Makaronilaatikon kahdet kasvot

Alakoulussa se on suursuosikki, mutta aikuisena sitä oppii välttämään. Tai ainakin minä olen oppinut, nimittäin makaronilaatikkoa. Se on varsin tavallinen ruoka lounasravintoloissa, mutta jotenkin se onnistutaan yleensä pilaamaan niissä. Ehkä se johtuu siitä, että ruoat yleensä makaavat pitkiä aikoja tarjoiluastioissa, ja makaronilla on aikaa pehmentyä liikaa.

Kotona tehtynä makaronilaatikko sen sijaan on vielä nykyäänkin hyvää. Pastaa, jauhelihaa ja päälle juustoa: perusasiat ruoassa todellakin on kohdallaan. Useamman vuoden elin ilman tuota ruokaa, kun vaimoni ei sille lämmennyt, mutta nyt hän on alkanut sitä taas syödä ja tehdä. Niin eilenkin.

Hyvää tuli. Makaronilaatikko on muuten niitä harvoja pastaruokia, joihin ketsuppia kuuluu laittaa. Tässä yksilössä lisänä oli valkosipulia, mutta muuten varmasti tiedätte, mistä on kyse. Itseäni täytyy vähän kehua tuosta annoksesta. Salaattiosio on siinä niin sanotusti kohdallaan.

Tuli yö, tuli aamu - toinen päivä. Päädyin suunnitelmamuutosten takia tänään syömään lounasta Porthanian Unicafeen. Meinasin ottaa salaatin, ennen kuin huomasin, että tarjolla oli myös eilistä (?) makaronilaatikkoa. Pakkohan sitä oli poiketa tavoista ja ottaa lodjua tutkivan journalismin takia!

Yllätyin positiivisisesti. Kaavin tiiliskiven muotoisen palasen tavaraa lautaselle ja kuorrutin sen ketsupilla. Kerran piti hakea ketsuppia lisää, mutta muita ongelmia ruokailun aikana ei ollut. Jotenkin kokki oli onnistunut pitämään koostumuksen sopivana, eikä perinteistä villasukka suussa -olotilaa syödessä tullut.

Tarkalleen ottaenhan kyseessä on tuplaylläri. Ensinnäkin se oli makaronilaatikko, joka oli syötävää, ja vielä Porthaniassa, joka on lounasravintola epäilyttävimmästä päästä. Elämä on yllätyksiä täynnä.