Hernari - sukunsa viimeinen?

On torstai, ja me kaikkihan tiedämme mitä se työpaikka- koulu- ja vankilaruokaloissa tarkoittaa. No jumalauta hernekeittopäivä! Yhteiskunta kaipaa traditioita, kertakäyttösukupolvenkin ihmisillä tulee olla jotain pysyvää mihin turvautua. Hernaripäivänä muutamalla eurolla saa tarjottimelle parhaimmillaan mättää lautasellisen keittoa, turauttaa siihen sinappia potkuksi, lusikoida vähän sipulia vehreyttämään makunautintoa ja lopulta voidella pannarin hillolla. Eikä siinä vielä kaikki, mutta kuva kertokoon loput.

Olen perinteinen kaveri, tykkään syödä lounaalla kotiruokaa, sellaisia ruokalajeja, mitä äiti ja mummi tekivät. Lapsuuteni klassikoihin kuuluvat muun muassa lihapullat ja muusi, kalakeitto, makarooniloota, lasagne ja hernari. Hernari on oikeastaan ainoa joka tekee joka viikottaisen esiintymisen ruokalistoilla, muutoin aiemmin mainittujen kaltaiset ruuat ovat kadonneet aikuisten ruokaloista, lapsille niitä vielä tarjotaan. Kateellisena katselin erään ala-asteen lounaslistaa, olisi kai pitänyt alkaa opettajaksi.

Aikuistuessa maailma muuttuu, tulee enemmän vastuuta, ongelmia ja paineita. Ehkä Pekka-Erzo Auvinenkaan ei olisi ampunut ihan niin monta koulutoveriaan, jos ei olisi joutunut mussuttamaan kikherneitä lounaalla? Tämänpäiväisen lounaan jälkeen olin niin kylläinen, etten edes olisi jaksanut ottaa luonnonvalintaa kontolleni. Hyvä niin.