Long Train Runnin'

Harrastin maksimaalista junailua viikonloppuna. Menomatkan eväät näet täältä. Ei voi muuta sanoa, kuin että olipahan tuo patonki taas another Koivisto masterpiece. Paluumatkalle läksin tyystin kaupan eväiden voimin.

Pirkka-kolmioleipä ei vakuuttanut, mutta toinen aamupala-vaiheen eines oli aika klassikko. Jotain, mitä en koskaan ostaisi kotiini, mutta mitä olen syönyt miljoonia töissä ja liikkeessä. Saarioisten jauheliharoiskeläppä. Tästä on vain kaksi asiaa sanottavana: 1) Näiden sanominen pizzaksi on melko epäilyttävää ja b) syökää hyvät ihmiset roiskarinne kylmänä.

Junanvaihto Kajaanissa. On muuten aika käpykylämäinen paikka. Ruokaa löysin Citymarketista. Paahtokylkeä tai jotain mitä lie oli nimeltään. Hieman epäilyttävää, ihan ookoosyötävää, mutta parasta ruoassa oli sen haju. Söin pari tsiivanderia junassa. Kaikki tykkäsivät varmasti minusta.

Kolmas on tuo jutun pääkuva, päivälliseni. Huomatkaa, miten ovelasti kännykamera tarkensi itsensä tuohon ritilään, ei suinkaan ruokaan. Makkarapannu ja iso olut tunturipurojen raikkautta oli ravintelivaunussa 10 e. Pannu oli pieni totta kai, enemmänkin aski, mutta aika hyvä. Ei sitä junassa paljoa tarvi, että jaksaa istua ja nauraa Robin Williamsin stand-upille (kaikki varmasti tykkäsivät minusta). Junamittapuulla mielestäni setissä oli hyvä hinta/laatu-suhde ja suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.

Molempiin suuntiin siis siedettävät reissut. Menestyken salaisuus on yksinkertainen. Pitää muistaa syödä tarpeeksi ja ostaa evääksi myös karsua.

Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia..

Ristorante Tonno. Dr. motherfucking Oetkerin pakastepizza valikoimien aliarvostettu helmi. Jumalauta, tätä artikkelia olen pohtinut jo pitemmän aikaa, en ole oikein tiennyt miten tätä pakastepizzojen Inspectah Deckiä käsittelisin. Kunnes eräänä työntäyteisenä päivänä poljin kiireellä kotiin valmistamaan lounasta, kokin essua ei tarvittu sillä korissa oli vain kolme litraa Pepsiä ja kaksi kipaletta Tonnoja. Kehuskelin Koivistolle heittäneeni lätyn uuniin, vain saadakseni vastaukseksi paatuneita epäilyjä pakastettua tonnikalaa kohtaan.

Tuo kalju mulkosilmäinen mies oli oikeassa. Tonnikala on lähes poikkeuksetta pakastepizzoissa täyttä paskaa tai vähintään maistuu oudolta. Tonnikala muutenkin on riskialtis tuote ihan pizzerioissa ja kaupoissakin (hox, osta vain palatonnikalaa, hiutaleet on täyttä roskaa).

Dr. Oetkerin tonnikalakin maistuu jännältä, mutta myös aivan hemmetin hyvältä. Makua on hankala kuvailla, mutta siitä olen oppinut tykkäämään. Ristorante brändin pizzojen pohjat ovat myös mielestäni todella hyviä ja rapsakoita, samoin täytteitä on sopivasti.

Viime aikoina ainakin K-kaupat ovat alkaneet myydä Ristorante-sarjan tuotteita tarjoushintaan. Tällä hetkellä taitaa olla voimassa tarjous jonka avulla voi kotiuttaa kaksi Ristorantea neljällä eurolla pois kuljeksimasta. Kokeile ihmeessä ja kerro fiilikset Tonnosta!

Lasagnepäivä!

Kuukaudessa on triumfanttisessa elämänjuhlassani aina pari kohokohtaa, siis sen päivittäisen voittoputken lisäksi. Toinen on palkkapäivä ja toinen on lasagnepäivä Amica ravintola Kuukkelissa, eli tuttavallisesti Rovaniemen virastotalolla.

Ostan lasagneni opiskelija-alennuksella, joten jumaluudelle jää hintaa 2,60€. Ei paha kuukauden kohokohdasta!

Lasagne on huonoimmillaankin parempaa kuin 95% maailman asioista. Amican lasagne on vieläpä hemmetin hyvää! Juuri mistään ei ole säästelty, edes lihasta. Juustossa löytyy ja uunissa kovettunutta jumalmateriaa on rapsakasti pinnalla.

Ainoa ongelma johtuu ruokatunnin jälkeisestä euforiatilasta, joka osittain estää työnteon ja muunkin aivatoiminnan.

Arvostan.

Joskus euronkin voi käyttää järkevästi

Rovaniemi-reissun aikana oli kova homma miettiä, missä kävisimme Jussin kanssa einestämässä. Jussilla on suosikkinsa ja yhteisblogaukseen piti valita vain kunnon kamaa tai muuten vain kiinnostavaa settiä. Tämä on sitä kunnon kamaa.

Lihaksikkaina miehinä lämmittelimme lauantaina hieman kantamalla tavaraa. Tämän jälkeen söimme parit juustot Mäkissä ja meikä lähetti postikortin etelään. Sitten seurasi päivän kohokohta, syöminen.

Wingston-ravinteli näyttää ulkoapäin oudohkolta ensi silmäyksellä, mutta sisältö on hyvää, niin ravintelissa kuin sen burgereissa. Nimen perusteella ko. paikassa pitäisi syödä wingsejä, mutta otin Jussin ohjeistuksen mukaan juustopurilaisen, joka oli makoisa.

Tilattaessa perunoiden valinta oli ongelma. Oli monta vaihtoehtoa, josta osa oli euron toisia kalliimpia. Päädyimme molemmat porvarillissempiin pottuihin. Jussi otti maalaisrankikset, minä yhden suokkarini eli vohveliperunat, jotka tunnen itse paremmin ristikkoperunoiden nimellä.

Ristareista on tulossa oma artikkelinsa myöhemmin, mutta vähän hehkutusta tähänkin. Eurolla ei normaalisti saa mitään, mutta joskus jotain, kuten vanha kansa sanoo. Wingstoniin kannattaa heilahtaa ja useimmiten kaikkialla kannattaa maksaa ylimääräinen euro. Ranskikset itsessään ovat harvoin kovin seksikäs valinta, ristikkoperunat sisarineen monesti.

Btw, kiitoksia käynnistä. Viikonloppuna lyötiin aiemmat käyntiennätykset. Lauantaina ylittyi 200 käynnin raja. Nice! Jos muuten diggailette ja haluatte kertoa jollekulle angioplastiastamme, tuossa alhaalla on namiskoja, jolla tekstin linkittää suoraan valitsemaanne sosiaaliseen mediaan. Go for it.

Mmm... Beer...

Kuva: Jussi Leinonen Teksti: Jussi Koivisto

Aika ajoin on mukava käydä vieraassa kaupassa. S-kaupan miestä houkuttelee K-kaupassa erilaisuus. Erilainen valikoima kauppojen omia tuotteita houkuttaa osin.

En ole Euroshopper-mies ollut koskaan. Kai se johtuu siitä, että ensi alkuun joskus ollut jotain huonoja kokemuksia. Oluen suhteen olen kuitenkin aina kokeilunhaluinen.

Pirkka-lager on ollut suuria suosikkejani jo pitkään. Jotenkin lollauttava nimi. Mausta en osaa sanoa, ihan samaltahan kaikki maistuu. Euroshopper-olut tarttui mukaan Jussin lähi-supermarketista, ja minusta tuli fani.

Suht edukas hinta on vain yksi osa nautintoa. Toinen on se, että tää on oikeesti aika juotavaa. Etiketin mukaan Virosta. Jussi käskikin hehkuttaa tuota etikettiä, joka vetosi häneen. Ja lisätä myös, että samaa sarjaa oleva uusittu Euroshopper-energiajuomatölkki on myös hieno.

Mutta joo, tätäkin kannattaa kokeilla. Se paras nautinto on se, että tää on edelleen Euroshopperia. In your face, kaikki merkki-hifistelijät.

Time to get heavy!

Kuva: Jussi Leinonen Teksti: Jussi Koivisto

Torikeidas-grilli Rovaniemellä. Haettiin Jussin kanssa Lordi-kebabit. Se tarkoittaa 10,60 euron yksikköhintaan myytävää tarunhohtoista 220 gramman keimoa. Annokset nautimme totta kai kolan ja Lordin musan kanssa.

Leinonen totesi jo kotimatkalla: "Yleensä, jos ottaa ruokaa mukaan, niin sen jaksaa kantaa kotiin. Tässä on jo haastetta." Vähän pitemmän matkan päästä annokset kannattaa ehkä hakea autolla.

Eipä siinä mitään, kotosalla istuttiin alas ja käytiin kiinni. Molemmilla jäi salaattia jäljelle, mutta lihat syötiin. Itse totesin ruoan jälkeen sohvalle kontatessani: "Snadisti oksettaa." Jussi puolestaan ounasteli ruoan päälle: "Kohta tulee varmaan semmoinen paniikkikakka."

Nämä kommentit kuvaavat aika hyvin Lordi-keimon olemuksen. Jos Putaansuu itse olisi paikalla, hän kai toteaisi: "Time to get heavy!" tai "Fire at will!"


P.S. Unohtui muuten päivittää, että juustolaskuri nousi eilen 9:ään.

Rainbown vihreät

Kuvat: Jussi Leinonen Teksti: Jussi Koivisto

En muista, mistä se alkoi. Ehkä se oli joku pihin miehen epätoivoinen kokeilu. Rakkaussuhde siitä kuitenkin syntyi, ehkä elämäni pitkäaikaisin.

Halpuus ja hyvyys yhdistyy äärimmäisen harvoin. Rainbown vihreät kuitenkin, voi veljet. Ne ovat parasta, mitä Belgia on tuottanut ja voittavat siten jopa Jean-Claude Van Dammen.

Ohuita, suolaisia, suussa rusahtaen sulavia. Suosittelisin syömään neljä lastua kerrallaan, dippiä voi käyttää, jos haluaa. Parhaimmillaan Vihreät ovat yhdistettynä johonkin Bruce Willis -elokuvaan ja kolaan.

Luotettavista ituhippilähteistä olen saanut kuulla, että Vihreät ovat hyviä myös siksi, että ne eivät sisällä liikoja lisäainesettejä. Niillä saat hengen pois itseltäsi old school -tyylillä, eli pelkällä rasvalla ja suolalla ilman turhia E-aineita.

Muuten tästä tavarasta on vaikea sanoa mitään, mikä ei olisi vähättelevää. Voin vain suositella kokeilemaan näitä ja jyräämään pussin pari hyvässä seurassa, niin olette koukussa. Estrellat, Taffelit ja muut ahvenmaalaiset tuotteet jäävät hyllyyn vanhenemaan. Nyt siis kauppaan ihmiset!

Leikki leikkinä, kolat kylmänä

Kuva: Jussi Leinonen
Teksti: Jussi Koivisto

Onko mitään ärsyttävämpää kuin lämmin kola? Jos on, en halua tietää.

Tavaratalo Tukkimies myy kaikenlaisia juomajuttuja, myös Vacu Vin -coolereita. Ostin parit sellaiset Jussille tuparilahjaksi, ja pistimme ne kovaan testiin. Ensin piti kylmentää lämmin tölkki ja sitten pitää kylmä tölkki viileänä.

Coolerin ohjelapun mukaan pakastettuna se viilentää lämpimän tölkin viidessä minuutissa. Vähän ohje kyllä lupailee liikaa. Viiden minuutin kuluttua tölkki on vasta menossa sinnepäin, mutta limukkaa voi jo juoda, sillä se ei ole enää inhottavan lämmintä. Parempaa on se, että juoma kylmenee edelleen juomisprosessin aikana. Ihan ookoo siis.

Entä mitä sanoo jääkaapista otettu tölkki, joka on kolme varttia ollut coolerissa huoneenlämmössä (tuntia yritettiin, ei maltettu). Kylmää oli, tsaijjai. Ensimmäinen featurehan on vähän turha, mutta kylmänä pysyminen on ensiarvoisen tärkeää.

Hintaa kahdelle coolerille tuli muistaakseni 8,90. Vaikuttaa jämäkältä teolta, joten kestänee käyttöäkin. Ajattelin ostaa itsellenikin.

Kukko lasissa

Kuva: Jussi Leinonen
Teksti: Jussi Koivisto

Maailmanhistoria tuntee muutamia kovia kaksikoita. On ensinnäkin Murtaugh-Riggs ja sitten tietysti Leinonen-Koivisto. Muita ei tule juuri nyt mieleen.

Allekirjoittanut (Koivisto) raijjasi ruhonsa Lappiin ja päätimme tehdä hieman blogitaidetta vanhalla kaavalla: Jussi kuvaa ja Jussi kirjoittaa.

Kola on yksi maailman kauneimmista asioista, jos ei kaunein. Jotkut väittävät, että täydellisyyttä ei voi parantaa, mutta sehän ei pidä paikkaansa. Se on itse asiassa yllättävän helppoa: kaada lasiin kolaa ja lisää siihen jäätä.

Kun meikäläinen oli pieni, ainakin meillä kotona oli vain muovipussijääpaloja, joita sai täyttää, nysvätä ja solmia. Nykyään tarjolla on erilaisia pehmeitä muotteja, ja tässäkin asiassa joukkoa johtaa ruotsalainen Ikea.

Jussin kokoelmista löytyy kuitenkin melkoinen kirpparilöytö. Nämä on näitä hienostelevampia juttuja, asioita joilla tehdä vaikutus ihmisiin ja naisiin. Tuliko pastori yllättäen kylään, eikä ole mitään tarjottavaa? Lasillinen kylmää kolaa ison jääpalan kanssa ja maineesi on pelastettu.

Creme bonjour arrive derci!

Pari kertaa olen kokeillut noita Créme Bonjour Cuisine purnukoita. Kuten minkä tahansa muunkin ruuan suhteen, myöskään Cuisinen kanssa minulle ei ole kovinkaan selkeää ajatusta miten sitä käytetään. Olen aina luottanut siihen että viimeistään mahassa tamineet menevät sekaisin, joten liekkö sillä järjestyksellä ja annostelulla mitenkään erityisen tarkkaa merkitystä.

Tähän asti olen käyttänyt sitä pastahommissa. Olenhan ajoittain kovakin urheilija, ja ainakin urheiluruudussa urheilijat aina sanovat mussuttavansa pastaa ennen suorituksia. Miksen siis minäkin.

Perinteisesti olen paiskannut paistinpannulle vaikkapa kinkkupalaset, kenties sipulia ja sen perään sitten tuosta purkista ainakin puolet. Vettä kaveriksi, ettei tule kuivaa, suurustamaanhan sitä vähän joutuu, mutta ihan hyvää tulee.

Kaveriksi toasti, kurkkuviipaleet ja mukillinen Cherry-colaa, josta kuulemma varmasti blogissamme lisää pikapuoliin.

P.S. Hei lukijat, pidättekö kovinkin suuressa arvossa blogin kuvitusta? Usein mukana on vain iPhone, mutta ainakin kotioloissa on mahdollisuus ottaa kuvia ihan oikealla kamerallakin. Onko sillä teille väliä?

Kas, munaa nakilla

Munakas on ensinnäkin aina hyvää ja myös nopea valmistaa. Vääräuskoiset ovat yrittäneet minulle sanoa, että munakas ei ole ruoka, vaan enemmänkin osa aamiaista. Valetta. Jos ei osaa valmistaa voittajia, turha pelata pääsarjassa.

Yhdelle henkilölle, eli parhaassa seurassa nautittavaksi jo perinteinen kolmen munan nakkimakia on turvallinen ja täyttävä ratkaisu. Mutta jos haluaa vähän panostaa makuvivahteisiin ja pelata varman päälle sepelvaltimoiden tukkimisen kanssa, suosittelen seuraavaa:

Neljä munaa, kolme on tarpeeksi mutta neljä riittävästi. Jos mahdollista, osta vittuuntuneen häkkikanan munia, ihan vain piruillaksesi niille jotka eivät kampaa lettiään mennessään ajankohtaiseen kakkoseen.

Puoli pakettia nakkeja, kuorettomia tietenkin! En puhu puolesta jumbopaketillisesta, vaan sellaisesta perus grillinakkisetistä. Hifisti voisi ruskistaa nakkeja ennen sekoittamista muiden aineksien kanssa.

Tomaatti, eliminoi ketsupin tarpeen, ainakin teoriassa.

Aurajuustoa, jumalauta, tottakai! Onko jotain mihin aurajuustoa ei laiteta? Tätä kamaa ei tarvitse laittaa suurta määrää, teho on parempi kun välillä maku hyppää kielelle.

Pepperonia, pari siivua ihan vaan suolaksi.

Kolme siivua juustoa, jotka laitetaan munakkaan väliin kun se käännetään puolikkaan muotoon. Tuo kivaa pehmeyttä ja yhdistää puoliskot.

Tehdessäsi seosta, kannattaa kaikki ainekset tietenkin ensin sotkea kulhossa. Maustamiseen olen käyttänyt paprikajauhetta. Suolaa ei tarvitse lisätä.

Silvoublee bon vogue!

Onhan eväät mukana?

Kun luette tätä, olen poissa. Ei, en ole mennyt kylpyyn leivänpaahtimen kanssa, vaan lähtenyt reissuun. Kauas mystiseen, tarunhohtoiseen Lappiin. Aion kokea sen kaiken, myös tunturipurojen raikkauden.

Ennen kuin olen perillä, olen joutunut istumaan aikataulun mukaan junassa lähes 10 tuntia. VR:n tuntien se tarkoittaa ihmisajassa noin 30 tuntia. Parempi ottaa siis eväät.

Oikeaoppisesti otetaan järkevästi mukaan vettä, jugurttia, pari leipää ja paljon hedelmiä. Tosimies ottaa kunnon jötkäleen juusto-kinkku-pesto-juustopatonkia, limpparia ja karsua. Hedelmiä? Älkää naurattako!

Tuohon kun yhdistää juoksusta hankitun kahvin, niin eiköhän näillä Tampereelle asti pärjätä. Sen jälkeen on aika kokeilla Avecran tarjoiluja. You'll be hearing from me.

Voiko joku muuten selittää, miksi Fazerin juustopatonki on niin juukelin hyvää?

Ruokatunnilla pankissa

Kun ravintolan nimi on Bank, sitä jostain syystä odottaa paljon. Tai ainakin minä odotin. Pankit ovat kyllä aika tylsiä paikkoja ja niissä vituttaa käydä, mutta silti, arvokas nimi. Kyseisen niminen paikkahan löytyy Helsingistä Unioninkadun ja minkä-lie-makasiinikadun kulmasta. Käväisin siellä tänään.

Ruokavaihtoehdot eivät olleet ainakaan tänään kyllä häävit. Sielläkin oli hernaripäivä. Päädyin syömään jauhelihapihvejä ynnä perunoita. Ruoan parasta antia olivat ehdottomasti nuo leivät, jotka eivät mahtuneet kunnolla edes kuvaan.

Kun menen ravintolaan - vaikkakin vain lounaalle - niin jotenkin sitä odottaa edes jotain vähän erikoista. Amicat, Palmiat ynnä muut ovat ehkä asia erikseen, niin kuuluu lounasmättökotiruokameininki, mutta ei "Bankkeihin". Itsekin osaan tehdä parempia jauhelihapihvejä, miksi maksaisin huonommista lounaalla? Ette näe minua tuolla äkkiä uudestaan.

Suositulta paikalta kyllä tuo näytti. Seinästä seinään pukubörjejä ja jakkupukuliisoja. Oikeissa pankeissakaan et näe yhtä paljoa.

CS-pettymys

Kysymys: Mitä näet kuvassa? Vastaukset ovat varmasti moninaisia, mutta harva veikannee oikein. Kuvassa on ruokalistan mukaan caesarsalaatti. Todellisuudessa ihan ookoo salaatti, mutta ei kyllä keessari.

Työmaaruokalassani on yksi ruoka ylitse muiden, jos minulta kysytään. Keskiviikkona se taas komeili listalla, CS. Mutta pah, jotain aivan muuta oli tarjolla. Katsokaa esimerkiksi tuota kastikkeen määrää. Riittääkö se muka? Aika kovia pettymyksiä tarjonnut Palmia viime aikoina.

Kaksi asiaa tuli mieleeni:

1) Kasviksista koostuvat ruoat ovat kyllä jänniä. Niihin voidaan laitta vaikka mitä sellaisia juttuja, joita ainakaan minä en tunnista. Tuossakin oli yksi aines, josta minulla ei ollut aavistustakaan, mitä se oli.

2) Jos joku valittaa, että caesarsalaatilla ei saa itseään pallolaajennuskondikseen, hän ei ole syönyt kunnon CS:ää.

Muonion Thaimaalainen

Otsikko sinänsä on jo hupaisa, mutta eihän tämä blogimme hirvittävän vakava ole muutenkaan. Ja tässä ei nyt puhuta siitä marjanpoimijasta joka meni hukkaan Sallassa.

Tosiaankin, poikkesin pari päivää sitten työmatkalla Karesuandon tienoilla Ruottinpuolella, eksoottisesta määränpäästä huolimatta makumatkani ei kuitenkaan tällä kertaa kohdistunut ulkomaille asti.

Muoniossa on Kiela niminen krääsäkauppa/kahvio/thairavintola. Kiinalaisen lapsen avohaavaisin käsin valmistaman pehmoporon sijaan sijoitin 9,90€ buffettiin. Tarjolla oli riisiä, kasvishommia ja kahta eri lihakomboa. Lihasoosseissa vaihtoehtoina oli nautaa ja kanaa erinäisillä vihanneksilla höystettynä.

Odotukset olivat luonnollisesti korkealla, markkinoitiinhan sapuskaa vallan ulkomaalaisena ruokana, ja yleisen harhakäsityksen mukaan ulkomailla olisi jotain hyvääkin. Mutta melko perinteistä ja varmaa tuo tuntui olevan. Ei mitään yllätyksiä, maustettu sopivasti.

Ihan hyväähän se oli taas tämäkin pöperö, mutta pakko myöntää että odotin enemmän. Kaikesta huolimatta olen melko varma että tämä on ihan ylivoimaisesti Muonion parasta thaimaalaista.

Porist, ekstiä

Oltiin poikain kanssa eilen iltasella kyldyyritapahtumassa. Paluumatkalla iski yllätyshiuko, joten nappasimme porilaiset grilliltä Fredan varrelta.

Aiemmassa kirjoituksessa erehdyin kommentoimaan "vääräuskoisia" porilaisesta, ja siitä minua ojennettiin. Kuulemma porilaisessa pitää olla jahtimakkaraa ja tässä oli. Leipä oli paahtista, mitä kaverini puolestaan arvosteli vääränlaiseksi. Kukaan paikallaolleista ei ollut Porista.

Niin se taitaa olla, että ei ole olemassa yhtä ainoa oikeaa tapaa tehdä porilaista. Vääriä tapoja on monia, niistä yleisin on pahan porilaisen tekeminen. Tämä oli aika maukas. Leipää, jahtia, sopiva paahto ja lisäsörsselit, joita oli sopivan niukalti ja jotka maistuivat hyviltä. Pienihän porilainen on isolle miehelle, mutta hintaakin kertyi vain 2,5 egeä. Ei paha ollenkaan.

Popkorni - the holy grail

Nyt olisi uutisia tuutissa. Luotettavimman mahdollisen lähteen, Iltalehden, mukaan amerikkalaiset ovat vihdoin tutkimuksilla todistaneet sen minkä minä olen tiennyt jo vuosia. Popkorni on terveellistä ja ilmeisesti vielä estää syöpää! Jumalauta!

Siinä se on, mustaa valkoisella. Popkorni sinällään on terveellistä, tietysti rasvaa pitää rajoittaa ja suolaa myös käyttää harkitusti.

Perinteinen elokuvateatterin popkornipläjäys tietysti maksaa aivan saatanasti, kate on varmasti koko taloudellisen strobosfäärin suurin. Lisäksi se on suhteellisen rasvainen, ja suolaakin on, vähintään sen jälkeen kun siihen on tuhertanut desin tuota herkullista Kernel Seasonssin maustejytkyä. Uskoisin että moinen esanssikombo ei ole kehitetty pelkästään kansakunnan terveyttä silmällä pitäen, mutta hyvää se on.

Maustepölyä tottakai pitää poppareihin sumuttaa sen verran että elokuvasta eka vartti menee yskimiseen ja aivasteluun.

Popkornin ollessa terveellistä ja näiden lisukkeiden ehkä hieman vähemmän terveellisiä, voidaan kai yksissä mielin julistaa leffapopparit niin sanotuksi "nollatuotteeksi" (kyllä, keksin sen juuri), joka ei ole oikein kumpaakaan.

Onpa hyvä että tuli selkeys tähänkin. Vielä kun leffalippujen hinnat saisi laskettua järkevälle tasolle, niin saataisiin nuo syöpätilastotkin laskuun.

Kumpi: pippuripihvi vai kanttarellirisotto

Se on vaikea tilanne: näet ruokalistan ja ehkä jotain vihjeitä ruoan ulkonäöstä, mutta silti joudut valitsemaan ruokasi perstuntumalla, nimen perusteella kahden houkuttelevan väliltä. Tänään olin taas moisessa tilanteessa työmaaruokalassani.

Pippuripihvi vai kanttarellirisotto? Äkkiseltään kuulostaa yhtä helpolta kysymykseltä kuin "rahat vai kolmipyörä", mutta se ei ole simppeliä. Ekaksikin olin hengitellyt pihvejä viimepäivinä useampia ja toinen syy oli parmesaani, tuo ihana parmesaani. Sen kanssa syö mitä vaan.

Toiveikkaana päädyin risottoon, enkä ollut tyytyväinen. Hyvässä risotossa on parmesaania paljon, niin että ruoan koostumus on suorastaan tahmaisa. Tässä "Juha" oli säästellyt sitä. Pettymys! Toinen pettymys oli nuo sienet.

En pidä sienistä. En inhoakaan niitä, mutta en pidä niitä minään, ne on turhia. Enkä varsinkaan jaksa kuunnella sieni-ihmisten hehkutusta siitä, miten ne on niin herkkuja ja että asiaa ymmärtämättömät missaavat jotain. Blaah, korvaa nuo sienet vaikka pekonilla, niin puhutaan ruoasta. Nyt siinä olisi yhtä hyvin olisi voinut olla suikaloituja Nokian Hakkapelittoja. Näin se on aina sieniruoissa.

Työkaverini ottama pippuripihvi oli varmasti hyvä, vaikka sipulirenkaat olikin kasteltu amatöörimäisesti kastikkeella. Hävisin tämän erän ja skippaan sienet taas vähän aikaa.

Tothen tule sieki tulistelemhan

Luonnossa liikkumisessa parasta on eväiden syönti ja etenkin makkaran paistaminen, tai no, oikeastaan kaikessa parasta on makkaran paistaminen.

Makkaran paistaminen on katoavaa käsityöperinnettä, joten homma kannattaa ehdottomasti ottaa omiin käsiin, eikä antaa kenenkään hoppuhousun tyriä hyvää makkaraa.

Tärkein osuus makkaran paistamisessa on kuviointi, eli viiltely. Selostan seuraavassa empiiristen kokeilujen perusteella muodostuneen oikean tekniikan.

Päinvastoin kuin kotikutoisessa Uniklubi-aiheisessa viiltelyssä, kannattaa makkaran kanssa suosia poikkisuuntaista viiltoa. Pituussuuntainen "sinappiviilto" on so last year, eikä oikeasti tuo makkaran aromeja ulkopuolelle, vaan päästää ne karkuun. Poikittain, yhteensä neljälle sivulle tehdyt viillot tihkuttavat juuri sopivasti aromi(vahvennetta) makkaran ulkopuolelle ja samalla altistavat kuoren rapeudelle.

Oikeastaan suurin virhe makkaran paistamisessa on mielestäni viiltelyn unohtaminen, ellei sitten diggaa räjähtäneistä makkaroista, joka taas on ihan oma genrensä.

Hyviä nuotiohetkiä!

Pizza Grandiosa

Viikonloppuna oli taas vaimon tiskivuoro. Se tarkoittaa meillä yleensä sitä, että keittiöön ei ole paljon menemistä, kun likaisia lautasia on kasautunut ovelle asti. Ärsyttävämpää on se, että kattilat, pannut ja muut ruoanlaittovälineet on todennäköisesti likaisena. Milläs teet uutta ruokaa.

Onneksi on yksi ratkaisu. Pakastepizzan tekemiseen tarvitaan vain leivinpaperia ja tasainen alusta, jonne pellin voi laskea. Sain raivattua riittävän suuren alan, joten eiku uuni päälle.

Kuvan läpykkä on mielestäni uusi tulokas markkinoilla. Se oli Grandiosan ei niin grand malli. Hieman alle kolme euroa maksanut, about Dr. Oetkerin kokoinen pizza. Sikäli kun muistan, Grandiosa on aiemmin pitäytynyt hieman kookkaammissa pizzoissa. Voin olla tietty väärässäkin. Anyway, ilolla otin tämän vastaan, koska yhdelle syöjälle Grandit ovat olleet vähän liian isoja.

Mutta mutta, tämä kebabia ja punasipulia sisältänyt malli oli hienoinen pettymys. Yleensä olen pitänyt Grandiosia aika mehukkaina tapauksina. Niitä syödessä tietää, mihin ne muutamat ylimääräiset sentit ovat hinnassa menneet. Tämä oli hieman kuivakka. Tietysti näin tärkeissä asioissa ei voi yhteen kokeiluun luottaa ja tulen palaamaan kokeiden pariin.

Pizzaan liittyy muuten tuore kyselymme. Hus, vastaamaan, jos et sitä jo tehnyt. Kerrottakoon, että tässä pizzassa oli kebabia, mutta kepu ei ollut minun valintani kyselyyn. Olen hieman perinteisempi.

Lehtipihvi täälläkin (eli taas Leinosen peesissä)

Tällä kertaa ruoakani samankaltaisuus Jussin edelliseen postaukseen on sattumaa, ei suunsoittoa. Palmian iloinen väki tarjoili tänään Helsingin kaupungintalolla lehtipihviä, ja olin paikalla, kun ovet avautuivat kello 10.30.

Perjantai tarjosi vain pettymyksiä, mutta maanantain listalla oli kauneutta. Hieman epämääräisen näköinen annos jotenkin, mutta maku kaunis. Lihan lisukkeena oli kivoja perunoita ja parsaa, jota voi syödä ja kuvitella, että annos sisältää salaatin ja on siis terveellinen.

Ero perjantaihin oli suuri ja eron syy on selvillä. Eri kokki. "Juhan" käsistä syntyy parhaat pöperöt, se on tullut todistettua. Ai kuka Juha? No se kokki, jonka oikeaa nimeä emme tiedä, mutta jonka minä ynnä työtoverini olemme äänestäneet parhaaksi ja nimenneet Juhaksi.

Le lehtipihvi

Lehtipihvi ranskalaisilla ja vieläpä Shell simpukka ravintolassa. Siinä vasta klassikko, jonka voimin suomalaiset ovat kasvaneet kesälomareissuillaan. Huoltoasemien kaloripommin varma ykkösnyrkki. Itse harkitsin rekkamiehen uraa vain siksi että voisi käydä päivittäin, kahdesti, huoltoasemilla vetämässä lehtipihvejä.

Annos on aina hyvä, mutta näin aikuiselämän haastavassa sykkeessä auttamatta usein liian pieni. Ehkä haikea toive pihvin hieman isommasta koosta ja ranskalaisten anteliaammasta määrästä johtuu vain siitä, että ruoka nyt vain maistuu niin hemmetin hyvältä. Maustevoi, epäilemättä natriumglutamaateilla geneettisesti paranneltuna antaa pihville upean soljuvan pinnoitteen ja kitalakifiiliksen, joka miltei pakottaa hotkimaan.

Vielä ehtii tällekin kesälle kotimaanmatkailua harrastamaan, tässä on siihen jopa hyvä syykin.

P.S. Kirkkaimmilla sarveiskalvoilla varustetut varmasti huomasivat jo tuosta oikealta löytyvän kuukauden äänestyksen. Aika vaativalla valinnalla alotetaan!

Pala piirakkaa

Olin kaverin kemuissa eilen. Tarjolla oli perinteistä kemuruokaa, jota kuvassa. Tässä otoksessa ei ole mm. pakastepizzaa ja fanipaloja, jotka veivät tarjoilua mukavasti epäterveellisempään suuntaan, sillä otin kuvan, koska tuosta juustopiirakasta oli ollut puhetta.

Kuvan piirakka aiheutti illan emännälle päänvaivaa. Alkuviikosta hän valitteli fesessä paineita, jota piirakantekemiseen tuli, kun maailmankuulu ruokabloggaaja oli myös tulossa kylään. Sarkasmi elää ja voi hyvin.

Meikäläinen ei usko, että on olemassa paljoakaan miesten ja naisten asioita, mitä tuli ruokaan tai mihinkään muuhunkaan. Piirakassa on kuitenkin jotain naismaista. Itse en ole koskaan tehnyt piirakkaa mistään aineksista, vaikka siitäkin saisi helposti pallolaajennuksen arvoista sapuskaa.

Monesti saan miespuolisten kavereideni luona pöperöä eri tilanteissa, mutta en koskaan piirakkaa. Naisia ei sen sijaan tarvitse paljon houkutella piirakantekoon. "Mä voisin tehdä piirakkaa", kuuluu ainakin vaimoni suusta helposti, jos hän kuulee jonkun olevan tulossa käymään. Sama pätee moneen muuhun naistuttavaani: piirakka syntyy aineksista kuin aineksista, ihan tuosta vaan.

Miesten kesken ei piirakkaa tehdä, väitän. Kun ehdotin esim. Jussille vähän aikaa sitten, että voisin tulla käymään hänen luonaan, hänen vastauksensa ei ollut "Kiva, voisin tehdä jotain piirakkaa!" Olisin ollut aika järkyttynyt moisesta.

Miten on arvon lukijani, tukeeko joku teistä väitettäni?

P.S. Eiliselle emännälle mainittakoon, että kyllä piirakkaasi sai syötyä, turhaan huolehdit.

Back in bacon business

Taannoin tein kokeiluja grillipekonin kanssa. Tein siis pasta carbonaraa. Eipä ollut ihmeellistä se. Tänään palasin vanhaan tuttuun kokoonpanoon, eli normipeksuun. Voittajajoukkuetta ei pidä mennä vaihtamaan.

Yleensä meikäläisellä tarttuu kylmäaltaasta mukaan sinisessä paketissa oleva Amerikanpeksu. Joskus olen ihmetellyt sen nimeä, mikä siinä on amerikkalaista? Onko köyhässä maassamme porsaatkin olleet joskus niin harvinaisia, että ne ovat televisioiden ja suurien autojen ohella olleet hienoa ja "amerikkalaista".

Hotelliaamiainen, kuningas ilman kruunua

Kuva 1: Luossajohkan aamiainen Utsjoella

Kuva 2: Hotelli Ivalon aamiainen

Kaikkihan muistavat vanhempien kanssa käydyt lomareissut, joilla isäukot hehkuttavat hotellien aamiaista tyyliin: "Jumalauta nyt syödään niin että suolet menee umpeen, eipä tarvi loppupäivänä syyä mittään!" Moinen hehkutus tuppaa jäämään mieleen.

Lehtivalokuvaajan ammatissa löytää itsensä ajoittain hotellien aamiaispöytien edestä, huomasitte varmaan että jätin "notkuvien aamiaispöytien" ilmaisun käyttämättä. Tämän kertaisella reissulla tutustuin Hotelli Luossajohkan tarjontaan Utsjoella ja Hotelli Ivalon pöytään, kappas, Ivalossa. Molempien tarjonta oli samankaltaista, tottakai, olemmehan hotelliaamiaisella.

Pöydistä löytyy paahtoleivät päällisineen, murot, jugurtit, kananmunat, hedelmät ja mehut. Laadukasta perussettiä siis, eihän kotona koskaan näin aamulla syö. Suolaisella puolella Ivalo tarjosi pikkunakkeja ja munakokkelia, Luossajohkan lämpimäistarjonta rajoittui lihapulliin (joita en edes jaksanut maistella). Yksi asia kuitenkin jäi vaivaamaan.

Missä helvetissä pekoni?

Hotelliaamiainen ilman pekonia on vain aamiainen. Vähän niinkuin tilaisi juustohampurilaisen ilman juustoa, tai sen pitsan jossa on vain tomaattikastiketta ja juustoa. I fail to see the point. Ärsyttää kokea tällaisia pettymyksiä, mutta toisaalta pekonikin on taitolaji. Joskus olen hotelleissa törmännyt ns. lötköön eli epärapsakkaan pekoniin, totaalista raaka-aineiden hukkaanheittoa. Se vituttaa kenties jopa enemmän.

Hyvinhän näilläkin eväillä jaksoi, mutta miksei aamiaisten kuninkaalle voi laittaa sitä kruunua päähän?

Taas grilliaiheinen pettymys

Pitkä odotus palkittiin, kun työmaaruokalani palasi tällä viikolla normaalitoimintaan. Se tarkoittaa sitä, että tiskiltä sai taas ruokia, jotka valmistetaan silmiesi edessä. Menin paikalle.

Grillipihvi kuulosti lupaavalta vaihtoehdolta. Tiristetty liha ynnä höysteet harvoin ovat huonoja. Ei kai tälläkään kertaa, mutta kokonaisuus oli korkeintaan keskinkertainen, eli grillimittapuulla pettymys.

Pihvissä ei ollut sinänsä mitään vikaa, vaikka parempaakin olen syönyt, mutta lisukkeet olivat kummallisia. En ole koskaan ollut hulluna uuniperunoihin, vaikka kyllähän niitä syö. Tämänkertaisen annoksen suurin sudenkuoppa oli juuri tuo peruna. Annoksessa oli nimittäin kastikkeena joku perus-perus ruskea kastike. En ymmärrä.

Grillipihvin kanssa se ei oikein sopinut, mutta erittäin huono vaihtoehto se oli uuniperunalle. Olen ymmrtänyt, että uunareiden suosio perustuu juurikin sisääntyönnettäville hyville sörsseleille. Ja ruskea kastike tässä?..

Ehkä se oli vain kesänjälkeistä alkukankeutta. Jäämme seuraamaan tilannetta.

Lapin taikaa.

Poronkäristys. Sitä saa täällä Lapissa ihan joka paikasta, jos ei niin pienikokoiseksi mieheksi voimakas  Nils Aslak teurastaa poron pihalla ja nakkaa suikaleet pataan jota ronskeja puhuva nainen jo hämmentää. Käristys on tottakai eksoottista, ainakin etelän pelleille ja saksalaisille kulotuksen harrastajien jälkeläisille. Lapin pojalle itselleen käristys ei ole niinkään suuri elämys, hyväähän se on, etenkin hyvin tehtynä. Usein hotelleissa ja ravintoloissa se on vain keskinkertaista, perushyvää. Ja rutiinikäristyksestä vituttaa maksaa vähintään 20 euroa.

Työreissuilla aikataulut venyvät ja jossain vaiheessa havahtuu oman vatsansa murinaan. Tottahan toki kunnon työntekijä ei tuhlaa kallisarvoista aikaansa syömiseen, vaan keskittyy konsernin talouden kasvun edistämiseen hotkimalla aulabaarissa käristyksen. Pitkästä aikaa ensimmäinen kosketukseni nitkuiseen jämälihoista kyhättyyn hotellikäristykseen tapahtui Hotelli Ivalossa tätä kirjoittaessani noin kolme tuntia sitten. Ruoka oli kyllä ihan hyvää, muttei lähelläkään sitä mitä esimerkiksi isäukko tekee kunnon lihoista aina kun vävypoika tulee käymään.

Tärkein seikka simppelissä ruuassa, kuten poronkäristys, on lihan laatu. Usein liha on sellaista pikkusilppua, jonka palasissa kaikissa on mukana jotain epämääräistä lihakalvoa, tai syheröä, eli nitkua. Nitku narskuu ja nitisee hampaiden välissä, toisin kuin laadukas liha murenee pureskeltaessa.

Turistit, matkailijat, pyromaanit, tutkikaa käristyksenne lihaa! Etenkin jos annoksen hinta pyörii kolmenkympin hujakoilla.

Shampanjaa ja vaahtokarkkeja

Jatkoa eilisistä kemuista. Vaikka sanaparista shampanjaa ja vaahtokarkkeja tulee epämääräisesti mieleen Kata Kärkkäinen ja joku huono televisiosarja, niin on se aika toimiva yhdistelmä.

Shampanja tosin ei ollut samppista, vaan cavaa, mutta näpsäkkäästi kupli, soljahti kurkusta alas ja iskeytyi otsalohkoon. Pitäisi juoda useammin.

Vaahtokarkit ovat aika omanlaisiaan. Harvoinpa tulee karkkihyllyltä sellaisia napattua koriin, vaikka ihan hyviä ovat. Nyt kun mietin, en ole ehkä koskaan itse ostanut niitä. Amerikkalaisista tv-sarjoista, Lassi & Leevi -sarjakuvista ynnä muista on tuttu myös nuotiolla paahdettu vaahtokarkki. Tuntematon koettelemus sekin minulle. Mutta kuoharin ja vaahtikset meikä approovaa. Kokeilkaa seuraavissa kemuissa.

Yksi ei muutu

Kävi tänään vanhanaikaiset. Kävin syömässä, mutta olin niin nälkäinen, että en muistanut valokuvata. Tekevälle sattuu. No, onneksi korvaavaa aktiviseettia tuli tilalle.

Vaikka en ole vielä ihan ikäloppu, moni asia on muuttunut elämäni aikana, mitä ruokaan tulee. On esimerkiksi tullut kaikenlaisia mikroruokia ja eineksiä paljon enemmän tarjolle. Myös ruokakulttuuri on laajentunut, ja nykyään suomalainenkin tietää, mitä pesto on.

Yksi on kuitenkin ja pysyy. Se on täytekakku. Rohkenisin veikata, että täykkärin asemassa ja sisällössä ei ole ihan dramaattista muutosta tapahtunut; se on yhä itseoikeutettu juhlapöydän kunkku. Mikään suomalainen juhla ei ole mitään ilman kermaista täytekakkua ja kaffia.

Tietenkin on tullut halpiskilpailijoita täytekakullekin. Jonkinmoisen tekeleen saa myös kaupan pakastealtaasta. Mutta se ei kuitenkaan ole sama. Tänään sain old-school vadelmakakkua. Ei päivänsankari sitä itse ollut tehnyt, vaan ostanut. Näin se nykyään menee, ei kellään ole tekemiseen aikaa. Siitä huolimatta kakku oli ehtaa old-school -kamaa mallia "nam, nam". Palmian kakkuja voi suositella.

Mikä on pizza saameksi?

Olen työmatkalla (voi saakeli miten juppi sanonta, mutta voin sen sanoa!) Utsjoella. Yövyn hotellissa, jossa on tottakai saatanan kallis á la carte-ravintola, missä pihille miehelle tulee hiki jo pelkästä läsnäolosta. Yksin ei kehtaa mennä tuonne istumaan ja tilata pippuripihviä 25 eurolla. Hyvässä seurassa kyllä, yksin ei. Jonkun pitää nähdä kun laitat kolmekymppiä pihviin ja kaljaan, jos kukaan ei näe, miksi helvetissä!

Lähdin siis Utsjoen kylän raitille katsomaan vaihtoehtojani, kauppahan oli jo mennyt kuudelta kiinni, siihen kuihtuivat suunnitelmat hotellin saunan jälkeisestä oluesta omassa rauhassa. Nyt senkin joutuu mennä hörppimään baaritiskille, jossa kuitenkin joku lohenpilkkijä tulee kysymään jotain uistimista. Saatana.

No löysin kuitenkin löysin paikan jossa oli riveittäin epämääräisen mauttomia mainoksia ruokatarjoilusta ja muustakin lupaavasta, kuten oluesta. Paikan nimi oli Rastigaisa ja liehulettisen tuttavani mukaan kylän ainoa paikka, jossa syöt, juot, tanssit ja kahvittelet.

Paikassa oli vain yksi henkilö töissä, mutta lupasi kuitenkin tehdä minulle pitsan, muuta ei ehtinyt ja pitsakin otti ilmeisesti koville. Olen juuri yrittänyt pitää pientä taukoa pitsahommista, mutta minkäs teet kun et muutakaan saa? Special Operani oli kuorrutettu arviolta tuplasalamilla, joten suolat ainakin saatiin hoidettua. Suolaisuutta paikkasi toki työpäivän päätösjuomana hyvin toimiva tuopillinen Karhua. Noin 15 euroa tämä näläntapporeissu konkurssiani syvensi, ja tällaista kehtaa syödä yksinkin.

Jumalauta, kirjoitin tähänkin blogimerkintään ylimitoitetun määrän paskaa vain todetakseni lopulta että pitsa oli ihan hyvä ja kaljakin maistui. Noh tämä kai se on sitä kansalaisjournalismia!

From Vaajakoski with löööv

Työkaverini kävi Ruotsissa. Hän lupaili minulle englanninlakuja, mutta oli syönyt ne itse. Sellaista on elämä. Ihan tyhjin käsin hän ei kuitenkaan uskaltanut palata.

Tuomisinaan naisella oli suklaata. Eikä mitä tahansa suklaata, vaan Vickanin ja Danskun hääsuklaata, eli suorastaan prinsessiaalista settiä.

Olin itse hypistellyt näitä samaisia paketteja, kun kävin Ruotsissa keväällä. Tyydyin kuitenkin ostamaan viimeisillä kruunuillani Victoria ja Daniel jääkaappimagneetin. Ja hyvä että ostin, sillä pettymys olisi ollut melkoinen.

Laivalla oli kuulemma saanut yhden halvan paketin V&D-suklaata, kun osti pari kalliimpaa. Halvan kaveri toi töihin. Cloetta lukee kyljessä ja luulisihan sitä, että hääsuklaa olisi ruotsalaista. Vielä mitä! Paketista paljastui kaiken pahan alku ja juuri, nimittäin Pandan joulusuklaa. Suorastaan surkuhupaisaa, että Vaajakosken tuotteet on markkinoitu hääsuklaina. Business is business.

Pandan joulusuklaa on kyllä rikollista. Samoja mitäänsanomattomia praliineja (aina pitää vähän päteä) aina vaan, vaikka jokaisella terveellä ihmisellä on kiintiö tullut täyteen jo aikaa sitten. Vai myöntääkö joku pitävänsä näistä? Ahaa-patukkanamun voi syödä, muuten ihan turhia.

Karikkoisilla vesillä

Seurasin viikonloppuna Kolumbuksen esimerkkiä ja seilasin kartoittamattomille vesille. Veneeni sai jonkinlaisen pohjakosketuksen ja vähän tuli vettä sisään, mutta selvittiin kuitenkin.

En ainakaan muista aiemmin Scan Burgerissa käyneeni. Nyt tyyppasin Kampin keskuksen paikan. Ei valitettavasti vakuuttanut, vaikka ei se paskaakaan ollut. Jotenkin liian grillimäinen kyllä.

Ei grillimäisyys sinänsä paha ole, muta tämä pekoniburger oli väärällä tavalla grillimäinen. Sellainen lievä oksentamisen halu tuli jälkikäteen, liikaa rasvaa tai jotain. Perunatkaan eivät olleet ihmeellisiä, mutta kastikkeille täytyy antaa pisteet, ne olivat hyviä. Remouladea ei monesta paikasta saa ja valkosipuli oli mukavan tuhti.

Kokkimestari Jussi Leinonen valisti minua SB:stä, kun asiasta hänelle mainitsin. Jussin mukaan Scan Burger on etelässä no-no, mutta pohjoisessa yes-yes. Mielenkiintoinen ilmiö, johon en ole aiemmin törmännyt. Minullekin se on nyt etelässä no-no: parempaakin tarjontaa riittää.

Voileipägrilliä sivuava blogiartikkeli

Ajattelin ensin kirjoittavani ensimmäisen reseptityylisen artikkelini, mutta turhaa kai sitä olisi tästä kirjoittaa. Ei tässä mitään erikoista ole, lätkitään vain hyvänmakuisia juttuja paahtoleivän väliin ja grillataan. Tämä on touhua, jossa ei voi mokata. Kysymys on lähinnä vain siitä tuleeko leivistä aivan helevetin hyviä, vai voi saatana en ois uskonu miten hyviä.

Kuten kaikissa ammattilaistason ruokalajikkeissa, myös voileipägrillivoileivissä sisällön voi päättää itse, eikä sille oikeastaan ole rajoituksia. Tyypillisin tapa tehdä näitä, tai uunileipiä on kinkku/tomaatti/juusto-kombo, mutta tuolle tielle en lähtisi. Jos kerran mennään kaukaloon, silloin pelataan voitosta.

Tällä kertaa aloitin leivän kasaamisen pohjamausta, levitin paahtoleiville hieman salsakastiketta antamaan pikanttia potkua kielelle. Pippurikinkun päälle laitoin juurikin tuon klassisen tomaatin (joka muuten grillissä kuumuu liikaa ja aiheuttaa orastavaa vitutusta kiireisimmille), aurajuustoa ja pepperonia. Suhteellisen klassinen yhdistelmä, joka takaa monikerroksisen makuelämyksen. Takuusuosikkini tonnikalan lisäsin toki myöhempiin leipiin, mutta artikkelin leivissä ei vielä mereneläviä maisteltu.

Juuston määrä leivissä on mielipidekysymys, itse käytän juustoa ikäänkuin liimana täytteiden ala- ja yläpuolella. Enemmänkin voi pistää jos on juustoinen fiilis, eikä käytä aurajuustoa.

Yksi moka on kyllä pakko myöntää näiden leipien suhteen. Kuvittelin ostavani itselleni pari elinpäivää lisää valitsemalla moniviljapaahtoleipää, mutta oikeasti sainkin vain vitutuksen ja muistutuksen siitä, että vaistoihin pitäisi luottaa. Vehnäpaahtoleivän paahto- ja grillausominaisuuksia ei vain voita mikään. Vehnäleipä pitää sisukset aidosti sisällään, eikä ala vuotaa esimerkiksi tomaatin mehuja ympäri vaatteita. Stick to the classics!

Tour de Koivisto II - After Work

Kun keliä vielä riittää (jos joku ottaa pultit keli-sanan väärinkäytöstä, ei paljoa kiinnosta), on mukava viettää aikaa hyvässä seurassa ulkona. Tämä käy myös arkena, vaikka ihmiset opiskelisivat tai työskentelisivät.

Kaikessa lyhykäisyydessään teette näin. Menette Mäkkiin (1). Nälästä riippuen syötte, mitä syötte. Itse söin tällä kertaa yhden juuston ja join kolan.

Mäkin jälkeen tuttu pit stop Stockmannille (2). Otin taas oluen ja sidukan ynnä pikkupussin sipsejä, mutta muitakin voittajayhdistelmiä on. Tässä kannattaa hyödyntää Stockan vessamahdollisuutta, jos tarve on.

Lopuksi Espalle (3) lätisemään turhuuksia. Tämä noin 120 minuutin mittainen ohjelma rentouttaa viikon kaikkina päivinä, myös maanantaina.

Juustolaskuri = 7

McAamiainen

Tein tutkivaa journalismia tuossa torstaina muistaakseni. Kävin McAamiaisella ihan vain, jotta sain kuvan siitä. Suomessa en olekaan aiemmin McAamiaista maistanut.

Sama sisältö siinä tietty on kuin ulkomaillakin, jossa se toimii hyvänä starttina matkaajalle. Nyt sillä lähti arkisen ahertajan työpäivä käyntiin ja sain vaihtelua normiaamiaiselleni, joka koostuu kupillisesta mustaa kahvia. Annokselle Mannerheimintiellä tuli hintaa 4,95 egeä.

Eihän tuo mitään ihmeellistä ole sinänsä, kuvan setti esmes sisältää aplarimehun, kahvin (joka jumalauta oli kyllä kuramaista) ja McMuffinin, jonka tarkempi olemus on edelleen kyllä epäselvä. En tiedä, onko se lintu vai kala.

Ihmeellinen sämpylämäinen aines yhdistettynä pekoniin ja kananmunamaiseen ainekseen, siinäpä se. Ei sillä, kyllä niitä syö. Ja hyvä asia tosiaan on se, että Mäkit on Mäkkejä joka paikassa. Jos ei ole esim. brittiläisen papuja sisältävän aamupalan tai italialaisen - suomalaisella mittapuulla hipsukoilla kirjoitettavan - "aamupalan" ystävä, aina voi mennä Mäkkiin. Sieltä saa hyviä aineksia.

Höystö

Ruoannimet ovat kaksipiippuinen juttu. Jotkut nimet lupaavat aika paljon. Yksi tällainen on "höystö". Jostain syystä se kuulostaa viekoittelevalta, varsinkin jos siihen lisätään jotain muuta kaunista, kuten pekoni.

Toisaalta jokainen suomalainen on koulutettu pelkäämään epämääräisiä ruokanimiä. Kaikkihan muistavat yläkouluajoilta tutut "Skeittarin padat" ja muut, joihin yleensä oli yhdistetty kaikki alkuviikon ruoat ja lisätty vielä urheilukentän vanha moukarihäkki makua antamaan.

Nämä asiat pyörivät mielessäni, kun suuntasin kohti Ylioppilasaukion Unia männäviikolla. Broileri-pekonihöystö osoittautui ihan jeesruoaksi, vaikka ei kaikkia nimensä hienouksia lunastanutkaan. Pekonin kanssa on vaikea mennä metsään. Parempaa safka oli kuin miltä kanaviilokkimainen ulkonäkö antaisi odottaa. En vain tajua ananasta ruoassa, mutta se kai vaan oon minä.

Rulla lokaali

Kuten vikkeläsynapsisimmat ovat jo blogistamme ymmärtäneet, olen vasta muuttanut omaan asuntooni. Naapurusto on vielä suhteellisen tuntematonta, en esimerkiksi ole (vielä) tavannut alueeni puliukkotoiminnasta vastaavia tahoja. Ja kyylämummotkin vielä hakevat sijaintiaan.

Tärkeimmät otin kuitenkin haltuun tänään, nimittäin tarkastin työtoverini sinnikkäästä yllytyksestä johtuen Pizzeria Italianon (Pohjolankatu 15, Rovaniemi). Pizza ei nyt innostanut, sillä pidän kyseisestä ruokalajien kuninkaasta pientä taukoa, jotta osaisin taas arvostaa sen hienoutta.

Rullakebab on mielestäni annos joka määrittelee ravintolan tason ja asenteen, mikäli rulla on luihu, ei paikkaan ole menemistä toistamiseen. Italianon rulla oli suurehko ja sisälsi hyvän määrän lihaa, ja mikä tärkeintä, paljon tuoreita vihreitä aineksia ja sopivan vähän kastiketta. Usein hyvänkin kebun pilaa löysä salaatti ja nuhjuiset tomaatit. Kastike tosin taisi olla ihan tavallista salaattikastiketta, mutta menköön. Lisäpisteet on kyllä pakko antaa tuosta paperipussista, jossa foliojööti annettiin mukaan. Pienet asiat vaikuttavat kokonaisuuteen!

Lounasaikana (big up lounashinnoittelusta myös lauantaina!) rulla ja pieni Pepsi syvensivät taloudellista ahdinkoani 5,95€. Ei paha.

Olenko väärässä vai onko rullakebab oikeastikin ihan terveellinen ateria? Sisältää jonkin verran lihaa, leipää, mutta koostuu pääosin salaatista, kurkusta ja tomaatista? Mikä on lukijoiden näkemys?

Kapusiiniveljeskuntalainen

Tämän blogin kokkeja yhdistää moni asia. Erottavia asioita ei sen sijaan ole montaa. Yksi on valokuvaustaito (kuten tästä halvasta kopiosta huomaatte) ja toinen on kahvi.

Voin jaaritella siitä oudosta syystä, miksi aloin juoda kahvia, joskus toiste, nyt täytyy vain kehua italialaisia. Tuo maa, jonka ruokakulttuuri hakee vertaistaan, on tuonut meille myös melkoisen kahvinautinnon.

Kolmasosa espressoa, kolmasosa lämmintä maitoa ja kolmasosa maitovaahtoa, siinäpä vasta jotain. On valitettavaa, että suodatinkahvia on niin paljon vaivattomampi tehdä. Laiskuus ajaa sen pariin. Mutta vapaapäivien aamujen ihana herättäjä on cappuccino. Taas huomenna.

Perus-Jussi

Kuvassa on kaverini mukaan perus-Jussi. "Lasit päässä ja kola suussa", määritteli hän "perus-Jussin", kun lounastreffeillä esittelin juuri ottamaani kuvaa. Jos se on perus-Jussi, niin hyvä. Voisi asiat huonomminkin olla.

Hulluttelin ennen lounasta ja ostin tölkin Zeroa. Se on musta ihan hyvää tavaraa, vaikka sokerin ystävä olenkin.

Tässä auringonpaisteessa nautitussa tölkissä yhdistyi monta hyvää asiaa: yhä jatkuva kesä, aurinko, lämpö, vapaapäivä ja kola. Annan tilanteessa itselleni 10/10 pistettä.