17.10.2010

Don't feed the Koivisto

Olen tehnyt jotain oikein elämässäni. Ehkä se on lupsakka luonteeni tai se, että periaatteessa olen valmis auttamaan ihmisiä, jotka apua tarvitsevat. Yksi mahdollisuus on tietysti se, että syy on komea ulkomuotoni.

Joka tapauksessa käväisin Tampereella viikonloppuna. Olin tuon kuvassa keskellä hymyilevän blondin luona ja ko. vaaleaverikkö oli ostanut pekonia jääkaappiin ihan kuulemma vain meikäläisen tuloa silmälläpitäen. Vähänkö olin sulaa vahaa tämän kuultuani!

Jos minun pitäisi valita itselleni uskonto, valitsisin luultavasti pekoniaamiaisen. Huokaus... se vaan jotenkin kouraisee meikäläistä henkiseltä ja kulinaristiselta tasolta. Ja vielä kun moisella herkulla minua hemmotellaan vieraissa, suorastaan herkistyn. Tässä piilee kuitenkin yksi vaara: jos meikäläistä ruokkii, en ehkä menekään pois, vaan jään asumaan. Teitä on siis varoitettu.

5 kommenttia:

  1. Kyllä, mutta miehen ja sian liitto on rajoitettu pekonin syömiseen.

    VastaaPoista
  2. Kauhistuin juuri viikonloppuna kuulessani ja käytännössä huomatessani, että Scandic on poistanut pekonin aamiaisestaan. Olin odottanut viikonlopun Jyväskylän reissua juurikin hotelliaamiaisen mahdollistavan pekonisateen takia. Muutama vuosi sitten ovat kuulemma poistaneet pöydästä. Samaan aikaan marjojen kanssa. Murot ja muut ryynit ovat kyllä jääneet.

    VastaaPoista
  3. Hiljaiseksi vetää moinen. Kuningas ilman kruunua, kuten Jussi asian muotoilisi.

    VastaaPoista
  4. Eikö Scandicilla ole aamiasella pekonia!?

    VastaaPoista