Mietinnän paikka

Rakkaat lukijat, saatan olla vähän ihastunut. Tiedättehän tapauksen: Usein sattuman kautta kohtaatte, viihdytte yhdessä ihan hyvin, se toinen jää vähän mieleen, näette uudelleen ja kohta huomaat todellakin pitäväsi siitä. Ja ajattelet sitä myös silloin, kun ette ole yhdessä.

Paha vaan, että olen vakisuhteessa. Kai se kuitenkin on ihan normaalia, että pitkään, kun on saman kanssa pyörinyt, niin väkisin alkaa muutkin kiinnostaa? Ja vaikka ne muut ei ehkä parempia olisi, niin ainakin ne on erilaisia. Alat tukehtua siihen ennustettavuuteen ja haluat vain vaihtaa, vaikka sillä olisi hintansa. Ja vaikka saattaisit myöhemmin katua sitä - se toinen olikin parempi, olisinpa vain ymmärtänyt silloin, mitä minulla oli. Tehtyä ei saa tekemättömäksi.

Tänään kävin syömässä kuvan siikaa Kansallisarkistolla. Oli aikas hyvää. Perunat myös erittäin maukkaita. En tiedä, mitä niille oli tehty, mutta toimi. Perunat ovat monesti vaikeita. Esimerkiksi vakisuhteessani KT:lla olen jo jonkun aikaa ollut niihin pettynyt, sillä ne ovat usein tylsiä. Pitäisi ehkä käydä useammin arkistolla.

Saapa nähdä, mihin suuntaan elämäni tästä lähtee. Arkiston ruoat ovat riski, sillä ruokalista on pieni.  Samoin on pieni myös itse ravintola, sieltä ei aina meinaa saada istumapaikkaa. Hinta on hieman suurempi, kuin mitä maksan henksualennuksella KT:lla. Mutta silti se viekoittelee. Joka kerta ruoka on ollut ihan hyvää, joskin en nyt niin monesti ole syönyt. Mitä teen, soitanko ennustajalle?

Se on varmaa, että uskallan suositella kanssa-apinoitani kokeilemaan arkiston Amican pöperöitä.