Kolaton tammikuu: 2. yksi viikko takana

Kuvan juusto ei liity tapaukseen.

Nyt on viikko tullut lusittua kolatonta tammikuuta. Kaksi huomiota on tehtävä. Ensinnäkin ihmiset kyselevät, jos asia on tullut syystä tai toisesta ilmi, että kuinka paljon oikein juon kolaa - ja onpa blogissakin kyselty vieroitusoireista. Tämä on snadisti outoa.

Ei, en normaalistikaan todellakaan juo joka päivä kolaa enkä ole kokenut vieroitusoireita. Ongelma on lähinnä se, että ei voi juoda kolaa, jos siltä tuntuu. En ole koskaan perinteistä tipatonta viettänyt. Kysytäänkö heiltäkin, että "juotko normaalisti joka päivä?" ja "onko pahat vieroitusoireet?"...

Toinen huomio on se, että "jos siltä tuntuu" -tilanne on aika paha. Nimittäin kyllä on tuntunut siltä. Kai se on niin, että jos jotain itseltään kieltää, niin se alkaa himottaa. Sama asia kuin tuhopoltossa: tehdään siitä laiton ja se mystifioituu. (Kuka tietää mistä pöllitty vitsi?)

Ehkä tähän tottuu, mutta hullua, miten kolaa ja sipsejä ja muita herkkuja ajattelee usein nyt, kun niitä ei voi saada. Elämän- ja ruokatapoja ei selvästikään muuteta kielloilla, vaan kohtuudella. Kolan pitäisikin ehkä olla enemmän arvokasta juhlajuomaa kuin joka päivän hölitavaraa.