Räpylätön kansallisurheilumme

Tölkinkin voi salakuljettaa.

Suomen kansalliskukka on kielo ja kansalliseläin mesikämmen. Kansallisrunoilija on tietysti Ruuneperi, mutta jos luulette, että kansallisurheilussamme tarvitaan räpylää eli räpsää, olette väärässä. Kansallisurheilumme on kovempaa lajia.

Se on liittyy viinaan. Aihe on ajankohtainen kakkosen flänägänillan takia, mutta pohdin asiaa jo viikonloppuna. Keskustelin oluen myynnistä parin sveitsiläisen miehen kanssa. Heillä oli ollut vaikeuksia jäkisskaboissa, kun yksi mies ei meinannut saada ostettua kahdelle kaverilleen olutta. Myyjätär meinasi myydä vain yhden. He ihmettelivät Suomen tiukkaa lainsäädäntöä.

Ja tiukka se on. Jos niuhotus auttaisi, Suomi olisi raitis maa. Mikä sitten auttaisi, en tiedä, mutta se ei ole tän kirjoituksen aihe, sillä siitä on kirjoitettu liikaakin. Tän kirjoituksen aihe on kansallisurheilumme viinan salakuljettaminen.

On aika paljon paikkoja, joihin suomalainen salakuljettaa viinaa. Opiskelija vie taskumatin baariin, vanhempi mies jallua lätkämatsiin. Kun asiaa miettii järjellä, se on hämärää: Nelikymppiset miehet tunkee festarijonossa viinapulloja kalsareihinsa ja reppujen valepohjien alle. Sitten maanantaina markkinointijohtaja pistää taas Bossia päälle alkaa edustaa. Ei ilmiö varmasti uniikki ole, mutta aika laajaa Suomessa. Ja ihan normaalia ja ok. Itsekin ollut osa systeemiä, kun aikoinaan armeijassa sotilaspoliiseina tarkastimme kertausharjoituksiin saapuvien laukkuja, etteivät viinaa vaan tuo. Ja toivathan he. Osan ainakin löysimme.

Miksi sama ei päde muuhun? Miksi kukaan ei yritä salakuljettaa Kabanossia hienostoravintolaan? Sama logiikka kuin baarissa, eli söisit hienossa paikassa vähän halvemmalla. Entä kuinka monella Tuskaan menijällä on pyttipannua laukussaan? Kuivalihaa työpöydän laatikossa, anyone?

Niin se on, alkoholin salakuljettaminen on kansallisurheilumme. Lienette sitä tehneet.