Lapin taikaa.

Poronkäristys. Sitä saa täällä Lapissa ihan joka paikasta, jos ei niin pienikokoiseksi mieheksi voimakas  Nils Aslak teurastaa poron pihalla ja nakkaa suikaleet pataan jota ronskeja puhuva nainen jo hämmentää. Käristys on tottakai eksoottista, ainakin etelän pelleille ja saksalaisille kulotuksen harrastajien jälkeläisille. Lapin pojalle itselleen käristys ei ole niinkään suuri elämys, hyväähän se on, etenkin hyvin tehtynä. Usein hotelleissa ja ravintoloissa se on vain keskinkertaista, perushyvää. Ja rutiinikäristyksestä vituttaa maksaa vähintään 20 euroa.

Työreissuilla aikataulut venyvät ja jossain vaiheessa havahtuu oman vatsansa murinaan. Tottahan toki kunnon työntekijä ei tuhlaa kallisarvoista aikaansa syömiseen, vaan keskittyy konsernin talouden kasvun edistämiseen hotkimalla aulabaarissa käristyksen. Pitkästä aikaa ensimmäinen kosketukseni nitkuiseen jämälihoista kyhättyyn hotellikäristykseen tapahtui Hotelli Ivalossa tätä kirjoittaessani noin kolme tuntia sitten. Ruoka oli kyllä ihan hyvää, muttei lähelläkään sitä mitä esimerkiksi isäukko tekee kunnon lihoista aina kun vävypoika tulee käymään.

Tärkein seikka simppelissä ruuassa, kuten poronkäristys, on lihan laatu. Usein liha on sellaista pikkusilppua, jonka palasissa kaikissa on mukana jotain epämääräistä lihakalvoa, tai syheröä, eli nitkua. Nitku narskuu ja nitisee hampaiden välissä, toisin kuin laadukas liha murenee pureskeltaessa.

Turistit, matkailijat, pyromaanit, tutkikaa käristyksenne lihaa! Etenkin jos annoksen hinta pyörii kolmenkympin hujakoilla.