20.12.2010

Helsingin konttorissa

Sain kutsun blogimme etelän byroon pyöreäkasvoiselta päälliköltä tulla tarkastamaan hänen murkinapaikkansa. Paljon on Koivisto Helsingin kaupungintalosta bloggaillut, sekä hyvää että huonoa. Listalla oli kuitenkin härän lehtipihviä, joten odotukset olivat korkealla. Kassan tyttö ei selvästikään tiennyt kuka olen, joten tyydyin maksamaan täyden hinnan. Onneksi sentään pohjoinen rahani lopulta kelpasi etelän kassaan ja pääsin sapuskan makuun.

Tuolla etelässä ne ovat katsoneet Master Chefinsä oikein kunnolla. Kaupungintalon ruokalassakin saa oikein itse katsoa kun kokki valmistaa ruuan ja roiskii siihen vielä vähän soossia lautasen reunalle. Tulee oikein sellainen tunne, että nyt ollaan telkkarissa. Onneksi Sikke Sumaria ei näkynyt ja päiväni ei mennyt pilalle heti kättelyssä.

Etelän asioita on lappilaisen helppo vihata, mutta KT:n lehtipihvi ei lukeudu näihin asioihin. Erittäin asiallinen annos sisälsi kivoja pieniä yksityiskohtia, jotka pitivät ruokailun jännittävänä loppuun saakka. Pohjoisessa kikkailu jätetään vähemmälle, joten on kiva välillä nähdä himpun verran huolitellumpi annos edessään. Annos ei ole mitenkään erityisen kookas, mutta on otettava huomioon, että KT:n asiakaskunta kuluttaa päivänsä pääasiassa tietokoneen äärellä Facebookia selaten. Eikä se fixipyörän taluttaminenkaan hirvittävän paljon energiaa kuluta.

1 kommentti:

  1. Sikke Sumarissa on kyllä jotain harvinaisen epäilyttävää... Kunniaa myös kuvasta joka ei tällä kertaa näytä siltä, että siinä esitellään ruokaa joka on jo kerran käynyt kurkkaamassa toveri vatsahappoja. Arvostan.

    VastaaPoista