28.11.2012

Dolph Lundgren diggaisi tästä

Kuten Dolph Lundgren, Anoppini on ihan jees tapaus, mutta joskus hänelläkin välähtää tavallista kovemmin. Sähköteho nimittäin lähenteli 1,21:tä gigawattia tällä kertaa.

Rommimansikat. Siis mansikoita purkkiin ja päälle rommia. Muutama kuukausi hyllyssä ja sitten naamaan. Ovat muuten aikas hyviä. Hyvää naposteltavaa pelkiltään, mutta joskus minäkin keksin jotain.

Letut ovat toivottavasti osa jokaisen lapsen viattomuuden aikaa. Kaikki ei niitä syö usein, toiset eivät ole hulluna, mutta toivottavasti kaikki saavat joskus syödä. Alkoholi, no alkoholi toivottavasti ei ole osa kenenkään viattomuuden aikaa, mutta valitettavasti on monella. Anyway, podetaan maailmantuskaa toiste, sillä päihdyttävät letut ovat kyllä hyvä idea. Ei lastenkutsuille, mutta aikuisten herkkuhetkiin.

Varmaan moneen muuhunkin sopivat nämä marjat. Volttisuudesta on paha sanoa, mutta jos siihen siihen on rommia kaadettu, niin kyllä siinä rommia on. Mihinköhän kaikkeen nää sopis? Lähden Rajaporttiin saunomaan ja vedän löylyjen päälle vähän rommimansikoita. Miehisyys = taattu.

P.S. Jos ihmettelette otsikkoa, niin heitin Ruotsin pojan ineen ihan vain siksi, että se pärjää niin hyvin Palliksen Google-hauissa. Vilkaisin analytiikka ja ajattelin lyödä lisää löylyä osumiin, go Dolphin!

25.11.2012

Klasun puhvetissa ryöstöretkellä

Helsingin Bulevardilla pönöttää Klaus K -niminen hotelli. Hotellin väki oli niin kivaa, että kutsuivat minutkin testaamaan ravintolansa tämänvuotista, Amerikasta ammentavaa joulumenuaan, vaikka me Pallolaajennuksessa ei ollakaan ruokabloggareista sisäsiisteimpiä. Menin siis paikalle.

Ruoka oli makoisaa. Ja ihan meikäläiselle sopivaa, täytyy sanoa, kun en perinteisestä suomalaisesta jouluruoasta oikein syty. Oli aika kiva syödä niin, että sai maistaa kutakin pääruokalajia vähän. Normaalisti pitää aina valita, mikä toisinaan on kiperä paikka. Se ei kuitenkaan allekirjoittaneen osalta ollut yllättävää, että jälleen diggailin alkuruokia enemmän kuin pääruokia, vaikka hyvää tavaraa nekin.

Alkuruokapuhvetissa oli kivasti erilaista kuollutta eläintä siipaleiksi vedettynä ja vähän kasvistakin eläinten ystäviä ajatellen. Oli kyllä hyvä, enkä sano tätä vain siksi, että toivon pääseväni maistamaan seuraavaksi raflan ystävänpäiväkattausta. Voitte luottaa minuun ystävät: taistelen puhtain sydämin puolestanne. Ne on jotenkin pienemmän minimalistisempia, mutta silti usein oivallisia nämä alkupläjäykset. Ja siksi hyviä.

Jälkiruoka sai myös buffetista. Hauskana kuriositeettina kattauksessa oli moninaisten kaakkujen lomassa Äm-et-Äm-karkit. Harvoin olen nähnyt karkkia jälkiruokana tarjoiltavan, mutta Amerikka-tyyliin ne sopivat. Tuli ikävä Nykin kauppaan...

23.11.2012

Kansankodissa säröilee

Olen parhaillaan Ruotsin Lapissa, tarkemmin Jällivaarassa. Tämä paikka on yhden viikonlopun ajan maailman veridoping-messujen isäntä. Samoilla kahveilla avataan myös maastohiihdon maailmancupin kilpailukausi. Minä olen täällä ammatinvalintani johdosta ja osittain siksi että Therese Johaug on myös täällä, lisäksi tavoitteenani on hävitä Marit Björgenille kädenväännössä ja käyttää ulkomaanpäivärahani OLW-sipseihin ja rapakaljaan.
 
Räkä valahti poskelleni ja nuuskat levisivät pitkin etuhampaita kuitenkin jo saapuessani hotellihuoneeseeni, paikansin kyllä minibaarin mutta sekin oli yhtä lämmin kuin juuri minulle annettu ilmainen ICA Cola. Lämmin virvoitusjuoma on kuin puhdas urheilija, kumpaakaan ei löydy podiumilta. Aamukuudelta alkaneen päiväni päätteeksi koin ansainneeni oluen ja nimenomaan kylmän sellaisen. Ei tässä murjussa auttanut kuin marssia muovipussin kanssa pihalle, mättää pussiin lunta ja roudata koko sotku vaatekaappiini rakennetun suihkukopin lattialle. Pääasia, että kalja on kylmää ja naiset ovat miehiä.
 
Huolettaa mihin tämä maailma on menossa, jos edes Ruotsin elintasoon ei voi luottaa! Ennen täälläkin oli kaikki hyvin, vaaleat seireenit kiersivät koivupuita hento tunturituuli tukassaan. Nyt pitää kaljatkin kylmentää koirankusisessa nuoskassa haisevan viemärin vieressä. Toivottavasti Hellner ja Kalla keskeyttävät huomenna, oppisivat vähän nöyryyttä.

22.11.2012

Kirjoituksia kumikirahvin päästä...

En lue itse ruokablogeja, mutta tää tuli vastaan Fesessä. Joku Börje kirjoittaa blogia HK:n pro-kavereiden sivuilla. Lyhyesti kyse on siitä, että kokkipoju on kyrpiintynyt siihen, että ihmiset haluavat ruoka-allergioihinsa sopivia annoksia. Asiakkaiden palvelu ei kiinnosta ja laktoosipaloittelukyvyttömät ovat keskiössä.

Provosoiva kirjoittaminen on kyllä vaikeaa. Ja tässä mennään kyllä metsään. Jos olisin ruoka-allergikko, herkästi vittuuntuisin tästä kirjoituksesta, mutta enemmän tää mua ihmetyttää näin viestinnästä kiinnostuneen ihmisen näkökulmasta. Oikeesti, pitääkö kaikkien pässien antaa kirjoittaa blogia nykyään? Vai onko tää HK Scanin strategian mukaista, että pähkinäallergia hyväksytään pitkin hampain, mutta jos vähän lyö kuiruksi maidosta, niin bite the bullet ja lakkaa valittamasta :D

Hei, HK:n viestintä, suositan teitä tutustumaan Pallolaajennuksen kirjoituksiin. Päätään voi - ja kannattaa - aukoa myös tyylillä ja ilman, että varsinaisesti pahoittaa kenenkään mieltä suoraan. Ärsyttää saa. Me voidaan Jussin kanssa tulla myös koutsaamaan teitä somettamisessa, jos hinnasta sovitaan. Tarjoiluja silmälläpitäen tiedoksi, että meillä ei tietääkseni ole ruoka-allergioita.

Vai oonko mä taas vaan jotenkin herkkä?

19.11.2012

Pallolaajennus meet and greet vs. luomukola

Kuva: Jussi Leinonen.
Mikä on perushipsterin elämän motto? En tiedä, mutta "maksa enemmän, saa melkein sama" varmaan on aika lähellä monella.

Tähän toteamukseen päädyimme, kun Leinosen poika oli käymässä joku aika sitten Helsingissä. Ostin tervetuliaisjuomaksi jotain orgaanista hyvän mielen kolaa, joka arvatenkin kelpaisi Bonollekin. Vittuillakseni ostin, totta kai.

Olin vähän pettynyt, sillä kolahan oli ihan juotavaa. Pisteet persoonallisesta lasipullosta. Kotioloissa ihan toimiva pakkaus. Ja siis maku olimelko hyvin kohdallaan, melkein pärjäsi oikeille limukoille. Pienen pieni ongelma vaan on se, että tavara maksoi varmaan kaksi-kolme kertaa kilpailijoita enemmän. Maksat siis saatanasti enemmän ja saat melkein yhtä hyvän tuotteen. Orgaanisuus tekee järkeä...

16.11.2012

Muuten olen sitä mieltä, että särjet voidaan jättää kisumirreille

Töissä oli ruokana särkimurekepihvejä taas. Särki on jostain pölähtänyt ainakin Amican listoille, vaikka perinteisesti sen pitäisi olla vain kissojen listoilla. Aloin agitoida työkavereita ulkolounaalle, mutta ihmeluumuilua oli ilmassa. Onneksi sain seuraa sillä ehdolla, että menemme Mäkin sijaan Heselle.

Kollegaa kiinnosti välimerinen purilainen ja meikä peesasi kuin Häkkinen Zontaa Kemmelin suoralla konsanaan. Kassalla yllätyin alhaisehkosta hinnasta, mutta syötyäni ymmärsin, että se johtui pienestä koosta. Sekä perunat että itse purilainen olivat jotenkin nysiä. Ihan syötävää, mutta kuitenkin.

Nää maantiedejutut on aina hauskoja, kuten aikaisemminkin puhuttu. Arvelin, että ainakin aiolia silloin on purilaisessa. Sopii hamppariin ja on tuon keskisen meren rannoilta kotoisin. Toinen varma tähän pitkäänvetoon on feta. Välimeri = fetajuusto. Se sen sijaan tuli vähän puskista, että jauhelihan sijaan pihvin virkaa toimitti kana. Onko se mediterriaanista sitten, en tiedä. Pihviä kaipasin minäkin siellä.

Ihan vähään aikaan ei ole tullut Hesellä käytyä eikä hamppareiden takia tarvinne mennäkään. Sen sijaan alkoi kiinnostaa se kaikki muu meininki siellä. Kebab luultavasti ei ole kummoista, kun on varmaan jotain pakastetta, mutta makkaraperunat ajattelin käydä koeajamassa. En muista, olenko jo pettynyt niiden kanssa, mutta kohta lienen.

15.11.2012

Kolan ja sipsin voimalla tekee vaikka töitä

Työpaikoilla juhlistetaan toisinaan erilaisia asioita. Välillä sitä, että porukkaa tulee lisää, toisinaan sitä, että väki vähenee. Vanheneminen ja kopiohuoneen Suskin sutaiseminen kelpaavat myös herkuttelun syyksi. Tällä kertaa onnistuin taas välttämään sen, että perheeni joutuisi työttömyyteni vuoksi asumaan sillan alla, joten päätin ilahduttaa työtovereitani pienillä herkuilla. Ajattelin laatikon ulkopuolella istuen.

Kakkuhan on se perinteisin, erilaiset kuivakakut ja nisut myös yleisiä juhlaherkkuja. Juurikin tuollaisia tarjottiin vain pari päivää aiemmin läksiäishengessä ja tuumasin, että minä pystyn parempaan. Siinä höpöttäessämme keksin, että itseäni juhlistaakseni vien sipsejä töihin. Miettikää nyt, sipsejä ja kolaa töissä, sehän on jo melkein siedettävä tilanne.

Snadisti ajattelin, että mua pidettäisiin hulluna. Mainittakoon, että työkaverini juuri viime viikolla (ja tänään) totesi minulle, että olen hullu. Ehkä olenkin, mutta sipsit eivät tuoneet minulle stigmaa, vaan päinvastoin. Olivat yllättävän suosittuja. Karsu ja Suffelipuffit totta kai upposivat, mutta sipsitkin hyvin.

Olen joskus aiemmin kirjoittanut siitä, miten kannattaisi hämmentää viemällä jotain hyvää syötävää töihin ilman mitään syytä. Se piristää ja ihmetyttää. Tokikin te lukijat noudatatte tätä saamaanne ohjeistusta jo, mutta jatko-opasteena sanon nyt, että viekäähän joskus töihin sipsejä. Ilo tulee olemaan auvoisa.

14.11.2012

Francois Delecour: Iltapalalla verestä siirappia

Saavuin Ranskanmaalta myöhästyneiden jatkolentojen siivellä vatsa kurnien ja edessäni möllötti yö lentokentällä, sillä lento takaisin Lappiin lähti jo aamulla. En jaksanut lähteä Koiviston luo yöksi, koska on ihan hyvä että hänen vaimonsa nukkuu edes pari silmällistä yössä. Lentokentällä ei ollut ketään, ei ristin sielua. Yhden miehen jalat pilkottivat jonkun kaapin takaa, en voi olla täysin varma oliko hänellä yläruumista. Kenties joku muu nälkäinen oli syönyt hänet. Mikään ei luonnollisestikaan kahdelta yöllä ole auki ja siivojillakaan ei ollut mitään syötävää tarjolla. Ei hätä kuitenkaan ollut tämän näköinen. Iltapala Helsinki-Vantaan lentokentällä maksaa 5,70 euroa. Kokis 2,50€, kaksi Twixiä tarjouksessa 2kpl 2€ ja pussillinen Hariboja jälkkäriksi 1,20€. Uskoakseni tällaisen iltapalan jälkeen veri muistuttaa enemmän siirappista bbq-soossia kuin tavallista verta. Twix on käytännössä hyvin lähellä iltapalavoileipää, koska siinähän on vähän keksiä sisällä. Olisi myös ollut täysin mahdollista ostaa kokiksen sijaan vissyä, mutta ajattelin että sama mennä all-in jos kerran tähän lähdetään. Melko äklö fiilis irtosi näistä eväistä,  kauheassa nälässä tuollainen sokerin tankkaaminen tuntuu aika törkeältä. Olisi varmaan pitänyt tehdä eväspatonki, mutta miksei jokin firma keksi tehdä lentokentälle automaattia, josta saisi vaikka kolmioleipiä? Paskojahan nekin ovat, mutta varmasti parempi ratkaisu kuin makeiset. Tämäkinkö pitäisi itse tehdä? Äh ei jaksa, pelaan mieluummin Nintendoa..

Tämä artikkeli päättää Francois Delecour-juttusarjan tältä erää. Kiitos lukijoille mielenkiinnosta!

8.11.2012

Francois Delecour: Lihan kieli

Ranskahan on tunnettu ruuastaan, tai näin ne kylänmiehet puhuvat ja kyllähän noinkin hyvästä kebabista sana kiirii. Reissuni ehtoopuolella päätimme poiketa ruokatorilla ja ostaa eväät illaksi. Meikäläinen sai valita lihan, jonka siis myös yksin söisin (I love my woman). Lihakojulla möllötti erittäin tymäkän näköinen, sidottu, pötkäle filet de boeuffiä. Kilohinnasta ja lihan ulkonäöstä päätellen puhuttiin naudan sisäfileestä. Tai siis joku olisi puhunut, mikäli sanoja olisi tarvittu. Tarkoitus oli ensi hätään ottaa yksi pihvi iltaruoaksi. Ostamiseen käytin niin sanottua osoitus ja sormetustaktiikkaa. Minä ja lihamies saavutimme yhteisymmärryksen nostaessani yhden sormen pystyyn, jonka jälkeen mies sivalsi minulle pötköstään pihvin. Sitten hän katsoi minua epäilevästi, "yksikö vain skandinaavinen viikinkiasiakkaani?", jonka jälkeen nostin toisen sormen pystyyn. Mies teki työtä käskettyä. Kolmas sormi, koska pitäähän huomennakin syödä. Kolmannen sormen jälkeen näytin lihamiehelle peukaloa ja hän paketoi 250 grammaa boeuffiä ja velotti nettoarvostani 8 euroa. Lihan kieli oli puhunut.

Hyvä diili, sillä liha oli todellakin erinomaista. Jopa kierolla pannulla epätasaisesti voissa paistettuna valmistuskin onnistui hienosti ja koostumus oli laakista onnistunutta. Juuri ennen nesteiden täydellistä karkaamista lihasta, keskeytin yhdyntäni paistinpannun kanssa ja sopivan mehuisa medium welldone oli valmis kohtaamaan sisäelimistöni. Nam nam.

Francois Delecour-juttusarjan seuraava ja käsittääkseni viimeinen osa kääntää katseensa kotimatkalle ja sen aiheuttamiin logistisiin ongelmiin. Au revoir!

6.11.2012

Lukijan kuva: Rajasen pannu

Lukijamme nimimerkki "Arto Rajanen" lähetti herkullisen  kuvan pannupizzastaan. Nimimerkin samettisen verhon takaa Rajanen kuvailee pizzaa seuraavasti "Täysin rehellisesti sanottuna olen juuri valmistanut heittämällä parhaan pitsan mitä ikinä." Hiljaiseksi vetää. Täytteinä "palvikinkku, ananas, pannulla kuullotetut sipulit ja herkkusienet, mozzarella ja aivan vitun kova tomaattikastike jossa paseerattua tomaattia, pippuria, sokeria ja suolaa sekä lisäksi vähän tomaattipyreetä. Sipulit ja sienet maustettu chilillä." Kiitos kuvasta!

Francois Delecour: Raa'an hampparipihvin arvoitus

Olen viime aikoina useaan otteeseen saanut eteeni sisältä reippaasti punaisen hampurilaispihvin. Näin on käynyt Rovaniemellä Wingstonissa, Oulussa Kauppurissa ja nyt Lyonissa Gastonissa. Joissain paikoissa se on ilmeisesti ihan yleinen linja, että jauhelihapihvit jätetään mediumiksi. En jumalauta tajua. Kunnon pihvissä ymmärrän homman täysin, mutta jumalauta jauheliha on jauhelihaa ja hamppari on hamppari. Sen verran on tullut oman elämäni molekyyligastronomiaan vuosien varrella tutustuttua, että tajuan lihan maistuvan kypsennettynä paremmalta ja mehukkaammalta. Kypsennys herättää mausteet eloon ja valmistaa lihan syömisen tärkeintä aspektia, suutuntumaa, varten. Pinnalta kypsä ja sisältä mömmö jauhelihapihvi on kuin treffit ladyboyn kanssa Phuketissa, vaikuttaa hyvältä mutta puolessa välissä joku läpsii mulkulla naamaan.

Enkä todellakaan vaadi että pihvi käristetään kuivaksi, mutta se, että liha on jopa melkein kylmää pihvin ytimessä, on surkea esitys. Ymmärrän täysin, jos tuollaisen medium-rare burgerin saa tilattua, mutta että se on standardi ja well done täytyy erikseen tajuta tilata. Aika paksua ja samalla huolestuttavaa. Varsinkin, kun tämä on tapahtunut jo kolme kertaa putkeen, vieläpä eri maissa! Täytyy kuitenkin huomauttaa että valitsemamme ravintola Gaston Lyonin keskustan ravintolakeskittymässä ei välttämättä muutenkaan loistanut laadullaan, ruokailun aikana näimme kaksi koiraa ja kakaroiden ulvonta oli korvia huumaavaa. Mistäpä näistä ennakolta tietää.

Missä lukijamme seisovat tämän hampparipihvin kypsyyden kanssa? Olenko jotenkin väärässä vai, kuten tavallista, täysin oikeassa?

5.11.2012

Viskitilanne parantumaan päin

Olen ennenkin tässä blogissa todennut, että pimein hetki on ennen aamunkoittoa. Ja olen ennenkin toistanut itseäni, tässä blogissa ja niin sanotussa normaalielämässäni. Enivei, sanonta on hyvä ja pitää kutinsa.

Viski oli loppumassa, kuten taannoin valitin. Olin alistunut kohtalooni ja tuuminut, että juon viimeisen Caolini syntymäpäivänäni. Ympyrä sulkeutuisi näin, sillä syndelahjaksi pullon sainkin. Sain kuitenkin toisen mahdollisuuden mestaruuteen kuin Mike Tyson ikään, sillä äitimuori repäisi ja antoi tänä vuonna lahjaksi pullon viskiä, Caol Ilaa. Huh, voitte siis lukijat huokaista helpotuksesta, pelkän Jamesonin voimalla täällä ei skriivata.

Sain nimimerkki velipojalta lahjaksi kirjan. 101 viskiä, "joita pitää kokeilla ennen kuin kuolee". Tuollaiset kirjat menevät usein helposti hipster-hifistelyn puolelle, mutta tässä oli tolkku ja huumori mukana. Enimmäkseen normilaadukkaan hintaista tavaraa.

Taitaa kuitenkin olla, että olen noista 101:stä juonut vain kuvan Caltsua, sillä normimerkeistäkin oli usein joku harvinaisempi painos valittu listaan. Edes Laphroaig ei tärpännyt, vaikka aluksi toiveikkaasti niin ajattelin. Olikin jotain Double Caskia. No, onhan tässä aikaa...

4.11.2012

Francois Delecour: Un americain, s'il vous plait

Mikäli ulkomailla yllättää ruokajännitys ja et oikein keksi mitä söisit, kannattaa suunnata katse ruokalistojen nimikavalkaadiin. Kebappiloissa sieltä yleensä löytyy tuttu sana, nimittäin "americain", amerikkalainen. Kyseessä on leipä, jonka väliin nakataan pari hampurilaispihviä pilkottuina palasina ja päälle ranskalaisia. Kastike on vapaavalintainen, mutta koska ymmärrät ranskalaisen molotuksesta vain sanan "barbeque", leipä tuppaa tulemaan bbq-soossilla. Amerikkalaiseen olen tutustunut myös aiemmalla Ranskan ristiretkelläni ja ne ovat aina maistuneet mahtavilta, mutta leivät ovat silti jättäneet sieluuni haavan. Vaikka ruoka on ollut hyvää, sen ostotapahtuma usein ollut vittumainen ja töykeä. Näin kävi joka kerta edellisessä matkakohteessani Perpignanissa, joka tunnetaan Ranskan peräpukamana. Ostotapahtumahan koostuu käytännössä kolmesta kohdasta, morjestuksesta (bonjour!), tilaamisesta (un americain oui!) ja maksamisesta (merci beaucoup au revoir!) joten luulisi siitä selviävän ilman vittuilua. Täällä Lyonissa se onnistui ensimmäistä kertaa ilman tuskia. Apuna luonnollisesti oli varmasti naispuolinen blogiassistenttini, jolta Asterixin murre sujuu aivan kiitettävästi.

Toivottavasti Suomenkin kebukulttuuri rikastuisi tällä sandwichien genrellä. Kovin paljon parempaa lounasta tai välipalaa en keksi kuin leipä johon nakataan kebua tai jauhelihapihviä ja ranuleita päälle. Setti ei ole niin maadoittava kuin kotimaiset kebuateriat vaan sen jälkeen pystyy vielä toimimaan tehokkaasti osakkeenomistajien iloksi ja potkujen pelkääminenkin onnistuu hyvin. Americain maksaa täällä 4-5 euroa ja vittuilukaan ei tällä kertaa lisännyt hintaa. Suosittelen.

3.11.2012

KOIVISTOLAINEN KUVA-ARVOITUS: Mikä elokuva?

Otsikossa kysymys, mikä on vastaus? Niin huono läppä tuli mieleen, että piti postata.

Anteeksi.

2.11.2012

Francois Delecour: Charlie heiluttaa kattilaa

On kesä 1970, olen Nixonin Rikulla keikkahommissa. Tällä kertaa ennalta vaikeasti ohjailtava kohtalo on paiskannut minut johonkin Laosin ja Kamputsean rajalle. Tai mistä tässä enää tietää kenen viidakkoon kyyneleensä valuttaa, samaa napalmin raiskaamaa puskaa tämä on ollut jo viikkoja. Osa joukoista on jo vedetty pois kuten keskeytetyssä yhdynnässä on tapana. Tiedossa on muutaman päivän kurainen marssi takaisin Da Nangiin, jossa suuri sika jokaisessa meissä pääsee valloilleen. Olemme pommittaneet, ampuneet ja polttaneet kylän toisensa jälkeen. En tiedä miksi, mutta kai joku jossain näitä kuoleman ohjaksiakin pitää käsissään. Kukaan kylissä ei myönnä kuuluvansa Vietkongiin, mutta miksi kylässänne sitten on salaonkaloita sissejä varten? Mihin tässä enää uskoo, mitä me edes teemme täällä? Kuuma on kuin Kaukosen Timon saunassa ja ilma haisee paskalta, tai ehkä se olen vain minä ja hiljaa mätänevä ihmisyyteni. Elämä täällä on kuin märkivä avohaava, toivo paremmasta on yleensä vain kuumeinen houre. Ruoka on kuitenkin hyvää, jos nyt sattuu pääsemään elossa lautasen äärelle.

Vietnamin sodan kokemukset tulvivat mieleeni astellessani Lyonin aasialaiskadulla toimivaan vietnamilaiseen ravintolaan, jonka buffet vakuuttaa minut siitä että kukaan täällä ei ole Charlie. Alkupaloiksi on kaikkea mahdollista uppopaistettua rompetta ravuista kanansiipiin, puolet tarjoiltavaista pysyttelee ujolle miehelle mysteerinä. Pääruokansa saa koota vapaasti eri aineksista, jotka entisen voimanostajan näköinen nainen paiskaa kattilaan ja sen jälkeen pannulle valitsemasi soossin kaveriksi kihisemään. Lopputulos on juurikin sitä, mitä itse halusit. Nerokas bisnesidea siirtää lautasen kokoaminen asiakkaalle itselleen, jolloin mahdollinen moka annoksen tasapainossa on myös osittain ruokailijan. Itse pakkasin kuppiini kanaa, paprikaa, porkkanaa, hieman kaalta ja vähän lisää kanaa. Kastikkeeksi valikoutui tavallinen soijakastike lähinnä siksi että vietnamilaisen rouvan ja suomalaisen jääkärin välinen kielimuuri on Ranskassa poikkeuksellisen jykevä. Ei se mitään, sillä ruoka oli juurikin sitä mitä halusinkin. Vedä joukot pois Nixon, tämä pöperö on hyvää.

1.11.2012

Lukijan kuva: Laminaattieväät

Nimimerkki Jouskan eväät laminaatin laittoon. Kuulemma niin kova tekemisen meininki oli,
että ei kaikkia kolia ehtinyt juoda. Kova meno siis, sillä olihan noita vain kuus tölkkiä.