Denniksen pizza

Jatkona brusikselle söin oheisen pizzan. Siis Denniksen tykönä. Tää on Corleone tai muu sellainen. Siinä oli pekonia, mikä on tärkeintä.

Vähän aikaa leikin ajatuksella ottaa hampurilaispizza. Siinä oli jauhelihaa, cheddaria, majoneesia, sipulia... ööö ja jotain just sellaista, mikä tuntuu järkevältä hampparissa, mutta oudolta pizzassa. En kuitenkaan tohtinut. Se on aina riski ja jos vähän hintavamman pizzan ottaa, niin olisi ikävä pettyä. Joskus pitää kuitenkin hullutella. Epäpizzamaista pizzaa.

Mitä pizzaan lopulta tulee, niin olen yksinkertaisuuden ystävä: oikein hyvää pizzaa jos syö, niin suosittelen olemaan joskus jopa minimalistinen. Suomessa en margheritaan äkkiä koskisi kebab-pizzeriassa, mutta jossain kivassa paikassa Keski- tai Etelä-Italiassa kyllä. Ja siellä en kyllä puolestaan lämpenisi ranskalaisia tai muuta kovin erikoista sisältävälle lätylle. Jos vaikka Rooman Trasteveressä menet pizzalle (mitä kyllä suosittelen), niin harvoin siellä kovinkaan montaa erilaista pizzaa edes saa eikä mitään kinkku-kebab-aurajuusto-ananas -settejä. Siellä pätee vanha kummeliläppä "Margherita on aivan ylivoimainen pizza."

Ymmärrykseni mukaan Firenze on liian pohjoisessa hyvälle pizzalle, mutta kerran vedin siellä ravintolassa margista. Oli ok. Viereisen pöydän jenkki, joka arveli kai, että kukaan ei ymmärrä hänen vieraskielistä puhettaan, ihmetteli tilaukseni jälkeen vaimolleen, että hän ei ymmärrä ihmisiä, jotka syövät margheritaa. Olin silloin hiljaa, en jaksanut alkaa jäpistä, mutta niinhän se on, että kaikkea ei voi tajuta.