5.10.2010

Tour de Koivisto - After Work II (the short short version)

Tarkoitukseni oli olla tänään kiltti toimistojyrä ja olla töissä noin klo 17 asti. Onneksi sain iltapäivällä tekstarin, jossa minua kysyttiin oluelle. Toki lähdin ja leimasin itseni ulos jo puoli neljältä. Ehdin jäpittää tuolissani huomennakin, mutta olut saattaa loppua maailmasta jo tänään.

Työnjälkeisoluset ovat kyllä kivoja. Ainakin jos pysyy kohtuudessa, eli juo niitä harvahkosti ja maltillisen määrän kerrallaan. Tänäään otin yhden valko-oluen rautatieaseman Pullmannissa (1). Kätevä sijainti, sillä seurani oli hyppäämässä junaan. Paikka olisi kuitenkin voinut olla mikä vaan, siksi kartalla on kyssäreitäkin. Yhden oluen juo kauheimmassakin paikassa.

Se on hauska, miten ruokavalokuvaaminen on jo refleksi. Omaksi huvikseni (halvat on huvit, juu) fotoilin tyhjiä stobeja, johon kaverini totesi, että meinaatko kirjoittaa blogiin after workista taas. Näin tein: tyhjä tuoppi kelvannee siinä missä täysikin. Kalja näyttää kaljalta.

Mielestäni ihmisten pitäisi enemmän lähettää "mennäänkö oluelle" -viestejä toisilleen päivisin. Kai se on se pieni opiskelija sisälläni, joka noin ajattelee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti