2.12.2013

Hitaat ihmiset pilasivat pikaruuan

Pikaruoka on nimike ruualle, jonka saat mukaasi tai paikalla nautittavaksi nopeasti. Tästä siis juontaa juurensa triviaali etuliite "pika" ruuan edessä. Pikaisuuden olennainen ajatus piilee siinä, että tiedät mitä aiot tilata ja ilmaiset sen kassalle ripeästi. Hyvin usein meikäläiselle kuitenkin jää yhä enemmän aikaa päättää ruokalajini, sillä edessäni jonottaa joku dille + siionillinen kakaroita, joka alkaa ääneen pohtia tilaustaan vasta kassalla. Tämä tilanne sai minut pohtimaan ikävää tilannetta tarkemmin.

Jumalauta.

Ensinnäkin aikuisena minulla tai sinulla on vapaus ahtaa kehoomme mitä tahansa paskaa haluamme, tietoisina sen riskeistä ja haittavaikutuksista. Viisivuotiaalla lapsella ei tätä oikeutta ja arviointikykyä ole, hän syö sitä mitä sinä vanhempana ostat ja tarjoat. Päätellen katukuvassa hyllyvistä läskeistä ipanoista, ongelma porautuu päivä päivältä syvemmälle yhteiskuntaan. Ymmärrän kyllä, että kaikkien ei tarvitse olla laihoja, etenkään lapsena kun kehitys suuntaan ja toiseen on nopeaa. Mutta muistuttaisin kuitenkin että läskit lapset eivät ole uusi Nokia. Lihavuus maksaa yhteiskunnalle aikasta paljon, eikä siitä ole kenellekään missään vaiheessa mitään hyötyä.

QP or go home.
Tämäkään ei kuitenkaan ole pikaruoan sukupuuttoon johtanut ongelma. Sana vanhemmille, lapsettoman miehen kokemuksella höystettynä: Mikäli lapsesi ei suostu syömään ketsuppia tai suolakurkkua hampurilaisessa, olet epäonnistunut kasvattajana karkeasti. Hampurilainen on suhteellisen yksinkertainen keksintö, mutta sellaisenaan todella suosittu. Joku on oikeasti suunnitellut nämä biljoonaluokan bisneksen kivijalat. Suolakurkku ja kepsutti kuuluvat asiaan, eivätkä ne sesamsiemenet sämpylässä ole vaarallisia! Siinä kun mamma alkaa organisoimaan katraalleen kustomoituja happymealeja, niin äkkiä hurahtaa vartti. Se siitä pikaruuasta.

Oma tilaukseni kestää noin 20 sekuntia ja senkin aikana myyjätyttö ehtii alkaa ovuloimaan. Joillakin on homma hanskassa, pitää vaan arvostaa vuosien suunnittelutyötä ja infrastruktuuria, jonka pohjalta pikaruoka toimii.

Toinen erikoisuus joka tuli viime viikolla vastaan oli hampurilaisestaan urputtava turisti. Kaveri oli tilannut mäkkärissä QP:n, mutta saanut tupla QP:n ja kiilasi sitten jonossa valittamaan asiasta. GET THE FUCK OUT! Vieressäni seissyt kypsähkö kotimaista tuotantoa edustanut naishenkilö nauroi ääneen miehelle tämän typeryyttä. Rehellisiä nämä aasialaiset ovat ainakin.

Mistä tuli mieleeni, että onko kukaan koskaan nähnyt kenenkään ottavan miniporkkanoita ateriansa kylkeen? Ikinä, missään?

25.9.2013

Tölkki kolaa ja virkavapaalle

Vitsit loppuivat jo vuosi sitten, mutta silti on yritetty kuin Robert Falcon Scott konsanaan. Mutta ei vaan pysty. Jo pari kuukautta sitten päätin, että tarvitsen virkavapaata. Huomatkaa siis ihmiset, että tämä ei ole vuorotteluvapaa. Kun jään tauolle, kukaan työtön bloggari ei valitettavasti tule palkatuksi sijalleni.

Vielä kuitenkin on ollut kolaa pivossa. Ainakin se etu bloggaamisesta on ollut, että pyytäen ja myös pyytämättä on saanut kivoja tuliaisia ihmisiltä ja joskus yrityksiltä. On ollut eritoten ilo nauttia monenlaisia kolatuotteita, joita muuten ei ehkä olisi tullut nautittua. Joku voisi joutessaan laskea tuotteiden määrään. Tässä artikkelissa ovat toistaiseksi viimeiset: nimimerkki Velipojan tuomaa kolaa Belgiasta ja nimimerkki Monikansallinen yritys lähettämää kolakarkkia. Kiitokset molemmille, ajattelin teitä nauttiessani :D

Näihin kuviin ja tunnelmiin, palaataan astialle. Muistakaa, että enemmän maaleja tehnyt joukkue voittaa. Leinonen toki saattaa kirjoittaa, mutta aika hissua silläkin on tuntunut olevan.

Hatunnosto vielä hänelle, joka voi sanoa lukeneensa jokaisen artikkelin.

P.S. Jotenkin sopivaa, että viimeisen artikkelin viimein kuva on - tahattomasti - väärin päin...

27.8.2013

Missä jatkot?

Tämä on toiseksi viimeinen artikkeli ennen virkavapaalle jäämistäni. Tuhannen artikkelin raja on lähellä, mutta aika hissua ollut tän kirjoittamisen kanssa, niin sama laittaa kokonaan homma jäähylle. Mutta asiaan, vielä kun voidaan.

Olin joku aika sitten silmät ristissä vantaalaisella lentokentällä. Kello oli noin viisneljäkymmentä. Silmissäni oli haavekuvat perheestäni, joka odotti siellä jossain. Mutta ensin piti saada kahvia. Horjuin tiskille.

Otin kupin kahvia ja leivän. Edelläni ollut hieman vanhempi pariskunta otti kahvia ja kaveriksi sille konjamiinia. Hölin siinä sitten kahvetta ja huomasin perinteisen rautatieasema-satama-lentokenttäilmiön eli sen, että ihmiset juovat ihme aikaan alkoholia. Nytkin joku katseli lentokoneita tuopin läpi ja joku normibörje veti aamupalaksi henk.koht. suokkariani, olutta ja kroisanttia.

En tiedä, onko ilmiö kuinka yleismaailmallinen, mutta Suomen yhteen ongelman tämä voisi tarjota ratkaisun. Ymmärtääkseni nimittäin baarit vielä nykyäänkin sulkevat ovensa kello neljältä? Niin ne tekivät ainakin silloin, kun olin nuori. Ilmeisesti lentokentällä valomerkkiä kuitenkaan ei tule koskaan. Idea: miten olisi jatkot lentokentällä? Ei aina jaksais mennä Kallioon paneen.

Esmes Norwegianilta irtoaa liput parhaimmillaan muutamalla eurolla. Sen verran on maksettava, jotta pääsee maailman puolelle, mutta ainahan sitä pitää jotain ineen maksaa ja sit vaan "täällä soitellaan ja hengaillaan, ei mennä nukkumaan!" Darude soimaan ja naama takas tuoppiin. Koneeseen tuskin kukaan voi pakottaa. Kotiin vasta, kun rahat loppuu.

Ei logistisesti yksinkertaisin säätö, mutta toivon sydämestäni, että joku kokeilisi tätä ja kertoisi, miten hauskaa oli. Viitsiskö joku?

6.8.2013

Yllättävä tieto suosikkioluestasi!

Surkeasti loppuuan kohti kuihtuvan kesälomani alussa olin käymässä Raahessa. En nähnyt Petri Keskitaloa, mutta jotain muuta mielenkiintoista kyllä. Prismassa, jossa kerran olen pudottanut kihlasormukseni perunalaariin.

Tai ei kai se Prismassa vielä ollut, mutta sieltä kuitenkin ostin olutta. Koffia, kuten nykyään aika usein. Helpointa ostettavaa S-kaupoista, kun tölkkejä tönöttää aina jossain kulkuväylällä. Jostain syystä kissan silittämisen (ei kiertoilmaus) välissä nimittäin tulin vilkaisseeksi tölkin kylkeä.

Sinebrychoffhan pitää majaansa Keravalla. En ole nähnyt - ei ole kutsuttu -, mutta varmaan melkoiset sammiot porisee siellä, kun esmes monet isot suomalaiset olutmerkit tehdään siellä samoin kuin kosolti virvoitusjuomia. Karhu siirrettiin taannoin Porista Kervoon, mikä suututti porilaisia eikä kiinnostanut ketään muita Töpöhännän juojia. Ilmeisesti kuitenkaan sammiot eivät ole rajattomat, sillä käsissäni pitelemäni olunen oli Viron Sakun panemaa.

Koffin perusolut taitaa olla S-ryhmän vastine Pirkalle, luulen. Se on se edullisin olut, jota eniten tarjotaan joka kaupassa. Menekki varmaan on kasvanut, sillä perusbissen himossa meikäläisenkin koriin se useimmiten nykyään tarttuu. Pihi ostaa halvinta. Ilmeisesti kuitenkin menekki on ollut niinkin suurta, että sammiot Keravalla eivät enää riitä ja osa tavarasta pitää tehdä Virossa kaveripanimossa. Ainakin osa, sillä Hellsingissä ostaessani näytti olevan Suomessa tehtyä ko. Koff.

Sinänsä hauska, että Koff-tölkissä mainitaan vuosi 1819 ja mieluusti varmaan korostetaan perinnettä: tämä on vanhaa suomalaista olutta. Ja tämä "kaksisataa vuotta vanha" olut tehdäänkin alihankintana naapurimaassa. Kuten Karhussakin, niin tässäkin allekirjoittaneelle on melko sama, missä olut tehdään, samalta kai se maistuu. Sitä lähinnä ihmettelen, että missään lööpeissä ei ole vielä näkynyt, että "Totuus Suomen vanhasta suosikkioluesta - valmistetaan Virossa!"

Tässä siis viikon uutisvinkki. Muistakaahan arvon toimittajat siteerata oikein ja linkittää kans :)

17.7.2013

Mikä on yksinkertaisempaa kuin peruna?

Eräässä Kylmän Ringin (OZ) jaksossa irkkujäbä Ryan O'Reilly totesi italialaiselle Nino Chibettalle ettei diggaile tomaateista. Chibetta valitteli etteivät irlantilaiset ymmärrä yksinkertaisten asioiden päälle, johon O'Reilly totesi "What's simpler than a potato?" Mikä on pottua yksinkertaisempaa? Myöhemmin tornitalon kokoinen musta mies nimeltään Simon Adebisi traumatisoi Nino Chibettan rektaaliraiskaamisen keinoin, joten ehkä olisi kannattanut syödä enemmän pottua?

Olen aina pitänyt perunaa hyvänä lisukkeena. Se on ruokaisa, helppo ja sopii melkein kaikkeen. Se myös sattuu jos sillä heittää. Perunan voi kuitenkin valmistaa väärin ja tällä tarkoitan potun potentiaalin lunastamatta jättämistä. Tavalliselle James Hirvisaarelle on olemassa keitetyt potut ja paistetut potut, ehkä muusi ja ranskalaiset on jo vähän pushin' it. Kaikki edellä mainitut toimivat hyvin, mutta lunastavatko ne todellista potentiaalia perunasta? Eivät. Syy tähän on yksinkertaisuus, peruna ei ole asia joka vain keitetään ja syödään. Peruna pitää rakastaa ruuaksi asti. Peruna ei ole lisuke, se on kohokohta.

Tänä siunattuna kesänä olen alkanut valmistaa perunoita tavalla joka saa minut kyseenalaistamaan uskomukseni maailmankaikkeuden rajattomuudesta. Peruna ja minä olemme yhdessä astuneet askeleen tuntemattomaan. Tottahan toki keitettyjä perunoita on ennenkin paistettu, mutta sekin on aivan liian yksinkertaista. Keitetyt potut pitää grillata, jotta edes flirttailisimme todellisen kohtalomme kanssa. Kuten hyvin tiedämme, mitään ei grillata ilman jonkin sortin BBQ-soossin lotrausta. Löysin itseni perunasta seuraavalla tavalla: Höyrytän halkaistut perunat kattilassa, en siis keitä pottuja, koska en pidä vetisyydestä. Lopetan höyryttelyn kun perunat alkavat lähestyä valmiuttaan. Nostan kattilan grillini lähelle ja sudin perunoihin grillauskastiketta, niin avoimeen pintaan kuin kuoreenkin. Perunoita siis ei kuorita, koska kuoressa on luonne ja tekstuuri. Lopulta potut asetetaan ritilälle tirisemään, jotta ne kypsentyvät täydellisiksi ja saavat kauniin kuvion pintaansa. Perunat tulee asettaa halkaistu puoli alaspäin, jotta väri ja muoto tarttuu materiaan. Näin saadaan aikaiseksi täydellinen grilliperuna. Se on sisältä pehmeä ja kuuma, ulkoa rapsakka ja kastikkeen höystämä.

Tämä on tapa jolla pystymme avoimin silmin tunnustamaan rakkautemme perunalle ja tuntemaan sielussamme olevamme yhtä. Ei enää pottuja pottuina.

16.7.2013

Vanha Vanha auto

Onni yksillä, kesä kaikilla. Tässä ehdi kirjoitella plokia, mutta yritetään...

Joskus nuorena jolppina kävin katsomassa jääkiekkoa Hippoksen hornankattilassa. Kurkisen Risto, mies jonka tunnen Kastrupin miestenhuoneesta, kun lämäsi, niin ainakin kuuttasataa lähti kiekko.

Jostain syystä, syyttä tai syystä, yhdistän Vanhat autot jääkiekkoon. Voi olla, että näitä tuli kiekkomatseissa syötyä. Se olisi uskottava selitys, sillä Jyväskylän jääkaapissa eivät tarjoilut ole koskaan mitään hääviä olleet. Hyvä jos näitä sai. Mutta missä tahansa näitä olen syönyt, ovat aika klassikoita.

Onkos nää Halvan tekemiä? Eikö se sen logo ole. Nimensä mukaisesti vanhan auton mallinen salmiakkipala. Yksinkertaiset ideat ovat usein parhaita. En kyllä kuitenkaan ihan tajua, että miten näitä kannattaa tehdä. Itse nimittäin ainakin viiden vuoden ajan karkkihyllyllä tuumasin auton nähdessäni, että kato noitakin vielä tehdään, mutta en tehnyt elettäkään ostaakseni karkkia... Nyt testasin. Ehkä voisi toisenkin ostaa. Toisinaan tarvitsee salmiakkia, vaikka se enemmän nimimerkki Vaimon alaa onkin.

P.S. Mainittakoon muuten, että edellislauantaina olin kemuissa, joista lähtiessämme näin pariskunnan syövän puoliksi vanhaa autoa. Vanhan koulukunnan ihmisiä ilmeisesti - ja ainakin yksi myyty kaara.

26.6.2013

Juomakollaasinomainen artikkeliviritys

Jumaleisson, melkein koko kuukausi mennyt ilman artikkelia. Kesä kaiketi on ihmisen parasta aikaa, kun ei blogiinkaan pääse. Toivottavasti ette ole liikaa kärsineet. Nyt aattelin kirjoittaa, kun lämmöt hipoo kohta kolmeakymppiä, varmaan hulluna lukijoita :D

Nesteytys on helteellä tärkeää, joten monenlaista uutta hapokasta tuotetta tullut taas kaadettua kurkusta alas, olutpainotuksella näköjään. Tässä kootut selitykset, vinkit, kyselyt ja läpät. Mahdollisesti vittuilua, jos jotain tulee mieleen.

Liitelistä ostin Jaakon chiliolutta, kts. vasemmalle. Less said better, ei ainakaan mun suuhun maistunut chili yhtään. Voi jättää kauppaan, petyin karvaasti. Toinen puteli oikealta oli sen sijaan lakritsiolutta. Olikohan tanskalaista, mutta ainakin Tanskasta (ehkä) sain sitä tuliaisina. Ei maistunut tääkään mielestäni siltä, miltä piti, mutta hyvää olut oli. Osta, jos oot Kastrupissa. Tais olla samaa settiä kuin tää Simon laku. Hyvä bränti, eh nimittäin.

Viimeinen oikealla on litranen Heinäkenkä. Suositeltava tuliainen kelle tahansa, myös siideripirkoille. Eihän litrasessa olusessa mitään järkeä ole, ja hollantilaiset itse varsinkin katsoisivat sitä varmaan kummeksuen, mutta olen sen verran miehisyydestäni epävarma, että litran poika on aina hyvä.

Neljäs ja viimeinen on kuvan Pepsi, mallia Throwback. Ihan hyvää juomaahan se oli, mutta niinhän Pepsi on. Ja kola ylipäänsä, kunhan ei lähdetä hipsteröimään. En mitään outoa maistanut. Tässä on reaalista sokeria. En sitten tiedä, mitä se litku normaalisti sisältää. Onko palstalla jotain kemiikikkoa, joka voi selittää? Juotavaa kamaa, mutta taisi hinta olla sen verran reilu, että ei ole ihmeempää syytä juoda tätä.

Vittuilua ei tullut nyt valitettavasti. Ensi kerralla...

4.6.2013

Vuonomaan poikain konjamiinia

Norja on maa, jota ainakin persut Suomessa kadehtivat. Ei kuuluu EU:hun ja muutenkin homma skulaa. Öljyn takia totta kai, mutta mitä sitä detskuihin tarttumaan. Joka tapauksessa, maa ei täysi onnela voi olla, sillä yksi Braastad-häiskä muutti sieltä Ranskaan joskus Ruotsi-Norjan aikoina. Vähän myöhemmin minut kutsuttiin juomaan miekkosen konjakkeja kansainvälisen ruokabloggarin ominaisuudessa. En ole kyllä konumiehiä. Yleensä juon sitä lähinnä, jos nimimerkki Velipoika ostaa jouluksi. Siksi mieluusti sivistin itseäni asiassa.

Alkuun sain jälleen kerran käteeni konjakkidrinkin, taisi olla konjakkitonic. Edelleen se tuntuu jotenkin väärältä käyttää konjakkia drinksuun. Kuin ajatus matkustamisesta Ranskaan. Ei edelleenkään tulisi mieleen tehdä itse sellaista, mutta kuulemma se on ihan ok, jos jotain nuorta tavaraa käyttää. Siis tuo drinkki.

Mutta ei ollut turha reissu, sillä maistellut juomat olivat makoisia ja opinkin pari asiaa: konjakkia voi nauttia kylmänä (1) ja pineau on se vasta hyvää on (2).

Ennen ensimmäistä ruokaa makuhermoja avattiin pakastinkylmällä liemellä. Luulin, että nestettä piti lämmitellä ja hönkiä mahdollisimman paljon, mutta kai sekin riippuu laadusta. Halvemman kaman voi heittää pakkaseen, vaikka kyllä fiinimpiäkin jäillä testattiin. Ilmeisesti moni asia on sallittua. Ehkä pitäisi testata konjakkikolakin. Saat Jussi sitä ens kerran, kun tuut käymään, jos Brassea on vielä kaapissa.

Niin ja tuo toinen oli pineau. En ennen ollut kuullutkaan, juntti kun olen. Eikä tätä kauheasti kai myydäkään. Rypälejämiä ja konjakkia, jota pidetään sitten tynnyrisiä jokunen vuosi. Tjsp. Tehtailijat ilmeisesti tenuttavat juoman enimmäkseen itse, minkä kyllä ymmärrän maistettuani. Liköörin vahvuista juomaa, en oikein tiedä, meneekö mihinkään juomaluokkaan. Suosittelen testaamaan, jos jossain tulee vastaan.

Erikoispisteet on muuten mainittava vielä illan kokille, joka teki pientäkivaa syötävää konun oheen. Ranskalainen kokki, joka CV:nsä mukaan oli eräällä rengasfirmalla töissä. Kaveri oli tulossa tekeen jotain herkkujäätelöitään, mutta tultuaan totesi, että ei jäätelö hotsita, vaan tekeekin jotain, mitä kaupasta löytää. Pakko arvostaa moista, vaikka ranskalainen olikin. Klaus K:n pakkasessa on luultavasti vieläkin vino pino syömätöntä jäätelöä. Kannattaa ehkä käydä kysyyn :D

31.5.2013

Rakkauden kesä 2008 -kola

Huomasin kaupassa keskipohjalaista kolaa. Tutustuin tähän tavaraan samana kesänä, kun tutustuin Jussi Leinoseen. Hieman ihmettelin, että en näytä tästä kirjoittaneen koskaan, vaikka kolaa on käsitelty melko syvällisesti blogissamme. Ehkä en ole vain saanut tätä käsiini.

Muistan kesästä 2008 sen, että kokkolalaisissa kaupoissa sai suht edukkaasti puolen litran limupulloja. Liekö ollut jonkinlainen virvoitusjuomien hintasota menossa. Ilmiö oli minulle uusi. Yksi edukkaimmista tuotteista oli Finnspringin kola. Ehkä tehtaan läheisyys vaikutti hintatasoon, mutta edullisesti sitä sai. Oli kesän aikana Jusan kanssa puhetta, että pitäisi käydä lafkan tehtaanmyymälässä joskus, mutta koskaan ei saatu aikaiseksi, vaan painettiin aina vaan häntä suorana ohi. Ehkä Jensin ruoska viuhui..? Harmi anyway.

Ensivaikutelma kolissa ja ihmisissä harvoin pettää. Kun tapasin Jussin ensi kerran, ajattelin, että mikäs dille tämä jätkä on :D Finskin kolassa ei ollut samaa ongelmaa, vaan alusta asti tulimme juttuun. Aika pleiniähän tuo on, ei mikään maailmoja räjäyttävä kokemus, mutta hyvää kolaa silti. Mutta eipä törmää näillä leveysasteilla useinkaan siihen. Onko tilanne toisin pohjoisempana, lukijani valistakoon. Tuleeko tätä tavaraa Käläviällä kuin hanasta?

P.S Jotta kellekään ei jäisi paha mieli, niin on myönnettävä, että melko nopeasti jouduin korjaamaan käsitystäni Jussista. Kolasta ei tarvinnut. Kannattaa testata.

28.5.2013

Ginger Jaffa

Testasin joku aika sitten Hartwallin uutta inkiväärijaffaa. Edellisessä artikkelissa muonavahvuudestamme poistunut kollega kehtasi taannoin kysyä, että oliko tämä minulle tuttua jo. Oli tykästynyt. Tiedoksi ihmiset, että kaikki on minulle entuudestaan tuttua. Kaikki. Aina. Jos voitte ajatella sitä, olen luultavasti jo juonut sen.

Ginger Jaffa ei ollut hassumpaa. Join sitä tölkillisen kuukausi ennen kuin kirjoitin tämän artikkelin, joten älkää odottako syväanalyysiä. Sen muistan, että oli siinä jotain tavallisesta poikkeavaa. Pientä vaihtelua peruslimppoihin. Pitäis ostaa toinenkin tölkki.

Nimimerkki Vaimo imaili jonkun verran ginger alea odottaessaan nimimerkki Lasta. Kaikki eivät jaksa tuota limunaatia määrättömästi. Ginger Jaffa voisi toimia myös raskaana oleville seurustelujuomaksi, eli jos sinulla on niin sanotusti paisti uunissa, niin testaahan. Saa muutenkin. Lasta en kuitenkaan ehkä ihan vain sen takia tekisi, että saa tekosyyn juoda tätä.

26.5.2013

Ilmaisia lihapullia - yesh please!


Oltiin juhlistamassa työkaverin läksiäisiä pienimuotoisesti. Menimme Viiden pennin krouviin Manskulla. Ihan hyvä juomatarjonta ja jotain pöperöäkin. Outo tilaussysteemi kuitenkin. Ravitsemusliikkeessähän on kaksi erillistä puolta, josta toisessa saa enemmän ruokaa, toisessa juomaa. Paikka ymmärtääkseni rempattiin vastikään, mutta minkäänlaista reikää olut- ja ruokapuolen välille ei saatu. Niinpä jos olutpuolella jotain tilaat, baarimikko skriiva sen ylös lapuille ja kiikuttaa ulkokautta toiselle puolelle. Ruoka tulee takaisin samaa reittiä myöhemmin. Melko vaikeaa.

Mutta niihin ilmaisiin pulliin. Tällä kertaa oli allekirjoittaneelle uusi mies tiskin takana, kun iskimme avausaikaan paikalle. Ei mikään pulinakone, mutta hommat hoituivat. Parin juoman jälkeen kävin tilaamassa ruokaa. Otin pekoni-jotain-lihapullat, lohkoperunat ja olusen. Kaveri kirjoitti paperinsa ja löi maksukoneen eteeni. Se oli jotain 12 euroa. Kysyin, että oliko tässä myös lihapullat ja sain vastaukseksi niukan: "Ei, mutta ei mua enää kiinnostakaan."

Hieman hämmentyneenä maksoin ja menin odottamaan ruokaa. Aattelin, että se on ihan fifti-sixti, että miten käy. Joko en saa lihaboltseja tai saan ne ilmaiseksi. Jännityksellä odotin ja niin kävi, että sain kaiken tilaamani. Pakko arvostaa sellaista asennetta, että moneen kertaan aleta rahastaan, jos menee ekalla pieleen. Lihapullat, perunat ja olut olivat ihan makoisia, joten olisi niistä maksanutkin oikean hinnan.

Erikoisnyanssi muuten tuossa ruoan toimituksessa oli kaverin pizza. Hän sai sen nimittäin niin, että mies käveli ulkovaatteissa ovesta sisään ja kysyi, että kenelle se tulee. Naamalta tunsin paikan baarimikoksi, mutta mistään sitä ei voinut päätellä. Ilmeisesti vapaavuorolainen oli morjenstamassa tuttuja ja samalla jeesasi. Mutta outoa silti, asiakas kävelee sisään ja antaa toiselle asiakkaalle pizzan... Pistää herkemmälle miettiin, että onko tässä Kylmä rinki -tyylillä lasimurskaa seassa...

18.5.2013

Thaikinkkisushi

Syön melkein mitä tahansa normaaliruokaa, niin tuleepa ystävien ja tuttavien joukossa syötyä aasialaistakin toisinaan, nykyään aika useinkin. Kotimme lähellä S-marketin kupeessa on kaksikin kiinalaista ruokaa tarjoavaa ravintolaa, mikä jossain määrin ihmetyttää allekirjoittanutta. Mutta kai niille täälläkin asiakkaita riittää.

Toinen rafloista on mielestäni kovin perinteinen suomalainen aasialaisravintola. Se mainostaa tarjoavansa thairuokaa ja kiinalaista ruokaa, mutta saa sieltä myös esmes sushia. Korea puuttuu sentään. Se kai vissiin muuten on tätä nykyä "se juttu", mutta ei nyt mennä siihen.

Hauskoja mielestäni tällaiset hybridiravintolat. Hirveän suuri osa aasialaismestoista tahtoo olla sellaisia. Näistä halvemmista. Iso osa mannerta saman katon alla. Onkohan Aasiassa puolestaan italialais-ranskalaisia ravintoloita, jotka tarjoavat myös paellaa? Suurin piirtein yhtä järkevää se varmaan olisi. Suomalainen ravintola, jossa tarjoilijat pukeutuvat perinteisiin nahkahousuihin ja kolisuttelevat kastanjetteja. Jos pitäisi perustaa Aasiaan ravintola, niin mikäköhän combo olis paras? Suomi-Valko-Venäjä-Belgia?

Ja ei, nyt ei tarvitse alkaa kertoa kenenkään, että mitään kiinalaista keittiötä ei oikeestaan ole olemassa, vaan Kiinan sisällähän on tsiljoona ruokatyyliä ja että Suomessa aasialainen ruoka on iiiiihan erilaista kuin oikeilla pelimestoilla. On on, mutta nyt puhuttiin eri asiasta. Thai-kiinalainen, josta saa sushia. Ei kyllä kuulosta kauheen luotettavalta. Mutta ilmeisesti toimii, kun kerran näitä on niin paljon.

Tänään söin noista aasiamestoista toisessa, kiinalaiseen keskittyvässä kinkissä. Pitääpä blogauttaa, sillä sen tarjonta ei ole mielestäni ollenkaan huono. Siinä pitäytynen jatkossa.

15.5.2013

Don Tami, kaikki peliin!

Kuvassa hahmotelma Don Tamin mahdollisesta asusteesta kisalähetyksessä.
En täysin tarkalleen tiedä, milloin Juhani Tamminen irtaantui ruumiistaan ja otti kolmannen asteen yhteyden jääkiekkojumaliin, mutta siitä on jo aikaa. Nyt kiekkoleijona numero 79 leijuu aineellisessa todellisuudessamme mainostelevision stailistien leikkinukkena. Don Cherry ei ole vielä kuollut, mutta pyörii varmasti kryptassaan joka ilta ajatellessaan pohjoista varjoaan. Onneksi jääkiekon piirinmestaruuskisoja ei NHL:n pudotuspelien ansiosta näytetä Kanadassa, joten Cherry saa olla iloisen tietämätön imagonsa ryöstöstä. Latvia-peliin Don Tamille oli stailattu pari krakaa liikaa ja vähän englanninlakuja pikaliimalla puvuntakkiin. Get real motherfuckers! Koko homma on kisojen ajan haiskahtanut vakavalta yliyrittämiseltä, mutta yliyrittäminen lienee touhun perimmäinen tarkoitus. Odotusten ylittämisellä ja yliyrittämisellä on kuitenkin vissi ero, toisen päätteeksi nostellaan kannua ja toisessa alat olla vitsi jolle kukaan ei naura. Pitää muistaa, miten tärkeää on erottaa, nauravatko ihmiset kanssasi vai sinulle? Maikkarilla voisivat ottaa homman tosissaan ja laittaa Tamille jotain kunnollista päälle viimeistään välieriin! Ehdotan että puku koostetaan sisäfileestä, paita pekonista ja krakaksi käy vaikka Poutun marinoitu ulkofileepötkö, niitä kun ei syödä kannata. Taskuliinat voi heittää helvettiin ja pistää tilalle vaikka kyljyksiä. Jos ei meinaa rahat riittää Tamin verhoamiseen sisäfileeseen, niin kysytään Kummolalta irtoaisko vip-saunan kassakaapista pari satasta lisää? Studiovalojen paisteessa kuteet voi jopa syödä maksukanavan lähetyksen jälkeen, joten pitopalvelukin hoituu samalla vaivalla! Juti rillaa sitten loput tiipiissään. Ruokablogi Pallolaajennus jää seuraamaan uskalletaanko maikkarilla lunastaa potentiaali, vai jääkö touhu puolivaivautuneeksi makeisten liimailuksi?

Pannukakkuja, kuten jumala ne tarkoitti

Edelliset mäkkipannarit olivat rikollisen huonoja. Siksi tähän väliin jotain kauniimpaa. Nämä, nimimerkki Vaimon tekemät pannarit ovat rikollisen hyviä. Onnekkaita he, jotka ovat niitä saaneet maistaa. Nuffisti sanottu.

14.5.2013

Mäkkiruoka, joka jäi syömättä?!

Jatketaan Mäkkäri-asioilla. Vähemmän tullut siitä viime aikoina kirjoitettua. Kuten edellistä Mäkki-juttua, myös tätä kirjoitusta sävyttää liiallinen tutustumiseni populäärikulttuuriin. Kyseessä elokuva Rankka päivä. Jos joku ei ole nähnyt, katsokaa elokuva A.S.A.P. Muut varmastikin muistavat hampparikohtauksen. Mies kävelee sisään hampurilaisravintolaan, haluaa aamiaista, mutta ei saa sitä, koska on minuutin yli aamiaisajan. Konepistoolihan siinä pitää esiin vetää.

Olin juurikin tuohon aikaan liikenteessä perjantaina. Ennen kuin minua palveltiin, myyjä pyöräytti aamiaisen pois mainoksista ja lounaan tilalle. Ja minä kun olin jo valinnut, mitä halusin. Halusin testata pannukakkuja, joita en tiennyt Mäkkärin edes tarjoavan. Naureskelin sisään päin toimitusta katsoessani, koska elokuva tuli mieleeni. Kuitenkin myyjä suostui minulle pannarit myymään, niin ei tarvinnut ruveta riehumaan. Kolaa, juusto, kahvi ja pannarit. Kevyt brunssi.

Voi itku, että petyin. Siirappi on hyvää ja amerikkalaistyyliset pannarit myös. Nämä kummatkin tuotteet on Mäkissä jotenkin ryssitty. Voi surkeutta, sanon minä! En halua edes kirjoittaa aiheesta enempää, niin se kouraisi. En muista, olenko aiemmin jättänyt ruokaa syömättä Mäkissä, mutta nyt ainakin se on koettuna.

Erityispointsit myyjälle siitä, että tuodessaan pannareita, hän kysyi, että ovatko ne lapselleni. Toki nenäni alla oli yksi tarjotin jo ja lapsellani edessään vain banaani ja pillimaito. Tenava kuitenkin on vasta puolitoistavuotias. Hän istua napotti tuolissa niin, että pöytä oli jossain leuan korkeudella. Ton sokerisetin kun antaisi niin pienelle, niin voisi tulla vauhtia punttiin. Ei tarvis bussia kotimatkalla...

12.5.2013

Siiteriä, eh nimittäin

Golden Capin iloiset veikot halusivat tarjota siiderimaistiaisia. En ole siiderin suurimpia ystäviä, mutta pääsääntöisesti pidän kaikesta ilmaisesta. Siispä mielihyvin otin tarjouksen vastaan. Enpä ollut makeita toviin juonutkaan. Tai ainakaan tietääkseni juonut. Ihmiset nimittäin kuulemma eivät aina edes tiedä (tai myönnä) juovansa makeita siidereitä. Mutta that is beside the point.

Toviin en ollut makeita juonut, mutta ihan hauska kokemus kyllä. Makunystyräni kokivat flashbackeja menneisyydestä ajalta, jolloin olut oli niille vielä "liian hapokasta". Nyttemmin osat ovat vaihtuneet. Se on jännä juttu, koska olen limunaatien läheinen ystävä. Moni "aikuinen" ei useampaa lasia sokerilientä pysty juomaan, mutta itsellä se ei ole ongelma, kunhan limppari on hyvää. Sen sijaan makeat siiderit eivät kyllä ole allekirjoittaneen juttu jostain syystä. Tottumus kai se lopulta on, persaukisen opiskelijan on ollut selvästi edullisempaa totutella olueen. Käytännönläheistä.

Sidukkaa juotuani katselin hieman siiderihyllyjä tuossa joku päivä ja siiderien nimet alkoivat kiinnostaa. Jos oikein näin televisiomainoksesta, niin Golden Cap mainostaa itseään ensimmäisenä suomalaisena siiderinä. Tai ainakin nykysidukoista ekana. Se sai Wikipedian mukaan nimensä vuonna 1969 oltuaan sitä ennen yksinkertaisesti Cider. Toinen suuri suomalainen nimi on tietysti UpCider, myös englanniksi.

Englantisuus ei ole siis mitenkään uusi juttu tässä asiassa, mutta nykyään kaupan hyllyjä kansoittaa hämmentävästi englanninkieliset nimet kuten Crowmoor ja Somersby. Jos käytin oikein tiedonhankinnan ammattilaisen kykyjäni, Korppinummi on supisuomalainen juoma ja englantilaiselta paikkakunnalta nimensä lainaava juoma nimestään huolimatta Tanskanmaalta. Laitilan panimon Oiva-sarja on harvoja isompia suomenkielisiä tuotemerkkejä.

Myykö siideri englanniksi paremmin? Kai, jos kaikki sitä käyttää. Monikohan luulee, että vaikka Somersby on englantilaista? Hullua sinänsä, kun kerran Suomi on yksi siiderin vahvoja alueita. Ristiriita bisseen on suuri. Oluttahan jumalauta nykyään myydään jollain Tuntematon Sotilas -nimillä ja vaikka millä metsäläisiä miellyttävillä halkomielleyhtymillä. Vastahan me 1970-luvulla kansakuntana poistuttiin metsästä, joten bissen henkinen koti on luonnollisesti hyvin syvällä siellä. Lapin kullan kaivaminen on hikistä ja miehistä puuhaa ja kyllähän ärisevät karhutkin kovia ja suomalaisia on. Aivan eri maailmassa nämä kaksi juomatyyppiä.

En jaksa tehdä research-duunia tarpeeksi, mutta lukijat oikaiskoon, jos Suomi-oluissa on jotain pseudoulkomaankielisiä tuotteita joukossa. Ja jos joku siideri on kovin suomalaiskansallinen.

P.S. Ruotsalaiset muuten tekee tänkin paremmin. Ainakin Koppari on rehellisesti nimeltään Folkhemmettistä.

P.P.S. Mainittakoon sidukoista vielä, että Matti-siideri, liekö Nokian panimon vai kenkä tekemää, on melko varmasti pahinta juomaa, jota koskaan olen maistanut.

P.P.P.S. Unohtui mainita, että siidereitähän sanotaan meillä päin (tai ainakin minä) teinivissyksi. Kuvitelkaa sana siis kakkoskappaleeseen.

6.5.2013

Lisää Seinfeldianismeja: Kahvia taskussa

Koska sain edelliseen Seinfeld-aiheiseen artikkeliin niin hyvää palautetta, niin tykitän aiheesta lisää. Olen sarjan fäni ja usein tulee seinfeldianismeja - eli sarjan tapahtumiin vertautuvia juttuja - mieleen.

Viime viikolla kävin työmatkalla vaihteeksi Mäkissä. Hemmetti, ainakaan Kampin Mäkkäristä ei enää saa aamulla euron juustoa. Törkeää työmatkalaisen kiusaamista moinen. Eipä ole tullut paljon niiden väsyneitä toasteja syötyä, mutta nyt sorruin, en muista miksi.

Ongelma on kahvi. Koskaan kahvia ei ehdi juoda juuston (tai sen väsyneen toastin) aikana. Mäkkärit toisaalta ei ole niin viihtyisiä paikkoja, että niihin viitsisi jäädä hengailemaan kahvia juomaan aamulla. Sama mennä töihin, niin pääsee poiskin. Siis kahvin kanssa bussiin.

Yleensä siinä ei ole mitään ongelmaa, mutta joskus syksyllä en kerran pääässyt kupin kanssa autoon. En tiedä, miten suhtautua siihen. Ymmärrän kyllä, että bussin siivoaminen kahvitahroista on v-mäistä, mutta meikäläinen oli kuitenkin selvinpäin ja näytän tunnetusti luotettavalta. No anyway, en päässyt ineen silloin.

Tällä kertaa pääsin normaaliin tapaan, mutta jäin miettimään kahvin salakuljettamista autoon. Takkini on aitoa Bundeswehr-laatua, joten siinä on isot taskut. Muki sujahtaisi helposti sisään. Sitten vain tönkkönä perälle ja toivotaan parasta :D Paljon helpompaa on totta kai heivata kahvi ja juoda lisää töissä, mutta ideana ihan hauska. Kunhan ei kävisi kuten Kramerille elokuviassa. Mieshän polttaa eräässä jaksossa itsensä kahvia leffaan salakuljettaessaan.

Tosin en tiedä, voisikohan Nobinan haastaa oikeuteen pahimman sattuessa? Soitto vaan Jackie Chilesille ja paperit vetään...

Onko lukijoita syrjitty joskus kahvimuki kourassa? Tai oletteko joutuneet siivoamaan kahvidillejen sotkuja?

5.5.2013

Kuula-Guinnessia

Lyhyt pikakysymys tähän väliin.

Nimimerkki vaimo osti eilen pari tölkki Ginesiä kotiin. Joskus ennen muinoin, kun vielä me ei silleen niinku tykätty toisistamme, pruukasimme toisinaan käydä Tampereella O'Connell's ravitsemusliikkeessä juomassa Guinnessia. Yksi paikka, jota on toisinaan Treeltä ikävä, niin on ehdottomasti kyllä O'Könönen.

Pikakysymys koskee kuitenkin tölkkitavaraa. Onko joku joskus ostanut Guinnessiä tölkissä niin, että ei ole juotuaan avannut tölkkiä selvittääkseen, minkälainen kuula siellä pyörii? Itse ainakin olin niin utelias, että selvitin sen aikaa sitten. Ei tietysti maailmaa räjäyttänyt kokemuksena, sillä siellä nyt vaan oli sellainen kuula, mutta uteliaisuus rocks ok.

Onkohan se kaatamisen hidastamiseksi vai miksi se kuula laitettu tölkkiin? Vai vitsillä? Joku panimoasiantuntija voisi kertoa, kun täällä mitään googlaamaan olla alettu.

3.5.2013

Keski-ikäistä pizzaa

En ole mikään teini ja tukka kasvaa kituliaasti, mutta näen ja kuulen yhä melko hyvin eikä öisinkään tarvitse nousta sängystä pissalle. Keski-ikä se kuitenkin valitettavasti tulee, ei sille mitään voi. Käyttäytymisestä päätellen se on jo täällä. Trastevere on vaihtunut Itäkeskuksen Prismaan.

No anyway, kuvan pizza oli ihan hyvä. Mitäs siinä onkaan, juustoa, ilmakuivattua kinkkua, ihan hyviä oliiveja ja rucolaa. Tätä hipsteritkin söivät vuonna 2009. Ongelma on se, että annos on syöty Rossossa. Eikä missään keskustan hienossa Rossossa (kuvitelkaa sarkastinen äänensävy), vaan Prisman yhteydessä olevassa Express-sellaisessa. Eikä ollut eka kerta. Milloin ulkona syömisestä tuli marketruokailua? Kuinka kauan siitä Jouska onkaan, kun humalluttiin due litristä vino della casaa, sata vuotta? Onneksi en omista autoa, sillä muuten karauttaisin huomisella vapaapäivälläni varmaan ABC:lle hengaamaan...

Pizza oli oikeasti hyvää ja pelasti jälleen perheemme sokeriarvojen laskun aiheuttamalta hajoamiselta mutta silti. Onko Piazza Navona ja Tavernello taaksejäänyttä elämää tyystin?

Kriisi iski. Sen nimi oli Rosso Express.

28.4.2013

Francois Delecour: Burgerbalsamia haavoihin

Lentomatkailun jumalat eivät katsoneet minua hyvällä tällä reissulla. Ensiksi Lufthansan jengi lakkoili ja menolentoni peruuntuivat kuin ammattikoululaisen häät. Nyt myös paluulentoni Helsingistä Rovaniemen paliskuntaan oli myöhässä kuin lestadiolaisen kuukautiset. Lentoni eräällä norjalaisella halpalentoyhtiöllä, jonka nimi on Norwegian, myöhästyi jostain tuntemattomasta syystä noin viisi tuntia. Tästä hyvästä sain 15 euroa täysin ilmaista, joskin vitutuksen tahraamaa rahaa käytettäväksi lentokentällä. Subuja ei myyty, joten päätin hankkiutua purilaispatojen ääreen. Pikainen konsultaatio yhtiökumppanille casa de Koivistoon ja löysin itseni O'Learys sporttibaarista siinä portin 29 huudeilla.

Hampparikokonaisuus irtosi 17 eurolla, johon Pepsi teki vielä kolmen euron lisäyksen. Norjalaiset mulkut siis jäivät pystyyn vitosen. Parisen kymppiä on aika tympeä hinta hamppariateriasta, mutta täytyy kuitenkin tiedostaa sijaintimme lentokentällä ja kyseisen alueen hulvaton hintataso. Ennakolta aterian arvoa madalsi myös Euro hockey tour-matsin pyöriminen telkkarissa ja vääjäämätön altistuminen Juhani Tammiselle.

Ateria vakuutti erään Suomen ruokablogitaivaan kirkkaimmista tähdistä, eli minut. Pihvi oli lähes kahden sentin paksuudellaan äärimmäisen vakavastiotettavan oloinen kimpale, joita olisi tarjoilijan mukaan voinut ottaa hamppariinsa kaksikin kipaletta. Tyydyin yhteen, jossa oli sopivasti tekemistä kaltaiselleni pikkumahaiselle. Sotkin lankkuperunoihini hieman talon omaa BBQ-kastiketta, joka myös vakuutti olemuksellaan. Leukojeni jauhaessa ruokaa elimistööni kykenin hetkeksi unohtamaan viiden tunnin myöhästelyt ja Juhani Tammisen. Hetken kaikki oli kuin suunnitelmissani. Voin siis vakaumuksella suositella O'Learys sporttibaaria eväspaikaksi seuraavan kerran kun norjalaiset turskamulkut sinutkin hylkäävät.

Teksti ja kuva: Jussi Leinonen

23.4.2013

Francois Delecour: Pekonilla Pariisiin

Taas on elämä laittanut kapuloita sen verran rattaisiin että nenääni koristava mustapääviljelmä osoittaa Ranskaa, maata, jossa valmistetaan suomalaisten paskimmat henkilöautot. Kuten kaikkien muidenkin suurten tragedioiden taustalla, myös tämän matkani Galliaan oikeuttaa nainen. Miikka Kiprusoff pelasi juuri kenties viimeisen pelinsä Calgaryssä ja sai seisovat aplodit yleisöltä. Tämä on todennäköisesti nykyisen inkarnaationi viimeinen matka Ranskaan, joten odotan vähintään seisaaltaan vittuilua paikallisilta. Oikeastaan saksalaiset sen vittuilun aloittivat heittäytymällä lakkoon, Lufthansan lentoni lakkasivat olemasta, joten jouduin koukkaamaan elämyslomalleni Oslon ja Pariisin kautta, josta jatkoin luotijunalla Lyoniin. Sen verran pitää spoilata että luotijuna ei ole aivan nimensä veroinen, matka ei sisältänyt ammuskelua tai muutakaan jännittävää. Aika lujaa se meni ja onhan se ihme etteivät sisuskalut räjähtäneet moisessa kyydissä. Vauhtia ei oikeastaan hahmottanut, koska oli pimeää. Luotijunan sijasta antaisin kulkuneuvolle nimen vauhtijuna, ei tulisi tällaisia pettymyksiä.

Jos näinkin monimutkaisen matkan aikoo tehdä ja vieläpä jäädä eloon blogauttamaan asiasta, on reissun varrella varmistettava että elimistö saa riittävästi pekonia. Tankkaamisen aloitin jo Persunluurannikolla, tarkemmin Hesa-Vantaan lentsikkakentällä. Ostin 6,60€ maksavan kana-pekoni-bbq -kolmioleivän, puolen litran Pepsillä kymppi puhkeaa kuin parturi-opiskelija Raumanmeren juhannuksessa. En nyt sanoisi että leipä ansaitsi palveluksistaan 6,60 euroa, mutta kyllä täytyy myöntää, että kolmioiden kärkipäähän tämä menee. Köyhien kolmioleivissä kana on jauhettu mössöksi ja sitä todennäköisesti ei edes ole mössön seassa, mutta Homemaden leivissä on ihan oikeita kanapaloja. Yllätyin positiivisesti kun kolmioleivän nauttiminen vaati muutaman puraisun ja makustelun tavallisen inhon pidättelemisen sijaan. Kana oli sotkettu pekonin palasista loihdittuun herkkusoossiin. Ei kuitenkaan tuhlata palstatilaa kolmioleipiin, jos tarjolla on Oslossa nautittua Pizza Hutin pekonislaissia!


Laskeuduin vuonojen keskelle Osloon äärimmäisen turbulenttisen lennon jälkeen, kiitollisena eloonjäämisestäni päätin budjetoida 46 paikallista kultarahaa (noin 6 euroa) yhteen slaissiin Pizza Hutista. En ole triumfanttisen ja muutenkin voittoisan elämäni aikana asioinut "Jumalan lounasruokalassa" kertaakaan, joten jännitys oli suuri upottaessani harvahkot hampaani pekonislaissiin. Kyllähän tämän hintaisen pizzapalan täytyy jo vakuuttaakin, mutta sanottakoon, että olisin siltä istumalta karnivoinut sisuksiini kokonaisen pizzan ilman hengähdystaukoja. Taika tässä slaississa oli sen mehukkuus. Mehukkuus erottaa kansainvälisesti tunnustetut pizzat kotimaan känkyistä, joiden mehukkuus on usein valheellisesti rakennettu halvan juuston liikakäytön verhoon. Pakko poiketa ryöstöretkeni määränpäässä Lyonissa paikallisessa Hutissa varmistamassa oliko kyseessä norjalainen säkäslaissi vai the real deal?

Ranskan retkiini pohjautuva, kriitikkojen tukevassa humalassa ylistämä, Francois Delecour-juttusarja on palannut tauolta ja tulet nauttimaan sen käänteistä tulevan viikon aikana. Voit tutustua aiempiin seikkailuihini Euroopan mätäpaiseessa Francois Delecour-linkin kautta!

Candy bar lineup

Jos järjestät hyville ystävillesi kemut, tarjoatko heille kiljumaista kotiviiniäsi vai ehtaa Fontana di Papaa? Jos haluat kutsua paikalle myös ongelmia aiheuttavan entisen mäkihyppääjän, kutsutko Matin vain Harrin? Tietysti tarjoat Pappaa ja kutsut Jyväskylän miehen. Valinta kopion ja alkuperäisen välillä ei ole kuitenkaan yhtä helppo silloin, kun kyseessä on valinta aidon tuotteen ja esmes Rainbow-version välillä. Minkälaisia patukoita tarjoat vieraillesi siinä vaiheessa, kun poliisin saapumista odotellaan? Kaupan merkit ovat paitsi hinnaltaan huokeampia, joskus myös ihan oikeasti parempia tuotteita.

Ei kuitenkaan aina, tietenkään. Twix on aina toisinaan löytänyt tiensä suuhuni viime aikoina. Enää en elä niin vaikeita aikoja kuin taannoin, mutta kyllä niitä kaupasta mukaan tarttuu. Jostain syystä, lähinnä kai tuon linkin takaa löytyvän videon ja elämäni tylsyyden takia, tulin hankkineeksi aidon Twixin lisäksi Rainbow-, Pirkka-, ja Lidl-versiot. Tarkoitus oli selvittää makua ja paremmuutta.

Ja se selvisi. Aidon kyllä tunnistaa. Pehmeämpi keksi ja maltillisempi makeus. Kolmea kopiota ei amatööri erota, mutta niissä oli sama yltiömakea maku. Meikäläinen toki diggaa makeaa, mutta rajansa kaikella. Tässä tapauksessa makeus yrittänee kompensoida sitä, kun valmistaja ei vain oikein osaa (nimimerkki vaimon mukaan valmistaja ei halua muusta maksaa kuin sokerista). Enivei, ei kannata koulittua kombinaatiota muuttaa. Jos makunystyrät ovat aikojen saatossa tottuneet siihen, että Soini on pj, niin kannattanee jatkossakin tarjota niille vain aitoa tavaraa eikä lähteä Hirvisaarien perään haahuilemaan.

P.S. Oma hauskuutensa nuo kopioiden nimet. Jos kopiointi kerran on sallittua, niin tuote pitäisi saada nimetäkin sitten vale-Twixiksi.

P.P.S. Muistakaa taannoinen äänestys: Twix jyrää.

P.P.P.S Tietääkö kukaan edelleenkään, miksi Twix oli ennen Raider? Oliko ennen EU:ta X-kirjain kielletty, vai?

18.4.2013

Jos se olisi hyvää, sitä saisi luultavasti kaupasta


Kävin Verkkokauppa.comissa tuhlaamassa viimeisiä ropojani johonkin, ja samalla tarttui joukkoon myös limpparia. Muun oudon ohessa Verkkiksestähän saa importtilimunaateja. Otin testiin pari erikoisempaa Fantaa.

Lyhyestä virsi kaunis: sekä mansikka- että rypälemallit maistuivat oudoilta. Mansikka esanssisen oudolta ja rypäle hyvin samankaltaiselta, mutta vaan oudon oudolta. Ainoa positiivisuus juomissa oli se, että rypäle-Fanta oli kutakuinkin tölkkinsä väristä, eli aika piristävää limunaatien joukossa. Mutta kumpikaan ei ollut hyvää.

Päädyin asiaa pohtimaan ja jouduin toteamaan, että jos nämä juomat megalomaanisen hyviä olisivat olleet, niin luultavasti niitä saisi kaupasta muualtakin. Melko hyvä veikkaus ja/tai yleissääntö, sanoisin.  Tietysti tähän on poikkeuksiakin. Kekkosslovakiastammehan ei saa Cherry Cokea hemmetti soikoon vieläkään ainakaan ympärivuotisesti. Mutta se taas johtuu eri syistä, emme ole kansakuntana siihen valmiita. Melkein 20 prosenttia kansasta äänestää persuja, joten tyytyminen on maitoon ja piimään. Kiitos Soini.

Mutta jos Cherryä ei saada, niin jotain huonompaa ainakin, sillä nimimerkki Vaimo kehui nähneensä mainoksen, jotta jonkinlaista mansikka-Fantaa olisi tuloillaan. Ei kannata toivoa liikoja siltä, sillä toiseen suuntaan viisaus ei toimi: vaikka se olisi kaupassa, se ei tarkoita sitä, että se olisi hyvää.

15.4.2013

Gut gut supergut, alles supergut

Jotain tuohon tyyliin aikoinaan laulettiin allekirjoittaneen saksan kirjassa. Tunnistaako joku biisin? Kun yhdistää koulukirjojen musalaadun saksalaiseen musalaatuun ylipäänsä, niin se on kuulkaa hienoa se. Super-sana on kyllä hieno sekin. Ei vähättele pätkääkään, kynttilä loimottaa molemmista päistäs.

Kävin välipalajuomaa hakemassa kylmähyllystä, niin huomasin, että Hartwall on pistänyt kauppoihin uutta Jaffaa. Tai ymmärtääkseni uutta, en ainakaan ennen ole nähnyt. Testasin toki heti. Vaikutuksen minuun teki nimi, Jaffa Super. Paskaakos sitä itseään vähättelemään.

Peruskamaa tää oli, jotain appelsiinihenkistä juomaa. Raportoin tilanteesta totta kai heti Rovaniemelle ja oraakkeli Leinonen pohti, että miten appelsiinilimsasta mahtaa saada superia. Se on hyvä kysymys. Väittäisin, että superius on mahdotonta ilman kolaa.

Hauska nimi, mutta mahtaakohan olla pitkä tuttavuus. Sokerin lisäksi tässä on käytetty steviaa makeutukseen. Kai siis kaloreita on vähemmän, ehkä se jotain hipsteriä liikuttaa ja tuo liikevaihtoa. Stevia on kyllä uusi musta, sitä tungetaan aika moneen paikkaan.

P.S. Huomasin muuten, että Hartwall hakee sisäisen viestinnän päällikköä. Hakuaikaa 21.4. asti. Pistäkäähän paperia menemään, sillä eiköhän Hartwallilla - Sinekoffin tavoin - ole oma limupoika, joka tuo kylmää superia taukohuoneen jääkaappiin yhdellä sormen heilautuksella.

14.4.2013

Hampurilaispäivä Amicassa ja kuinkas sitten kävikään

Valitan arvon lukijat, että en nopeammin päässyt raportoimaan. Laiskuus, lapsi ja muut tekosyyt vaivasivat. Näin tärkeät asiat pitäisi raportoida reaaliaikaisena, mutta Sitra ei ole vielä alkanut rahoittaa mua ja Jusaa, joten ei onnistu. Mutta siis, nyt on luvassa reportaashia lounas-Amicani hampurilaispäivästä.

Kuten Fesessä ennakkoon mainitsin, viime viikolla harrastamassani Amica-ravintolassa oli hampurilaispäivä. Tuunaa (vihaan tuota sanaa, kansalaistoim. huom.) oma hampurilaisesi. Ajatus sekä pelotti että kiihotti minua. Periaatteessahan idea on hyvä, mutta mahdollisuus on gigalomaaniselle epäonnistumiselle myös. Lounaspaikat on lounaspaikkoja.

Mutta miten siis kävi?  Täytyy sanoa, että olin purilaiseen positiivisen yllättynyt. Toisin kuin ihmiset Fese-äänestyksen perusteella, itse yritin olla ennakkoon positiivinen, mutta silti yllätyin. Perusasiat olivat kunnossa, eli sämpylä oli hyvä ja pihvi myös. Sitten väliin oli heittää perusnormaalit cheddarit, sipulat, suolakurkut ja soosit. Lopputuloksena oikein maukas purilainen. Peukut Amicalle!

Yksi ongelma kuitenkin toteutui ennakointini mukaisesti. Kyseessä on lounasruokailun suurimpia vitutuksen aiheuttajia, nimittäin nysväys. Normaalistikin linjastolla säädetään jos minkälaisista syistä. Voidellaan leipää niin perkeleen tarkasti, valitaan salaatinlehdet yksi kerrallaan ja muuten vain ollaan leveästi ja hitaita. Nyt kun oli epätavallinen ruoka, jota ei voinutkaan suoraan lappaa lautaselleen kuin läskisoosia, niin homma meinasi levitä käsiin kuin Jyrki Järvilehdon vene konsanaan.

Erityisen pettynyt olin erääseen kolleegaani, nimimerkki M:ään. Timantit syntyvät kovassa paineessa, mutta tällä kertaa hiilenpala taisi murentua linjastolla käsiin, kun piti lihaa latoa sämpylän väliin. Voi voi.

10.4.2013

Samaa kultaa eri paketissa

Norjassa on kaikkea. Öljyä niin perkeleesti, että denatkin juo Bacardi Breezeriä, kuten olen nähnyt ja varmaan kertonutkin. Meillä Suomessa ei ollut - syrjäytyneillä tai muilla - vuosiin edes Stratosta.

Nyky-Suomessa monella ihmisellä on ruokamissio. Toiset valittaa, että teollinen prosessi tuhoaa maidon ja tekee sen suorastaan vaaralliseksi (pitäisi juoda suoraan tiloilta tulevaa ehec-maitoa), ja toiset opastavat syömään ainakin 15 kertaa suositellun määrän D-vitamiinia päivässä (et sairastu ikinä ja jaksat nostaa vaikka auton). Stratos oli minun missioni. Niitä tuli kauppoihin ja pääsin käännyttämään ihmisiä niiden faneiksi.

Kehuin tavaraa usein eri aasinsiltojen kautta ja moni päätyi patukkaa kokeilemaan opastukseni avustamana. Oman elämänsä Ouninpohjalla pohja-ajan veti kollegani, joka toi Norjan ihmemaasta vähän erilaista Stratosta. Pettymyksekseni se oli samaa tavaraa vain eri muotoisena, mutta mitäpä pienistä. Parasta tässä oli se, että kollegani oli toisen kolleegioni kanssa Viikinki-kauppaan astellessaan ja kokonaisen Stratos-ständin nähdessään hihkaissut iloisesti: "Täytyy viedä Jussille Stratosta!" Vähemmästäkin on epämääräiset työpaikkaromanssihuhut lähteneet liikkelle, mutta ei valitettavasti tällä kertaa. En ainakaan ole itse kuullut.

Perimmäinen tarkoitus kirjoituksellani on ihmetellä sitä, että mitä järkeä on tehdä tismalleen samanlaista patukkaa vähän eri muotoisena? Toisaalta totean itselleni ja muistutan kaikille, että kyllähän Stratoa kannattaa tehdä ja syödä kaikissa muodoissa. Monta viikkoa mennytkin ilman, pitääkin korjata tilanne.

4.4.2013

LUKIJAN KUVA: Vetää kaikista ovista...

Monenlaista tavaraa sitä elämässään joutuu suuhunsa laittamaan. Eräs lukijamme valmistautuu paraikaa kolonoskopiaan ja osa ihanuutta on se, että iltapäivästä lähtien "neljä litraa jotain vitun pahaa litkua pitää vetää litran tuntivauhtia". Tarkoitus on tyhjentää elimistö, ja saamiemme tietojen mukaan tavara toimii...

Voimaa matkalle täältä Palliksen toimituksesta.

31.3.2013

Kotiteollisuus liiskaa hyvänkin yrityksen

Koffin iloiset veikot kutsuivat allekirjoittaneen kokkaamaan tuossa yksi ehtoo. Maisteltavana oli lafkan sidukoita ja oluita ja samalla kokattiin ruokaa mökki- ja festarihengessä. Ei mikään unelmatilanne mulle siinä mielessä, että olen enemmänkin syöjä kuin ruoanlaittaja, mutta selvisin melko kunniakkaasti, sillä allekirjoittaneen tehtävä oli lähinnä paistaa pekonia.

Ruoka oli kuitenkin sivuseikka, sillä taas tuli todistettua, että olen melkoisen viisas mies. Jo useamman vuoden olen nimittäin ihmetellyt sitä, että kukaan ei ole tajunnut suuremmissa määrin tuoda virolaista Rock-olutta Suomeen tai muuten kopioida brändiä. Kuka hyvän musiikin ystävä ei haluaisi juoda Rockia, kuka känninen festaribörje voisi vastustaa sitä? Aivan oikein: moni kyllä, mutta kyllä sitä myös myytäisin.

Koffilaiset sen ovat nyt tehneet, Koff Rockin muodossa. Paha vaan, että yksi erhe ja harha-askel voi suistaa olutyrityksen olutyrityksen pohjattomaan kuiluun kuin Indiana Jonesin konsanaan. Eikä tästä reiästä kiivetä ylös, sillä ongelman aiheuttaa Kotiteollisuus. Tölkeissä on nimittäin ilmeisesti Kotsarin pojat kuvattuina ja he ovat osa oluen rockisuutta. Kotiteollisuus, voi elämä.

Muistaakseni Bambi-elokuvassa Rumpalin äiti opettaa lastaan niin, että jos ei ole jostain mitään hyvää sanottavaa, on parempi olla sanomatta mitään. Niin teen nyt Kotiteollisuuden kohdalla. Valitettavaa erhe, sillä mieluusti olisin itse huuliani kostuttanut Koff Rockilla ja jokaisella kulauksella todennut itselleni olevani kovin viisas visionääri. Nyt periaatteen mies ei siihen pysty: jokaisella kulauksella mieleen tulisi yhtyeen nokkamies ja samalla suuri halu satuttaa itseään.

Terkut vielä Hynysen Jounille, mitä jos nostaisit skeban naulaan, kiitos.

25.3.2013

He-Man, Turtles ja Kickers


Pussillinen menneisyyttä.
Saavutin maskuliinisen itsetietoisuuteni juuri 90-luvun alussa kun He-Man ukkelit ja muu krääsä teki minusta ja ikätovereistani viimeisen varteenotettavan sukupolven Telluksella. Jos Skeletor ja kumppanit lipsahtivat ohi niin ainakin teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat tekivät vielä pojista miehiä ja kasvattivat oikeanlaisen moraalin meihin kaikkiin. Ja pizzaakin opittiin siinä sivussa syömään. Aika kultaa muistot ja siksi Turtlesien suhteellisen säälittävät comebackit eivät ole enää purreet nykyajan kakaroihin, joiden legotkin myydään valmiiksi kasattuina vaikka paketeissa ei ole kuin muutama osa. Miten voi edes olettaa että kukaan einespizza-sukupolvesta voisi edes yrittää ymmärtää miltä tuntuu olla teini-ikäinen kilppari? Paskan pizzan syönti ei auta, vaikka turtleillekin lätty maistui. He-Manin franchise kusahti jo Dolphin tähdittämään leffaan kasarilla, mutta pääkallolinnan sankarit pysyvät vahvasti mukana oikeustajussamme tänä päivänäkin. Lisäksi Teelalla oli hyvät tissit. Tähän ninjakilpparien ja muskeliukkelien aikakauteen ajoittuu myös Estrellan Kickers-sipsit, jotka jumalauta sentään ovat palanneet markkinoille! Eihän tästä puutu kuin jääkiekkokortit, jotka tahrata kickersin rasvaamilla sormilla! Aika todellakin on taas kullannut muistot, nimittäin jos Kickersit olivat 20 vuotta sitten elämys, samaa ei voi sanoa enää. Sipsihyllymme notkuu jo siihen malliin, että erikoisen muotoinen sourcream & onion sipsi ei enää tee kenestäkään He-Mania. Lisäksi olen varma että 2013 Kickersit ovat pienempiä kuin vuonna 1993, olen toki itsekin kasvanut mutta sipsien koko pysyy muistissani aina. Mukava nostalgiatrippi Kickersien mussuttaminen kuitenkin on. Hae siis kaupasta pussi, käy Anttilasta Turtles-trilogia ja vajoa syvälle 90-luvun hämmentävään utopiaan. Dolphin He-Man leffa kannattaa kuitenkin jättää ostamatta. By the power of Greyskull! Cowabunga!

Energiajuomaa persujen makuun

Tämä on tuliainen. En muista kylläkään, että sainko minä tämän vai nimimerkki Vaimo. En muista varmasti sitäkään, että olenko tästä jo kirjoittanut, mutta veikkaan, että en. Muistini ei ole ollut entisensä sen jälkeen, kun olen elänyt jatkuvaa alokasaikaa ja noussut punkastani keskimäärin kello kuusi aamulla. Mutta joo joo, asiaan. Ei tarvii kirjoittaa kommenttiosuuteen, että "tää on taas sillä samalla kaavalla kirjoitettu niin, että itse tuotteesta ei..."

En ole energiajuomamiehiä toisin kuin kollegani Leinonen. Muistan kyllä, kun ne tulivat aikoinaan. Jo silloin ihmettelin, että miksi niitä juodaan. Maku ei vaan hivele nystyjäni. Tämäkin oli aika peruskuraa maultaan, mutta nyt maku onkin sivuseikka.

Jos alkaisin juoda energiajuomaa, niin valintani olisi selvä: haluan Russian Poweria! Flegmaattinen ES:n, Batteryn ja Punahärän lipittäminen on kamalaa katsottavaa, mutta RP kädessä pieni pojukin saa ryhtiä 150-miljoonaisen naapurimme selkärangasta. Venäjän lippu kruunaa koko komeuden. Kelpaisi varmasti Hirvisaarellekin. Siis Lailalle.

21.3.2013

Voiko tällainen poliisi olla ystäväsi?

Olin lauantaina lauttasaarelaisessa ravitsemusliikkeessä hieman humaloimassa itseäni. Oli muuten aikas jurpoa - osin oululaista - porukkaa liikeenteessä, mutta siitä huolimatta ihmettelin ravintelin ohi ajaneita poliisiautoja. Melko lyhyessä ajassa ohi kurvasi ehkä kolmet sinivuokot kieseillään.

Viimeiset ajoivat ohitsemme jo lähdettyämme, mutta samaa reittiä kuin muut. Silloin minulla välähti. Looginen osio aivoissani järkeili, että ehkä poliiseilla oli sama kohde kuin minulla ja nimimerkki Vaimolla. Ajattelimme nimittäin ottaa kotimatkalla Shellin Sibyllasta hodarit. Poliisithan syövät hodareita, näin kertoo meille televisio ja se tietää.

Sure enough, Mondeo parkkeerasi Shellin pihaan. Sisään mennessäni kuitenkin petyin pahemman kerran. Koko Jimin Poliisit-televisiosarjan hyvä PR-työ meni vessasta alas kuin subut ratsiassa, sillä poliisit särpivät pelkkää kahvia. Jumalauta. Leslie Nielsen -vainaa ei olisi sortunut moiseen, vaan vaan vetänyt Driver's Dogin kuten minä.

Hodari oli muuten hyvä. Toki olin juonut hyvää viskiä ja olutta, eli olin hyvin ottavaisessa (ei Minna) olotilassa, mutta silti. Oli nannaa. Kyllä ton pötkylän voimalla olisi jaksanut poliisi taas pamputtaa, mutta ehkä nää oli jotain sähkölamautinmiehiä, mene ja tiedä.

Lopuksi kerratkaamme opittua:
  1. Jotkut poliisit ottaa vain kahvia
  2. Kaikkien kannattaa ottaa Driver's Dog (vai mikä olikaan) Sibiksestä
  3. Oululaiset antavat itsestään edelleen ei-mairittelevan kuvan humalassa

18.3.2013

Hese + Mäkki = Hieman outo

Tein kerrankin sen, mitä lupasin. Upgreidasin Value Meal Koiviston yhdellä Uutelalla. Eli siis toteutin mun ja Leinosen suuren ihailijan ehdottamaa euron juuston "hesennystä" majoneesilla. Tein sen niin kuin piti ja laitoin joukkoon Hesen kurkkumajoa, jonka kävin erikseen ostamassa.

Täytyy sanoa, että en ole varma lopputuloksesta. Euron juustoahan ei tarvitse mitenkään parannella ja jotenkin siihen pätee sama, mitä on sanottu Mozartin musiikista. Väitetäänhän, että Moen biiseistä ei voi nuottiakaan muuttaa niitä huonontamatta. En menisi euroajaan käpälöimään.

Mutta ei se nyt huonokaan ollut. Aika majoneesinen. Mä en enää ole niin Hessun miehiä, niin ei ehkä purilaisessa niin uppoa, mutta kurkkumajohan on loistokuutta, joten ei mennyt hukkaankaan. Mieluusti mutustin purilaiset, vaikka seuraavat vetänen au naturel.

Käykää itse kokeilemassa ja kertokaa mielipide homman järkevyydestä. Logistiikan puolesta testi kannattaa tehdä Helsingissä esimerkiksi Asematunnelissa, kun kilpailijat ovat melkein vierekkäin. Muistakaa vaan väistellä Westin takkeihin pukeutuneita parvia luoviessanne.

12.3.2013

Hese + Mäkki = ???

Lukijamme, fanimme, kätilö ja rötösherra, nimimerkki Petsku lähestyi minua kuvalla ja kieltämättä jonkinasteisella neroudella. Mies kehui ostavansa euron juustojen kanssa majoneesia, jotta henkisenä hesemiehenä saisi majoa purilaiseen.

Sieluuni tuli kysymys: mitä jos kävisi ostaan hesen kurkkumajoneesia ja marssisi Mäkkiin juustolle. Pakko kokeilla!

11.3.2013

Feikkimetukkaa

Ostin leivänpäällystä tuossa männäviikolla. Etsin hevospitoista leikkelettä, niin eiköhän silmiin osunut jotain vegaanisalamia, veganslices salami, mitä se onkaan. Luulin jo nähneeni kaiken.

Eivät lihansyöjätkään yritä tehdä pekonista parsaa, miksi siis yrittää toisin päin? Jos olet vegaani, pistä leivän päälle vaikka tomaattia. En todellakaan käytä vaivalla kekoon raapimiani eurojani tän tavaran ostamiseen, jotta voisin haukkua sen tiedon pohjalta. Enhän mä mee katsoon Rennyn leffojakaan...

Ja aivan kuten minun on vaikea ymmärtää, miksi Rennylle annetaan rahaa elokuvien tekemiseen, en ymmärrä tän "makkaran" funktiota. Kyllä kai vegaanisista aineksista leivän saa aikaan ilman tällaista suspect kamaakin. No, kaikkea ei tarvitse ymmärtää, mutta useimpia asioita on hyvä suvaita. Ehkä yritän suvaita tätäkin?

No anyway, nyt olen nähnyt Leinosen alasti, Kurkunleikkaajien saaren alun ja vegaanisalamin. Vaikea kuvitella, että mikään enää yllättää.

25.2.2013

From Berlin with löööööv...

En oo kauheesti Lidliä koskaan diggaillut, kuten ehkä tiedätte. Jostain syystä, vaikka ei siinä mitään vikaa ole. Korkeintaan liian vähän kassoja ja pieni valikoima. Mutta enhän mä toisaalta äänestä persujakaan, kuten myös ehkä tiedätte. Joku valveutunut lukija kuitenkin kehaisi tuossa taannoin Lidlin paistopisteen tuotteita ja eritoten patonkeja. Menin paikalle.

Täytyy kyllä sanoa, että kehut eivät olleet turhia. Oon jyränny aika monta patskua tässä lähiaikoina, melkein himo tullut. Jotenkin mukavan patonkimaisia. Vain se oleellisin, luultavasti epäterveellisin eminenssi vehnästä. Toimii muhun. Hintakaan ei päätä huimaa, näillä kai ihmisiä vedetään kauppaan.

Testasin myös kinkku-juustokroissantit ja pretzeleitä. Toimi ja toimi. Eli siis kolan ja mahd. makkaroiden lisäksi myös paistotuotteita kannattaa toisinaan käydä kotiuttamassa tupla-S-kaupasta. Kohta elän kunnon hipster-elämää ja käyn joka aamu nokka pystyssä hakemassa itselleni tuoreet kroissantit ja leivät Lidlin hyllystä :D

24.2.2013

Lionel Mässy: Slängää slaissi

Urban Dictionary kertoo termin "slanging" tai finglismin keinoin "slängäys" tarkoittavan seuraavaa:

Slangin'; 
1. Selling weed or cocaine or other drugs.

2. A guy having a big dick.

Ainakin The Wiressä huumeita myydään kadulla, Rovaniemellä niitä myydään varmaankin ruosteisen Nissan Primeran sivuikkunasta. Pääasia kuitenkin tuotteen liikuttamiselle on katu tai jokin muu mobiiliin humanistiseen behaviorismiin, eli kävelyyn soveltuva miljöö. Suomessa kärsitään talouskriisin lisäksi myös pizzakriisistä. Pizzan jakelu suoritetaan pääasiassa kappaleittain, kun kannattaisi ehkä diversioida salkku ja jakaa tuote pienempiin osiin jakelua tehostaakseen. Ei D'Angelokaan myy koko pussillista kräkkiä kerrallaan vaan muutaman ampullin kerrallaan. Espanjassa tämä homma on tajuttu pizza-alalla. Siellä täällä on putiikkeja, joista voi hakea muutaman slaissin mukaan tai syödä pystypöydässä mahansa ainakin puolilleen. Nälkä yllätti meikäläisen kesken essayahmaisen pyhiinvaelluksen läpi Barcelonan ja ostin pari slaissia. Söimme paljon jänniä asioita reissullamme, mutta nämä simppelit slaissit olivat kenties maittavimmat. Ei koira karvoistaan pääse. Yksi slice irtaannutti nettoarvostani 1,5 euroa. Kuulostaa halvalta, eikö? Pizzassa on tuolla leikkaustyylillä 8 sliceä, joten Barcelonan Barksdale tienaa 12 euroa per lätty, kokonaisen pizzan sai varmasti kaupungista reilulla vitosella. Suomessa kokonainen känkky lähtee yleensä sillä kuudella eurolla. En tiedä teistä, mutta ainakin meikäläinen ilmoittautuisi heti asiakkaaksi, jos joku alkaisi tehdä tämän tyylin känkkyä slaissikaupalla. Duunipäivän kiireessä poikkeaisit hakemassa yhden slaissin pepperonia ja toisen jotain muuta, nälästä päästäisiin eroon ja yrittäjäkin tienaisi enemmän. Toimintaan riittää pienikin liiketila, koska sinulla ei tarvitsekaan olla montaa asiakaspaikkaa koska slängäät slaissin kerrallaan. Toinen vaihtoehto on myydä slaissit ruosteisen primeran takakontista, jolloin toiminnan kulut olisivat vieläkin pienemmät ja voisit dominoida kuihtuneita kotikuljetusmarkkinoita.

Tästä buzinezz ideasta jopa Stringer Bell olisi ylpeä. Pitäisköhän ottaa töistä loparit ja aloittaa slaissin slängäys jostain siivouskomerosta? Mutta mikä raflalle nimeksi? Avon Barksdale pizza corner? D'angelo slice re-up? Omarin slaissi ja sahattu haulikko? Bodien Pizza? Stringer Bell's legitimate entrepeneur pizzeria? McNultyn krapularuoka? Pizza Bubbles? Kima's slice lickin' joint? Marlon makumaailma? Hitman Mouzone's last meal? Snoop's snoopy slices? Clay Davis Pizza & Shiieeet?

Mikäli suurin osa tämän postauksen populaarikulttuurisista viittauksista meni yli hilseen suosittelen katsomaan The Wire-televisiosarjan ja lukemaan artikkelin uudelleen. 

Lionel Mässy: Pää ja tupa täynnä

El Xampanyet viisi minuuttia avaamisen jälkeen.

Barcelonan matkanjärjestäjäni oli haaveillut pääsevänsä El Xampanyet-ravintolaan. Minulle kerrottiin, että tapakset ovat pieniä erilaisia purtavia, joiden kanssa kuuluu juoda raflan itsensä valmistamaa Cavaa. Cava on kuoharia, joka ei ole kuoharia eikä oikein shamppanjaakaan, mutta maistuu molemmilta. El Xampanyet on ilmeisesti eurokriisin ulottumattomissa, nimittäin sen verran el turismoja puski meidän vanavedessämme pieneen raflaan sisälle. Paikka avasi ovensa kello 19.00 ja oli täynnä kuin yh-isän kivekset parissa minuutissa, katso panoraamakuva isompana jos et usko! Ostimme pullon viinaa ja istuimme alas. Homma toimi kuin narkomaanin kauppareissu eli ei kovin johdonmukaisesti. Ideana oli ahtaa itsensä tiskille ja osoitella sormella kaikkia herkkuja, joita halusi maistaa. Reissuja täytyi tehdä useampia, koska et voinut tilata kerralla koko ruokailuksi. Jollain täysin järjettömällä kirjanpidolla tarjoilijat pysyivät tilauksissa mukana ja lopulta tyhjennetyn pullon ja useiden lautasten jälkeen pöytään tuotiin reilun neljän kympin lasku. Äkkiseltään melko tyyristä pikkupurtavista, mutta paikan meininki oli todistamisen arvoista ja olivathan syömiset ja juoma hyviä. Helvetinmoinen ryysis on aina merkki siitä, että paikassa osataan jotain rahastamisen lisäksikin.

El Xampanyet on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka Barcelonassa, mutta kannattaa olla ajoissa tai sitten tulla paikalle tunti tai pari avaamisen jälkeen kun meininki on tasoittunut.

21.2.2013

Lionel Mässy: Jäätä seinästä, por favor

Pahinta mitä ihminen voi elämässään kokea on tilanne, jossa olet juuri ostanut 8-packin aitoa oikeaa Coca-Colaa ja sinulla ei ole mitään keinoa saada tätä ruokaympyrän kulmakiveä kylmäksi. Epätoivoinen ratkaisu on tietysti tunkea pari tölkkiä kerrallaan minibaarin, mutta minibaarien lämpötila ei todellakaan riitä ammattimaiseen kolan kylmentämiseen. Kotona, Lapin läänissä ei tarvitse kuin avata ovi ja käyttää tölkkiä ulkoilmassa. Barcelonassa lämmintä on noin 15 astetta, joten ulkoilman hyödyntäminen ei ole varteenotettava vaihtoehto. Voisit luonnollisesti juoda kolasi lämpimänä, syödä kebabisi salaatilla, Total Recallisi Colin Farrellilla, no ehkä ymmärrät mitä tarkoitan...

Onneksi olimme varanneet majoituksen neljän tähden hotellista (Diagonal Zero), jonka ikkunoista avautuu yhden tähden näkymä joutomaalle. Itse katselen maisemia mieluummin kylmään lasilliseen kokista, joten käytävälle sijoitettu jääpalakone edusti minulle jumalaista interventiota kohtaloon lämpimän kolan juojana. Äkkiä lämpimän kolan uhka katosi taivaalta ja pystyin milloin vain astelemaan käytävään hakemaan jäätä. Tämän laitteen myötä ylellisyys ja luksus sellaisena kuin sen ymmärsin on määritelty uudelleen. Kotimaassa tälle ei ole tarvetta, mutta täällä se pelasti lomani. Puhuvat, että ihminen pärjää monta vuorokautta ilman ruokaa, mutta ilman vettä kuolo korjaa nopeasti. Sanoisin että ilman jäitä lähtö tulisi vielä nopeammin. Elämä lämpimän kolan kanssa on kuin Napakympistä voitettu matka Mikkeliin, jonne Kari Salmelainenkin lähtee mukaan ryyppäämään ja todennäköisesti vie naisen nenäsi edestä. Naisen jota et alunperinkään halunnut, mutta silti. Sinulle jää vain Kaitsu. Selvennettäköön vielä hitaimmille, että kuvatunkaltainen elämä ei olisi elämisen arvoista. Muista tämä kun seuraavaksi olet kulauttamassa vajavaisesti kylmennettyä kolaa kitusiisi.

19.2.2013

Lionel Mässy: Sipsien Iniesta

FC Barcelonan virallisissa sipseissä ruokabloggaajan vakuutti fyysinen koko.
Jälleen olen ulkomailla ja tässä juttusarjassa tarkastelen quasi-retrospektiivisesti matkaani Barcelonaan, tuohon alitajuisen paskanhajun ja taskuvarkaiden mekkaan. Aiempi ulkomaanreportaasini Ranskan Lyoniin löytyy Francois Delecour-tägin takaa, Kreikan reissuni tunnelmia voi tutkia Eurokriisiä ratkomassa-sarjasta. Tämä juttusarja putoaa Lionel Mässy-tittelin taakse.

Mikä tahansa onnistunut loma koostuu siitä, että poikkeat ensimmäisenä paikalliseen supermarkettiin, ostat 8-packin kolaa ja pari pussia naksuja. Loput lomasta voit vaikka makoilla sängyllä munasillaan ja katsoa Serranoja, from here on out you're golden. Kasipakkaus kolaa tölkeissä maksoi Barcelonan keskustan laitamilla 4,40€.

Sipsipeliä täälläpäin ei todellakaan pelata mestareiden liigassa, mutta olisin odottanut FC Barcelonan virallisilta sipseiltä enemmän kuin peruslastuja. Barca ei ihan heti yhdisty köyhän miehen Estrellaan. Eihän se sinänsä yllätä, Barcan peli on tylsää syöttö- ja pallonhallintapeliä, jonka tarkoitus on väsyttää vastustaja ja katsoja koomaan. Se näiden sipsien ansioksi on merkittävä, että ovat isoja ja kauniita, kuten seura itsekin. Suuressa ja ehjässä sipsissä on jotain kaunista ja ihailtavaa. Ison perunalastun haukkaamista tulisi vaalia, koska sen pääsee nykyään kokemaan niin harvoin. Jotain fleivöriä olisi silti toivonut kun tänne asti on tultu, vaikka paprikaa saatana. Paikallisen sipsihyllyn ainoat makuaistilliset valopilkut olivat nekin Doritoksia, joiden hienoutta en ole koskaan ymmärtänyt. Eikö spanskeja sitten hävetä tämä tilanne sipsihyllyllä? Ilmeisesti ei. Juustoja löytyy satoja, makkaroita toiset pari sataa ja sitten sipseissä riittää yksi sapluuna. Odotin tältä maalta enemmän. Onneksi kokis on sentään mustaa.

Toivottavasti neljän tähden hotellimme pelastaa tilanteen, siitä lisää seuraavassa postauksessa..

13.2.2013

Turku pettää taas

Kävin Hesellä. Taannoisen positiivisen makkaraperunakokemuksen innoittamana suuntasin virsuni kollegan kanssa taas Hessulle. Matkalla sinne toivoin, että minulla olisi ollut kalossit ja paluumatkalla haaveilin, että olisin mennyt Mäkkiin.

Kanacaesar oli mauton. Varmaan sama burgeri kuin toissakamppiksessa, mutta eri nimellä. Pahempaa oli pettymys "hampurilaiseen". Koska edelliskerralla mulle jäi pieni nälkä Hesellä, niin otin ateriani oheen perushampparin. Kahden euron hamppari oli tuplasti euron juustoa kalliimpi, mutta makua siinä ei ollut puoliakaan. Voi voi.

Okei, minäkin olen valmis myöntämään, että Mäkin euron juustoista voisi ehkä halutessaan muurata itselleen uunin, mutta ainakin ne maistuu joltain. Ja siis hyvältä. Tää ei ollut mitään. Mitä on hamppari, joka ei ole mitään? Ei mitään. Seuraavaksi parit juustot.

Mulle muuten whatsappattiin tänään kuva parista euron juustosta. Lähettäjä totesi, että "Euron juustosta tulee automaattisesti mieleen Koivisto." Hienoa! Mahtaakohan olla yleinenkin mielleyhtymä. Tunnustaako joku ajattelevansa minua juustoa syödessään? Vastaukset nimimerkille CheeseBoy81.

8.2.2013

Suzie Q's: Bodenin ainoa ravintola

Suzie Q's ykkösburgeri: The King.
Peruna to die for.
Astelemme Norrbottenin läänissä sijaitsevan Bodenin Kungsgatanin läpi tavallista rivakammin, tahtimme johtuu Biafra-mittakaavat saavuttaneen nälän lisäksi siitä ettei toverini muistanut laittaa pitkiä kalsareita jalkaansa. Kungsgatan kasissa sijaitsevan Suzie Q's raflan omistaja Markku Rahmberg kyselee jo ovella että mitäs ihmettä suomalaiset tekevät Bodenissa? No ainakin tulimme syömään. Se tuntuu Kittilässä alkunsa saaneelle Markulle passaavan ja hän ehtiikin julistaa heidän ruokansa todella hyväksi, pihvinsä ovat jumalaisia. Australiassa nauta vetää kuulemma 200 viimeistä päiväänsä ennen tainnutusluotia ohraa ja maissia, jotta ruumiiseen tulisi makua. En epäile miehen sanoja, mutta haluan hampurilaisen. Rahmbergille ei tuota vaikeuksia kehua myös hampurilaisia, joiden sämpylät leivotaan omassa leipomossa, liha on paikallista ja pihviksi muotoilun jälkeen vetäytyy vähintään vuorokauden. Ranskalaisetkin tehdään käsin ja sotketaan talon omaan cajun-mausteeseen. Alkaa kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Itsensä kehumisen suurena fanina arvostan miehen tapaa puhua ruokansa puolesta vailla epäilystä. It ain't braggin' if you can back it. Kysymme Markulta onko Bodenissa muita hyviä ravintoloita? Eipä oikeastaan hän vastaa ja pyöräyttää purkan poskesta toiseen. Arvostan.

Mutta miten on sapuskan todellinen laita? Kuvastakin näkee, nyt ei todellakaan olla missään Frassessa vetämässä pahaa oloa rasvankatkussa. Puhe lihan vetäytymisestä ja sen rasvattomuuden sopimisesta hampurilaiseen ei todellakaan ollut potaskaa. Paksu pihvi maistuu upealle ja väliin nidottu pekoni kultaa kokemuksen. Ei epäilystäkään ettemmekö olisi saapuneet sateenkaaren päähän. Kun ravintola voi luottaa raaka-aineeseen, burgeriin ei tarvitse lutrata täytteitä tarpeellista enempää. Cheddar, pekoni ja yksi siivu salaattia kantaa pitkälle. Nachoja hampurilaisessa on kenties hieman ylimitoitetusti, mutta ne voi siirtää syrjään tai naukkailla myöhemmin. Maalaistyyppiset ranskalaiset ansaitsevat kaiken suitsutuksen, mitä voidaan keksiä. Ruokaperunat suikaloidaan ja paistetaan, sitten ne uppopaistetaan täydellisen olemuksen saavuttamiseksi. Mausteet pintaan ja kaikki on valmista dipattavaksi ruohosipulin, valkosipulin ja majoneesin kuohkeaan yhdistelmään.

Mikäli koskaan ajat päissään satoja kilometrejä väärään suuntaan ja päädyt Ruotsin Bodeniin, käy kolme vuotta sitten perustetussa Suzie Q:ssa. Markku puuhaa Luulajaan isompaa amerikkalaista dineriä, johon tulee myös autoja sisustukseksi. Sapuskan pitäisi olla sielläkin yhtä hyvää, mutta luultavasti parempaa. Pitäkää siis Ruotsin reissulla silmät ja suut auki.