19. luukku: Pikkuherkut

Pikkuherkkujen ei tarvitse suinkaan rajoittua vain joulupöytään, mutta ne ovat 100 % erottomaton osa sitä. En diggaile perinteisestä jouluruuasta, mutta herkuttelu mulle kelpaa. Pikkuherkuilla tarkoitan oliiveja, juustoja, valkosipulinkynsiä et cetera.

Valkosipuli on ylimpiä ystäviäni ja myös tulevien lasteni kummi. Viime aikoina perusvalkkarin käyttö on vähentynyt, sillä en syö enää Ylioppilasaukion Unicafella (sniif), mutta menee sitä vieläkin. Haisen varmasti enemmän kuin tarpeeksi.

Illanistujaisiin ja joulupöytään sopivat erityisen hyvin lasipurkeissa erilaisissa yrttiliemissä lillivät kynnet. Näissä on se hyvä puoli, että ne ovat jotenkin niin mietoja, että vaikka maistuvat erittäin namilta, ne eivät saa koko miestä löyhkäämään kuolemalta. Kannattaa kokeilla rohkeasti, vaikka et valkosipulin orjala olisikaan.

Valkosipulin voi sujauttaa hyvin suolakeksin päälle ja toinen, mikä keksin päälle käy, on tietysti joku kova juusto. Pit stop esmes Stockan Herkussa on must. Pari joulua sitten tosin unohdin valkohomejuuston reppuuni. Älkää kokeilko. Ja taisi olla sen jälkeinen joulu, kun veljeni osti sellaista tavaraa, joka haisi Keravalle asti. Eli virheitäkin sattuu, mutta se on osa elämää. Juustotiskiltä saa juuri niin pieniä tsiivandereja kuin haluaa, niin voi ostaa montaa ja vähän. Parmesaania ei saa unohtaa.

Edelliskerran kun kävin Herkussa, myyjämies möi meikäläiselle hilloa mukaan. Olin jotenkin tavallistakin höbläytettävämmällä tuulella, joten ostin sitä, mutta päätös osoittautui oikeaksi. Sellainen pieni lasikippo. Melko hintavaa, mutta tuo hauskaa vaihtelua juustoiluun. Ostaosta.