Fazerin jäsentenvälinen

Meigellä oli synttärit vastikään, kuten Boston-aiheisesta artikkelista voimme todeta. Veinpä sitten töihin kaffetunnille vähän karsua, niin ihmiset saivat suunsa makeaksi. Nappasin pari Fazerin lodjua kaupasta mukaan.

Tää nyt alkaa peräkkäisine F-postauksineen vaikuttaan Fazerin mainosblogilta (ei, en kuulu perijöihin), mutta otin pari näitä laatikoita, joista toista salainen ihailija X ehti jo Pätkis-postauksessa mainostamaan. Nää on aika kivoja mielestäni. Pahvipaketti on siistimpi pöydällä kuin pussi, eikä näihin kuitenkaan ihan ylettömästi ilmaa ole laitettu hintaankaan.

Valitsin hyllystä kaksi vahvaa ja vanhaa peruspakettia, eli Da Capot ja Omarit. Tää on vähän sama kuin jos puolustuspäästä kiekkokaukalossa löytyisi Harri Laurila ja Leo Gudas; ei tule ongelmia. Eikä tullutkaan, sillä namit tekivät kauppansa, mutta pienen yllätyksen koin silti.

Kuvassa karamellit, jotka olivat "ensimmäisen kierroksen" jälkeen jäljellä. Omareita hämmentävän paljon, kun otetaan huomioon kaikkien DaCapisten hävinneen. Tilannetta tietenkin hämää osaltaan ns. 2 + 2 -tilanne. Eli ihminen helposti syö saman määrän molempia karkkeja, jolloin pienempiä jää tietty enemmän jäljelle. Mutta luulen silti DC:n olleen suositumpi.

Enkä ihmettele, sillä onhan ne hele-vetin hyviä näin karkkimallisinakin. Ero on silti suuri. Lupaan seuraavien muutamien artikkelien olevan ei-Fazer-aiheisia, mutta ehkä tässä olisi äänestyksen paikka, että mikä on F:n karkkipusseista paras. Totta vieköön suomalaiset ovat niiden maussa lihoneet jo monta sukupolvea ja maukkaita esimerkkejä joukosta löytyy.