Rest In Pizza

Italianon ikkunoita koristivat teippaukset, joilla
oli paikattu suomalaisen suvaitsevaisuuden aukkoja.

Pyöräilin tänään töihin, ilma oli paska, tiedäthän sellainen tunkkaisen keskiharmaa. Silmäilin lämmöllä kulmapizzeriaani Italianoa, huomasin ettei mainosplakaatti ollut jalkakäytävällä hankaloittamassa pyöräilyäni. Katsahdin ikkunoihin, tavanomaiset viharikoksen jälkeensä jättämät ruskeat pakkausteipit koristivat edelleen kiinteistöä, mutta niiden takana oli mustaa.

Tajusin. Kuva kirkastui.

Minulla ei enää ole kulmapizzeriaa. Juuri kun ehdin kotiutua asuntooni ja sen ympäristö alkoi tuntua tutulta, minua lyödään vasten kasvoja. En ehtinyt käydä Italianossa kovin monta kertaa, kanta-asiakas kortistakin puuttui vielä useita leimoja. Kaipaan kuitenkin tunnetta jonka sain vain siitä tiedosta, että lähellä on tarvittaessa alan erikoisliike. Mille tässä enää olonsa perustaa? Laskeeko asuntoni arvo? Nimittäin tehdessäni ostopäätöstä, yksi tärkeimmistä asioista oli juuri pizzerian läheisyys.

Itkettää, vituttaa ja harmittaa. Olisinko voinut tehdä enemmän?