2.6.2012

Leinoselle lapsivapaazone


Alan hipsteröityä. Kävin syömässä sushia Tokyo Viis-vitosessa, eikä Foursquaren mukaan edelliskerrasta ollut vuottakaan. Ei näin. No onneksi selitys on jalo. Vaimo on himoinnut sushia jo jonkun aikaa, ja meikäläinenhän söisi vaikka pieniä kiviä miellyttääkseen.

Pahinta oli se, että ruoka oli ihan syötävää. Aluksi misokeittoa ja päälle sushilajitelmaa. Misosta olisin kyllä vaihtanut tofut pekoniin, mutta meni se noinkin. Sushit maistuivat kaikki, mutta oli joukossa pettymyksiäkin. Mäti meni ainakin hukkaan ja avokadosushit olisi voinut korvata vaikka pekonilla. Parhaimmaksi osoittautui tuo ylärivissä oleva sarja montaa samanlaista. Simppeliä, mutta hyvää. Termi oli niin tuttu, että itsekin sen tiesin, mutta en tietty enää muista. Joku tietävä tunnistanee.

Siitäkin huolimatta katsoin asiakseni mennä juustolle jälkiruoaksi. Mikään ei pyyhi hipsterinmakua pois suusta yhtä tehokkaasti kuin tehosarjatuotettu Mäkin juusto sataprosenttista naudanlihaa. Aijjai.

Mutta kaikki tämä ei tarkoita sitä, että sushi-ravintolalle ei olisi niin sanotusti sijaa majatalossa. Tunnettu ruokabloggari Jussi Leinonen näet juuri kyseli Facebook-ryhmässämme (liketä, Urpo!), että onko olemassa ravintolaa, jonne lapsilla ei olisi asiaa rääkymään. Maalaisjärjellä voisi ajatella, että kannattaa valita ravintola, jossa ei ole lastenlistaa ja muutenkin ruoka ei-niin-nakit-ja-muusi-tyylistä. Japsi voisi siis toimia, eihän tuo kelpaa monelle aikuisellekaan.

Siis hop sushille Jussi ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti