Voileipägrilliä sivuava blogiartikkeli

Ajattelin ensin kirjoittavani ensimmäisen reseptityylisen artikkelini, mutta turhaa kai sitä olisi tästä kirjoittaa. Ei tässä mitään erikoista ole, lätkitään vain hyvänmakuisia juttuja paahtoleivän väliin ja grillataan. Tämä on touhua, jossa ei voi mokata. Kysymys on lähinnä vain siitä tuleeko leivistä aivan helevetin hyviä, vai voi saatana en ois uskonu miten hyviä.

Kuten kaikissa ammattilaistason ruokalajikkeissa, myös voileipägrillivoileivissä sisällön voi päättää itse, eikä sille oikeastaan ole rajoituksia. Tyypillisin tapa tehdä näitä, tai uunileipiä on kinkku/tomaatti/juusto-kombo, mutta tuolle tielle en lähtisi. Jos kerran mennään kaukaloon, silloin pelataan voitosta.

Tällä kertaa aloitin leivän kasaamisen pohjamausta, levitin paahtoleiville hieman salsakastiketta antamaan pikanttia potkua kielelle. Pippurikinkun päälle laitoin juurikin tuon klassisen tomaatin (joka muuten grillissä kuumuu liikaa ja aiheuttaa orastavaa vitutusta kiireisimmille), aurajuustoa ja pepperonia. Suhteellisen klassinen yhdistelmä, joka takaa monikerroksisen makuelämyksen. Takuusuosikkini tonnikalan lisäsin toki myöhempiin leipiin, mutta artikkelin leivissä ei vielä mereneläviä maisteltu.

Juuston määrä leivissä on mielipidekysymys, itse käytän juustoa ikäänkuin liimana täytteiden ala- ja yläpuolella. Enemmänkin voi pistää jos on juustoinen fiilis, eikä käytä aurajuustoa.

Yksi moka on kyllä pakko myöntää näiden leipien suhteen. Kuvittelin ostavani itselleni pari elinpäivää lisää valitsemalla moniviljapaahtoleipää, mutta oikeasti sainkin vain vitutuksen ja muistutuksen siitä, että vaistoihin pitäisi luottaa. Vehnäpaahtoleivän paahto- ja grillausominaisuuksia ei vain voita mikään. Vehnäleipä pitää sisukset aidosti sisällään, eikä ala vuotaa esimerkiksi tomaatin mehuja ympäri vaatteita. Stick to the classics!