Mikä on pizza saameksi?

Olen työmatkalla (voi saakeli miten juppi sanonta, mutta voin sen sanoa!) Utsjoella. Yövyn hotellissa, jossa on tottakai saatanan kallis á la carte-ravintola, missä pihille miehelle tulee hiki jo pelkästä läsnäolosta. Yksin ei kehtaa mennä tuonne istumaan ja tilata pippuripihviä 25 eurolla. Hyvässä seurassa kyllä, yksin ei. Jonkun pitää nähdä kun laitat kolmekymppiä pihviin ja kaljaan, jos kukaan ei näe, miksi helvetissä!

Lähdin siis Utsjoen kylän raitille katsomaan vaihtoehtojani, kauppahan oli jo mennyt kuudelta kiinni, siihen kuihtuivat suunnitelmat hotellin saunan jälkeisestä oluesta omassa rauhassa. Nyt senkin joutuu mennä hörppimään baaritiskille, jossa kuitenkin joku lohenpilkkijä tulee kysymään jotain uistimista. Saatana.

No löysin kuitenkin löysin paikan jossa oli riveittäin epämääräisen mauttomia mainoksia ruokatarjoilusta ja muustakin lupaavasta, kuten oluesta. Paikan nimi oli Rastigaisa ja liehulettisen tuttavani mukaan kylän ainoa paikka, jossa syöt, juot, tanssit ja kahvittelet.

Paikassa oli vain yksi henkilö töissä, mutta lupasi kuitenkin tehdä minulle pitsan, muuta ei ehtinyt ja pitsakin otti ilmeisesti koville. Olen juuri yrittänyt pitää pientä taukoa pitsahommista, mutta minkäs teet kun et muutakaan saa? Special Operani oli kuorrutettu arviolta tuplasalamilla, joten suolat ainakin saatiin hoidettua. Suolaisuutta paikkasi toki työpäivän päätösjuomana hyvin toimiva tuopillinen Karhua. Noin 15 euroa tämä näläntapporeissu konkurssiani syvensi, ja tällaista kehtaa syödä yksinkin.

Jumalauta, kirjoitin tähänkin blogimerkintään ylimitoitetun määrän paskaa vain todetakseni lopulta että pitsa oli ihan hyvä ja kaljakin maistui. Noh tämä kai se on sitä kansalaisjournalismia!