13.12.2012

KOIVISTOLAINEN KUVA-ARVOITUS: MIkä elokuva?

Otsikossa jälleen kysymys. Olin salaa tyytyväinen edellisestä, niin piti tehdä toinen. Tää on ehkä vähän vaikeampi.

Mutta anteeksi edelleen. Ja nimimerkki Jouska ei sieltä sitten vastaile.

9.12.2012

3,5% räp-tribuutti Cheekille

Ruotsalaisen oluen lisukkeena toimii vallan hyvin
menetetyn karjalan-piirakat ja munavoi.
Yo, tässä yksin istun kaverina tölkki ruotsin vesikaljaa, on niin mukavaa, aa, kun kaljan avaa, näilä eväillä koodais vaikka javaa tai söis halkoja niinku majava, aa. Vaikee ymmärtää miten Falcon Bayerskt onkaan niin ihanaa, ei pysty keksiin sopivaa sanaa, kuvaileen miten toivois et tälle ois oma hana, aa. Volttien vähyys ei meitsii haittaa, kun salettii Jenni ja Salekin tätä saunajuomaks laittaa, aa, mieto juoma varmistaa ettei Salekaa koskaa kännis Jennin kans faittaa, mukavasti varmaan pressaparinki arjen juhlaks taittaa. Janojuomana toimii, voi tällä humalanki poimii, mut pakko varmistaa et kusella käymiseen löytyy voimii. Aa. Maku on pehmee ku Vickanin vauvan pylly, Haaparannassa Falconii täys koko hylly. Ruotsin puolelta Bayerskt on halpaa, pihimmällä miehellä jo henki salpaa, aa, pari tölkkii ja Saleki kannattaa Kalpaa, aa. Mikäs sen parempaa kun elää kansainvälistä elämää ja antaa Falconin makunautinnon mullekin lämää.

Ja sit jotain ja niin.

5.12.2012

Makkaraperunat? What do you all know about makkaraperunat?

Ernest Schackleton oli tutkimusmatkailija, joka viime vuosisadan alussa matkaili etelänavalla. Tunnetuin hänen matkoistaan on yritys kulkea koko Etelämantereen poikki. Yritys epäonnistui alkuunsa ja muuttui pitkäksi ja jäiseksi selviämiskamppailuksi, josta koko retkikunta tosin selvisi hengissä.

Elias puolestaan oli kersantti, joka piti tähdistä. Niissä ei ollut oikeaa eikä väärää, ne vain olivat. Eliaksesta emme tiedä edes etunimeä. Emme tiedä kersantin etunimeä, koska hän oli kersantti. Merijalkaväessä se kelpaa etunimeksi. Kuten tiedämme, Elias kuoli dramaattisesti Platoonissa vuonna '68.

Nämä kaksi miestä olivat mielessäni, kun paarustimme kollegan kanssa Hesburgerille vajaa viikko sitten. Oli helvetillinen lumimyräkkä, eikä olisi kannattanut nokkaansa ulos työntää. Tästä oli kuitenkin sovittu, että "Hesen taksari" käydään testaamassa ja lounasravintolan tarjonta todella tylsää. Emme joutuneet vetämään veneitä perässämme kuten Ernest, mutta välillä hoipertelimme kuin Elias. Pääsimme kuitenkin perille lämpöiseen.

Emmekä matkanneet turhaan. Voi olla, että se johtui siitä, että odotukseni olivat hyvin matalalla, mutta hyvältä maistui ja kokokin oli kelvollinen. HK:n blöötä makkara ja suutuntumaltaan aika hyvä. Joutunen joskus toistekin kokeilemaan näitä, sillä makkaraperunoita ei Helsingistä päiväsaikaan ihan helposti kotiutetakaan.

En kuitenkaan edelleenkään ole ollenkaan vakuuttunut Hesen kebabista enkä aio kyllä kokeillakaan. Mutta, jos näin oikein, fish & chipsejä niiltä saa myös. Kaikenlaista.

Lopuksi vielä the making of -henkinen dokumentaarielokuva matkastamme. Esikoistuotantoni, joka ei kyllä valitettavasti pysty välittämään sään todellisuutta kotikatsomoihin. Musiikin sävelsin itse. RIP Elias.




3.12.2012

First World Problems: Epäkelvot lounaspaikat ja toivorikkaus

Ihmismieli on mielenkiintoinen. Se on hämmentävän kestävä ja venyvä kovimmissakin tilanteissa. Toiveikkuus paremmasta huomisesta lienee viimeisiä tunteita, joka sammuu ennen lopullista katkeamista. Tuttu ilmiö keskitysleireiltä, perhehelveteistä ja muualta. Kai se johtuu siitä, että jos toivo viedään, niin jäljelle ei jää mitään.

Siirtymä Töölööseen. Edelleenkään, muistutan, en yritä omista eloni vastoinkäymisistäni tehdä mitään annefrankmaisuutta, mutta on yksi ongelma, jonka kanssa painiskelen viikoittain. Työpaikkani lähimaaston huono lounastarjonta, nimittäin. Mitä tehdä niinä päivinä, kun Amica tarjoaa kanaviilokkia jollain hämäävällä nimellä?

Aivan lähistöllä on eräs italialaishenkisenä esittäytyvä ravintola, jonka nimi jääköön mainitsematta. Peruskebabbilaksi sitä voisi luonnehtia, mutta saa pastaa kepun sijaan. Olen käynyt siellä kerran reilun vuoden aikana. Söin kuvan annoksen, joka ei ollut häävi. Myöskään kollegani eivät ruoalle lämmenneet ja yhdessä totesimme, että ei tarvitse käydä täällä.

Mutta kuitenkin toinen kollegoistani, mies joka on käynyt pettymässä tuossa ravintolassa useampia kertoja ja joka on sen suurimpia dissaajia, aina toisinaan pohtii, pitäisikö ravintolalle antaa uusi mahdollisuus. Kollega kakkonen tyrmää orastavat tunteet yleensä alkuunsa, mutta ykkösen toiveikkuus herää kerta toisensa jälkeen. Joku päivä hän taas menee sinne, ja saatanpa minä tehdä seuraa. Menemme joskus, kun kakkonen ei ole näkemässä...

Ihmismieli on kyllä hämmentävän kestävä ja venyvä kovimmissakin huonoon lounasruokaan liittyvissä tilanteissa. Kai se johtuu siitä, että jos toivo viedään, niin jäljelle ei jää mitään.