9.4.2012

Ministeriön laskuun

Pääruokana hirveä kahdella tapaa, kyytipoikana juures-asiaa.
Alkuruokana katkarapu-asiaa loheen käärittynä,
sekä epätarkkaa asiaa taustalla.
Jälkkärinä suklaatijätskiä ja
jokin appelsiininen luomus.
Pääministeri Katainen ja Eurooppa- ja lollautusministeri Stubb tarjoilivat taas EU:n isokenkäisille ja heidän sikiöilleen mellevän viikonlopun Saariselän maisemissa. Kultalusikat pistettiin suuhun myös illallisella, johon minutkin median edustajana oli kutsuttu. Ravintola Petronella tarjoili valtiomiestason eväitä, joiden kustannuksella olisi varmasti tuettu yksi päiväkoti koko vuodeksi. Jotenkin katkeransuloista mussuttaa korkealaatuista hirvenlihaa tietäen, että joka haukulla yksi lapsi joutuu jäämään viikoksi kotiin katsomaan kun isä ryyppää. Ei se mitään, minä syön jos tarjotaan. Tai itsehän nuo taisin mätkyillä (koko porukalle) tarjota, joten kai tässä voisi loukkaantua hintavasta ruoasta? No kuitenkin.

Harvemmin tulee istuttua pöytään, jossa on näin paljon erinäköisiä haarukoita ja kokonaista kolme erilaista lautasta illan aikana. Yleensä tällaisen illallisen jälkeen kotiin kävellään grillin kautta, mutta tällä kertaa siihen ei ollut tarvetta. Pääruoka varsinkin oli erittäin onnistunut pläjäys hirveä kahdella eri tavalla valmistettuna. Nämä kaksi tapaa olivat ilmeisesti "herkullisesti" ja "saatanan hyvin", tarkempia kulinaristisia termejä en tähän häteen muista. Kiitosta tulee antaa etenkin siitä, että annokset eivät koostuneet suupaloista, vaan haarukkaa ja veistä sai nylkyttää lihaa vasten useampia kertoja. Kuvasta näette täydellisesti kypsennetyn lihan köllöttelemässä punaviinipedillä, kuolan valuminen kuvaa katsoessa on täysin normaalia.

Rehellisesti sanoen tuosta illallisesta ei puuttunut kuin Jutta Urpilainen verkkosukkahousuissa, mutta Jykä ja Allu eivät olleet Juttaa kutsuneet. Äijäporukalla näytti menevän poroajelut ja hiihtolenkitkin, ei siinä ole naiset kuin tiellä kun puhutaan jätkien kans paskaa kelomökissä valtion piikkiin. Tämä konteksti huomioiden,siinä ole mitään väärää, jos kaltaiseni tavallinen kuolematon pääsee näennäispoliittisen pelleilyn sivutuotteista nauttimaan. Suosittelen.

2 kommenttia:

  1. Sillä summalla, mitä nuo appeet yhdelle maksaa, evästäisi meikäläinen viikon ;)

    Ano Nilli Työläinen (-> Prole)

    VastaaPoista