17.4.2011

VAALIT 2011: Vihreille pataan

Vihreät ovat lanseeranneet kampanjansa ikäänkuin vastustamaan Persujen kampanjaa. Ovat niin ääripäissä toisistaan nämä kaiffarit. Ei siinä mitään, mutta turpaan taisi tulla aika ronskisti. Tätä kirjoittaessa 35,8% äänistä on laskettu ja Vihreät ottavat muutaman prosentin pataan ja Persut nostavat kannatustaan 14 prosenttia. Jytky tuli ja kerron nyt miksi.

Ainoat vihreät joita kansa äänestää ovat edelleen Rainbown Vihreät, De Gröna. Ne ovat Persuja eniten lähellä oleva vihreä asia ja luonnollisesti nämä menevät kansaan kuin sukkeluudet Soinin suusta. Rainbown Vihreät pussi sisältää useita satoja perunalastuja, kaikki niistä erilaisia. Yksikään näistä sadoista sipseistä ei kuitenkaan kuseta ketään. Pussissa luvataan että kohta syödään sileitä suolaisia perunalastuja ja pussi todellakin sisältää perunalastuja eikä esimerkiksi paria uutta ydinvoimalaa.

Nämä vihreät eivät lähde sooloilemaan, eivätkä kikkaile hienoilla kansainvälisillä mausteilla. Lastut kunnioittavat perinteitäikkäitä suomalaisia arvoja, öljyä ja suolaa. Muuta ei tarvita eikä jumalauta kaivata! Sipsikantaa on tottakai hyvä rikastuttaa eri vaihtoehdoilla, kyllä grillisipsejä ja tillisipsejä pitää olla, mutta koskaan ei pidä unohtaa tavallista perussipsiä.

P.S. Tämä muuten oli Ruokablogi Pallolaajennuksen 500. artikkeli. Kiitos kaikille lukijoille kommenteista ja ajastanne. Facebookin fanisivulla on jo 251 fania, joukon jatkoksi kannattaa liittyä. 300. fani voittaa maittavan yllätyspalkinnon!

2 kommenttia: