15.12.2020

Kuiva lihaa, nimensä veroista

Kuivaliha menee kategoriaan "asia, jota olen ihmetellyt aina". Poislukien vaellukset ja ehkä se, kun villissä lännessä kootaan posse ja lähdetään postivaunujen ryöstäjän perään, niin en ymmärrä, miksi ihmiset ostavat kuivalihaa. Kaupoissa sitä näkee ja niinpä itsekin päädyin ostamaan sitä kokeeksi. Halusin lisätä ymmärrystäni. Jos sitä kerran myydään, niin onhan siinä joku järki oltava. Ja vaikka ei olisi, voin  vähimmillään voin kuvitella hetken olevani Juho Kaaponpoika Helapää Amerikan laitumilla.

Otin randomisti kuvan tuotetta, jota oli lähikaupassa tarjolla. Tuote oli sitä, mitä luvattiin. Kuivaa ja luultavasti lihaa ja lisäksi habaneroa. En tiedä sitten, jos siannahkaa kuivaisi, että erottaisiko sitä tästä? Periaatteessa kai ok tuote, mutta ei oikein sellaista, mitä ostaisin ja josta maksaisi. Ainakaan näin paljoa. Vähän niinku joku kysyisi kattoon jääkiekon KHL:ää. Ei mitään sitä vastaan, mutta miksi mennä? 

Tuotteessa minua jäi harmittamaan muutama kohta lihaa, jossa tuntui, että oli mennyt vähän sorkkaakin joukkoon. Tähän kilohintaan odottaisi tasalaatua. Tietysti kyseessä luonnontuote, niin pitänee ymmärtää. Seinfeld-sarjaa lainatakseni: jumala loi eläimet, jos on niiden laadussa valittamista, niin valita sille. Mutta palaan siihen, mistä lähdin: mihin tää on tarkoitettu? Kaljan ja Netflixin kanssa katsottavaksi vai mitä? Tällaisille snäksihenkisille tuotteille vaikea keksiä muutakaan käyttöä. Aika heviä olisi korvata lounas tällä. Joku viisas lukija, jos niitä on, niin valaiskoon.

16.11.2020

Leinonen vs. Koivisto part 2: Onko Subway mistään kotoisin?

Ensimmäinen Leinonen vs. Koivisto -debatti herätti paljon keskustelua lasipullokolan syvimmästä olemuksesta, ja etenkin olomuodosta. Tällä kertaa debatoimme Subwaystä, tuosta sukellusveneenmuotoisten leipien täyttäjästä.



Koivisto: 

Subwayhyn suhteeni on vaikea. Kysykää keneltä vain, esimerkiksi nimimerkki Vaimolta, niin olen leivän ystävä, varmaan voisi vähemmän syödä sitäkin. Silti on kovin ristiriitainen suhtautuminen Subiin. Periaatteessa sykkii niiden leiville, mutta ei oikeastaan koskaan tule syötyä. En tiedä, että onko se ns. vääränlaista lounasta, kun on leipää, vai mikä siinä on. Lähinnä tulee mentyä, jos ei ole vaihtoehtoa. Tunnistatko oireeni?

Leinonen:
Tunnistan. Oireilen samaa. Työelämässä tulee ajoittain käytyä hakemassa Italian motherfuckin’ BMT ja iso kokis (hanasta, koska olen muovipullorasisti). Vapaa-ajalla ei jotenkin tule oikein mieleenkään hakea patonkia. Leivistä tulee sellainen sopivan likainen olo, ne on hyvän ja pahan välimaastossa maultaan. Kaikessa maistuu sellainen teollinen laboratoriossa puhdistettu leikkele ja IDDQD-koodit päällä nostatettu pikahiivaleipä. Silti se on harvemmin nautittuna melko varma valinta kiireiseen päivään. Patonki ajatuksena on hyvä, myös sen kustomointi, mutta mitä olet mieltä täytevalikoimasta? Eikö olekin niin, että vaihtoehtoja ei realistisesti ole kuin yksi, jonka mainitsin jo aiemmin?


Koivisto:
Just tää! Se leipämäinen leikkeleorgasmi on todellakin ainoa. Oon kokeillu kanaa, jotain lihapullia, tacoversiota ja muuta. Ne on mahdottomia syödä eikä erityisen hyviä. Sinänsä vähän surkeaa, että on vain yksi järkivalinta. Hyviä leikkeleitä sinänsä söisi. Leipien todellisuus on vähän surullista, kun amerikkalaisen sitcomviihteen kyllästämänä unelmissani näen lihapullaleipiä, joita joku Joey Frendeissä himoaa, ja niiden makukokemus on parhaimmillaankin outo. 


Leinonen:

Joskus jaksoi vielä maistella niitä Subin kausipätköjä tai muita uusia tuotteita, kunnes huomasi että ne on järjestään pyllystä. Tilanteen täytyy olla turhauttava myös “sandwich artisteille”, jotka leivät tekee. Mutta heistä tuli mieleeni Subwayn suurin heikkous, ja se on sama kuin muissakin pikaruokaloissa: Saatanan tyhmät muut ihmiset, jotka eivät osaa tehdä yksinkertaista tilausta. Mäkkärissäkin menee täällä Napapiirillä hermo kun kiinalaiset tilaavat hampurilaiseen erikseen jokaisen aineksen ja kyselevät asioita vailla kykyä ymmärtää vastausta. Aika voimakasta facepalmaamista joutuu harrastamaan Subin jonossa kun reppanat ei osaa tilata. “Mä ottasin tommosen patongin…”, ja mä ottasin Zyklon B:tä suoneen ettei tarvis seurata tätä pelleilyä!

Koivisto:

Kyllä mäkin muistan, kun ekaa kertaa kävin Subissa, niin se oli vähän outoa, mutta kun ketju on 20 vuotta ollut Suomessa. Tai jotain sitä luokkaa. Ei ainakaan ollut vielä ysärillä, silloin itsekin luulin, että Ace Ventura kakkosen alkupuolella oleva Subway-kyltti viittaa metroon. Vitsi toimii niinkin semisti, mutta meni junnulta ohi. Sittemmin tuli tutuksi brändi ja myös toimintatapa ja ihmettelen kyllä nykyvaikeutta. Se kuitenkin taitaa paljastaa erään suurimmista vioista maailmassa. Edessä pyörivät ihmiset, jotka eivät osaa. People equal shit, kuten laulussa sanotaan. Tai no, tyhmät ihmiset ja turha kikkailu kausimauilla. Ehkä Subway, jossa olisi leikkelepainotteinen leipämenu ja joku ennakkotesti sisäänpääsyyn. Subway 2.0, oisko mitään?

Leinonen:
Otin homman haltuun ja ehdotin Subin pääkonttoriin patonki-ajokorttia, se pitäisi vajaa-älyiset dillet pihalla. Olivat innoissaan ja lupasivat tehdä Pallikselle oman signature-leivän. Korjasin heti että älkää pelleilkö, se olis kuitenkin vaan B.M.T. pekonilla.
Ottaen huomioon että tätä artikkelia on kirjoitettu kohta kuukausia, mainitsen että kävin eilenkin subissa, ja otin BMT:n, josta niillä oli nyt jokin rukiinen erikoisversio tarjolla. En ole dille, joten pysyin kaukana.

On aika heittää patonki lukijoille, mikä on teidän vakitilaus Subwayssä? Oletan että tulee kymmeniä vastauksia joissa lukee “Italian B.M.T. tietenkin, duh”!

8.11.2020

Kun Pallis oli tauolla 2: Perus kolahäröilyä

Lisää settiä ajalta, jolloin jouduin tämänkaltaisista epäkohdista avautumaan vain Leinoselle, en myös kaikille neljälle lukijallemme. Lidlin kirsikkalaittikola. Voi voi. 

Kaikkihan tietävät, että Lidlin oma Freewayn normikola on ihan hyvää. Edullista, mustaa ja hapokasta. Juomien suhteen ei muutenkaan hassumpi kauppa. Olin juurikin juomaa, alkoholitonta olutta (pitäisi muuten pallittaa siitä), ostamassa, kun tämä vanha tuttu osui silmiin hyllystä. Palvelujournalismin hengessä ostin tölkin, vaikka tunsin tuotteen. 

Cherry Cokehan on jumalten nektaria, joten Lidlin kirsikkakolalla voisi parhaimmillaan mennä pitkälle. Virhe on kuitenkin syvällä reseptissä. Kuten pari artikkelia aiemmin lainasin kaimaani, niin tähän Jussin sanoma pätee:"Yleensä tuommoset tuotteet [makukolat] kusahtaa sillä, että se on myös joku lightversio samalla." Juurikin näin. Luulenpa, että tämä kyseinen tuote on yksi tärkeä syy ton katkeran lauseen takana. 

Pystyn normiversiota juomaan laittina, ei siinä. Mieluummin otan kolani kuitenkin sokerilla, aivan kuten elokuvani Jason Stathamilla, jos vain mahdollista. Sitä en tajua, että tehdään periaatteessa helvetin kovaa kamaa ja sitten pilataan kaikki makeutusainepelleilyllä - tarjotaan VAIN lightia. Makukolissa ero korostuu jotenkin. Ero myöskin muuttuu niin suureksi, että en tiedä enää, kumpi olisi pahempaa: tehdä makukolaa ilman sokeria tai makukolaa ilman happoa. Onhan happamuuskin pahasta, aivan kuten sokerikin, kumma kun kukaan ei tee überlaittia myös ilman hapokkuutta. Kyllä arvon hoikkuunintoilijat, sokeri menee kylkiin, mutta vastaus onkin Tahko Pihkalan oppi: kohtuus kaikessa (Jos ei ole Pihkalan quote, niin sitten joku muu pesäpalloilija). 

Vuoden 2010 artikkelissa kollegani nimimerkki Kai-se-nykyään-joku-viestintäpäällikkö-on totesi kolaa hidastetuksi itsemurhaksi. Se voi olla näin, mutta hyvänen aika, jos annatte siihen välineitä eri mauilla, niin käyttäkää pliis myös sitä sokeria.


4.11.2020

Mitä pizza sanoi pannulle?

Ookko pannu? Ja milloin viimeksi? 

Muistatteko 90-luvun ja 2000-luvun alunkin? En minäkään. Pannupizzat olivat tuolloin vielä jollain tavalla relevantteja pizzaskenessä. Sitten Rosso lopetti pannupizzojen tekemisen vuonna 2012, kuten Palliksen arkistosta voitte lukea. Nyt 2020 vitsauksien vuotena kaikki runkuttavat vain napolilaisen pizzan nimeen ja nostattavat taikinoitaan hiivasienisissä alusvaatteissa päivätolkulla. Ja vaikea heitä on pannupizzan unohtamisesta syyttää, se on vähän työläs ja pizza kuin pizza on herkkua. Ketään en lähde pizzan kokkaamisesta ja syömisestä tuomitsemaan. Mutta Pallis on tässäkin vähemmistön asialla, kuten hyvin harvoin muutenkin.



Kunnon kotikutoiseen pannupizzaan et tarvitse muuta erityistä kuin valurautapannun. Jotku uskaliaat ovat teflonillakin tehneet, mutta juovathan ne jotkut Pepsi Maxiakin.

Valurautaisia pannuja saa vaikka Motonetistä eri kokoisina. Ihan pienimmällä ei kannata lähteä itseään kiusaamaan. Liian pieni pizza ei ole hyväksi kenellekään.

Pizzan taikinaksi käy normaali hätäisesti nälissään nostatettu kampe, mutta pohjan kannattaa olla perinteistä napolilaista paksumpi, jottei se palaisi puhki operaation aikana. Pohjan tulee myös olla suhteellisen tasainen, pannupizzassa ei ole hienoja paksumpia reunoja!

Lisäksi täytettä kannattaa olla reilummasti, jotta pizzan päälys painaa pohjan pannua vasten, varmistaen tasaisen kypsyyden taikinalle. Pannu kuumennetaan levyllä kuumaksi, muttei niin sanotulle Scarlett Johansson skaalalle asti. Pannu myös öljytään ja check this fellow youngsters: Pannulla oleva öljy maustetaan valitsemillasi pizzamausteilla. Koska pohja kypsyy kosketuksessa öljyyn, maustettu öljy imeytyy pohjaan ja luo pohjalle oikein lupsakan suutuntuman ja lisämaun, johon ei perinteisessä uunikokkailussa pääse.


Pannulla oleva pizza alkaa kovettua kuin Peter North useissa alan filmeissä 90-luvulla. Onhan täytettäkin Peter Northin malliin. Paistamista ei kannata jännittää, sillä voit keittiöstäsi löytyvällä viidakkoveitsellä varovasti nostaa pizzan kulmaa ja tarkastaa pohjan tilanteen. Muista, että pizza menee pannulla vielä uuniin grillivastuksen alle, joten pohjan ei tarvitse olla läpikypsä pannulla. 



Käytännössä pannulla paistetaan pohja, grillivastusten alla täytteet. Kuuma valurautapannu sitoo lämpöä kuin tämän blogin lukijat portaiden yläpäässä, joten pizza kypsyy senkin voimalla vielä uunistakin tultuaan.

Juustoa kannattaa käyttää raasteena mozzarellamöhköjen lisänä, jotta saa peitettyä pizzan reunat juustolla. Juusto kärähtää herkulliseksi pannun kuumuudesta, tai vähintään grillivastuksen poltteesta. Muutenkin täytteet tomaattisoosia myöten kannattaa  levittää "edge to edge" tai jos haluat, "bono to bono".


Täytteiden näyttäessä hyvältä, ota pannu varovasti, palokunta jo valmiiksi soitettuna uunista. Anna vetäytyä hetki ja mulauta pizza pois pannulta. Pohjan pitäisi raapia ihanasti pannusi valurautaista pintaa. Jos paistat useamman pizzan, kuten kuuluu, muista että pannu on uunin jälkeen saavuttanut Scarlett Johansson asteikon ja voit oikeastaan tehdä toisen pizzan ilman levyn käyttämistä.

Mielelläni kuuntelen raportteja, mikäli lukijat innostuvat metodista. Tarkempia kysymyksiä millimetrin tarkasta prosessissa saa, ja kannattaa esittää. Esitän mielelläni asiantuntijaa, tässäkin asiassa.

31.10.2020

Kun Pallis oli tauolla 1: Lidlin uskomaton paistohuti

2010-luvun suurimpia tragedioita on  Pallolaajennuksen hiljaiselo vuosikymmenen jälkipuoliskolla. Se oli lukijoille kovaa aikaa, mutta ei yksinkertaista meille kansainvälisille ruokatoimittajillekaan. Aina toisinaan sitä törmäsi johonkin, mistä olisi pitänyt pallistaa, mutta ei voinut. Yhden tällaisen fläsärin sain vastikään Lidlissä. 

Kävelin sikäläisen paistopisteen ohi ja huomasin jotain. En suhtaudu Lidlin paistopisteeseen samalla uskonnollisella fanaattisuudella kuin kaimani, mutta ihan hyvää kamaa siellä on. Joitain vuosia sitten Lidl lanseerasi jotain, mistä varmaan molemmat Jussin kanssa oltiin etukäteen aika kuumina: lämpimänä myytävät paistotuoteet, kiinnostavimpina hampparit. 

Pekonisämpylät on hyviä, kroisantit ok ja niin edelleen. Odotukset olivat tapissa hampurilaisten kohdalla. En ole itse Star Wars -fani, mutta varmaan samaa luokkaa kuin tosifaneilla oli aikoinaan Phantom Menacen tulon aikaan. Oli sillä hilkulla, että emme Jusan kaa yöpyneet teltassa kaupan ulkopuolella. Pettymys ja varsinkin epäusko ensi-illan jälkeen oli mulla hampparien suhteen sama kuin mitä Lukasen Yrjö tuotti ihmisille ysiysi. 

Tämä uskomaton badenwürttenbergiläinen missi olisi männävuosina varmasti saanut vertauskuvat lentämään. Vanha ei jaksa, joten sanon vain, että pahaa oli. Maistaneet tietävät. Nyt käydessäni huomasin, että normipaistopuoli oli tavalliseen tapaan täyteen hakattu, lämpöpuoli typösen tyhjä. Onko Kotkanpesässä tultu järkiinsä ja lämpöiset unohdettu?

Ehkä oli sattumaa, mutta ainakin sain nyt yhden tärkeän muiston pois systeemistä. Ne Lidlin juustohampparit olivat kuin... ei, yritin uudelleen keksiä vertausta, mutta ei tuu.

P.S. Ehkä nimimerkki Palvelumuotoilija voisi kysyä lämpötuoteasiasta nimimerkki Pitkätukkaveljeltä, senhän pitäis tietää...


24.10.2020

Palliksen virallinen kuplajuoma?

Aikoinaan back in the day perustimme Jusan kanssa Palliksen. Deathstyle-ruokablogi. Ei tarvinnut kauaa kirjoittaa, kun muistan, miten joku lukija kertoi, että hän lopettaa lukemisen, kun kirjoitimme muustakin kuin suolasta, rasvasta ja pekonista jne. Muistan lollahtaneeni, koska mitä väliä. Miksi minua kiinnostaisi lukemisen lopettaminen? Näitä saattoi olla useampia kommentoijia, mutta ainakin yhden löysin

Nämä keissit tuli mieleen, kun sain nimimerkki Velipojalta kuvaviestin. Mies oli ostanut vissyä, jossa oli tuplasuola, Hartwall Vichy, Double Salted. Heti tuli mieleen, että tämä on kuplavettä, jonka luulisi kelpaavan kovimmallekin Pallis-puritaanille. Suolahan, jos mikä, tappaa liikaa käytettynä. Hidas liukuma kuolemaan on aidointa pallismia.

Jostain syystä, jos meen kauppaan ja ostan puolentoista litran pönikän kuplavettä, ostan sellaisen, jossa lukee vichy. Vaikka en tiedä edes, mitä eroa kivennäisveteen on. Mutta jotenkin yleensä kuvittelen ainakin niiden potkivan enemmän. Tuplasuola-vissystä en tiedä. Sokkotestissä en varmaan erottaisi Pirkka-kivennäisistä, mutta en pääse yli tuosta, että miten hyvin se sopii blogimme alkuperäiseen ideaan. Vuonna 2012 oltais ehkä Jussin kanssa voitu ehdottaa yhteistyötä Tupliksen kanssa, Palliksen virallinen vesi :D

10.10.2020

Elämänkokemusta joka näkyy

Uutisissa on nykyään paljon vialla. Sisältö on ex-ralliajajien sussuja, otsikot klikkiotsikoita. Silloin kun minä olin nuori ja dominoin Jussin kanssa Suomen (tai no, ainakin Kälviän) mediakenttää, niin tärkein asia laitettiin otsikkoon. Tässä suhteessa Yle täräytti malliesimerkin otsikoinnista viime viikolla – ja vieläpä tärkeästä aiheesta: 101-vuotias Paavo Heinola kävelee 200 metriä päivittäin kolapullon takia – "Minulle ei vesi käy, ei millään" 

Hyvä otsikko, kova tarina! 101-vuotias mies käy joka päivä hakemassa pullon kolaa lähikaupasta. Lukekaa juttu, niin huomaatte pullo olevan iso poika, ei mikään puolen litran mopo.

Lainaan itseäni, kuten suurelle älykölle sopii. Kun Jussi lähetti mulle tuon linkin, niin vastaukseni oli lyhyt: "JUMALAUTA." Paljon muuta ei ole sanottavissa. Pitkä elämä ja pitkän elämän tuomaa viisautta. Iso hatunnosto 101-vuotiaalle Pallolaajennuksesta! Jos joskus otetaan kolmas jäsen meidän Dream Teamiin, niin ensimmäiseksi mielestäni kysymme kyllä Paavoa.





4.10.2020

Sipsien Da Vinci -koodin perässä, osa CXI...

Sain valokuvan nimimerkki Tuoteryhmäpäälliköltä. Palavista kirkoista ja poliisien Glockeja himoavista ruotsalaisveljeksistä tunnetusta Porvoosta saa kuulemma niin hyviä sipuja, että ei mistään. Kannattaisi testata. Tietysti kiinnostuin eikä saamani kuva tuottanut mitään muistijälkiä kieltämättä melko riekaleina olevassa muistissani. Olisiko nämä uusia mahtisipsejä? Löysin näitä Hellsingistäkin, kiinnostuneena testasin.

Ruotsalainen nimi, ihanaan parmalaiseen juustoon viittaava hekumallinen maku ja maltillinen koko, päällisin puolin tämä sipsipussi oli kuin Expendables-elokuva: kaikki menestyksen ainekset on pistetty samaan pakettiin.

Meille Vihreiden haamuja jahtaaville kansainvälisille ruokabloggareille hyvien sipsien mestästys on päättymätön tehtävä. Jussihan vastikään kehui Sinisiä. Näissä on suutuntumassa jotain samaa kuin Sinisissä, sanoisin. Suutuntuma, ns. rusahtavuus, on nimittäin erinomainen. Tyypillinen nykymuodikas kova "käsintehty" rakenne, ei mikään bulkki. Tärkeä ero sinisiin on se, että näissä ei ole samaa ylilyövää vanhan rasvan makua kuin niissä. Sehän on tunnetusti niiden suurin ongelma. 

Näissä sipuissa ei itse asiassa ole kuin yksi ongelma (tai kaksi, kuten lopussa totean). Maku. Parmesan-teksti kyljessä lupaa paljon, mutta lopulta pussin teksti kirjoittaa sellaisia shekkejä, joita maku ei pysty lunastamaan. Maku on mielestäni mitäänsanomaton, vaikka tietääkseni COVID19 ei ole vienyt makuaistiani. Mieleen tuli, että onkohan näistä merisuola tmv. versiota olemassa? Juuston häive helvettiin, tilalle suola. Se voisi olla kova. Ei mitään turhaa kikkailuja, rehti suora isku verisuoniin. 

Erikoismakujen ongelma on nimittäin sama kuin Dan Brownin romaanien. Kun luet toista kirjaa, toteat, että täähän sama kuin eka, mutta eri turistikohteilla. Miksi lukea siis kolmatta? Samaan kalahtavat erikoismakusipsit, parmesan, sweet chili, roasted garlic... Tekofiiniä, eri otsikko, mutta sitä samaa. Antakaa mulle Gårdchipsin suolaversio, sipujen Sven Hassel -romaani. Ei yritä olla parempaa kuin on, voi olla jopa toisten reseptin mukaan tanskalaisessa vankilassa ideoitu, mutta toimii tietyissä tilanteissa mainiosti. Tuokaa joku minulle pussillinen suola-Gåårdiksia!

P.S. Niin se toinen ongelma: nimimerkki Vaimo (kyllä, edelleen naimisissa, vieläpä saman tamman kanssa) nimittäin muisti, että olemme näitä syöneet aiemmin. Paha miinus, olen syönyt sipsejä, jotka oli niin mitäänsanomattomia, että en muista niitä.

28.9.2020

UUSIA KOLIA 4: Sitruskola, miksi?

Ihminen käy kehittyessään eri vaiheita läpi. Psykoanalyytikkojen vähemmän käsittelemä vaihe on limusekoitukset. Mitä luultavimmin olen jaaritellut samaa vuonna 2011, mutta kai useimmat lukijat muistavat sen, miten limsoja piti sekoittaa, jos kaapissa oli useammanlaista tarjolla. Lapsuuteni räjäyttävämpiä kokemuksia oli varmasti sekoittaa jaffaa ja kolaa. "Täähän maistuu ihan MACilta!" Toki kaikki varmasti koimme myös sen hetken, jossa limsa muuttuu lopulta ruskeaksi eikä maistu oikein miltään. Nykylapsia kadehdin siitä, että limsahanoja on vähän joka paikassa. Voit itse tehdä koneella sekoitusta, aah taivas.  

Limusekoitukset ovat tärkeä vaihe, joka lopulta on suuri antikliimaksi. Perimmäinen negatiivinen puoli sekoituksissahan on se, että ne maistuvat alkuperäisiä makuja huonommalta. Tämä tietysti tekee järkeä: jos sekoitus olisi parempi, se olisi hyllyssä sellaisenaan. Ne on tehtaalla varmasti kokeilleet kolaa ja palmaa samassa lasissa. Siitä päästään, edes huteralla aasinsillalla, tämänkertaiseen kolavalitukseen: en tajua sitrushedelmäinnostusta kolien suhteen. Tätä hullutusta on Suomessakin jatkunut kai jo yli 20 vuotta. Miksi joka tehdas tuntuu tuuttaavan näitä? Mä lasken sitruunakolat epäonnistuneeksi limsasekoitukseksi. Sen olisi pitänyt jäädä kolapalman kanssa sinne laboratorioon. Menin tässä yksi päivä jossain sopivassa herkkupuutoksessa kauppaan ja sorruin taas sitruskolaan. Kai ihan vaan siksi, kun sitä myydään. Täytyyhän sen olla ok, jos sitä kerran myydään.

Pitäisi tehdä periaatepäätös elämässä: ei koskaan enää sitruunakolaa. Mistä tulikin mieleen, että Jussi, lähdetkö tukemaan mua? 24/7-päivystys, jos mulle joskus tulee sellainen olo, että tekee mieli ostaa sitrussukuisella hedelmällä maustettua kolaa, soitan sulle ja sä sanot, että nyt mies kokoot ittes ja jätät sen tölkin kauppaan ja otat kolasi pleininä. Ok?

EDIT LEINONEN: Kuten aina, minulle saa soittaa ja ääritilanteissa (kuten tämä), meille mahtuu myös asumaan että pääset takaisin jaloillesi. 


 

23.9.2020

Kymmenen vuotta Pirkka kaliaa!

Lyömättömänä saunaoluena tunnettu Pirkka toimii myös suihkukaljana.

Ruokablogi Pallolaajennus haluaa onnitella Pirkka-olutta saavutetusta kymmenen vuoden merkkipaalusta! Kymmenen vuotta plussapallojen tahdittamaa edukasta päihtymisen edesauttamista suomalaisessa olut-sfäärissä on kunnioitettava saavutus.

Kollega Koivisto bongasi kultareunuksen juhlatölkeissä, mutta blogin armoitettu suurpanimo-oluiden connoisseur Leinonen sai luvan kirjoittaa juhlavan retrospektiivin arjesta juhlaa tekevän sinisen tölkin kunniaksi.

Kymmenen vuoden aikana Pirkka on kulkenut mukanani saunoissa, pukukopeissa, kameralaukuissa, melkein missä vaan missä minä olen ollut myös sininen ystäväni on vieraillut. Jotta en vaikuttaisi rapaiselta rappioreppanalta, mainitsen että keppanaa kuluu istunnolla yhdestä kahteen. Siksi panostan laatuun. Ja minulle riittä matalamman kriteerin kurat. En osaa arvostaa monimutkaisia humala-vivahteita tai hiivoja. Kitkerät erikoisoluet puustattavat minua ytimeeni saakka.

Siinä missä lajitoverini hifistelevät köyhyysrajapinnalla useamman euron IPA tai muita liemiä, minä tiedän roolini ja elän sen mukaan. Oluen nauttiminen elämässäni tapahtuu joko saunassa tai treenin päätteeksi. Siihen nippanappa euron tölkki Pirkkaa sopii kuin cheddar-siivu burgeriin. Ilman sitä on turha edes yrittää.

Olen tarkan markan mies. Enkä etsi makunautintoa ja aistimuksia. Tilanne, jossa olueni juon, on jo nautinnollinen. Hyvä seura, kostea löyly, kaverillinen höpöttely joukkuetoverien kesken. Kaikki nämä ovat asioita joita arvostan. Pirkka vain vahvistaa jo olemassa olevaa nautintoa. Sen ei ole tarkoituskaan ottaa lavalta isompaa tilaa, sillä myös Pirkka tietöä roolinsa. Pirkka on basisti, ei sitä aina edes huomaa, mutta ilman sitä elo on valjua. Basistinakaan Pirkka ei olisi Chili Peppersin Flea. Se ei ole syntynyt päätähdeksi, eikä ei ole franchise-tason keskushyökkääjä. Enkä ole minäkään, ainakaan enää.

Kymmenen vuoden aikana olen kasvanut paljon. Olen epäonnistunut, onnistunut ja paljon jotain siltä väliltä. Elämän heitellessä yksi asia on pysynyt samana. Pirkka, tukipilarini. Se on kotisatama, johon voin seilata myrskyn jölkeen tai aurinkoisella kelillä.

Pirkka sopii kaikkiin tilanteisiin, syvään kuoppaan ja korkeimmalle huipulle. Vitutukseen, juhlaan, ruokajuomaksi, janoon tai nälkään. Eron hetkellä olen juonut Pirkan, häissäni tarjottiin Pirkkaa, tultuani isäksi kumosin Pirkan tultuani yksin kotiin synnytyksestä.

Olen tehnyt kattavaa suurpanimo-oluiden vertailua kymmenen vuoden aikana. Kaikki ovat käytännössä samaa rapaa, silloin on sama valita Pirkka, joka sisimmiltään taitaa olla Olvia. Olvi on silti huonompaa kuin Pirkka. En osaa selittää miksi.

Pirkan kalia malliston muitakin tarjoiluja olen maistellut, enkä koe niiden olevan ollenkaan tarpeellisia. Tyhjänpäiväistä pyrkyröintiä. Miksi yrittää enempää, jos olet jo paras?

Ja ainakin minulle, se ainoa.

21.9.2020

Itsereflektiivinen sushiartikkeli

Seuraavaksi aihe, josta Jussi on käskenyt kirjoittamaan. Aihe, josta hän on arvostellut minua, kohta alkaa varmaan maalittamaan somessa ja ehkä ihan syystä. Se on viehtymykseni sushibuffiin. Tämä on itsellenikin outo asia, koska myönnän disautelleeni sushia elämäni aikana monet kerrat. 

En muista vuotta, kun söin ensimmäisen kerran sushia, mutta se oli musiikkityylistään tunnetussa, muuten vähän tuntemattomassa, Göteborgissa. Seuranani oli ihmisiä, joita en juuri tuntenut. Nämä hipsterit halusivat sushille, jota ei ihan hulluna varmaan Suomesta niinä aikoina saanut. Menin joukon jatkona, vaikka en ollut koskaan syönyt ja en tajunnut mistään mitään. Syönhän kuitenkin kaikkea.

Kelataan eteenpäin 15ish vuotta. Koronakaranteeni sai minut tajuamaan jotain. Maaliskuussa viimeinen ravintola, jossa kävin ennen mannermaasulkua oli sushibuffa. Samoin oli ensimmäinen, jonne uskaltauduin ravintoloiden avauduttua. Väliajankin himosin sushia. Jussi pilkkasi minua ja tämä oli itsellenikin pysäyttävää, sillä sushisuhteeni oli muuttunut nopeasti ja salaa. Kiitos tästä taitaa kuulua nimimerkki Karrikastikkeen kanssa vietettyihin lounaisiin. Ennen hän saattoi ehdottaa sushia ja minä pitkin hampain suostua, nykyään päinvastoin. Meidän olisi tarkoitus huomenna käydä lounaalla - ja mulla pyörii mielessä vain sushi...

Onhan sushibuffa kyllä hyvä. Kymmenen euroa, jolla saa kasan kalaa ja kilon riisiä, ja ei muuta ku on the road... Sitä mitä en sushiskenessä tajua, ovat ei-buffaravintolat. 8 palaa, 18 euroa ja nälkäisenä pois. Onko se laatu oikeasti niin paljon parempi vai onko se vain niin kuin vertaisi kolmea Mies ja alaston ase -elokuvaa ja Kieslowskin väritrilogiaa: jotkut  väittävät, ehkä itsekin luulevat, että jälkimmäinen on viihdyttävämpää ja kokin lautaselle asettelemat sushit parempia.

Joku voisi kertoa. Jään odottamaan - ja ajattelemaan sushia.

14.9.2020

UUSIA KOLIA 3: Makukokis

Eräs uusimpia fanejamme, nimimerkki Karrikastike kävi kesälomalla Vesa Keskisen ostoshelvetissä. Rakkaat lukijathan muistavat, että kyseinen kauppaliike on ainoa paikka, josta pyysin jotain niin sanottuina Pallolaajennuksen hulluina vuosina. Koska varsinaisesti ei ollut käyntiä Pohjanmaalle, mutta Vesalla oli myynnissä Sihi-kolaa, niin piti pistää pyyntiä. Vesahan pisti tuleen

Mutta takaisin vuoteen 2020. Karrikastike lähetti kultapylväiden keskeltä minulle kuvan Coca-Colan miksereistä, jotka minulle ainakin olivat täysin tuntemattomia. Kiinnostuin heti, vaikka aavistin pettyväni. Esitin pyynnön saada haltuuni kyseistä juomaa ja sainkin tuliaisina kaksi pikkupulloa. Makuina smoky ja spicy. Hykertelin, sillä omistinhan nyt kolaa, mistä Jussi ei ollut kuullutkaan. Mitä sitten, vaikka tämä olisi pettymys, petyn ainakin ensimmäisenä.

Kyseessä on "mikseri", eli nähdäkseni alkoholin kanssa miksattavaksi tarkoitettu juoma. Rommikolat on meistä kahdesta enemmän kaiman juttu, mieshän tunnetusti viettää kesä-heinäkuun laatuaikaa mökkiterassillaan kolacoolerin, ystävänsä Kapteeni Morganin ja pienoiskiväärin kanssa. Itse vedin siis nämä niin sanotusti koivistolaisittain eli paljaana. Ja totta kai petyin makuun, olisihan se liikaa pyydetty, että näillä aamuilla jotain hyvää jostain joskus löytyisi. 

Smokyssä oli ehkä hajussa savun häive, maussa vieno yskänlääkkisyys. Spicy muistutti makukokemuksena sitä, että juot kolaa, kun samalla joku viereisessä huoneessa syö inkivääriä. Tiedä sitten, paranisiko maku nelkytvolttisesta, mutta vaikea uskoa - luulisi viinan vain peittävän näitä arominhäiveitä. En ymmärrä näiden tuotteiden järkeä, mutta toisaalta juon viskini kuivana, joten ei minulta myöskään kysytä.

12.9.2020

Vihreät kuolivat, eläköön siniset!

Vihreät lakkasivat todella olemasta jo vuosia sitten, nyt kenttää hallitsee siniset. Ja ei, en puhu jälkijättöisistä Persujen saunaillan jatkoista, jonne oikein kukaan ei koskaan mennyt. Vaan sipseistä, kuten aina.



Ajatuksissani ostin Prismasta naksuja mökkireissulle, halusin sipsejä ja bonusta. Sain molempia, kuten kunnon suomalaisen kuuluukin. En ajatellut isompia napatessani Rainbown sinisiä maalaisperunalastuja. Maalaisuus on lähellä sydäntäni, vaikka en kepulainen olekaan. Etenkään nyt kun Katri syöstiin vallasta! En arvannut pussia valitessa kohtalon puuttuvan peliin ja vievän minut menneisyyden kryptan oville.

Palliksessa on jo vuosia haikailtu Rainbown vihreiden sipsien perään. Voisi sanoa, että niiden sipsien muisto on blogin kantava voima. Niiden sipsien manttelinperijän löytäminen on pitänyt meidät virkeinä.

Rainbown siniset, vaikka tärvääntyvät nimeltään jopa vihreitäkin ankeampaan puolueeseen, ottivat omassa rankingissani paikan jolle myyttiset Vihreät aikoinaan kuuluivat. Siniset maistuvat muistijälkeni mukaan aika samalle kuin vihreät (kyllä minä muistan ja maistan!), mutta ovat vähän rapsakampia ja hintsusti paksumpia. Toisaalta kuinka laaja makuskaala on potulla, öljyllä ja suolalla? Todella laaja, sanoisin.

Voin suositella. Tuhosin pussin kolahörppyjen tahdittamana. Olo on kuin olisin nähnyt Notorious Biggien Prisman tuulikaapissa. Legenda on noussut kuolleista? Mitä sanoo Koivisto, entä lukijat?

9.9.2020

Yksi pettymyksen naula henkiseen arkkuuni

Joskus asiat nousevat ajan myötä suurempaan maineeseen kuin oikeasti olivatkaan. Makrotasolla tällaisia asioita on paljon, isoista pieniin. Esimerkiksi talvisota ei yhdistänyt Suomea siten, kuten joskus on sanottu, vaan pikemminkin osoitti sen, miten vuoden 1918 tapahtumista oli toivuttu ja kansa yhtenäisempi. Nokialaisten vanhojen puhelimien mainetta varmasti osaltaan nostaa se, miten huonoja luureja firma teki N97:stä alkaen. Rennyn Kurkunleikkaajien saarikaan ei ole niin huon... No okei, se on oikeasti just niin huono kuin muistamme, mutta nuo muut on totta. 

Mutta muisti on hauska, vastaavaa tapahtuu mikrotasollakin, omassa elämässä. Sain tänään siitä muistutuksen. Mehän todistettavasti Jussin kanssa käydään aika kuumana perunalastuihin. Eikä suotta, onhan ne hienoutta. Tänään törmäsin sipuihin, jotka elämässäni vetä legendatasolla vertoja jopa Rainbow'n vihreille. Nimittäin italilaisiin San Carlo Classicoihin. 

Olin vuonna 2004 opiskelijaporukalla Italiassa. Hyvä reissu oli. Tuolla reissulla törmäsin San Carlo -sipseihin, joita ystäväni, nimimerkki Pilvipäällikön kanssa olemme siitä lähtien erheellisesti kutsuneet San Remoiksi, en tiedä miksi. Jyräsimme niitä muutaman pussin reissun aikana ja kaipasimme ikuisesti. Sen jälkeen Italian-reissulla olen niitä saattanut syödä, mutta en vuosiin. Tänään törmäsin kaupassa koto-Suomessa ja toki kotiutin pussin. 

Avasin ja söin pussillisen. Tuomio? Kuivakoita lastuja, ei erityisempää makua, suutuntuma pahvinen. Jumaleisson, ei mitään samaa kuin muistoissani Piazza Navonalta. Onkohan näitä muutettu? Vai pettääkö muistini? Mitä muuta muistan reissusta väärin? Oliko margharita Trasteveressa mauton? Onko Tavernello-viini kuraa? Oliko nimimerkki Lissu sittenkin vähän elähtäneen näköinen? Hiljaiseksi vetää, tässä joutuu kyseenalaistamaan nyt kaiken.

23.8.2020

UUSIA KOLIA 2: Kantasuomalaista vaniljakolaa

Tuskin olen ainoa, jonka ensimmäinen kokemus vaniljakolasta on Pulp Fiction -rainasta. John Travolta ja Uma Thurman ovat raflassa: Uma ottaa viiden dollarin pirtelön (minua kiinnosti, miten hyvä se olisi) ja tanssipoika Vanilla Coken (tämä eritoten kiinnosti). Jos ajatellaan, että Suomi oli ennen monessa suhteessa vartti-Neukkula, niin saatiin olla tyytyväisiä, että meiltä ylipäänsä sai normikokista. Vaniljakola, se kuulosti magical, mystical -tason juomalta, jota tietysti ei saanut oikein mistään. 

Ihan jonkun verran pidämme syömistemme ja juomistemme (kaiman tapauksessa joskus, kuten viimeksi eilen, myös mm. vessakäyntien) suhteen toisemme kartalla tekemisistämme Jussin kanssa. Toki siis, kun löysin kotoperäistä vaniljakolaa, niin heti raportoin siitä Lappiin. Lapinmies teki tyypilliseen tapaansa heti osuvan havainnon tilanteesta toteamalla: "Yleensä tuommoset tuotteet kusahtaa sillä, että se on myös joku lightversio samalla." Tämä on totta - ja niin vaikea ymmärtää, sillä sokerittomat juomathan ovat niin pahoja, että en juuri nyt edes keksi sopivan irvokasta vertauskuvaa.

Tämä Saimaan panimon tuote on kuitenkin sitä ihtiään. Sisältää sokeria, joten onnistumisen mahdollisuus on olemassa. Vaniljan maistamiseen liittyy kuitenkin vielä yksi mutta. En nimittäin tarkalleen ottaen tiedä, miten paljon pidän siitä. Makukolat ovat enimmäkseen outoja ja ennen kaikkea huonompia kuin aito kama. Persikka, kaneli, pliis... Cherry tekee tähän toki taivaallisen poikkeuksen. Vaniljasta en ole varma, että miten paljon pidän siitä, vaikka toisinaan sitä hölinkin. 

No anyway, annetaan Saimaan kolavedelle mahdollisuus. Kooky's Cola Vanilla, joka verkkosivuilla mainitaan "craft-limonaadiksi". Tuosta nimityksestä pitäisi vähentää makupisteitä, mutta olkoon. Itse maku... se totisesti on vaniljainen. Pitää melkein tarkistaa, että tölkissä ei ole sulanutta vaniljajäätelöä, mutta hapokkuus paljastaa craft-limonaadiksi. Jos vaniljasta tykkää, on varmaan kokeilemisen väärti. Itse en ole varma, miten paljon diggaan, mutta täytyy varmaan toistamiseen ostaa joskus, että pääsen varmuuten. 

Vaikka Vanilla cola ei ole kaikkien juttu, erityisesti arvostan Saimaan yritystä lähteä kolaskabaan. Se ei ole mitkä tahansa kisa, sillä kuka tahansa voi tehdä limettilimppaa, mutta kola on limsojen raskas sarja. Jos haluat nousta siellä huipulle, sun pitää voittaa Carl Weathers ja mitalisijoillekin päästäkseen vähintään Mr. T. Saimaalla on tehty salilla töitä sen verran, että mahdollisuuksia ainakin on ja kehään voi nousta - ja tajunnan niin salliessa poistua - pää pystyssä. 

21.8.2020

LUKIJAN KUVA: Sitä sun tätä


Nimimerkki "Pikku-Antti" lähetti Pallolaajennuksen Lukijan Kuva-palstalle oheisen kuvan Vesannon grillikioskilta jostain päin ruraalia Suomea. Annos oli nimeltään ”Sitä sun tätä”, johon vakiona kuului makkara, mutta koska Pikku-Anttia (luonnollisesti) himotti makkaraperunat, hän pyysi grillin rouvalta josko hän ystävällisesti korvaisi irtomakkaran makkispekkis-makkaroilla. 

Kysyttäessä tuntemuksia ateriasta Pikku-Antti kommentoi: "Ensimmäistä kertaa elämässäni koin pelkoa annoksen edessä. Jäin henkiin, mutta rintaani puristaa."

Kiitos kuvasta Pikku-Antti! Jos tuota katsellessa ei tule nälkä, niin sepelvaltimotauti tulee.

20.8.2020

UUSIA KOLIA 1: Lasipullokolaa aikuisten koossa, mutta missä maku?

Kun artikkelien välissä on vuosia, löytyy onneksi uutta testattavaa. Myös (ainakin mulle) uusia kolia, joista tässä eka. 

En ole koskaan käynyt Meksikossa enkä tiedä maasta paljoakaan. Mieleen tulee tulinen ruoka, huumekartellit, atsteekit (sic) ja jotain hajahuomioita, kuten Trumpin muurihimo. Nämä eivät välttämättä kerro maasta todellisuudessa mitään. Mutta mielikuvillahan elämässä mennään, siksi populistitkin saavat ääniä vaaleissa. 

Noihin mieleen tulleisiin asioihin ei voi mielestäni yhdistää sanaa "mitäänsanomaton". Tulinen ruoka voi olla mieleistä tai epämieluista, mutta on siitä joku mielipide ihmisellä yleensä. Samoin huumekartellissa työskentely, on se luultavasti värikkäämpää hommaa kuin perus virkabörjeily ja niin edelleen. Niinpä, kun kaupassa silmiini, sittemmin käteeni, osui meksikolaista kolaa, niin jotenkin vaisto sanoi, että tässä pullossa voi olla karaktääriä. Saatoin mielessäni haistaa jo varastollisen kuminauhoilla niputettuja dollareita, olisiko tässä kolassa vähän samaa?  

Oon itse ainakin ihan nevahööd Jarritos-kolasta ja vaikka Palliksessa on noin kolmetuhatta eri kolatuotetta käsitelty, ei haku tuottanut yhtään osumaa. Pullon mukaan 70 vuotta vanha tuote 120 miljoonan asukkaan Meksikon yhdysvalloista (Wikipedian mukaan maan virallinen nimi, opitpa jotain tänäänkin), myydään ihan nätissä 0,37-litran lasipullossa. Menin ulos aurinkoon, makasin riippumatossa. Kaikki eväät oli asetettu hyvään kolakokemukseen. 

Ja mikä on lopputulos? Mitäänsanomattomuus. Miten voikin olla mitäänsanomatonta kolaa. En nyt jaksa enää nousta katsotaan, että onko tämä valmistettu Meksikossa vai jossain päin Eurooppaa lisenssillä, mutta ei kyllä maksaisi vaivaa roudata Helsinkiin edes Keravalta. Eikä kaupasta kotiin. Yllättävän mitäänsanomatonta meksikolaisilta. Tai ehkä työskentely huumekartellissakin on oikeasti tylsää. Kuuluuko joku lukija kartelliin, niin että voisi kertoa? 


17.8.2020

Ruma Kebabinpoikanen

1800-luvun kovin kynänheiluttelija H.C. (Hardcore) Andersen pyöräytti aikanaan sadun Ruma Ankanpoikanen. Sepitelmässä epäsikiömäisen rumaksi ankaksi erehtyneesti luultu, certified persunluurannikon kansallislintu, temppis-sinkkuakin aidompi joutsen löytää ilon karuhkon poikakoti-nuoruuden jälkeen. Satu on tarina erilaisuudesta ja suvaitsevaisuudesta, mutta rajansa kaikella.

Pirkan Döner Pitakebab on poikkeuksellisen ruma eväs. Se on kaupan hyllyllä verhoutunut halpaan muovikolttuun, sen sisältö muistuttaa pigmentitöntä sellutiitin kuohkeuttamaa eläkeläisen pakaraa. Kalpea, rapeusasteeltaan vaahtoisa, pitaleipä kätkee sisälleen sattumanvaraisen klöntin kebab-oletettua lihaa. En lukenut minkä lajikkeen kissanliha oli kyseessä. Kylkeen tarjoillaan pussukkaa, jossa on kylmää kebab-kastiketta.

Pakkauksessa mainitaan, että annos lämmäytetään mikrossa, mutta on herkullista myös sellaisenaan. I call bullshit on that one, dawg. En kokeillut, mutta äärimmäisen kiireiseen kuolemantyyliin se voi sopia. Tai jos on vaan niin pohjalla, ettei millään ole enää väliä. Muutenkin tämä eväs tuoksahtaa syrjäytymiselle.

Mikrossa pitakebabin koostumus muuttuu, jähmeä teollisesti robotin ruumiinaukosta linjastolle törähtänyt käntty muovautuu säteilyenergian voimalla veltoksi. Uusi koostumus muistuttaa lihavuusleikkauksen jälkeisen laihdutuksen aikaansaamaa ylijäämäihoa vyötäröllä. Homma ei meinaa pysyä aloillaan edes jämäkällä otteella.

Kylmät lihalastut pitaleivän ytimessä eivät ole kotoisin Michelin, tai edes Nokian Hakkapeliitta keittiöstä.



Jotenkin akrobaattisesti sain soossit ruikattua sisään ja ryhdyin nautiskelemaan. Makua voisi kuvailla viehättävän inhottavaksi. Tuotteesta sellaisenaan puuttuu lähes kaikki joka tekee pitakebabista hyvän. Annos vaatii enemmän tuunaamista kuin maahanmuuttokriitikon bemari. Silti tässä on kaikessa alkukantaisuudessaan ainesta olla ihan hyvä eines. Pieni salaatin rouske leivän välissä voisi suoda armeijan b-miestäkin löysemmälle olemukselle hieman ryhtiä.



Pohdin, mutta laiskuuttani en testannut käyttää pitaa pannulla vähän rapsakoitumassa. Kenties voileipägrilli toisi kaivattua selkärankaa tähän mättöön. Joku lukijoista voi testata, itse en aio tähän tuotteeseen enempää sitoutua. Vaikka ankasta saadaankin joutsen saduissa, tämä kebab ei kykene suoristamaan kaulaansa kovin korkealle.

15.8.2020

Koivistolainen 2010-luku Wrap Up

Vuosikymmen vaihtui tuossa hetki sitten. Siis se vuosiluvun numero toinen oikealta. En halua tähän mitään matemaatikkospekulointia siitä, että vuotta nolla ei ole olemassa. Vuosikymmen vaihtui ja ihmiset tekivät someen tilinpäätöksiä henkilökohtaisesta elämästään. Tilinpäätökset omasta elämästä, let's face it, eiiivät ole kiinnostavia. Useimmathan toki pitävät siitä, että voivat kirjoittaa itsestään, oi olen rakastanut ja menettänyt, mutta kuka jaksaa lukea. Kansainvälisen ruokabloggarin sutkauksia ruoasta toki jaksaa, tässä siis tärkeimmät huomiot vuosikymmenestä. 

1. Olutkulttuuri muuttui, muuttuiko muu?

Yritin miettiä, mikä olisi suomalaisessa ruokaskenessä, ravintolamaailmassa tai missään muuttunut vuosikymmenen aikana. Vaikea kysymys. Eineksiä myydään edelleen, vaikka Kokkikartanosta ei oltu ennen kuultukaan. Kanaa myydään aina vain enemmän, vaikka hunajamarinointi onkin mennyttä (vai menikö jo ekalla vuosikymmenellä). Ravintolamaailmaa dominoi edelleen hampparit, kebu, thaikku-kinkki, vaikka kaikkiin noihin on nykyään liitetty sushibuffa ja tulihan Suomeen myös Taco Bell. Kaikki on pohjimmiltaan ennallaan, mutta luuloni voi johtua siitä, että oon ollut varsinkin vuosikymmenen jälkipuoliskon koko ajan joko kotona tai töissä, eli syönyt broilerisuikaleita tai Amicaa. 

Mutta. Kuolemaksenikaan en muista, miten olutta juotiin 2010-luvulla. Sen tiedän, että itse join ainakin yksinkertaisemmin silloin, eli halpaa lageria. Johtui osin toki siitä, ekan vuosikymmenen ajan olin marginaalisesti köyhempi kuin toisen. Mutta myös mausta ja tottumuksesta. Oliko valikoima kaupassa silloin millainen? On sen täytynyt muuttua. Suomessa on aluettu itse tehdä pirusti erilaista olutta ja tajuttu muutenkin, että vaalealle lagerille on muutakin vaihtoehtoa kuin jouluinen hulluttelu, eli suklaan kanssa tölkki tummaa lageria (tämä oikeasti joku tutkimustulos jouluoluista vuosien takaa). 

2. Vuosikymmenen suurin menetys: Vihreät (ei puolue)

Kuva: Arkistokuva
Mulla ja Jussilla on tunnetusti vanhat vitsit ja jutut. Ja tiettyihin asioihin palaamme kerta toisensa jälkeen, kuten vaikkapa Pallolaajennuksen toisen aallon aloittaneesta lasipullokolajutusta voi päätellä. On ehkä kuitenkin yksi asia, johon palaamme jos ei useammin, niin ainakin nostalgisemmin kuin muihin. Suuri rakkaus päättyi suureen menetykseen: Rainbow'n Vihreät, nevafoget. Ne oli mun Romeo, mä olin niiden Julia. Vuosikymmenen isoin menetys hands down.

Nää on ihan legendaarisella tasolla, jossa fatkojakaan ei enää tarvita. Mutta olihan ne hyviä! Hävinneet jo aiemmin kuin muistin, 2012 nimittäin Jussi on kysellyt niiden perään, lolz. Kannattaa tsekata myös alkuperäinen artikkeli. Allekirjoitan tekstistäni yhä joka sanan, mutta tärkeämpää on se, että tuo pöllökuva on ehdottomia suosikkejani Jussin otoksista tässä blogissa. Levätkää rauhassa Vihreät. 

3. Vuosikymmen yhdellä sanalla: tölkistyminen

Jos pitäisi kiteyttää 2010-vuosiluku yhdellä sanalla, niin se sana olisi tölkistyminen. Tölkit, my god, tölkit. Tämä siitäkin huolimatta, että vuosikymmenen jälkipuoliskolla kiihtynyt olutskenen muutos on varmaan ollut lasipullomarkkinoille hyväksi. 

Kai taustalla lienee joku lakimuutos, joka teki esim. oluen myynnistä tölkissä kannattavampaa. Tervetullut muutos tämä. Yksi vakihokemistammehan on edellä mainittu lasipullokola, mutta mitä tulee esimerkiksi olueen, niin itse näen sille kaksi vaihtoehtoa. Tölkki tai stobe. Tiedän Jussin ajattelevan tästä eri tavalla, mutta pääsäätöisesti tölkki > lasi-/muovipullo. Kaksi poikkeusta, toinen mainittu on tuo kola ja vissyssä toisaalta muovipullo on jostain syystä paras. 0,33-kokistölkkiä ei ole arkikäytössä voittanutta.

2010-luvun suurin ja merkittävin muutos, päästiin eroon lasipullojen roudaamisesta ja rumista pulloista. Suomalainen, vuonna 1953 käyttöön Väinö Paasosen suunnittelema pullo eritoten on niin epäviehättävä, että tätä ei jäänyt ikävä. Kruunukorkki, helvetinmoinen vaiva. Kuinka monesti pitänyt jollain polkupyörällä avata pullo nuoruudessa. Kyllä suon lapsilleni paremmin elämän kuin itselleni tässäkin suhteessa.

13.8.2020

Tiesitkö, että jäätelöautosta saa pizzaa?

Sattuma puuttui peliin. Astuin etuovestamme ulos, tarkoituksenani viedä paskavaipoista täyttynyt roskapussi naapurin postilaatikkoon. Suunnitelmiini tuli oitis muutos, kun kuulin hienoista ylinopeutta ajavan jäätelöauton vääristyneen renkutuksen pyyhältävän ohi asuinkompleksimme. 

Heitin roskapussin luontoon ja painoin rivakoin askelin jäätelöautolle. Peräloosteriin oli printattu valikoima ja hinnasto. Valitseminen oli hankalaa, koska itse tuotteet olivat kuvia ja visuaalinen stimulantti vajavaista. Lukea silti osasin ja P-I-Z-Z-A kirjainten seksuaalissävytteinen merkitys avautui minulle kuin vanhasta muistista. Ja kuten aina ennenkin, tilasin pizzaa, jos sitä kerran oli tarjolla.

Huvituin kyllä, sillä miksi ihmeessä jäätelöautosta saa pizzaa? Mutta ajat ovat kovat ja valikoimaa pitää laajentaa. Jälkikäteen jäi harmittamaan etten kysynyt olisiko jäätelöautosta saanut myös nuuskaa. 

Ostin kaksi pakettia jäätelöauton salami pikkupizzoja, jotka pakkauksesta päätellen olivat matkanneet Persunluurannikolle Saksasta asti. 12 pikkupizzan paketti maksoi 3,95 euroa. Ihan ok diili, etenkin jos kaupat tehdään kotipihalla.  Ja onhan siinä pientä "elämystä" kun ostat pizzaa jätskiautosta. Ostin myös Valion vanilja Puffet jätskejä, koska olen tylsä, taantunut perheenisä vailla kykyä tehdä räväköitä päätöksiä.



Ihan hyviä suolapalojahan nämä olivat, eivät makukokemukseltaan juuri eroa Lidlin Picco Pizzi-tuotteista. En ihmettelisi, jos ovat samaa kamaa, eri pakkauksella. Tiesin mitä saan ja erityistä jäätelöauton pizzoissa onkin juuri se, ne ovat jäätelöauton pizzoja. 

Pitää kysyä roska-auton jätkiltä ensi kerralla, onko niilläkin pizzoja myynnissä?

8.8.2020

Coca-Cola Energy – Pyhäinhäväistystä vai Pervitiiniä?



Ystäväni, toverini, veljeni, veikkoseni toi minulle ulkomaanmatkalta ylpeänä Coca-Cola Energy-tölkin. Ei yhtä, vaan kaksi. Hän aprikoi, että pitäisin siitä. Arvostin ajatusta, ja eritoten vaivautumista. Cokis energiajuomaa kun saa ihan täältä Persunluurannikoltakin, mutta kaikkihan on ulkomailla parempaa.

Sain tölkit jo miltei vuosi sitten, koska eihän kukaan ole kohta vuoteen käynyt missään. En ole uskaltanut juoda niitä, koska ensinnäkin Kokis variaatiot (kirsikkaa lukuunottamatta, tietenkin) ovat pyhäinhäväistyksiä. Eihän kukaan piirrä Mona Lisan päällekään textmarkerilla! Miksi täydellisyyttä pitää varioida? Lisäksi pelkään, että aivoni sulavat, ja tämän maistamatta fairyn makuisen virtsanäytteen maku korvaa synapseissani oikein kokiksen maun. Pelkään tärveleväni ikiaikaista perintöä, makunystyröideni kotoisaa rytmiä.

Seuraava on muodikas live twiittaus tyyppinen gonzales-reportaasi kokemuksestani Coca-Cola Energyn parissa:

Päätin antaa juomalle kaikki mahdollisuudet. Olen lomalla, juoma on kylmentynyt mökin todella kylmässä jääkaapissa kolme päivää. Olen myös henkisesti valmis.


Hakeudun omaan rauhaan, makunystyräni ovat niin valmiit kuin ne koskaan tulevat olemaan.


Ensireaktioni on pään notkahdus taaksepäin ja pelko myrkytyksestä. Otan varmuudella kyypakkauksen sisällön sisäisesti.Hyi jumalauta mitä mönjää tämä on!


Maku on kuin kolamehujää olisi jätetty viikoksi Mosambikin aurinkoon, jossa spitaaliset olisivat talloneet sitä jatkuvasti.

Tässä on etäinen kolan maku, kaikki muu maku on kolan häpäisyä. Seassa on varmaati astianpesuainetta, ei mitään Fairyä vaan Rainbown halvinta tinneriä.


Olen kuitenkin sitoutunut etovaksi muotoutuneeseen makutestiini. Silmät kiinni yritän kaataa koko tölkin kitusiini. Pelkään kehossani piilevien syöpäsolujen saavan tästä samat voimat kuin Hulk saa gamma-säteilystä. Tämä litku on varmaati radioaktiivista ja viimeisin eläin jota koskin oli sääski, kenties minusta tulee hyttysihmishybridi. Sekin on lohdullisempi kohtalo kuin koko tölkin juominen loppuun. 


Haluan kaataa loput maahan, mutta se olisi varmasti ympäristörikos. 


Tätä ei pelastaisi edes pirtu.


Pallolaajennus viimeinen tuomio Coke Energylle? Jos aiot myrkyttää pomosi, tee se tällä. Muuten älä koskaan maista. Otin riskin teidän vuoksenne. Minä kärsin kolaristillä ettei teidän tarvitsisi. Älä anna sen valua hukkaan maistamalla tätä myrkkyä.



3.8.2020

Venäläistä "kolaa"?

Pikaisen googlailun (eli löytämäni ensimmäisen tilaston) mukaan, noin 50 prosenttia Venäjän viennistä ja on maakaasua, öljyä yms. Kuulostaa uskottavalta, mennään tolla. Harvoin mitään venäläistä tuleekaan ostettua nyt, kun bilateraalikauppaa ei ole toviin käyty. Heinäkuu oli kuitenkin osaltani villi, sillä ostin peräti kahdesti Venäjällä valmistettuja tuoteita. Ensin ostin partahöylääni ehkä noin 15 erimerkkistä partaterää testiin ja näistä parikin oli Iivana Julman nurkilla valmistettuja. Koska tämä ei ole mikään hipsterskägäblogi, en aio niitä käsitellä tässä, vaan pysymme elintarvikepuolella. 

Neuvostoliitto on ollut 1970-luvulla varmaan aika puiseva paikka asua. Joskus Hrutsovin (anteeksi kirjoitusasu) aikaan ehkä vielä oli jotain toivoa jostakin, mutta Breznevin (anteeksi kirjoitusasu) pysähtyneisyys on varmaan lähtökohtaisestikin ankeaa paikkaa ankeuttanut vielä lisää monta pykälää. Kolaa kuitenkin sai Neukkulan loppuaikoina. Kuten varmaan aiemminkin on aihetta sivuttu, kun olin pieni - siis tosi pieni - 1980-luvulla, niin luulin Pepsin olevan Neuvostoliiton vastine Kokikselle. Kylmän sodan kahden mahdin vastakkainasettelu oli kai niin iskostunut pieneen Mieleen, että tulkitsin kaiken itä-länsi-taisteluna ja toisaalta, jos itänaapurista jotain joskus näki, niin kuvissa oli Pepsiä. Järkeenkäypää lapselle kai jollain tapaa, mutta toki väärin. Pepsi oli vain ensin onnistunut tunkemaan Neukkulaan ja aloittamaan tuotannon 1970-luvulla ja saanut hyvän jalansijan. Kokkeli seurasi perässä vasta kasarilla. 

Mutta niin, entäs ajalla ennen Pepsiä? Tästä olen viisastunut vähän nyt heinäkuun aikana huomattuani monissa kaupoissa kuvan Baikal-juomaa. Vielä nykyäänkin Venäjällä valmistettava juoma näyttää tehneen uudeen paluun ainakin Suomeen -  alkuperäisellä reseptillä. Eipä kai pitäisi ihmetellä, kohta kai Volgogradkin nimetään Stalingradiksi uudelleen, kun kaikki vanha nousee arvossa Venäjällä. En kannata kommunismia, mutta retroperttinä ja kolatutkijana ostin minäkin Baikalia. 

En lopulta tiedä, mitä juomassa on, mutta joskus about 1970-luvun alussa lanseerattu juoma selvästi jäljittelee kolaa, niin sitä voidaan siis arvioida kolamittareilla. Ostin 1,5 litran pullon, josta join pari lasillista, loput jäi kaappiin väljähtymään ja lopulta kaadoin pois. Riittänee arvosteluksi. Totisesti Neuvostoliitto on ollut 1970-luvulla varmaan aika puiseva paikka asua. Eivät ole neukut tienneet, mitä ovat saaneet, kun oikeaa kolaa alkoi tulla. Mikä lie sitten ollut Pepsin vaikutus 1980-luvun uudistuksiin ja lopulliseen rautaesiripun hajoamiseen? Kyllä se, jos Baikalin on voinut vaihtaa Pepsiin, kuten jostain lukemani mukaan tapahtuikin hyvin tehokkaasti, niin kyllä siinä muutkin "vaihdot" alkaa käydä mielessä. Jos lukijoissa on poliittisen historian tutkijoita, niin aiheen saa varastaa syvempään tutkimukseen. Baikal-juoma sen sijaan, sitä en edes varastaisi.  

29.7.2020

Kuinka varmasti pilata rullakebu

Kaiman edellinen postaus käsitteli pitkästä aikaa kebua. Jatketaan samalla teemalla. Tuttu teema, se lienee Palliksen historian käsitellyimpiä, mutta olen itse joutunut huomaamaan, että nykyisellään ei kebua ihan hirveästi kulu. Lomalla kuitenkin meni pitkästä aikaa.

Kesä 2020 jää matkailun historiaan erikoisena kesänä. Niinpä minäkin kävin lomallani pikaiseen myös Lempäälässä, kaupungissa(?), jonka fanimme tietävät siitä, että olen ollut siellä töissä noin kahdeksan tuntia aikoinaan. Joka tapauksessa tarvitsin tankkauksen ja minulle suositeltiin erästä pizza-kebab-paikkaa kelvollisena. Menin paikalle ja otin tietysti rullan. Vanhemmiten olen alkanut ajatella, että muita kebabmuotoja ei varsinaisesti edes tarvita. 

Jos puhutaan kebabista, annoksen voi pilata monella tapaa. Yksinkertaisimillaan liha voi olla pahaa. Liha voi olla myös kylmää. Lihaa voi olla liian vähän suhteessa muuhun ja ehkä teoriassa liian paljonkin. Annoksen voi pilata myös kastikkeilla, ainakin pahalla kastikkeella, liiallisella salaatinkastikkeen käytöllä, mitäänsanomattomalla kastikkeella ja ehkä teoriassa liian tulisellakin kastikkeella. Väärin sekaisin olevat ainekset voivat pilata ruoan (tätä ongelmaa ei muuten ole rullassa) samoin kuin esim. löysät ranet (eikä tätä). Tässä muutamia esimerkkejä, lukijat voivat kommenteissa mainita, jos jotain unohdin. 

Joillain asioilla ei niin ole väliä. Rullakebunkin saa tarjolle erilaisilla tavoilla. Jotkut suosivat isoa jöötiä, toiset katkaisevat sen kahtia. Yksi käyttää alumiinifoliota käärintään, toinen jotain sellupohjaista ja laittaapa joku sen tarjolle paljaaltaankin. Nämä varianssit eivät mielestäni voi pilata annosta. Kukin ravintoloitsija päättää itse ja itse pystyn mukautumaan näihin tilanteisiin. Mutta Lempäälässä tuli tarjonnan suhteen sellainen kierrepallo, että oksat pois. 

Kuten kuvasta näkyy, rulla on kahdessa osassa ja päälle on heitetty taiteellisesti jotain soosia. Olin hämmentynyt. Olen melko kokenut haarukan ja veitsen käyttäjä, joten pystyin syömään annoksen. Maku, kastike, liha, kaikki oli sinänsä kunnossa. Mutta silti, söin rullan haarukalla ja veitsellä. Mielestäni melko kohtuutonta. Jumala on luonut rullan heavy duty -koon tortillaksi ja sellaisena se pitäisi pitää. Tuli olo vähän kuin Seinfeld-sarjassa, jossa eräässä jaksossa yleistyy tapa syödä Snickers-patukka haarukalla ja veitsellä. Me ollaan selkeästi kaltevalla pinnalla, mitä seuraavaksi..?

P.S. Pahoittelut muuten siitä, että en ole edellisen viiden vuoden aikana tullut yhtään paremmaksi valokuvaajaksi.  

28.7.2020

Olemme pelastettuja: Vihdoinkin hyvä valmiskebu!

Kebab on hyvää, onko vastaväitteitä? Voitte poistua. Menkää jo. Kiitos. Hipit...

Pääasiassa kaikki mikä on hyvää ravintolassa, on vaihtelevalla vaivan määrällä toteutettavissa kotioloissakin. Olen Pallolaajennus-blogin pidennetyn kesäloman aikana kehittänyt itsestäni melkoisen pizza-profeetan. En ole rakentanut kotipihalle uunia, enkä nostata taikinoitani sapelihammastiikerin ruhon kanssa jääkaapissa useita öitä, mutta perkeleen hyviä pizzani ovat. Kysykää vaikka vaimoltani.Pidän pizzani melko simppeleinä, mutta välillä vaan haluttaa kunnon kebu-syvyyspommia. Erilaisia lastuja saa, Pirkalla on omansa, samoin Lidl tarjoilee omaa pakastettua varianttiaan. Mutta nyt löysin sen mitä Indiana Jones etsi jo Kadonneen aarteen metsästäjissä. Hyvän valmiskebabin.


Tuote on ollut markkinoilla alkuvuodesta 2020, mutta olin luovuttanut asian suhteen jo vuosia sitten. Ihan ok-tason pettymykset muiden lastujen kanssa eivät stimuloineet kartoittamaan skeneä enempää. Snellman Street Food grillattu kebab vie lihomispelin ihan uusille tasoille. Tämä kampe on namia.

Hintaa on tuplat paskoihin tuotteisiin verrattuna, mikä aiheuttaa Pirkka brand ambassadorille hieman totuttelua. Mutta kun tämän kebun laittaa suuhun, munasolu ovuloituu vaikka olisit mies! On pussukka kuitenkin 300 grammaa suolaista tantraseksiä, joten alle 5 euron hinnalle saa vastinettakin.

Päätin kokeilla kebabbia pizzassa. Pyöräytin italialais-rovaniemeläis-newyorkilaisen pohjan ja jysäytin reilummasti herra Snellmanin mömmöä päälle. Jotta suolan vähyys ei olisi ongelma, terästin sen purevuutta pepperonilla. Kebab-tuotteen erottaa aiemmista yritelmistä sen lastujen ohuus, joka mahdollistaa halleluja-huutoja inspiroivan suutuntuman. Aiemmat kebablastut oli selvästi hakattu tylsällä kirveellä kebab-vartaasta, joka itsessään oli pääosin aaltopahvia. Street food kebu on game changer kuten pervitiini oli jatkosodassa.



Lastujen ohuus tulee ilmi krematorion lämpötiloja hipovissa lukemissa. Kebu ottaa itseensä juuri oikeassa määrin, kasvattaen sen hekumoivaa suutuntumaa jopa paremmaksi kuin perinteisissä kebab-ravintoloissa, joissa tarjoilu voi olla vetistäkin.

Kyllä, minä sanoin sen. Tämä kebu on oikein laitettuna parempaa kuin se sama tukun alipaahtunut kebab-varras, mitä joka ikisessä perustason pizzakebabbilassa tarjoillaan. Messias on laskeutunut.

27.7.2020

Leinonen vs. Koivisto part 1: Mitä helvettiä lasipullokola?

27.7.2020. Tämä päivämäärä on heinäkuun aikana herättänyt kiihotusta sosiaalisen median (lyh. SoMe) kanavissa. Terävimmät tyypit totta kai tajusivat ulkomuistista, että tuo on Ruokablogi Pallolaajennuksen kymmenvuotispäivä. Meillä Jusseilla on kaikkea ja vähän enemmänkin, niin emme lahjoja tarvitse, mutta lukijoillemme halusimme antaa lahjan. Tässä siis uuden, keskustelevamman juttusarjan avaus:

Leinonen vs. Koivisto part 1: Mitä helvettiä lasipullokola?

They don't make them like they used to. 80-luvun Skeletorkin on pian isompi kuin lasipullokola.




Koivisto:
Työpaikalla tuli ihmisillä, ei siis mulla, puhetta limsojen ekologisuudesta ja hapotuslaitteesta ja vastaavasta. Keskustelun innoittamana kävin vastarannankiiskenä tietysti ostamassa lasipullokolaa. Järkytyin ostaessani, palataan siihen kohta, mutta mietin taas, että lasipullokola on ehkä pallismaisin ruokajuttu, mitä maailmassa on, vai mitä sanot?



Leinonen:
Kyllä, kuomaseni. Pallis on aina profiloitunut eliittimediaksi. Täten etenkin juhlan hetkellä, tai arjen kohdellessa erityisen kaltoin, valinta on elegantti lasipullo kokista. Muovipullo maistuu siltä, että kierrättäisit itsesikin. Tölkki on hyvä, mutta niin arkinen ja ei ollenkaan erityinen. Kymmenien vuosien empiiristen kokeiden perusteella olet varmasti samaa mieltä, että musta kulta maistuu parhaalta lasipullosta, jo sen pelkkä muotoilu saa meidät osaksi ikiaikaista nautiskelun perinnettä. Amerikkalaiset ryövääjät tarjoilivat varmasti lasipullosta pirtua jo alkuperäiskansojen intiaaneille. Pullossa on perinnettä, mutta nyt maailmassa myrskyää, kerro toki miksi?

Koivisto:
No jumalauta. Ensinnäkään en meinannut löytää lasipullokolaa, mitä ei tietysti pidä ihmetellä, kun kyllähän sellainen näinä aikoina pitää vähän häpeillen ostaa, mutta kun pullo löytyi, se oli pienentynyt! 0,25 litraa. Siis vähemmän kolaa. Vähemmän! Lisäksi kaunis sorja pullo lyhentynyt. En ymmärrä ollenkaan.

Leinonen:

Järkyttävää. Kaataisin kokista kauniin pullon muistolle, mutta nyt sitä on lähes desilitra vähemmän, joten moiseen ei ole varaa. Muistelen kyllä että herra Koivisto on aiemmin hehkuttanut 0,25 litran tölkkiä ja olen nyökytellyt harmoniassa. 0,25 on varsin tehokas siemaus kolaa, 0,33 (jälkiedit: lasipullokola oli muuten 0,35 l) voi olla liikaa kiireiselle ja lopputölkin jämät voivat väljähtää mikä on aina sääli ja menetys. Mikä järkyttää sinua eniten tässä muutoksessa?

Koivisto:
Jaa oon? Oltiinkohan me nuoria ja tyhmiä? 7,5-unssista jenkkitölkkiä ainakin oon joskus dissannut. Mutta asiassa järkyttää se, että kyllä 0,33 on täydellisin kerta-annos. Puoli litraa on joskus liikaa, mutta en keksi tilannetta, jossa nollakolmekolmonen olisi liikaa. Sitä vähäisemmät voivat olla ja se on perseestä, jos homma jää kesken. Ylipäänsä herää kysymys, että miksi piti muuttaa. Jos lasipullokola ei liiku kaupasta, niin ei se koon syy ole.

Leinonen:
Saatan muistaa väärin, tai saatat puhua paskaa, asialla ei suuremmin ole väliä.
Tietänet varmaan, että Coca-Cola tuli Suomeen 1952 kesäolympialaisiin? Jenkit dominoi kisoja ja siemensivät vielä meitä metsäläisiä kolajuomallaan. Saksalaisten reissu tovia aiemminkaan ei jättänyt yhtä pysyviä jälkiä, vaikka Lapin polttivatkin. Mutta päivän knoppi onkin, että tuo 1952-kisojen 0,25 litran puteli oli juurikin tuo mitä nyt myydään. 0,33 litraa oli myöhempien aikojen pyhien lihavuusmestaruuskisojen virallinen pullo, tai jotain sellaista. Eli tavallaan tässä palataan juurille. Mutta jos joku kuvittelee, että kaksi ja puoli desiä riittää huuhtomaan esimerkiksi pizzan alas. Check yourself, fool! Ja check again, jos luulet että kunnon kulinaristi sortuisi muovipullokolaan, jonka kyljessä lukee jonkun muun nimi tai jotain muuta epätoivoista.

Koivisto:
Juurille palaaminen. Mihin kaikkeen sitä voitaisiin soveltaa. Poistetaan autoista vaikka turvavyöt. Nollakaksvitosen pullon muistelen, että sain sellaisen koulussa ekaluokalla, kun perinneruokaviikon lopuksi oli hamppareita ruoaksi. Mutta pidin pulloa silloinkin pienenä. Tärkeää on myös huomata, että vanha korkea pullo oli hienompi. Ei mikään pullea putukka. Mutta ei sillä, tulevaa kun mietitään, niin eiköhän lasipullot limsoissa entisestään vähene, nytkään meinaa kolaa löytää. Käy kohta kuin litran lasipullolle, siirtyy legendojen joukkoon.

Leinonen:
Eiköhän olla valmiita toivottamaan kevyet mullat 0,33 litran lippulaivalle. Uusikin pullo on hieno ja nätti, muttei siinä ole samaa juhlan tuntua. Sen juominen on kivaa, muttei enää tunnu kohokohdalta. Meidän pitää kätkeä ne hienoimmat muistot syvälle sydämeemme, kuten kätki Neitsyt Maria kun Galileassa impeytensä huolimattomasti menetti.

Koivisto:
Kiitos opastuksesta, pastori. Näin se täytyy tehdä, mutta omalla kohdalla koville ottaa aloitella 2020-lukua tietoisena, että lasipullokola on käytännössä mennyttä. En suostu mopoiluun. Voimaa meille kaikille.