Pariisin perunat ovat luonteeltaan samanlaisia kuin ranskalaiset ihmisetkin. Ne ovat pieniä, pyöreitä, rasvaisia ja niistä on vaikea saada mitään otetta. Ne ovat myös mittasuhteiltaan vittumaisia. Tavanomainen suupalallinen koostuu esimerkiksi palasta kuollutta eläintä, joka kaipaisi kaverikseen kaksi pariisin perunaa. Potut vain sattuvat olemaan niin hankalan muotoisia ettei samaan haarukkaan ole mahdollista seivästää kuin yksi peruna. Jossain siellä Pierré nauraa viiksiinsä ja nojailee polkupyöräänsä.
Soini on oikeilla linjoilla EU:sta eroamisen kanssa, ainakin silloin voisimme yhteisellä sopimuksella kieltää näiden pallukoiden maahantuonnin tänne Persunluurannikollemme. Jos pyöreitä pottuja haluaa, onhan meillä puikuloita joista voi sorvata pyöreän jos niin haluaa, mutta kuka haluaa? Ei varmaan kukaan, paitsi Gallialaiset.
Tämänkin rakentavan kritiikin seasta on kuitenkin todettava että peruna joka paistetaan rasvassa ja maustetaan jollain punertavalla, maistuu aina helvetin hyvältä. Se onneksi ei ole millään tavalla Ranskan tai ranskalaisten ansiota, niinkuin ei oikeastaan mikään muukaan.
Siinä se vasta ammattimies onkin joka puhuu.
VastaaPoistaOotko koskaan ajatellut vaihtaa alaa jos näinkin loistava raaka-aine jää jyrpimään?