäneen edelleen paljon Itä-Suomessa, mutta myös muualla. Eikä ainoastaan evakkojen jälkeläisten uuneissa, uskon.

Se on jännä, mikä ruoka nousee populaariudessaan yli muiden. Esim. mustamakkara ja rössypottu ovat edelleen melko paikallisia appeita Tampereen ja Oulun ympäristössä - ja monen mielestä ei herkkua sielläkään. Ehkä kp:den suosio on siinä, että karjalaiset tajusivat olla laittamatta verta niihin, mikä takasi laajemman suosion... Kuka sen tietää? Siitä nyt kulkaa vaan apurahaa tinkaamaan!