11.1.2011

Reilua kolaa

Vakituinen lukijamme Timå pyysi raporttia Pirkan reilun kaupan kolasta. Tottahan toki lukijoita palvellaan, olemmehan mukana kansalaispalvelujournalismibisneksessä yhtä paljon kuin yhdyssanabisneksessä.

Pirkka-kolahan itsessään on halpiskolajuomista heikoimmasta päästä, mutta juotavaa silti. Reilun kaupan version valmistuksessa ei vain ole käytetty yhtä paljon syyllisyydentuntoa. Syyllisyyttä reilussa kolassa on vain puoli desiä kun esimerkiksi suuri ja paha Coca-Cola tislataan suoraan Pietarin katulasten kyynelistä, joten syyllisyyttä on kolmen desin verran. Uuden vuoden kampanjana korillisen päälle saisi myös taivaspaikan, mutta yhden pullon ostaja saa vain puolitoista litraa laupeutta ja impeytensä takaisin (ollessaan nainen).

Reilun kaupan tuotteissahan on se hyvä asia, että kolapuun hedelmien kerääjiä ei tässä tapauksessa raipata auton antennilla, vaan välineet ovat laadukkaampia kumiruoskia. Myös työläisten palkkiot ovat reilusti tuotetuissa elintarvikkeissa paremmat. Sokeaa äitiään elättävä lapsityöläinen José Enrico, 7, saa viikon työstä palkaksi pussin päiväyksensä menettänyttä Uncle Benssiä ja käytetyn raaputusarvan. Tavallisesti viikon taksa kolafarmilla on tunti turpaan ja sankollinen hiekkaa.

Makutestissä päätin antaa Pirkka reilukolalle parhaat mahdolliset olosuhteet. Olin nimittäin juuri urheillut, joten jano yltyi valmistaessani pizzaa kolalle kaveriksi. Ei paljoa vakuuttanut ja väittäisinkin Koiviston olleen oikeassa todetessaan kaman olevan "maistamatta paskaa". Kaipaisin enemmän alipalkatun työläisen sätkänsavuista hikeä makusekoitukseen, mutta meneehän tämä janoiselle näinkin. Reilu muuten maksoi pantteineen 2,29€, joka on lähes euron enemmän kuin Olvi Cola. Olvin ostin pysyäkseni hyvissä väleissä Saatanan kanssa reilusta ostoksestani huolimatta.

5 kommenttia:

  1. Kyllä sen riistoporvaria olla pitää.

    VastaaPoista
  2. AAAAAijaiajai tykkäsin tästä ekotekoreilukauppabloggauksesta! Maistoin kolaa vakituisen lukijanne myötävaikutuksesta ja se oli miun mielestä hyvää. Joku kummallinen määrittelemätön sivumaku siinä kyllä oli. En osaa sanoa mikä.

    VastaaPoista
  3. Juu tuo maku on jotenkin "tiivistemäinen".

    VastaaPoista
  4. Sivumaku saattoi johtua myös siitä, että nautin samalla juustokakkua, kaljaa, pähkinöitä ja brandya. Ruoanlaitto on kuulemma kemiaa!

    VastaaPoista