Tällä kertaa kokeilin keskimmäistä, eli hot dogien vääntämistä. Etukäteen kyselin neuvoja korkeimmalta taholta. Rovaniemen Flavio Briatore neuvoi minua ja muistutti myös paahdetun sipulin tärkeydestä. Menin kauppaan, ostin emmeet ja tein kuvan hodarin. Ihan hyvää settiä siitä tuli, mutta jotain jäi uupumaan.
Leipähän on ihan styroxia, sillä valinnanvaraa ei todellakaan ollut. Suurempi ongelma on ehkä tuo makkara. Otin Jusan neuvosta aika perus kuoretonta nakkia. En ole nakkimiehiä juurikaan, ja tässä se haittasi. Nakki, vaikka se tässä olikin tuplana, on jotenkin pliisu.
Toinen ongelma oli täytteiden sopiva määrä. Ensinnäkin majoneesi näytti menneen yli päiväyksensä, joten se piti skipata, ja ekaan koiraan laitoin liikaa sinappia. Hodari voisi olla lisäksi sellainen ruoka, että siihen tarvitsisi amerikkalaistyylistä (?) miedompaa tavaraa. Tujumpi suomalainen strong oli vähän liian ärjyä. Mutta söihän noita. Tärkeintä tällaisissa vaikeissa asioissa on totta kai harjoittelu. Aion jatkossakin tehdä hodareita, jotta saan muuvssini kuntoon.
Ja kuten huomasitte, ei ole aihetta huoleen rakkaat lukijat. Vaikka Pallis dominoi Suomen joulukalenterikenttää, niin joutessamme kirjoittamme kyllä muustakin. Pysykää kanavalla.
Hodarikulttuuri on Suomessa täysin lapsenkengissä. Go West pojat, kansankotiin. Muistan, kuinka viisitoista vuotta sitten vedin Kalixissa kesken jääpalloturnauksen paikallisen hodarin. Päät räjäyttävä kokemus. Ei mitään perus Atrian kuoreton slarbaa ja Vaasan&Vaasan ylijäämäsämpylämassasta tehtyjä leipiä vaan kunnollista tavaraa. Se oli kaunis hetki, muistelen sitä vieläkin lämmöllä. Jääpallon pelaaminen tosin ei ollut tuolloin kovinkaan lämmintä touhua, mutta se onkin sitten toinen tarina.
VastaaPoista