Palman paluu

Lapsuudenkodissani ei ollut limsaa. 1980-luvun keski- ja jälkipuoliskolla Suomi oli toinen maa. Teinit imppasivat liimaa, eivät lipittäneet limsoja, juisseja tai energiajuomia. Limsaa juotiin saunan jälkeen, vatsataudissa tai syntympäivillä.

Villeintä, mitä tiesin, oli serkkujeni tapa sekoittaa kahta eri limsalaatua keskenään. Keltaista jaffaa ja africolaa. Ei sitä tehnyt mieli juoda, mutta perässä piti matkia. Kuitenkin tähän synkkyyteen toi valoa 7up (ei Zup kuten jotkut sivistymättömät luulivat) ja Palma (Palma aina kapiteelilla). Palma oli limsaköyhän lapsuuteni kohokohta.

Kesämökillämme oli Palmaa, kai vanhemapni päättivät antaa hieman löysiä, kun raahasivat minut keskelle ei mitään itikoiden syötäväksi. Erityisen hyvin muistan, kun sukulaisperhe oli käymässä mökillämme ja pöydällä oli kolme (3!) eri limsapulloa. Litrasia. Olin 7-vuotias ja muistan tapauksen vieläkin.

Uskokaa pois, en voi liikaa painottaa limsan puuttumista lapsuudestani. Siksi varmaan päädyin naimisiin kolasiepon kanssa. Ei koskaan enää limsan puutetta! Rakkaasta siipastani päästäänkin aiheeseen, Palma on palannut. Hän kertoi ilouutisen eilen ja tänään jääkaapissamme on pullo kylmässä.

Ei enää litran lasipulloa, mutta moni muukin asia on muuttunut. Kuten se, että Palman paluu pilasi makumuistoni. 2000-luvun hifistelylimsat ovat pilanneet makunystyräni ja Palma ei maistukaan enää miltään. Juodessa suussa ei ole mitään makua ja jälkimakukin laimea. Palman olisi pitänyt jäädä 1980-luvulle purjehduskenkien kanssa.

Voitte uskoa, että olen pettynyt.

Kirjoittaja on asian tärkeyden ja henkilökohtaisuuden vuoksi vieraileva nimimerkki Vaimo