9.6.2012

Mantelista moussekakkua

Onnistunut ja epäonnistunut yritys.
Almondyn kakut lienevät useimmille pakastealtaasta kakkuja ostaville tuttuja. Jos on kädetön ja laiska, mutta haluaa jotain kaakkua, niin niitähän sitten tulee hankittua. Ali on tietääkseni tehnyt aika lanttania kakkuja aiemmin. Lienevätkö jääneet hyllyihin, sillä ovat nyt tehneet moussella täytettyjä versiota, jotka näyttävät ns. normikakuilta. En ihmettelisi, sillä ainakin allekirjoittanut on aiemmin suosinut Frödingeä.

Sain totta_kai maistettavakseni moisia, kun olen niin hyvä jäbä. Maku ei ollut hassumpi. Aika makeitahan nuo olivat, mutta siitä meikäläinen tykkää. Ja jumaleisson ne on kakkuja, eli makeutta pitääkin löytyä. Muuten voi syödä vaikka perunoita. Yksi haaste kakuissa kuitenkin löytyy.

Kuvassa näette kaksi kakunleikkausta. Suklaaversion sain silpaistua aika hyvin lautaselle, mutta mansikka tuotti ns. haasteita. Paksuhko joku kuorikerros ja sen alla moussea. Ei ainakaan kakkulapiolla meinannut talttua. Eihän se nyt sinänsä haittaa makua ja terveelle heterolle tuo ulkonäköasia on sekundääristä, kun mahassa kaikki menee kuitenkin sekaisin, mutta en ehkä ihan ekoille treffeille tällaista kakkua hankkisi. Tarjotkaa siis jälkiruoaksi ekoilla trefuilla mieluummin suklaaversiota tai vaikka viskiä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti