31.7.2011

Agentti nolla-nolla-juusto, lupa vittuilla

Jos näet tällaisen miehen kaupungilla -
se on todnäk. kansainvälinen ruokabloggari.
Pari päivää sitten pohdiskelin sitä, miten uudessa työpaikassa saa helposti hullun maineen valokuvaamalla ruokaansa. Joku lukija kekkasi, että pitäisi käyttää aurinkolasikameraa tai muuta "huomaamatonta" välinettä Pallis-kuvauksiin. Totta kai, miksi en itse tajunnut!

Työmatkallani olen monet kerrat nähnyt tuon kuvan hepun seisovan erään kameraliikkeen edessä. Oikeastaan joka kerta oon miettinyt, että kuka noita vehkeitä ostaa tai ylipäätään tarvitsee... Kuinka moni omistaa skragakameran esmes? Ei sillä, eihän solmioita koskaan liikaa ole.

Jos ei muuta, niin minä ja Leinonen oltaisiin kohderyhmää. Undercover-meiningillä maine töissä säilyisi. Vaikea sitten sanoa, mitä noista käyttäisin ruokakuvaukseen. Koska haluan pitää matalaa profiilia, päätyisin varmaan arskat ja lippis -comboon. Toimisi varsinkin sisätiloissa hyvin, kukaan mitään epäilisi.

Jotenkin luulen, että James Bond -menomeisinki jää noilla vehkeillä ehkä kauas. Mutta niinhän sitä sanotaan tuhopoltostakin, että ei sitä tiedä, miten hauskaa se on, ennen kuin kerran kokeilee...

The End of Days

Maailmanloppu on luultavasti kohtalaisen ikävä tapahtuma. Parempi siis varautua siihen oikeilla eväillä.

Jenkkilänmatkaamme piristi taannoin ennustettu maailmanloppu. Joku jenkkipastorimikälie oli ymmärtääkseni pitkän ryyppyputken päätteksi viettämänsä liskojen yön aikana hokannut, että maailmanloppuhan se tulee toukokuussa 2011. Perusteita en muista, ehkä niitä ei edes ollut. Hämmentävää oli se, että aika moni tuntui uskovan häntä ja varsinkin Nykin metrossa oli paljon ihmisiä lippulappusia jakamassa.

Ja toisin kuin Helsingin Asematunnelin jehovat, nämä olivat monesti aika nuorta jengiä. Mutta hullujahan riittää. Varmuuden välttämiseksi varustauduin tietenkin parhaani mukaan ja pahimman varalle. Parhaani oli tvelvpäkki Pepperiä. Tämä pahvista, alumiinista, vedestä ja 23 mausta koostuva paketti oli varattu pelasturenkaakseni siinä vaiheessa kuin rytinä olisi alkanut. No kuten tiedämme, kävi niin, että the reverend oli kalkuloinut ajan puoli vuotta pieleen. Sitä odotellessa.

Pepperit join silti.

30.7.2011

Juupas-eipäs, aiheena tällä kertaa tsufee

Ei pitäisi lukea nettilehtien keskustelupalstojen tyhmyydenylistystä, mutta pakko se on joskus. Ihmisten luontainen taipumus lienee päästä pätemään ja joillakuilla tarve on ylikorostunut. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten, oli  historianopettajani suosikkisanontoja. Pitää paikkansa, sekä suoraan että epäsuoraan.

Kahvi on yksi aihe, josta tulee usein hienoa pätemistä linjoille. Niin nytkin, kun STT kirjoitti, että suomalaiset ovat kahvin kallistumisen myötä vaihtaneet halpamerkkeihin. On hankala joskus sanoa, milloin tekstien kirjoittajat provoilevat, mutta uskon vakaasti, että perussuomalainen on sen verran juntti, että monet älyttömistäkin kommenteista ovat aitoja.

Eräskin seppä tuon uutisen keskusteluissa toteaa, että ei voi halpaa kuraa ostaa, vaan pitää olla Juhla Mokkaa. Hienoa Sepe. Toiset sitten tulevat hifistelemään joko sillä, että he juovat vain sokeitten neitsytnunnien reisien välissä murskatuista Jamaica Sinivuori -pavuista tehtyä sumppia. Tai perinteinen "Ei Suomesta saa, kun ette te tajuu, mutta menkääs Saksaan ja halapaa on" -setit. Moinen dillekeskustelu piristää työpäivän kahvitaukoa mukavasti. Ja entistä paremmaksi nautinnon tekee se, että juot itse samalla Nestlen pikakahvia, joka sulattaa pinnoitteen mukista ja luultavasti tappaa sukusolusi.

Mutta mitäpä väliä, kahvi ei ole nautintoaine, se on sallittu huume. Ja ainakin allekirjoittaneen puolesta kukin saa juoda ihan mitä vaan. Tietäkää kuitenkin, että siinä vaiheessa, kun syrjäytyminen on edennyt siihen vaiheeseen, että pitää asiasta Hesarin keskustelupalstalla meuhkata, on aika siirtyä kovempiin aineisiin.

29.7.2011

Ei aukea taivaan portit, ei purkkien kannet

En ole kovinkaan uskonnollinen ihminen, se luultavasti käy aika nopeasti ilmi, kun lukee tätä blogia. Se ei tarkoita sitä, ettenkö minäkin odottaisi Jeesuksen toista tulemista, ei suinkaan.

Kun Jesse palaa maan päälle, aion olla eturivissä siinä vaiheessa, kun hän astelee alas avaruusaluksensa portaita. Minulla on nimittäin mielessä kysymys, johon luullakseni osaa vastata vain Hän, joka on yhtä aikaa sekä ihminen että jumala.

Kysymys on tietysti se, miksi hemmetissä salsapurkkien kannet on niin perkeleen tiukkoja, että ei mitään määrää. Äsken vedin ähkyn tortsuilla, mutta sitä ennen piti saada purkki auki. Yritin käsin ja kannen avaamiseen tarkoitetulla kumijutulla. Ei mitään vaikutusta. Yritin kammeta kantta sekä veitsellä että lusikanpäällä, jotta purkkiin pääsisi ilmaan. Ei mitään vaikutusta. Lopulta piti käyttää yleisavainta (kuvassa).

Tule pian.

Ei savua ilman tulta

Voi pettymystä. Skouttailin KooTeen lounaslistaa aiemmin tällä viikolla ja torstaina piti tärähtää. Lämminsavulohisalaattia. Odotin vesi kielellä, koska lss on aika salaattiin (ja moneen muuhunkin) sopivaa tavaraa.

No niin, menin paikalle ja taas oli muutosta tullut listaan. Välillä tuntuu, että ko. ravintelin lounaslistat pitää ennakkoon paikkansa yhtä paljon kuin tänäkesäiset sääennustukset. Niin tälläkin kertaa, pettymysten pettymys sentään. Lämminsavu oli vaihtunut kylmäsellaiseen. Ei tämä peli vetele!

Postasin asiasta feseen (yleensä en ruoasta postaile, koska ajattelen blogin jo riittävän, kansalaistoim. huom.) ja siellä syntyi jopa muutaman viestin keskustelu aiheesta. Ei, en dissaa kylmäsavulohta, mutta se ei vaan sovi yhtä hyvin salaattin kuin lämmin serkkunsa. Se on sellaista nahkeaa ja sitkasta, kun lämminsavu on taas mukavan mureaa. Kylmälle on omat bileensä, mutta varsinkaan tuo lohi, jota tänään oli, ei jättänyt positiivista vaikutusta. Siinä oli enemmän tilliä (?) kuin lohta.

En tiedä, miten toivun. Lainaan lopuksi ystävääni, joka herkästi totesi: "Paras savulohi on kylmä lämminsavulohi." Hieman monimutkainen ilmaus ensilukemalta, mutta näin se on. Täytynee ostaa sitä, kun vaimo ei edelleenkään voi syödä - eli allekirjoittanut "joutuu uhrautumaan".

28.7.2011

Aamupala vs. aamupala

Huomatkaa taas Leinos-tribuuttipose.
Työni näyttää kovin vaikuttavan syömiseeni, koska jauhan siitä koko ajan. Mutta kai lienee luonnollista se. Nykytyöpaikkani muutti muutaman korttelin ja tämä pieni siirtymä on muuttanut aamupalatottumuksiani. On hankala mennä töihin tyhjin käsin. Kaksi ketjua on taistellut sielustani.

Olenkohan ainoa, joka painelee noita mäkkikahvin kansia?
Mäkkäri. Joku on ehkä blogista huomannut, että Mäkin juustot ovat heikkouteni. Kluuvin Mäkkäristä olenkin nyt useampaan otteeseen hakenut juusto-med-kahvi -yhdistelmän aamuksi. Kaksi euroa. Ainoa ongelma on se, että olen töissä yleensä noin ysiltä. Monilla raksamiehillä on niillä main kahvepaussi, sillä toisinaan tiskillä on jopa kohtalaista jonoa. Ei kiva.

Weinssi. Wayne's Coffeehan tarjoaa (ehkä kaikkialla?) ennen kymmentä ostetut kahvit puoleen hintaan. Kai tarkoituksena on yrittää tuoda Suomeen pahvinen kahvimuki kourassa töihin -meininkiä. Helsinkikin voisi olla kuin Berliini vuonna 2006. Weinssin ongelma on se, että aina ison capin saadessani mieleeni tulee jenkkigrande. Ihan mopo tuo Suomi-versio. Kauneusvirhe on myös se, että saatoin saada vanhaa vaahtoa capikseeni tuossa yksi päivä. En seurannut tilannetta, mutta en huomannut kahvityypin vaahdottavan maitoa ollenkaan, vain kaatavan sitä. Kahvi maistui normilta (=SB:tä huonommalta), mutta silti ketuttaa saada edes minuutin vanhaa tavaraa. Ihan periaatteesta.

Kumpi sitten on parempi? Riippuu hieman päivästä. Usein mulla on myös nälkä, joten Mäkki houkuttaa. Toinen pointsi Mäkille menee siitä, että se on huipputuote, kun taas Weinssi on köyhän miehen Starbuckki. Toisaalta cappuccinoa parempaa ei ole... Ehkä tuossa on vastaus, 2-1 Mäkkärille? Sen ainakin tiedän, että kauan sitten olen lakannut pitämästä outona ajatusta juustojen syömisestä aamuisin. Tuo asia snadisti pelottaa itseäkin.

"Hamburgers. The cornerstone of any nutritious breakfast."

Aamu
Ei tarvinne tostakaan replasta enempää selityksiä antaa. Se pitää kuitenkin sanoa, että vaikka Samppa on kovin sarkastinen sen luikauttaessaan, mies osuu tahtomattaan oikeaan. Hampparit mielestäni ovat hyvän aamupalan kulmakivi.

Olen viime aikoina, kuten lienen kirjoittanut (ja aion kirjoittaa), olen addiktoitunut mäkkikahvi ynnä juusto -tarjoukseen. Kahdella eurolla vähän vittumaisempikin aamu siirtyy mollista duuriin. Mutta viikonloppuna tämänkin voi tehdä paremmin.

Normi-ihminen syö arkena jotain pientä, juo suodatinkaffet, tsekkaa Fingerporin ja juoksee bussiin. Viikonloppuna sitten on herkkuvoileipiä, capista ja kiireettömästi kahlattu paksu Hesari. Meikäläisellä se on niin, että juoksujuusto ja McKahvi arkena, Aaronburgeria ja Brazilia sunnuntaina.

Jossain määrin surullista, tiedän, mutta näin kävi tuossa yksi viikonloppu. Lauantaina Aaroneita illalla, jämä-Artsu sunnuntaina. Itsekin vähän mietin sitä, että onko tässä laitaa, mutta kuten olen tässä blogissa niin monesti sanonut, hyvää oli.

Ilta
P.S. Vaimon coleslaw oli kyllä nannaa. Suosittelen kokeilemaan sitä. Siis ei meikäläisen kullan tekemänä (jukolauta), vaan itsetehtynä.

27.7.2011

Tervetuloa taloon, sinä hullu kalju julli

Kävin tällä viikolla pariin otteeseen piipahtamassa uudessa työpaikassani. Perinteistä tsekkailua tulevista töistä ja muusta, mihin hyppään parin viikon kuluttua. Sain myös jäätelöä ihan kivoilla lisukkeilla, kun muutamakin tyyppi oli nyt jäämässä eri syistä vähäksi aikaa lomille. Ja mikä tärkeintä, taas jouduin huomaamaan, että ei ole helppoa olla kuuluisa kansainvälinen kansalaisjournalisti.

Meinaan tuntui taas jotenkin hullulta valokuvata syömääni annosta, vaikka teenkin sen niin sulavasti, että moni ei edes huomaa. Ja totta kai olin mainostanut blogiani jo työnhakuvaiheessa ja paikallaolijoista pari tiesi asiasta, mutta siitä huolimatta, kuka helkkari valokuvaa jäätelöä? Hullun maine taas jo startista. Olin nykytyössäni siihen jo tottunut, joskin muistan, miten se herätti kyllä keskustelua ehkä semisti konservatiivisessa työympäristössä.

Ainakin kerran muistan, miten ruokalassa valokuvasin ruokaani. Eräs paikallaolija kommentoi muille: "Niin Jussihan pitää tällaista..." Kai selittääkseen muille, että mitä tää julli duunaa. Hieman myöhemmin samaisessa paikassa valokuvasin sapuskaani ja joku toinen kommentoi: "Joo, mää kuulinkin, että sä pidät..." Sana oli kiirinyt silloin, hauskaa kyllä. Onhan se rankkaa, työyhteisöt ovat muuttumattomia 25 vuotta sitten tulee joku kaljupää kuvaileen ruokaansa ennen syöntiä. Uuden paikan hämmennyksiä odotellessa.

Täytyy muuten todeta, että oli ihan mukavaa syödä jäätelöä noin. Töistä lähtiessä monesti aina järjestetään jotain kivaa kahvihetkeä. Ei niin usein alkajaisiksi kai. Pitäis ehkä alkaa lanseerata läksiäisten rinnalle saapujaisia. Ainahan jotain pientähyvää mieluusti syö. Vatturanskanpastillipätkisvaniljajäätelö ainakin toimi.

Rovaniemen paras pizza

Trocaderon Veneziana: Kinkku, katkarapu, sipuli, aurajuusto, ananas ja valkosipuli.
Rovaniemi tunnetaan pizzaskenessä kaupunkina, josta puuttuu lättykansan kruununjalokivi. Kemissä on Kaken pizza, Levilläkin hotelli levitunturin herkkupizzat, Sodankylässä pizzeria Alariesto. Rovaniemellä ei oikeastaan ole sellaista korkeamman taajuuden pizzaravintolaa. On vain känkkylöitä joista saa lähes samanlaista pizzaa kuin muistakin känkkylöistä. Meiltä puuttuu sellainen paikka johon mennä syömään hellun kanssa, ilman että se tuntuu tolkuttomalta köyhäilyltä.

Pizzeria Trocadero Rovaniemen Koskikadulla on mielestäni vain känkkylä. Koskikadun liike on ollut auki vuodesta 2004 ja nettisivujen mukaan juuret vievät ysärin alkuun. Kunnioitettavaa, muttei kuitenkaan nosta osakkeita tuohon mestarien liigaan saakka. Trocadero on kaukana HJK:sta, muttei todellakaan Ropsin tapainen hännänhuippu.

Aivan kuten Busta Rhymes oli Leaders of the new schoolista ylivertaisin esiintyjä, myös känkkylästä irtoaa yksi jumalainen pizza soolouralle. Kaverini Kirppu Jukkala (nimi muutettu) oli useita kertoja sanonut löytäneensä Rovaniemen parhaan pizzan ja kyseli toistuvasti joko mr. big dick kansalaisjournalisti on maistanut? En ollut. Nyt olen ja pakko myöntää että näin valon.

Olen usein syönyt hemmetin hyviä pizzoja. Niistä tulee täysi ja rasvattu olo, aivan kuten muijilla Rocco Siffredin kuvauksissa. Pizzan syötyään ei kuitenkaan jää himoa ottaa revanssi heti suoriltaan. Peruskänkyn jälkeen on vähintäänkin tainnutettu olo, jälleen kuten muijille Roccon kuvauksissa. Söin Trocaderon Veneziana pizzan eilen, tänään heräsin tajuttoman janon lisäksi siihen että himotti lisää pizzaa. Hieraisin silmiini muurautuneet rähmät pois ja kävin keittiössä haistelemassa pizzan laatikkoa. Täytteiden täydellinen sinfonia tuoksui vielä pahvissa. Jumalauta jopa ananas sopii tähän sopivan suolaiseen kokonaisuuteen! Valkosipuli todellakin on aliarvostettu täyte, upea nyanssi tässä raskaassa sinfoniassa. Pizzan täytemäärä on valtava, veikkaisin että kaksi slaissia riittää hyvin kynäniskan duunilounaaksi. Nam!

Olisi pitänyt säästää slaissi aamuksi, tai ostaa kerralla kaksi..

Vuosi dominointia täynnä

Kuka sitä printtiä lukiskaan, kun Pallis on verkossa.
Niin se on, Suomen dominoivin ruokablogi täyttää tänään vuoden. Ruokablogi Pallolaajennus lähenee sitä ikää, että omiin ruumiintoimintoihin alkaa olla joku kontrolli.

Alun alkaen koko homma lähti allekirjoittaneen osalta ehkä hieman vaivaantuneissa tunnelmissa liikenteeseen. Ihmettelin, että mahtaako tätä kukaan jaksaa lukea ja mahtaako tätä kauankin jaksaa kirjoittaa. No reilut 600 artikkelia on tullut tahkottua ja lukijoitakin on ihan mukavasti - ja mikä hauskinta, suurin osa sellaisia ihmisiä, joita en ole koskaan tavannutkaan. Esmes fesefaneistamme alle joka kymmenes on kamuni.

Ei siis ihan täyttä tunarointia voi tämä olla. Ei sovi unohtaa, että olen saanut jopa pari leiliä ilmaista viinaa kaiken tän palkaksi, eli ei ole hukkaan mennyt. Kas, oon muuten unohtanut kirjoittaa siitä toisesta. (en enää, toim. huom.) Pitääpä rustata tässä joku päivä, niin ehkä mainostoimiston väki heltyy toistekin...

Anyway, kiitokset lukijoille, tykkääjille, kommentaattoreille, lukijankuvaajille ja heille, jotka ovat Googlen kautta päätyneet sivulle vahingossa. Sitten pyyntö.

Allekirjoittaneesta olisi hauska tietää, onko joku ruoka, kirjoitus tai muu jäänyt eritoten mieleen. Tiedän kommenteista, että moni hullu on lukenut koko blogin läpi. Hitto, vastannee tekstimäärältään kohtalaista opusta. Mutta siis heittäkää joku hyvä tai huono heitto, joka on jäänyt mieleen, jos mitenkään kiireltänne ehditte :)

26.7.2011

Vuonomaan poikien metsäreissu

Tämä jäänyt kirjoittamatta, vuonomaan mojitoa, osa kaksi. Sponsoriartikkelit pitäisi varmaan kirjoittaa pikana, ei kuukausien viiveellä, sillä muuten ilmaistarjoilu loppuu. No, ei ainakaan voi syyttää nuoleskelusta.

Taustaksi sanottakoon, jos joku ei hittolainen ole joka artikkelia lukenut ja sanoja sydämeensä kätkenyt, että osa yksi sisältää ennakkotiedot siitä, mitä tavaraa Vikingfjordin mojitot on ja haaveen kesäbileistä bikinityttöjen kanssa. Mutta kuinkas sitten kävikään...

Ei se ihan putkeen mennyt, ja tulipahan taas todistettua, että vaimo on oikeassa aika usein: en tunne biksaihmisiä. Järjestin mojitobileet ja typyköitä tuli, ilman biksuja joka iikka. Kivaa oli silti ja mojito eri muodoissaan virtasi. Jonkinasteisen alkusysäyksen mojisbileidealleni antoi laatikollinen Vikingfjordin vattumojitoa, joka mulla oli kaapissa. Sitä maistelimme.

Täytyy sanoa, että pettymyshän tää oli. Perusmojito, jota maistellaan ykkösosassa, sehän oli yllättävän hyvää ja mikä tärkeintä, mojiton makuista ilman mitään lisukkeita. Testikaverini oli yrittänyt sitä jopa ostaa Alkosta joihin kemuihn, jos oikein muistan, mutta ei ollut saanut. Saamattomuutta hieman kyllä kummeksun, koska idea on hyvä. Vattumojitossa laatikkomaisuus on yhtä hyvä idea kuin perusmallissa, mutta maku pettää, vaikka asiaankuuluvat lisukkeetkin lillivät mukissa.

En tiedä, mutta jotenkin tuli sellainen olo kuin olisin juonut Juissin sekamehua ja votkaa sekoitettuna. Ei kauhean hehkeä combo tuo. Vadelma on aika vaikea maku, ja tässä kohti mennään metsään. Mutta jos kahdesta mausta toinen on ihan jees, niin sehän ei ole huonosti. Enää on se ongelma, että tuotetta ei saa mistään...

Piirakkaa Pohjanmaalta

Jatkan Leinosen avaamaa latua ja kirjoitan vanhoista naisista. Anoppeihin liittyy monta vitsiä. Tässä etsittiin pari viikkoa yhtä vankikarkuria. Luin uutisen kiinniottamisesta ja siinä mainittiin, että mies lusi elinkautista anoppinsa tappamisesta. Jos oikein muistan se oli tää veijari. Mies on toteuttanut sen kliseen, josta monesti on vitsailtu.

Sitten on tää toinen pää. Leinonen aina kehuskelee tässä blogissa anoppiaan niin, että meikäläinen on vähän huolissaan, että onko tää velikulta puolestaan niitä, jotka "tykkää enemmän äideistä". Ei sillä, että siinä mitään väärä olisi...

Meikäläisellä on myös kiva anoppi. En halua tappaa häntä sen enempää kuin viedä alttarillekaan. Mutta on se kyllä huippua, jos varta vasten lähetetään mustikkapiirakkaa Hellsinkiin asti. Ja vielä oikein Kupperwaren astiassa. Tiedän, miten arvossakaan heikäläiset noita pitävät. Vävypojalle vain parasta. Tämän tsiivanderin söin vaniljajäätelön kanssa pikkulämmityksen jälkeen. Toimi.

Äidin tekemää ruokaa

Kun minut aikoimaan yhteiskunnan painostuksesta ajettiin pois äitini helmoista, menetin samassa rytäkässä kodin, hevosen ja taustajoukoistani myös maailmanluokan kokin. Eipä ollut enää kastikkeita ja keittoja tarjolla kun tulin koulusta kotiin. Ja vaikka olikin, eivät ne kyllä päässeet lähellekään sitä magiaa mitä kotikeittiössä tarjoiltiin. Houdinitason kampetta, jota arvostaa eniten kun sitä ei enää saa.

Nykyään kun käyn kotona perintöä kerjäämässä saan maistaa lusikallisen mennyttä elämää. Elämää, jossa leivän päälle laitetaan surutta liian monta meetwurstisiivua. Eikä kukaan vilkuile pahasti kulmien alta, korkeintaan kehottaa laittamaan vielä pari siivua lisää. Onneksi äiti on viisas nainen ja biafralaisesta olemuksestani päätellyt että kyllä tuolle pojalle pitää antaa evästä mukaan. Nykyään saan mukaani ison laatikon tai pussukan täynnä lihapullia, joko tavallisia versioita tai fetajuustosydämellä terästettyjä. On ollut aurajuustoakin, kai ihan vain pröystäilläkseen. Kyllä siinä kultapojan kelpaa astua tyhjään kämppään töiden jälkeen ja nakata ranulien viereen muutama pyörykkä suoraan ytimestä. Jaksaa taas pojattaa aikalaisia työn, harrastuksien ja vapaa-ajan saralla.

Kiitos Äiti!

25.7.2011

"English, motherfucker, do you speak it?"

Ennen Nykireissua kyselin ihmisiltä vinkkejä ruoan suhteen. Yksi hyvistä vinkeistä oli BLT Burger -mesta. Hyvää pöperöä ja silleensä. Ruoka oli hyvää, mutta pääosan vei Pulp Fiction...

Pulppisfiilis ei tullut siitä, että olisin ollut Uma Thurmannin kanssa syömässä. Ei, vaikka seuralaiseni yhtä viehättävä olikin. PF-meininki tuli nimittäin pirtelöstä. Juurikin näitä salaperäisesti anonyyminä esiintynyt lukija suositteli. Eikä suotta, oli nimittäin perkeleen hyvää milk shakea. "That's a pretty fucking good milkshake", sanoisi mies, jonka kohtaloksi pop-tart koitui.

Väkisinkin tietysti tuli mieleen myös se, oliko pirtelö hintansa väärti. Valitettavasti en muista, mitä se kustansi, mutta ei ollut halpa. Leffassa hinta taisi olla viisi taalaa, mutta siihen on tietty ynnättävä inflaatio. Mutta helkkarin hyvä pirtelö oli kuitenkin. Ehkä Kventti on joskus käynyt juurikin samassa paikassa, vaikka hyvää ms:ää Amerikoista saa kyllä varmasti paljon Suomea helpommin.

Joka tapauksessa, jo sen takia kannattaa vääntäytyä paikalle BLT:hen, jos mestoilla liikkuu. Mistäköhän Suomesta saisi yhtä hyviä pirtskuja? Alkoi yhtäkkiä tehdä mieli...

24.7.2011

Pitääkö mennä kauas, jotta näkee lähelle?

Olin syömässä pikkuruokaa eräässä kahvilassa lauantaina. Seuranani oli fani, joka oli lukenut ko. kreikkalaishenkisestä kahvilasta Hesarista. Joku hottis-näyttelijä oli sitä kehaissut. Hauskaa oli se, että ko. paikka, jonka nimeä en muista, sijaitsee Kampissa Albertinkadun ja Kalevankadun risteyksessä.

"Miksi se on hauskaa?" kysyy Jami Kyyjärveltä. No se on hauskaa siksi, että olen ollut töissä samaisessa kadunkulmassa, toisella puolella katua tästä kahvilasta. Kesätyörupeamani aikana kävin aika monessa lähialueen ravintelissa syömässä. Jopa kiinalaisessa sellaisessa, mainittakoon. En kuitenkaan tässä lähimmässä mahdollisessa, johon pääsemiseen olisi riittänyt ehkä max. 10 metrin kävely ulko-ovesta.

Paikka näytti ulkoapäin joltain kämäiseltä kahvilalta, josta saa ylihinnoiteltua reissumiestä. Sisältäpäin paikka oli ihan kiva, eikä reissumiestä ollut listalla ollenkaan. Sen sijaan oli patonkia ja ciabattaa. Itse vetäisin jälkimmäisen jollain hyvällä lihatäytteellä kera cappuccinon. Oli hyvä. Täytynee mennä toistekin.

Ajatella, ko. kesänä söin joskus lounaaksi sushiakin, jos oikein muistan. Ja olisin sinäkin päivänä voinut vetää ihan makoisaa leipää, jos vain olisin ollut ennakkoluuloton. Kyllä nyt harmittaa...

22.7.2011

Ei nuolaista ennen kuin tipahtaa - viimeinkin pala masuun, nääs

En muista, missä tämä kuvan possu on kuvattu tai miksi. Aiemmasta omistajasta ei myöskään tietoa. Varmaan oli ihan syötävä. Nyt ei kuitenkaan puhuta tästä munkkipossusta vaan munkeista ylipäänsä.

Joskus vuosia sitten tuli kavereiden kesken puhetta siitä, että on muka mahdotonta syödä kunnon sokerista munkkia ilman, että nuolee huuliaan välillä. Nämä olivat naispuoleisia kavereita, huomautan. Miesten kanssa puhumme vain kaljasta, naisista ja kiertokangista, totta kai.

Anyway, moista typykät tarinoitsivat. Ihan hoopoja mielestäni, sillä jos ihmisessä on ripaus itsekuria, huulien nuolemattomuus ei ole ongelma. Jos oikein muistan, mallin vuoksi vetaisin kuuluisan Pyynikin näkötornimunkin ilman kielitoimintaa. Tää vanha väittämätä tuli tässä joku päivä taas mieleeni, kun edessäni eräs munkki pötkötti. Tai siis siinä vaiheessa, kun huuleni olivat sokeroidut. Onhan se mukavaa ja normaalia nuolla huulet välissä, mutta ei mikään pakko.

Onko joku kuullut vastaavia väitteitä? Onko kantaa asiaan? Olenko minä sittenkin joku yli-ihminen, kun pystyn tähän(kin)..?

21.7.2011

Haaveissani sohjo kulhossa...

Taas kuva Amerikaan raitilta. Viime aikoina Suomessakin on ollut huippukelit, kuten olette toivottavasti huomanneet. Kuumassa kelissä (terveisiä vaan A. Lindille) pitää jotenkin viilentää tunteita. Mäkkäri on keksinyt siihen erinomaisen metodin.

Kuvan... mikäköhän tuo on muuten... sanotaan sitä vaikka sohjoksi... kuvan sohjoa sai uutuutena Ämeriikässä. Aikas hyvää mielestäni. Hedelmäisen viilentävä, kyllä näillä keleillä hikoileva mies kiittäisi, jos Ronaldilta moista saisi. Mutta ei, korkeintaan pommiuhkaus tarjollaSuomessa.

Oikeastaan ärsyttävää tuollainen, että jossain on samat systeemit kuin meillä, mutta paljon paremmat kuitenkin. Se on eri, jos meillä ei ole hehtolitraisia kahvejaan tarjoavaa SB:tä ja joudumme tyytymään Wayne'sin mopoihin. Mutta Mäkki meillä on, miksi ei voi olla räntäkoneita? Perkula.

Helsinki on samalla tasolla kehityksessä kuin Harlem. Kävimme nimittäin siellä Mäkissä ja loskaa ei siellä saanut... Unohtakaa "Pohjolan valkea helmi" ja muuttakaa mainoslaukseeksi "Helsinki - Euroopan Harlem". Pajunen, you may quote me.

Ideat tervetulleita

On vaikea sanoa... Usein ihmiset lienevät omaa ympäristöään kohtaan varsin kriittisiä. Me suomalaiset ainakin helposti aina dissaamme itseämme ja tapojamme, niin varmasti muutkin. Silti rohkenen kuitenkin väittää, että Suomessa ei aina uusiin ideoihin suhtauduta kovinkaan tukevasti, jos verrataan moneen muuhun maahan. Jos joku jotain visioi, helposti kaivetaan Janten laki esiin.

Jos M&M's olisi suomalainen namu, tuoteperhe pitäisi luultavasti sisällään karkit ja vain karkit. Sen verran hulluttelevaa väkeä me ollaan, että karkkeja saisi ehkä viidessä-kuudessa värissä. Mitään sellaista hulluttelua kuin M&M's-muki tai muuta tuskin olisi. Kuka hölmö moista keksisi, ei ole ennenkään tehty eikä niitä kukaan satavarmasti ostaisi. Ja sanoinko jo, että ei olla ennenkään tehty?

Koska ko. karkkimerkki on Jenkkilästä, tilanne on eri. Luulen - edelleenkin vain luulen -, että siellä tietyissä piireissä kaikkea mahdollista voi ainakin yrittää. Eihän sitä tiedä, mikä ottaa tulta alleen tai tuulta purjeisiin (ja mahd. tulta purjeisiin). Ja M&M's on todellakin tungettu kaikkiin mahdollisiin muotoihin. Nykissä Times Squarella on omistettu kolmikerroksinen kauppa vain tuolle karkille. Kolme kerrosta, miettikää... Hullu mesta ja kovin kiehtova mielestäni.

Joku voisi sanoa, että se on jonkun hyperkapitalistin märkä uni ja syy moneen maailmamme ongelmaan blaa blaa blaa, krooh ja pyyh. Minä sanon, että se on hyvä esimerkki siitä, että kaikkea kannattaa kokeilla ja suhtautua maailmaan avoimin mielin. Jostain tuollaisista pikkunapeista revitty vaikka mitä tuotteita. Älytöntä. Pakko oli jotain ostaa, vaikka en emetemssien suurkuluttaja olekaan. Ostin mutkapillin vaimon kanssa. Hupaisat pillit ovat muisto lapsuudesta, viattomalta ajalta jolloin pienestä sai revittyä ilonsa.

P.S. Kuvissa muuten vain kaksi neljästä karkkihyllyköstä. Melko varmasti siis oma suokkari löytyy tuosta värivalikoimasta.

ja P.P.S. Velipoika kävi Lontoossa ja siellä kuulemma on nelikerroksinen vastaava liike. Sinne seuraavaksi.

20.7.2011

Katsokaa nyt tuota kuvaa

Lolz.
Jostain asioista on vaikea keksiä kirjoitettavaa, vaikka ne vänkiä ovatkin. Tämä ei ole niitä. Kun näin tämän lelun Nykissä Toys 'r Usissa, pääni meinasi räjähtää ja nykyään aina kun näen tämän kuvan, pääni meinaa räjähtää. Se johtuu tietysti siitä, että miljoona herjaa syntyy vittuilutumakkeessani samanaikaisesti.

Katsokaa tuota kuvaa ja miettikää: näitä leluja valmistetaan, jotkut ostavat näitä ja sen jälkeen lapset leikkivät niillä. Ajatelkaa nyt esimerkiksi pikku-NennaNooraa, joka... ei, en voi jatkaa, sillä pelkään kuolevani.

Tämä oli eräs taannoisen reissuni lollauttavimpia kohtia. Ehkä joku päivä olen tarpeeksi seestynyt ja pystyn kirjoittamaan aiheesta jonkun vittuilevan artikkelin. Vielä en ole valmis, joten joudutte siis itse keksimään läpät. Mutta kyllä te tiedätte... Katsokaa nyt tuota kuvaa ja miettikää.

19.7.2011

Vaihteeksi positiivnen yllätys

Vasta kaksi vuotta asiaa pohdittuamme onnistuimme vaimon kanssa hilaamaan perseemme Helsingin edustalla sijaitsevaan Pihlajasaareen. Elimme vaarallisesti ja päätimme käydä vähän nuuskimassa saarta ja mahdollisesti syödä saaressa sijaitsevassa ravintolassa.

On aina vähän vaarallista mennä ravintolaan tietämättä oikein, mitä siellä syöminen maksaa. Pihliksen raflasta en löytänyt menua netistä, mutta olin varautunut maksamaan ihan kohtalaisen paljon, sillä niin vaikeassa ja eksoottisessakin paikassa mesta sijaitsee eikä kilpailua ole juurikaan. Mutta leuka pystyssä painelin menemään kuin suurikin rahamies.

Mutta vielä mitä, hinnat olivat varsin maltilliset. Söin kalakeiton hintaan 10,50 ja hyvää se kyllä mielestäni oli. Pessimisti ei pety, se tuli todistettua. Pisteet myöskin miljööstä: meri oli 15 metrin päässä, paikka rauhallinen eikä Helsingin riesaa numero yksi, noita lentäviä helvetinkoneita eli lokkeja näkynyt.

Saari myös ihan kiva pieneen käveleskelyyn. Itäinen saari sisältää myös telttailualueen ja nudistirannan, jos omaa haluja jompaan kumpaan. Suosittelen kyllä helsinkiläisille ja turisteillekin veneretkeä Pihlikseen. Ei kannata paria vuotta arpoa.

18.7.2011

Vedetäänkö?

Karkkia syömällä humalaan. Ei, nyt en puhu valkoisen roskaväen "kasvattamista" huonotapaisista kakaroista, joille annetaan aina mahdollisimman paljon karkkia ja muuta herkkua, jotta Vili-Valtteri ei vain koskaan koe minkäänlaisia pettymyksiä ja jotta he ovat ensimmäiset 10 vuotta elämästään tauottomassa sokerihumalassa ja sen jälkeen lopunelämää muuten vain mulkkuja.

Nyt puhun viinakarkeista. Liköörisuklaat ovat varmasti kaikille tuttuja. Voi änkerö, jos sellaisen lapsena söi vahingossa. Joltain vanhalta ihmiseltä sellaisen saattoi saada ja huomaamatta iloissaan syödäkin. Lapsen toimivalla makuaistilla se oli jotain aivan muuta. Ei sillä, en ole vanhempanakaan näille lämmennyt.

Töissä yksi päivä sain eteeni uuden tuttavuuden. Votkasuklaan. Näitä oli joku tuonut tuliaisina laivalta tai jostain. Ei ne nyt niin pahoja ollut, mutta ei kyllä hyviäkään. Kysyin äsken ennen kirjoittamisen aloittamista vaimolta, että ketkä tällaisista karkeista tykkää. Vastaus oli, että keski-iän ylittäneet naiset. Lienee totta, sillä näkin oli sellaisen tuomia.

Kuriositeettina mainittakoon, että laskujeni mukaan tuo aika iso boxillinen noita suklaita sisälsi alkoholia keskiolutpullollisen verran. Olisi siis mahdollista päästä humalaan näillä. Kuusi laatikkoa vastaa sikspäkkiä. Vedetäänkö siis paketti suklaata, vedetäänkö pönttö sekaisin, vedetäänkö hurjana pitkin kylää? Ei todellakaan.

Pas même le peuple français sont des abrutis complets

Tässä blogissa on paljon haukuttu ranskalaisia. Ja täysin syystä.

Hah, pitäisi artikkeli lopettaa tuohon melkein. Olisi komea ja varmasti eksakti. Mutta ranskalaiset osaavat jotain, yhden asian. Ei tämä varmasti ainoastaan heidän keksintöään ole, mutta termi tulee ainakin heiltä. Lienee jotain, mitä italialaiset ovat keksineet ja sammakonpurijat omineet.

Kyseessä on tietysti pain au chocolat eli suoraan suomennettuna suklaaleipä. En ole Ranskassa käynyt (tätä ei voi liikaa alleviivata), niin en tiedä, miten se kuuluu tehdä (enkä oikein ranskalaisista suudelmistakaan ymmärrä, mainittakoon. Enkä ranskalaisesta suihkusta, mutta nyt menemme jo sivuraiteille). Meidän perheessä se on kuitenkin ns. poksukroisantteja ja vaikkapa Fazerin sinistä. Sunnuntaiaamupala, toinen kattaus <3

On hyvää, ehkä ainoana asiana ko. maassa.

17.7.2011

Greippimehua, nami-nami

Meillä on Jusan kanssa selkeä työnjako Palliksessa. Jussi kirjoittaa ne sakkaiset ja lapselliset eritejutut, jotka hihityttävät ala-asteelaisia, minä ne nokkelat neronleimaukset, jotka sulattavat nuorten, kauniiden ja älykkäiden naisten syömmet. Tällä kertaa astun kuitenkin aidan yli ja kirjoitan spermasta.

Jussihan preparoi tuossa yksi päivä greippilimunaatia John Holmes -näkökulmasta. Ilmeisesti kaveri oli saanut liikaa aurinkoa tai jotain. No joka tapauksessa, asia jäi takaraivooni ja tuli taas niin sanotusti eteeni, kun ostin greipin ja puristin siitä sananmukaisesti mehut irti.

Aika jytkyä tavaraa tuo mehu, mutta ihan hyvää. Sitrushedelmien juontia helpottaa se, että ne varmasti sisältää kaikkia hyviä vitskuja ja muita, joilla voi kompensoida kolan litkimistä. Mutta onhan tuo kohtuullisen ei-herkullisen näköistä.

Mietin vaan Jussi, että jos haluat saada täydellisen vastineen tuolle käsittelemällesi eritteelle, niin itsepuristettu greippimehu, jossa on hedelmäliha joukossa, on varmaan aikas liki. Itse juon mehuni mieluiten aina mehuna ilman sattumia, sillä olen sellainen hienostelija...

16.7.2011

Possu ja kärpänen, eikäku murkku ja amppari

On ollut aika muikea kesä tänäkin vuonna. Me like. Oli kyseessä sitten iso tai pieni poika, kesään kuuluu mielestäni mehujää. Jotenkin kumman kontrollissa pysyny hommat tänä vuonna. Suklaasundaetakaan ei ole montaa mennyt, mainittakoon.

Mehujääsukupuuhun kuuluu monta herkullista tapausta kuin listaan Russ Meyerin ex-vaimoista. On kuitenkin yksi parivaljakko, joka on mehujäiden Batman ja Robin*. Se on tietysti Amppari ja Murkku, suoraan Pirkan pakastelaarista. On kova kaksikko, vai voiko joku väittää vastaan? Ei, tämä ei ole miehekästä tai aikuismaista, mutta piti kotiuttaa lodjullinen amppareita, ovat ne hyviä. Ja yllättävää kyllä, tässä taistelussa kola ei vie voittoa.

Mehujäät ovat kokeneet melkoisen muodonmuutoksen allekirjoittaneen elinaikana. Sellaisia old school -mehujäitä saa vielä joitain, ainakin Pommaccia. MAC:ia ehkä myös? Nehän on sellaista kovempaa ja hileistä, kun suuri osa uusista on massamaisia kuin nää Pirkat. Huh, miten sitä muistakaan merkkejä.

Jo mainittujen lisäksi vanhoja suokkareitani oli ihkaekat päärynän makuiset Pirkat. Taisivat maksaa 1,60 markkaa, jos oikein muistan. Siihen aikaan, kun Pirkka-tuotteiden hinta oli paketissa. Jengathan oli ihan mahtiksia. Ensiksi oli päärynä ja sitten myöhemmin vähemmän hyvä ananas. Tai Roger Rabbit. Kova jätkä, kova leffa ja kova mehujää. Spirello oli ensimmäisiä massamaisia jäitä, joita muistan. Sekin iski kyllä hyvin, tuli imailtua.

Ihan helkkaristi on tullut unohdettua asioita elinaikana. En muista toisen asteen yhtälöiden ratkaisukaavaa, solun osia tai erota hieskoivua raudussellaisesta. Onneksi nää tärkeät asiat kuten mehujäämerkit on muistissa pysyvästi.

* Kirjoittaja haluaa huomauttaa, että Batman on hiivatin paljon parempi ilman Robsaa, mutta tää nyt sopi vaan vertaukseksi.

15.7.2011

Ekat asiat ekaksi

Työpaikkani muutti, kuten kuvasta näkyy. Tavarat kasaan ja muuttofirman rusikoitavaksi. Sitten purkua hiljalleen. Kuvassa uusi keittiö. Kuten kuvasta edelleen näkyy, on aika tukkoista menoa.

Kahvinkeitin on vielä jossain tuolla laatikossa, samoin vedenkeitin, että ei edes pikakahvia saa. Melko traagista. Elämän perusperusedellytykset on kuitenkin hanskassa. Tein nimittäin talletuksen jo ensimmäisenä päivänä uudessa paikassa.

On näet niin, että jos tosta keskeltä hinkkaa itsensä päätyyn, kihnuttaa noita tuolirivejä erilleen, niin jääkaapin oven saa ujutettua auki. Ei paljon, mutta sen verran kuitenkin, että punainen tölkki mahtuu sisään. Mitään muuta ko. kaapissa ei olekaan, mutta ilmeisesti työkaverini ovat sellaisia eläimiä, että pystyvät elämään ilman kylmää kolaa. Itse hoidan kuitenkin aina ensimmäiset asiat ensimmäiseksi.

14.7.2011

Eine Kleine Nachtpallistus

Jostain syystä Itävalta ei ole meikäläisen suosikkimaa. Vasta nyt tätä kirjoittaessani muistin, että siellähän oli moni asia perseestä. Köyhän miehen saksalaisia, voisiko olla huonommin? No, en ole käynyt kuin Salzburgissa, joten näkemykseni voi olla kieroutunut.

Kuten valveutuneet lukijamme tietävät, eräs WA Mozart on kotoisin tuosta kylästä Alppien juurella. Ainakaan Salzissa käyneen on mahdoton olla asiaa tietämättä. Siellä lukee bussien kyljissäkin, että "WeeAaa meinasi jäädä tän dösän alle" yms. Mozarthan on se kaveri, joka rustasi nelivuotiaana biisejä, joita nykyään sitten käytetään keksimainoksissa. Vielä tärkeämpää ovat hänen kuulansa.

Mozartin kuulilla ja Moella itsellään on yhteistä syntykaupunki ja se, että kuulilla voi tehdä hirveästi fygeä, koska ne on Mozartin mukaan nimettyjä. Kuulilla on muuten rahastettu jo yli sata vuotta, eli kauan. Kovin asiasta käyty myös oikeutta.

Kuvassa "Aitoja Mozartinkuulia" by Konditorei Fürst (Huom. ei Führer) ja Mirabellin sarjatuotanto "Salzburgilaisia Mozartinkuulia". Riita poikki, sanon minä ja syön kaikkia. Aitoja ja originaaleja sain kollegalta Salzburgista. Siis kuulat sieltä, kollega alun perin Espoosta. Ainahan noita mukava on mutustaa eli lämpimät kiitokset vain. Korvaukseksi teen (eli esitän tekeväni) ainakin edes vähän jotain sen eteen, että saisit geotekniseltä osastolta jonkun piinapenkkiisi. Tiedättehän lukijat geoteknisen osaston?

Brokeback Pizzanight

Kaunein asia mitä mies voi toiselle tehdä on pizza. Tuon monimutkaisemmaksi kahden aikuisen miehen suhde ei mene, jos menee niin sitten kaapissa on yksi purnukka Anal lubea liikaa. Toverini Peter Uterus (nimi muutettu) kutsui arvostetun kansalaisjournalistin (ei Koivisto) syömään, lähinnä kai siksi että Lidlissä oli taas ollut Superlauantai™©® ja elintarvikkeet nyt vain sattuivat olemaan niin jumalattoman halpoja että kaverillekin riittää. Kun tasoiseni valtion päämies saapuu matalaan majaan, on päivänselvää ettei yksi lätty riitä. Kuulapää olikin oivaltanut asian ja valmistellut kaksi erilaista pizzaa. Negatiivisena huomiona voin mainita hänen ehdottaneen että laittaisimme lihatuotteet vain toiseen pizzaan, mutta onneksi onnistuin opettamaan hänelle hieman käytännön järkeä.

Pizzat olivat esimerkillisesti valmistettuja ja äärimmäisen maukkaita. Suurin syy tähän oli kokin mukaan "salainen tomaattikastikeresepti, joka löytyi googlettamalla". Ilmeisesti kyseessä oli Rosson kastikkeesta versioitu satsi keitettyä tomaattisoossia. Hieno, jopa runollisen herkkä kosketus kastikkeeseen tuli pestosta. Maussa ei säästelty vaan kaikki käytetty juusto oli luonnollisesti mozzarellaa.

Ruokajuomaksi Uutela suosittelee Lidlin Grafenwalderia ja Noblaner olutta. Mies tietää mitä tahtoo eikä pelkää toteuttaa unelmiaan. Tällaisia kavereita pitäisi olla enemmän, siis sellaisia jotka tekevät pizzaa ja tarjoavat sen kaljan kera mutta eivät vaadi vastapalvelukseksi peräsuoliyhdyntää.

13.7.2011

Jäämeren Predator

Jäämeren pohjoisista poukamista löytyvä Kuningasrapu ei tiettävästi harrasta orgioita ja sikailua kuten ruotsalainen siniverinen kollegansa Carl XVI Gustaf, mutta tajuttoman vittumaisen oloinen ötökkä se on silti. Töikseen kuningasrapu rikkoo kalastajien kalapyydykset ja syö syöttikalat, muutoin sen rooli on olla jumalattoman kallista syötävää. Kilo rumiluksen jalkoja kuulemma maksaa 200 euroa. Se on kaksisataa euron juustoa. Maultaan minulle tarjottu ravunkoipi ei aivan ollut hintansa väärti (en tietysti siitä mitään maksanut), mutta ei se pahaakaan ollut. Ripulikin oli suhteellisen siedettävä ja johtui varmasti enemmän kalastaja norskin eltaantuneista kokkaushanskoista kuin ravusta itsestään.

Rapua tarkemmin katselemalla ymmärtää sen todellisen lahjan ihmiskunnalle. Sen maku on olematon, hinta törkeä mutta panos populaarikulttuuriin ja elokuvataiteeseen on mittava. Kuningasrapuhan on lähes yksinomaan Predatorin näköinen, lukuunottamatta puuttuvaa humanoidista kehoa ja olkapäähän asennettua plasmatykkiä. Lisäksi Arnold Schwarzenegger ja Danny Glover jättävät kuningasravut rauhaan. Jotain hyötyä meille köyhillekin kuningasravusta siis on. Ei aivan turha ötökkä.

12.7.2011

Keisarillista lohta

Hei hoi veljet ja siskot. Todella hiljaista ollut viime aikoina, mutta olin lomalla ja säät hellivät, niin ei ollut kirjoitusintoa. Ja olin tosiaan nudistirannalla pelaamassa mölkkyä tuossa, niin ei siinä paljon palliksia ajatella.

Tänään (eilen) palasin takaisin sorvini ääreen. Unohdin henkilökorttini kotiin, joten helpotin elämääni enkä syönyt vakipaikassani. Kyllähän näin komea tunnetaan näöltä, mutta jotain ongelmaa maksamisessa kuitenkin olisi ollut. Niinpä päädyin Picnicciin syömään. Kuvan setti jotain yhdeksän euroa ja hilut.

Vähän ristiriitaiset tunteet annoksesta. Jotenkin ajattelen Pikistä pikaruokalana. Tällöin yli ysin menevä hinta on korkeahko. Toisaalta salaatti oli hyvä. Soosi jees, lohi namia. Ihan vähän snadi salaatti, mutta piti toisaalta nälän loitolla. Ja siis tuohan oli lämminsavulaxcaesari. Kannattaa kokeilla.

Se on jännä, miten tietyt ruoat kiinnostaa toisinaan. Työkaverini on tällä alalla vertaansa vailla, mutta mullakin on kausia. Oon jotenkin lohiaikaa kohti mennyt viime aikoina. Hirveä säkä kävi, kun ostin vakuumilohta tuossa yksi päivä. Söin kiltisti vain puolet, mutta eihän vaimo voi siunatussa tilassaan moista syödä. Tsäbäng, jouduin ahmimaan koko hoidon. Joskus elämän ruletissa tulee tuplajättipotti.

9.7.2011

Mätäkuun blogikirjoitus sperman värisestä limonaatista ja ylivoimaisuuden dilemmasta

Hiljaista on heinäkuussa. Joko emme enää syö tai juo mitään, tai sitten välillä pitää hengähtää. Antaa kilpailijoiden saavuttaa. 600 blogikirjoitusta on kasassa. Mielestäni kunnioitettava saavutus kirjoittaa kuusi sataa kertaa putkeen tajutonta neroutta. Yleensä tästä maksetaan tai sponsoroidaan jotenkin, mutta me tarjoamme koko homman ilmaiseksi. Onneksi olkoon, lukija!

Ulkona on tälläkin hetkellä +30 ja silloin Koivisto hoitaa itsensä nudistirannalle pelaamaan mölkkyä, mutta meikämustalainen pysyy sisällä (munasillaan kuitenkin kansalaisjourn. huom.). Kävin kuitenkin kaupassa ja jotenkin mieleni ei tehnyt kolaa, vaan jotain pirteämpää. En koskaan osta greippilimpsaa, en oikein tiedä miksi. Ihan hyväähän se on, ainakin harvakseltaan maisteltuna.

Kun alkaa oikein miettimään syitä miksi kyseistä limpsaa ei kaltaiseni karpaasi (RIP Mika Myllylä) ostaisi, täytyy huomioida sen väri ja makuskaala. Minulle on kerrottu, että miehisen ejakulaation pääartikkeli, sperma maistuu usein kitkerälle ja happamalle. Oma spermani maistuu luultavasti kolajuomalle, voin tarjota maistiaisia jos inspaa. Myös greippijaffa maistuu vähän kitkerälle ja happamalle. Se myös muistuttaa väriltään aikuisviihde-elokuvissa ja varhaisteinin bokserien sisäpinnalla aamuisin nähtävää liejua. Kuvailisin näitä konnotaatioita aika painajaismaisiksi markkinoinnin kannalta, toisaalta myyhän kusenvärinen energiajuomakin kuin paremmin kuin yksikään Rennyn leffa. Ja onhan suklaakin ruskeaa, hullut kokeilevat vielä onneaan patukkamuotoilulla. Sairasta.

Voin vain kuvitella Hartwallin limsanmaistajan ilmeen kun eteen on aikoinaan tuotu lasillinen greippijaffaa ja kehotettu kurluttamaan koko satsi alas. Onpa saatettu nakata kupillinen naamallekin. Homma ilmeisesti kuitenkin onnistuu melko suurelta osalta kansaa, jos limpsa on vieläkin markkinoilla ja menestyy ilmeisen hyvin. Ei se väärin ole.

Siemennesteen kanssa enemmän kulinaristisesti aikaa viettäneet voinevat avata greippilimsan ja sperman makujen yhtäläisyyksiä kommenteissa.

4.7.2011

Pikkupulloista ja pullojen katoavaisuudesta

Pepsi on jo joku aika sitten tehnyt jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Heiltä - ja saman panimon muiltakin limumerkeiltä, kaiketi - on saatavilla nykyään 0,33 litran muovipulloja. Ostin putelin 4 kuukautta sitten, join 2 kuukautta sitten ja nyt kirjoitan. Tehokasta.

Ei ehkä ihan kauhean huono vaihtoehto tää. 0,33 on aika hyvä koko limonadille. Parempi yleensä kuin puoli litraa, joka on muovipullojen peruskoko. Jos jostain syystä ei halua tölkkiä, niin varteenotettava vaihtoehto. Avainkysymyksestä eli hinnasta ei ole muistikuvaa.

Tää pieni koko on kätevä myös siksi, että vesipullona se on aika hyvä, joskin anastusherkkä. Pienimpi kuin puoli litraa, joka on melkoinen leili joskus. Meikäläisellä oli tuo vesipullona, kun tsygäilin tuossa yksi päivä. Vedet olin jo juonut, kun pistin fillarin parkkiin Ruoholahden kauppakeskuksen eteen. Korissa (ehdoton pyörävaruste) oli lisäksi toinen tyhjä pullo (oli kuuma) ja kangaskassi.

Kävin pikaseen kaupassa, en montaa minuuttia ollut. Sinä aikana pyöräni oli ehtinyt kaatua, koska jalka on perseestä. Kangaskassi oli lentänyt kaaressa kauas. Pulloista ei ollut enää jälkeäkään. Siinä jalkakäytävällä niiden olisi pitänyt olla, mutta ei. Ihmettelin kovin. Ilmeisesti se kuitenkin on niin, että tyhjät pullot häviää Helsingissä sekunneissa, jos joku niitä jättää vartioimatta.

Ehkä Renny, MM ja GD voisivat tehdä aihetta käsittelevän spektaakkelielokuvan nimellä Gone in 60 Seconds. Carolco-firma tuottamaan...

1.7.2011

Mainonta tehoaa,

mutta jos tuotetta ei osteta toiste, ei kovakaan tykitys tuota tulosta. Fazer lanseerasi joku aika sitten salmiakkisuklaan ja nyt kai pari sellaista pötkylää on lyöty pakkaseen ja tehty jäätelöä. Onko joku missannut tän? Vaikeaa se varmasti on ollut, sillä itse olen törmännyt tuotteeseen siellä ja täällä.

Pitkään meni, ennen kuin päädyin maistamaan, vaikka mainoksen uhrina olenkin halunnut kokeilla. Nyt testailin. Maistuu aika paljon siltä suklaalta, väittäisin. Molemmissa puolensa, mutta mä oon ehkä liikaa hedelmäkarkkimies, jotta tälle lämpenisin. Yllättävämpää oli se, että salmiakkidiggailija nimimerkki Vaimo ei lämmennyt hänkään. Oli kuulemma överi.

Hukkaan meni siis Fazerin mainosrahat ainakin Koiviston perheen osalta. Ei vielä kolmen euron panostuksellamme JiiSeeDekoota saada tyytyväiseksi, mutta överiys saattaa kyllä upota johonkuhun. Pisteet jäden muodosta.