31.8.2010

Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia..

Ristorante Tonno. Dr. motherfucking Oetkerin pakastepizza valikoimien aliarvostettu helmi. Jumalauta, tätä artikkelia olen pohtinut jo pitemmän aikaa, en ole oikein tiennyt miten tätä pakastepizzojen Inspectah Deckiä käsittelisin. Kunnes eräänä työntäyteisenä päivänä poljin kiireellä kotiin valmistamaan lounasta, kokin essua ei tarvittu sillä korissa oli vain kolme litraa Pepsiä ja kaksi kipaletta Tonnoja. Kehuskelin Koivistolle heittäneeni lätyn uuniin, vain saadakseni vastaukseksi paatuneita epäilyjä pakastettua tonnikalaa kohtaan.

Tuo kalju mulkosilmäinen mies oli oikeassa. Tonnikala on lähes poikkeuksetta pakastepizzoissa täyttä paskaa tai vähintään maistuu oudolta. Tonnikala muutenkin on riskialtis tuote ihan pizzerioissa ja kaupoissakin (hox, osta vain palatonnikalaa, hiutaleet on täyttä roskaa).

Dr. Oetkerin tonnikalakin maistuu jännältä, mutta myös aivan hemmetin hyvältä. Makua on hankala kuvailla, mutta siitä olen oppinut tykkäämään. Ristorante brändin pizzojen pohjat ovat myös mielestäni todella hyviä ja rapsakoita, samoin täytteitä on sopivasti.

Viime aikoina ainakin K-kaupat ovat alkaneet myydä Ristorante-sarjan tuotteita tarjoushintaan. Tällä hetkellä taitaa olla voimassa tarjous jonka avulla voi kotiuttaa kaksi Ristorantea neljällä eurolla pois kuljeksimasta. Kokeile ihmeessä ja kerro fiilikset Tonnosta!

2 kommenttia:

  1. Koskaan en ota tonnikalaa pitsaani paitsi Ötkerissä! Toi on munkin oma suosikki, siin on joku hyvä glutamaattimössö tai muu, joka tekee pitsasta ihan helvetin hyvän.

    VastaaPoista
  2. toi otkeri on kylla kovis, mutta henkilokohtaisesti ihastuin viela enemman pirkan tonnikala-punasipuli serkkuun. suosittelen sita lampimasti kaikille!

    VastaaPoista