Mustana, kiitos.

Olen kahvivammainen, joka on lehtialalla poikkeavaa, ellei erikoista. Joka ikisessä paikassahan tarjotaan aina kahvia, sitten tarjotaan teetä (enkä juo sitäkään). Keskimääräisesti joka päivä joutuu sanomaan samat litaniat, ettei juo kahvia, eikä teetäkään, ja ei kiitos mitään, no otan sitten sitä pahaa puolukkamehua lasillisen.

Töissä minulla on kuitenkin oma kuppi, samoin aamulla kotona otan 1-3 kuppia. Riippuen työvuoroista, kaadan vielä päiväkupit ja illallakin menee pari kuppia.

Kolaa tietenkin!

Kiireisenä aamuna menee yksi kuppi, rauhallisempana voi ryystää sen kolmekin kupposta mustaa kultaa. Kupeissa annokset pysyvät suhteellisen pieninä ja fiilis silti korkealla. Tärkeintähän tässä kuitenkin on jollain väärennetyllä tavalla roikkua mukana suomalaisessa kultakatriina-yhteiskunnassa, olla muka juovinaan.