30.9.2011

Keimoa - ja vain sitä

Lounaspaikkamme valinnassa oli tänään säätöä. Olikin yllättäen snadisti kiire ja sen sijaan, että olisimme syöneet fiinsti, otimmekin yllätyskeimot Manskulta.

Joku Pizza Kebab Center tai vastaava vähän Töölön Tullin jälkeen. Otin iskenderin. Pitkään jo ollut keimopuutos ja se tuli nyt korjattua.

Tämä oli uudenlainen kokemus mulle. Mestassa oli salaattiosio erikseen. Sieltä sai pikkulaarista omat vihreät. Perussettejä, joskin piirun verran parempia kuin keskimäärin ehkä vastaavissa. Söin vain vähän toki, jotta tilaa jäi kebulle. Kun kebab tuli pöytään, siinä ei ollutkaan vihreitä lisukkeita ollenkaan. Pallis-mies tykkäsi, täytyy sanoa.

Normaalisti vihreitä joutuu väistelemään ja syömään sit puoliväkisin, kun ne on lihakastikkeessa. Ei tällä systeemillä. Nyt saattoi lähteä etenemään laidasta ja koko matkalla oli vain leipää, soosia ja tietty lihaa.
Koko matka. Hyväksyn.

Mausta en osaa sanoa, kun oon yhä tukossa...

P.S. Postaus työmatkalla puhelimesta. Siksi ehkä outo layout.

29.9.2011

Iisalmelainen olut ja ruotsalainen lipasto kohtasivat, mitä tapahtui?

Tänään pikauutisissa: Leinonen kehui aiemmin tällä viikolla Pirkka-olutta. En muista, mistä syystä, mutta jotain leinosmaista suunsoittoa siinä oli. Hauska mies. Mutta on ihan hauska ölbekin. Suomalainen laakerihan on sitä ja samaa, vaikka Lapparia pitääkin dissata ihan periaatteesta. Muuten en niitä erottaisi. Mutta Rainbown puutteessa Pirkka on suokkareitani yhdessä ES:n kanssa.

Pirkka-olut on myös yksi tärkeä työkalu asioiden kokoamisessa. En puhu nyt Leinosen itsetunnosta hävityn pöytäläpyottelun jälkeen, vaan siitä kun ostin lipaston Ikeasta. Ennen kuin jatkan, niin pysähdytäänpä kaikki miettimään hetkeksi heidän lihapulliaan... Huokaus, on ne kyllä hyviä... Vielä hetki... No niin, nyt voi jatkaa.

Niin ne mööpelit. Sopuhintaan ja ihan hyvän näköisiä. Mutta se kokoaminen. Kyllä siinä menee kovemmaltakin jätkältä sormi suuhun, kun 47 kiloa painavasta lipastolodjusta solahtaa ulos noin kuussataa erilaista suikaletta ja ohjelappu. Silloin tarvitaan jotain kuusiokoloavaintakin jytkympää.

Pirkkisolut ajoi asiansa kyllä oivasti. Kertaakaan ei tarvinnut purkaa mitään. Kerran vain taisi olla lipasto väärin päin ja lähes ilman kiroiluakin selvittiin. Annan sekä oluelle että itselleni 9/10 pistettä.

28.9.2011

Juustopekoni taas kaupoissa

Tuo hieman kirjoittamaton hampurilainen kirjoissani, juustopekoni, on taas Mäkkärissä. Hinta vanha tuttu 1,50 euroa. Kuulit sen ensimmäisenä Palliksesta, sikäli kun et ole mainoksia vielä muualla nähnyt!

-Saatananperkele, karjaisi Martti ja heitti puolitusinaa varsikäsikranaattia kohti vanjan asemia

Reino Lehväslaiho on sotaveteraani ja kirjailija. Kutsun itse häntä Suomen Sven Hasseliksi. En ole Reiskaa lukenut, mutta luulen, että hän kirjoittaa melko samanlaisia suoraviivaisia läpysköitä kuin tanskalainen semisaku. Lehväslaihon ansioksi on sanottava, että hän on kirjoittanut "Aunus tulessa" -nimisen kirjan ilmeisesti tajuamatta nimen koomisuutta. Jarlakaan pystyisi moiseen.

No anyway, sain eräältä nykyespoolaiselta mieheltä lahjan tässä kerran. Tämä metsissä teltan kanssa ja ilman sitä viihtyvä mies toi suklaatia. Eikä mitä tahansa sinistä vaan saksalaista Scho-ka-kolaa, kofeiinia sisältävää tummaa suklaata. Kolaakin kai tuossa on, mutta ei se oikein maistu. Oikealle miehelle lahjuksen toi, sillä suklaa ja kofeiini ovat elämäni rakkauksia yhdessä vaimoni ja - pienemmässä määrin - kaikkien maailman muiden naisten kanssa. Ja kolan ja euron juustojen...

Ihan syötävää tavaraa, tumma suklaa toimii erityisen hyvin kahvin kanssa. Lisäpisteet kofeiinista: kun muutama pala sisältää saman kofeiinin kuin espresso, muutaman haukun ja hörpyn jälkeen kypärä pyörii päässä jo tottuneemmallakin korpisoturilla, luulen ma. En tiedä, kuinka vanha keksintö tämä mahtaa olla. Ehkä laimennettu versio Saksan sodanajan mallista. Onko siellä kaukopartiomiehet junaradankatkaisukeikoillaan pistelleet tauolla poskeen Aatu-sedän voimasuklaata? Suomalaiseen mieheen sen luulisi toimineen, sillä niin kofeiinille perso kansa olemme...

27.9.2011

Yllättävä tutkimustulos: tässäkö syy Koiviston sairauteen?

Ilmaista kolaa Sonispheressä. Tai siis kyllä ineen piti maksaa.
Jumaleisson. Erinäisiin, lähinnä ruumiini turpoamiseen liittyviin syihin perustaen en pitkään aikaan syönyt yhtään juustohampparia. None. Zero. Zilch. Kolaakin join selkeällä säästöliekillä. Kuvittelin, että laihdun ja olen taas kohta kuin nuori Tom Cruise. Taas meni metsään ja itkukin siellä pääsi kuin Häkkisellä Monzassa.

Nimittäin tulin sairaaksi. En mitenkään pysty näkemään, että syy olisi mikään muu. Muuten olen elänyt täysin samalla tavalla: nukkunut, ollut töissä ja vittuillut joka suuntaan. Ainoastaan juustot ja kolan pudotin pois ja wädäm! tulin sairaaksi. Kirjoitan aiheesta luentopäiväkirjatyylisen itsereflektion, niin eiköhän ne sen Lancetissa julkaise.

Ihan tilanteen tasaamiseksi vedin aamulla juuston ja nyt illalla ehtaa kolaa, joten enköhän huomenna ole taas terhakkana kuin terrieri. Pitänee ottaa opiksi ja olla pitämättä liikaa taukoja noiden terveystuotteiden saannissa.

Btw. viikon sosiaalisen median anekdoottina mainittakoon, että Kokiksella on reilut 34 000 000 fesefania. Aika hermeettinen määrä. Mietittiin Leinosen kanssa kuitenkin, että kyllä Pallis perkele ohi menee heittämällä. Tällä läpänderillä.

26.9.2011

Talouskriisin kurimuksessa vaihtoehdot ovat vähissä

Pirkka kasvattaa myyntiään vanhojen suosikkien kustannuksella.
Viimeisimpien ovensuukyselyjen mukaan Pirkan valmistama kolmoskalja kasvattaa edelleen suosiotaan. Oluen suosio kasvaa kansalaisten keskuudessa lähes yhtä nopeasti kuin masennus, sekakäyttö ja itsensä tappaminen. Mutta mikä on syy valita sininen loota ja jättää menneen ajan suosikit lastauslavoille viheltelemään? Kari, entinen paperimies Kemijärveltä luonnehtii valintaansa luonnolliseksi evoluutioksi, "emmää nyt saatana ala kallista kaliaa ostamaan ko saatana pakko lototaki samoilla rahoilla jumalauta yheksän milliä tulossa". Hinta todellakin tuntuu olevan oluen valinnan tärkein peruste. Kansalaisten taloudellinen epävarmuus ei hälvene elintarvikeostoksillakaan.

Aamutuimaan janojuomaostoksille saapunut Jarmo mutisee sänkikasvunsa lävitse "Ei jumalauta tässä aleta millään Karjalalla hienostelemaan kun munkin kaikki rahat on lähetetty sinne vitun Kreikkaan." Silmin nähden tuohtunut Jarmo poistuu nopeasti Valintatalon kassan kautta, jonotettuaan ensin 25 minuuttia oven edessä kaupan avautumista. Taloudellinen ahdinko näkyy Jarmon ruokakorin muissakin valinnoissa, sieltä löytyy 24 tölkin lisäksi -30% leimalla varustettu lauantaimakkaratanko ja puolikas maito.

Kansalaisten kiristäessä vyötä vielä pari pykälää, on tärkeä että edes jostain löytyy lohtu ongelmiin. Tässä lienee syy Pirkan kolmoskaljan räjähdysmäiseen noususuhdanteeseen.

24.9.2011

Lounaan muuttunut muoto

Palmiasta.
Työruokailuni on yksipuoleistunut. Aiemmin tuli jonkun verran varioitua ruokapaikkoja, mutta nyt, kun olen joutunut toteamaan Töölön tarjonnan kuivakkaaksi, olen aika paljon syönyt työpaikan alakerrassa olevassa Amicassa. Vähän tylsää moinen.

Mikä kauheinta, en ole enää Kaupungintalon Palmian mayor, tuon paikan, jonka itse perustin. Katoavaista on maallinen kunnia. Hyvät ja huonot puolet on kaikissa ruokapaikoissa varmasti, mutta aika hyvä mesta tuo uusikin on. Sallaadeja sieltä ei saa, mikä on huono asia tällaiselle possulle, mutta minkäs teet. Täytyy yrittää pitää sitä kuuluisaa rotia hommissa. Kuvakollaasia katsomalla se ei ole ihan joka kerta onnistunut kyllä, vaan mättämiseksi on mennyt. Mutta kai sekin on toisinaan sallittua.

Ja taas sori kuvakollaasituherrus, mutta helkkari, että näitä kuvia on. Viime aikoina varsinkin, kun vähän rauhallisemmalla tahdilla on kirjoittanut, niin meinaa olla ongelma kuvamäärän kanssa. Refleksinä sitä, näps näps, vaan näpsii kuvia kuin mikäkin hullu.

Amicasta.

23.9.2011

Pullan ja pihvin välimaastossa

Blogimme lähes vakituinen avustaja, oman elämänsä freelancer Peter Uteros, tarjoili taas elämyksiä koko laidalta. Mies oli pistänyt luovuuden peliin ja yrittänyt yhdistää lihapullan ja jauhelihapihvin parhaat puolet. Tavoitteena oli löytää pihvimäinen muoto, uhraamatta pyöreyttä littanuuden alttarilla. Seurauksena oli jauhelihapuikula tai -soikio.

Muotoseikoilla ei oikeastaan ole kovinkaan suurta merkitystä, etenkään jos puikulat uittaa mozzarellassa ja tarjoilee lohkopottujen ja jääkylmän kolan kera.

Kiintoisampaa on se, että miksi aikuinen mies ei löydä itseään pihvimiesten tai pullamiesten joukosta? Tuleeko tällaisella kompromissilla uhrattua pihvin kansainvälinen muodollinen dominanssi, mutta samalla myös käännettyä selkä perinteikkäälle pullalle? Yritetäänkö tässä nyt peittää mozzarellan alle suurempia psyykkisiä traumoja?

Miten on lukijat, onko jauhelihasoikiossa mitään järkeä vai pitääkö tässä alkaa valmistautua interventioon varaamalla kaverille aika psykiatrilta?

Ruokalusikat vaihtuivat deseiksi - ja vitutus hiipi puseroon

Anoppi oli käymässä tuossa joku aika sitten. Ketään ei puukotettu tai lyöty punnuksella, mutta ihan täydellisyyteen ei päästy. Leivonta meni vituilleen.

Tunnistaako joku kuvan leivoksen? Siinä on kaupan teollisuusversio siitä, mitä vaimo ja anoppi yrittivät yksissätuumin väkertää. Meni munilleen. Ei kerran, vaan kahdesti, ohjeessa nimittäin oli virhe. Ruokalusikat tai teelusikat olivat sekoittuneet deseiksi. Jokainenhan tietää, mitä siitä seuraa. Harmitti kyllä, sillä itsetehtyinä nuo voisi olla aika hyviä.

Välihuomautuksena mainittakoon, että tulee aika makia ja höttö täyte, jos kolmen ruokalusikan sijaan siihen ajaa kolme desiä tomusokeria. No, aina roiskuu, kun rapataan, ja ensi kerralla anoppi on varmasti tarkempana kopioidessaan ohjeita netissä. Itse olen tyytyväinen siihen, että kaappeihimme jostain syystä kovin varastoituneesta tomusokerista päästiin vähän eroon. Silver lining on every cloud.

20.9.2011

Vain 81 - 48!

Jumankekale. Kuka selittää mulle tän äänestystuloksen?

48 ihmistä sanoo, että mustis ei oo hyvää? Ollaanko sitä herätty niin sanotusti vitsi suussa?

En voi ymmärtää moista. Sentään oikea mielipide voitti, onneksi. Ei tarvitse blogia lopettaa. Mutta palaan mustan kullan hienouteen lähiaikoina.

18.9.2011

Typylän pop-up

Jalkani teputtivat tässä yksi päivä erääseen betonista tunnettuun kaupunginosaan Helsingissä. Se on outo paikka, siellä kun käännyt kadulta varomattomasti vasempaan, olet kohta jossain helkkarin tasolla etkä enää ihan niin vaan pääsekään takaisin kadulle. Kaiholla vain katselet huristelevia autoa ja kilisteleviä ratikoita...

Mutta asiaan. Olin tärkeällä asialla tuolla nistikeskittymässä, sillä sain ruokaa palkaksi television kantamisesta. Jos ette tienneet, olen ruokapalkalla houkuteltavissa melkein mihin vain. Tällä kertaa ronttasin tölsyä ja siksi söin kanakastiketta nimimerkki Typyn kotipesässä eli Typylässä.

Se on jännä juttu, sitä luulee tuntevansa toisen ihmisen, mutta täysin hänet tuntee vasta syötyään hänen valmistamaansa ruokaa. Ja mikä kokemus olikaan syödä Typyn soosia. Voi pettymys. Ei makua, ei tekstuuria, ei mitään. Ei varmaan edes yritystä, sen verran ponneton lopputulos oli. Yritä siinä sitten pitää naama peruslukemilla, kun ruoka ei vain putoa. Teki mieli sanoa, että mitäs jos nainen ens kerralla kannat viihde-elektroniikkasi itse.

No ei, tietysti kasti oli hyvää, kunhan kiusaan. Söin kiltisti myös ananaat, joista en niin perusta. Toisen ruoan syöminen on kuitenkin ihan omanlaisensa kokemus jotenkin. Siinä on paineita: on vain kaksi ihmistä, toinen tekee ruokaa toiselle. Omien mieltymystensä ja osaamisensa mukaan. Meinasin vitsailla taas, että se on niitä juttuja, jotka sijoittuvat kättelyn ja suutelun välille ihmissuhteissa. Mutta ei välttämättä niinkään, ainakin parisuhdemarkkinoilla suutelua esiintynee usein ennen ruoan tarjoamista, eli kokkaus on jopa muiskauttelua intiimimpää. Ihmisten soidinmenoihin lukeutuvaa yhteiskokkailua höpöstelytyylillä ei lasketa, vaan nyt puhutaan siitä, että toinen makaa sohvalla, toinen kokkaa.

Kokkaaminen, siinä voi tulla kiusallisia tilanteita, jos tilannetta ei haltsaa. Mitä jos vastapuoli ei diggailekaan? Tai ehkä se on mää vaan, en tiedä. On siinä kuitenkin eroa. Normaalisti, jos itelleen tekee ruokaa ja se menee munilleen, se vain tympii. Toiselle tehty ruoan ryssiminen on nolompaa. Typy kuitenkin selvisi malliikkaasti, painotettakoon vielä, ja suosittelen Typylän tarjoiluja kaikille teille.

Hmm... Pitäis melkein pistää polli pystyyn, että onko ruoan tarjoaminen ennen vai jälkeen suutelun...

Ja vaimolle tiedoksi, että Pasilassa ei pussailtu ennen ruoanlaittoa - eikä sen jälkeen. Vertaus tuli vaan jostain mieleen :D

elias tapani karhu

Juuri tällä viikolla luki lehdessä, että Suomeen joku aika sitten luovineen - ja Palliksestakin testatun - Duff-oluen myynti kielletään. Suomen alkoholilainsäädännön ja -kulttuurin tuntien en ollut kovinkaan yllättynyt asiasta. Tämän toisen alkoholimerkin myyntikelpoisuutta on mitä luultavimmin kysytty etukäteen, mutta siitä huolimatta ihmettelen, jos merkki ei ole vähintäänkin tarkkailun kohteena.

Sehän on tietysti Fingerpori-sarjakuvan mukaan nimetty ölbe. Fingerpori-bisseä ja -lonkkua on saanut nyt kutvosen kaupoista. Hanoissahan tätä on ollut jo jonkin aikaa. Perusoluttahan tämä, en muista kenen tekemää. Yksi suuri puutos tässä kuitenkin on, mutta se lienee välttämätön.

Tuo pullo. Fingisolut nimittäin olisi erinomainen tölkkinä, luulen. Sarjakuvamaisuus toimisi mielestäni hyvin tölkissä, jonka pystyy värjäämään joka puolelta.  Sen tiedän, että suomalainen olutpullo on kovin epäviehättävä, putukka kuin persunainen. Mutta Fingerporin kaupungissa tunnutaan juovan oluet pullosta tai tuopista, niin ei kai tälle imagosyistä ollut vaihtoehtoa. Mutta lasipullo on silti so last season. Kuriositeetin tasolle tää jää.

Pulloudesta on se ilo, että siinä on korkki. Ja pullon hauskin vitsi on mielestäni korkissa. Käykäähän katsomassa mikä...

17.9.2011

Vuoden turhake

Kaikenlaista sitä kiinalaiset valmistaa. Kuvassa on kiinalaismiehen valokuvaamaa niin sanottua taidetta ja toisen kiinalaismiehen valmistama skumppakorkin laskuvarjo. Olen melko pitkään omistanut sellaisen ja testasin nyt, kun perjantaiskumpan korkkasin.

Aika vaisu kokemus, kuten voi arvata. Joskus skumppakorkki lentää kaaressa, mutta tämä oli kokemuksena lähellä sitä, että ampuisi lihavaa miestä haulikolla vatsaan. Eli melko vaisu tussahdus kävi vain. Parvekkeelta testasin, niin korkki lensi väkisin edes vähän, mutta silti. Ehkä lämmin pullo olisi auttanut ja joku sopiva puteli, josta korkki lentäisi helpommin.

Kukakohan olisi tämän vuoden turha julkkis? Tuksukin ollut niin hiljaa, että sitä ei voi äänestää... Ehkä se olis se Parviaisen muikkeli, joka joko on tai ei ole Jusan kaa yhdessä. Tää on sit ko. naisen esinevastine.

15.9.2011

Suomi VS. Ruotsi

Vasemmalla OLW Toasted Cheez Ballz, oikealla Taffel Nacho Cheese Balls.
Päätimme erään kapeavyötäröisen (katso kuva) cheeseballssien ammattimiehen kanssa näytellä 2011 jääkiekon MM-finaalin uudelleen, tällä kertaa Mikko Koivuina pelasivat palluranmuotoiset, juustonmakuiset naksut. Miten kävi, tapaammeko torilla vai tuodaanko vain pari puskaa ruusuja Helsinki-Vantaalle? Kaikki tämä selviää rivinvaihdon jälkeen!

Ennen testiä päätestaajamme osoitti suurta luottamusta Taffelin pallukoita kohtaan. Mikään ei voisi olla parempaa, ei edes ulkomailta tuodut naksut. Silmät sidottuna molempia peräjälkeen maistaessa hän julisti häiritsevän itsevarmaan ääneen että "Nuo ovat ruotsalaisia!" Tosiasiassa Aulis Gerlander joutui ilmoittavan niiden olleen juurikin Taffelin cheese ballsseja. Testaaja kuvaili kokemusta valaistumisena, kun ei tiedä paremmasta niin tyytyy vähäänkin. Uskoni tähän asiantuntijaan alkoi horjua tässä vaiheessa. Siinä vaiheessa kun hän oli tyhjentänyt kulhollisen OLW Cheez Ballzeja alkoi olla selvää kumpaa hän äänestäisi. Taffelin palloja, joita hän siis aiemmin rakasti, hän kuvailee tuntumaltaan "nahkaisiksi". Ruotsalaisten ilmavampi koostumus kuulemma vei sydämen, rahat ja lopulta terveyden. "Jumalauta tässähän pitää alkaa käymään Ruotsissa" hän virkkoi.

Itse diggailin testin aikana enemmän Taffeleista, mikä on poikkeavaa. Yleensä svedujen sipsit ovat todella hyviä, kuten arkistoartikkelista voit lukea. OLW ballzit olivat mielestäni liiankin ilmavia, eikä niistä jäänyt puraisun jälkeen mitään suussa pyöriteltävää ja makusteltavaa. Taffeleissa on sentään jonkun verran purtavaa ja mussutettavaa, täten niiden maku tulee paremmin ilmi. Maku sinänsä oli lähes identtinen molemmissa.

Ei tämä nyt ihan 6-1 mennyt.

Lisää pettymyksiä, huomaatko mikä vikana?

Klikkaa kuva suuremmaksi, jos et nää.
Saldovapaalla olo on parasta, mitä mies voi tehdä housut jalassa perjantaina. Viime viikolla saldoilin ja suorastaan hupsuilin ruokavalinnassani. Menin nimittäin jauhelihasoosipäivän kunniaksi Unicafelle, tuohon vanhaan armaaseen paikkaan syömään ja fiilistelemään.

Harvoin kun käy, niin pihillekään ei tympäise maksaa lounastaa reilua viittä euroa, vaikka eihän tuo loppuviimein niin gourmettia ole. Mutta mutta mutta! Jumatsuiggander, tuo paikka on menossa alamäkeen ja lujaa. Tai sitten kyseessä oli vain yksittäinen alkusyksyn kömmähdys. En tiedä, kun en ole käynyt, mutta järkytyin silti.

Kuka huomaa, mikä vika tuossa annoksessa on? Suuri vika, Kaivopihan Unicafen tärkein syömähammas loistaa poissaolollaan. Kuka keksii, mistä kiikastaa?

12.9.2011

Berlusconit pettivät

Pettyminen on perseestä. Ensimmäinen askel pettymiseen on se, että nostat toiveitasi.

Kävimme vaimon kanssa syömässä italialaista. Halusimme jonnekin syömään ja muistimme, että Töölössähän oli Kansallismuseon hoodeilla eräs pikkuitalialainen, joka oli Töölö-aikoina herättänyt ruokahalumme. Ei kuitenkaan oltu koskaan käyty.

Vaimo hoiti esivalmistelut ja menimme paikalle. Sellainen pieni lapsus pääsi käymään, että tää paikka oli lopulta ihan väärä. Ruusulankadulta (?) joku Villetta tai sinnepäin. No, italialainen Töölöstä yhtä kaikki. Menimme paikalle ruokahimomme kanssa.

Huokaus, joskus mua kovin surettaa asiat. Tilaaminen oli taas niitä tilanteita. Halusimme vaimon kanssa toisistamme tietämättä samat ruoat ja niinpä päädyimme syömään bruschettaa ja pasta carbonaraa molemmat. Ällöä. Kohta kai meillä on mätsäävät tuulipuvutkin. No odotimme ruokaa innolla, sillä raflassa oli mukavan italialainen tunnelma. Pieni hämmennys ja italiankielinen puhe täyttivät paikan.

Mutta mutta, ruoka oli pettymys. Sekä brusis ja carbis olivat jotenkin latteita, mauttomia. Ei niissä vikaa ollut, mutta kyllä meikäläinen tiukemman carbiksen tekee. Eikä brusiksessa maistunut vitlökki. Harmitti, sillä ajattelin jo, että olenko löytänyt kätketyn helmen. Paikan hintataso ei nimittäin ollut mitenkään korkea. Mutta ei se helmi ollut vaan ihan perusmesta. Sitruunasorbetti olisi ollut molempien mieleen jälkkäriksi, mutta päätimme olla syömättä sitä, sillä tuskin olisimme kolmatta pettymystä enää kestäneet. Sen sijaan pelasimme snooker-termiä käyttääkseni safetyn. Menimme Mäkkiin!

Suklaasundae ei räjäytä taivasta, mutta tiedät ainakin, mitä saat. Lauantai-iltana saat hyvän jäden ja kälättäviä teinilaumoja. Ilta päättyi siis duurissa, varsinkin kun jälkiruoan jälkiruoaksi otin vehnäoluen (en Mäkissä). Ehkä menemme siihen oikeaan paikkaan tässä joskus...

P.S. Ja luultavasti joudun testaamaan tätä paikkaa toistamiseen vielä. Työkaverini mukaan se on ihan jees. Niin viihtyisä se oli, että otan ehkä riskin. Pieni toive heräsi hyvästä arvioista. Mihinkäs se nyt taas olikaan eka askel..?

10.9.2011

Borssia ilman nakkeja

Jos menet Ukrainaan ja tilaat borssia, eteesi lyödään kaalikeittoa. Jos taas menet Ruotsiin ja sanot "borsjtj tack", saatat saada keittoa, jossa on nakkeja. Jos taas haluat, että vaimo kokkailee borssia koto-Suomessa, saatat joutua käymään monessa kaupassa. (Ja ehkä myös vaihtamaan vaimoa, kansalaisjourn. huom.)

Jukoliste ei nimittäin meinannut löytyä raaka punajuurta marketeista. Ehkä ne on lainattu Kreikkaan? En tiedä, mutta sinänsä en voi asiasta ketään syyttää, koska en itsekään aiemmin ole sitä koskaan ostanut. Ei kai kiinnosta kauppiastakaan ihan yhtä paljon kuin keppana.

Keskioluen ohella myös punajuuresta on kuiten iloa, jos sitä jaksaa vain keittää ja heittää sopivasti muuta apetta joukkoon. Meikä ainakin diggaili. Lihaa siinä pitää kuitenkin olla, joku raja kaikille kasvisintoilijoille, ihan tiedoksi vain Roihuvuoreen ja muualle. Kokeilkaa siis.

P.S. Olen muuten antanut itseni ymmärtää, että Neuvostoliitto-vainaassa naiset käyttivät punajuurta poskipunan korvikkeena, kun maassa kaikesta humpuukista, kuten meikeistä, oli pulaa. Siinäpä pallisvinkki budjetistaan tarkoille naisille.

7.9.2011

Täytepostaus

Koska Palliksessa oli tänään jo syvällinen, nokkela ja mukaansatempaava normiartikkeli, voin tuhlata internetkaistaa, jotta pääsen eroon valokuvista. Sekalaisten valokuvien satoa siis jälleen. Koiviston valokuva plus herja päälle -metodilla.
Tän tiedoston nimi on aamupala. Vähän ajateltuani muistin juu. Eräiden läksäreiden
jäämistöä entisestä duunipaikasta. Kyllä tällä setillä jaksaa lounaaseen. Varsinkin
täykkärin syömisessä aamulla on jotain hienoa.
Tuomiojan Ekin (taustalla) eväät (lähinnä lihapullat ja nakit)
syötynä. Punkku oli aika jees. Ja selvisin taas kokkarilautasen käytöstä.
Ja näin muuten, kun Stubbi etuili ruokajonossa. Voi Akkua.

Herkkuperseiden syysretkeltä. Tuo suklaa on niin hyvää, kavereiden
kesken orgasmisuklaaksi kehuttu. Frigidikin saa tuon avulla.
Kookoskeittoa tai jotain, mitä erehdyin maistaan alkukeitoksi Stone'sin
lounaalla. Ensi kerralla pyydän, että jos he voisivat vain yksinkertaisesti
ampua mut jo portaissa. Yhtä miellyttävä kokemus - pienempi vaiva.
Tällaisen ostin jostain poistoalesta. Että näin.
Vaikka kuinka mietin, en keksi mitään nokkelaa sanottavaa.
Joku kommentaattori veistelköön...

Lordi ruokkii koko perheen

Vatsastapuhumisen ja pantomiimin jälkeen Jeesus jakoi kebut kahtia.
Jumalan vuonna two-thousand-n-muffuggin-ten kollega Koiviston kanssa kävimme noutamassa Lordikebut mieheen. Kokemus oli rekkamiesmäinen, sillä tavalla että tuntui kuin olisi jäänyt rekan alle. Nyt juhlistimme Peter Uteroksen (nimi muutettu) kanssa omaa ylivertaisuuttamme ostamalla yhden Lordin puoliksi. Hintakin oli noussut tasaiseen 11 euroon. Would you love a monstermania kuunnellessa puolikaskin Lordi tekee psyykeeseen kyllä ihan hyvän lommon. Melko hyvältä maistuu ja sisimmässä tuntuu ettei tämä todellakaan hyvää tee kenellekään. Ei se mitään, sillä eihän ruoka ole ruokaa jos ei pelkäisi kuolemaa sen syötyään. Lordi näkee paljon vaivaa ollakseen pelottava artistina, mutta kyllä tämä kebab myös tulee uniin melko varmasti.

Olen varma että jos Lordin kuoro maikkarin Kuorosodassa vetää lordikebut puokkiin äänenavauksena niin ei sieltä ainakaan maitojunalla takaisin tulla. Tuo määrä rasvaa nimittäin tekee kenestä tahasta alttosopraanosta Max Cavaleran. Ja se on pelkästään hyvä uutinen.

6.9.2011

Varaston tyhjennystä Töölöstä ja flyggalta

Kaksi Helsinki-aiheista pikablogautusta. Cafe Helsinki ja Helsinki-Vantaan lentokentällä sijaitseva rafla.

Cafe Helsingin (sijaitsee siinä Sonera-stadikan kupeessa) pieni salaattipöytä oli ihan kiva, jotenkin hyvänmakuiset lisukesalaattiainekset mielestäni. Ruoaksi otin italialaiset lihapullat, jotka olivat aika perukset. Papukeitto kuitenkin oli kuulemma hyvä.

Hauskaa noissa pullissa on se, että kaverini otti kreikkalaiset sellaiset. Sikäli kun pystyimme sanomaan, erona annoksissa oli se, että toisessa oli kaverina mozzarellaa, toisessa fetaa. Kuten tarkkamuistiset lukijamme muistavat, olen ennenkin kirjoittanut ruokien maanimityksistä. Tässä on kyllä menty siitä, missä aita on matalin, jos ballseissa ei muuta eroa ole. Mitäköhän vielä voisi lisätä tuohon ruokalistaan? Venäläiset, joiden kanssa saa suolakurkkua. Saksalaiset kera hapankaalin. Suomalaiset, jossa ei ole mitään, koska meillä ei ole kulttuuria.

Helsinki-Vantaalla söin - helkkari toukokuussa - burgeria. Entinen, Palliksessakin mainostamani burgerimestani oli suljettu, olikohan remppaa tai jotain. Fly Innistä sai myös burgereita ja ei muistaakseni ollut kovinkaan huono. Masu täynnä on kivempi matkustaa, ja jos kuolo korjaa nousukiidossa, on kivempi siirtyä pilven päälle purilainen masussa.

P.S. Jos muuten joku tietää taka-Töölön huitteilta jotain hyvää lounaspaikkaa, niin vinkatkaa. Mieluusti ei mitään Aasia-kamaa, mutta kaikki ehdotukset otetaan vastaan ja moni torpataan.

Valmiiksi paistettua peksua?

Amerikassa näki kaikenlaista kummaa. Epäonnistuneita face-liftejä, suuria valomainoksia tiesmistä ja ihmisiä, jotka eivät tunteneet Leinosta. Ja muuta sellaista. Yksi kohdan "muuta sellaista" jutuista on kuvassa.

Jos oikein ymmärsin, kyseessä on esikypsennetty peksua. Melkoista. En ostanut, en uskaltanut, mutta olisi ehkä pitänyt. Mahtaa olla melkoista mäihää. Voisikohan tällä korvata kalkkunaleikkeen leivänpäällisenä vai onko tämä tarkoitettu vain lämmitettäväksi ruoan sekaan... Joka tapauksessa einesteollisuus on viety aika pitkälle.

Siitä on muutama vuosi, kun jonkun ruokatalon joku TV:ssä haastateltu tyypsä sanoi, että vuoden sisällä Suomessa aletaan pyydä esikypsennettyä jauhelihaa. En ole nähnyt ja vaikea ymmärtää, mistä moiselle löytyisi ostaja. Ei kai kellään niin kiire ole, sillä eihän jauhelihan paistamiseen mene aikaa tai vaivaa. Peksusta tulee sentään kosolti rasvaa, mikä voi jonkun houkuttaa ostamaan tuota kuvan judanssia. Olishan se vähän helpompaa.

Mutta kyllä pekonin paistamisessa on sitä sunnuntaiaamuista miehisyyttä, jota ei parane ohittaa. Eri asia on sitten tavaran käyttö leivänpäällisenä. Siinä voisi olla järkeä. Mutta silti pelottavan näköistä tavaraa. Onko kellään kokemuksia vastaavasta?

5.9.2011

And I said, "What about Breakfast at ... "

Aamiainen Tiffanylla on Jonkun syvänsinisen -nimisen bändin hittibiisi ysäriltä. Se oli niin hyvä, että siitä tehtiin ensin elokuva ja lopulta Truman Capote kirjoitti biisistä samannimisen kirjan. Tiffany on koruliike Nykissä, sellainen kallis, johon on varaa vain venäläisturistilla (olen itse tämän todistanut).

Ikeaan sen sijaan on varaa kaikilla, siitä on pitänyt huolen sen vanhaksi natsiksikin kehuttu omistajansa What's-His-Name. Kävin siellä vastikään ja rahanmeno laskettiin sadoissa euroissa, eli halpaa oli. Pinnasänkyjen ohella sieltä saa tarvittaessa myös aamupalaa, ja kuinka ollakaan, siihenkin on varaa kaikilla.

Ei paha, sanoisin. En ole puuromies enkä ole sitä syönyt miesmuistiin. Toisaalta arkisin en syö aamupalaa ensinkään ja kuka sitä nyt puuroa viikonloppuna. Tuo kuitenkin oli varsin jees puuroa. Hyvää hilloa ja sämpyä. Ikean tarjoamat munat olivat aika pieniä, mutta niinhän ne ruotsalaiset ovat, eho-eho. Hintaa kaksi euroa, can't beat that. Ilmaisella Ikea-bussilla kun menee, niin tästähän voisi köyhäkin tehdä lauantaiperinteen. Ehkä kuitenkin vähän liikaa vaivaa...

Lama-ajan tekohengitystä eriarvoisuuden keuhkoihin

Possun sisäfile on hyvää. Sisäfile -50% hintaan on unelmien täyttymys, mutta ikinähän ei voi saada kaikkea mitä haluaa, joten nykyään on tyytyminen -30% alennustarroihin. Muistaakseni pari vuotta sitten päivämäärältään uhanalaiset tuotteet myytiin puoleen hintaan pois, nykyään alennus on 30% ja kyseiset ruuat nakataan illalla roskiin. Mielestäni olisi vähintäänkin oikein palauttaa hinnoittelun puolittaminen, jäisi deekuillakin enemmän rahaa 48 tunnin kotiviiniin. Elämme yhteiskunnassa, jonka keskellä ammottaa kuilu josta kaikuu onton suoliston kurina. Alennusfileet tasoittavat mielestäni mukavasti eroa ihmisten välillä. Edes joskus köyhä voi syödä rikkaan filettä, tuntea mahassaan kuolleen eläimen lämpimän myllerryksen. Köyhän arkieväät makkarasta olueen eivät tätä tuntemusta tarjoa. Kelassakin vittuillaan astetta enemmän jos suupielissä ei ole marinaadin jäämiä.

Tietysti pelkkä alennusliha ei vielä tee autuaaksi, pitää tosiaankin olla sitä kotiviiniä ruokajuomaksi ja pottuja lisukkeeksi. Riippuen mihin aikaan kuusta alennuslihansa laarista löytää, voi tehdä kuten minä tänään. Ostin kylkeen rasian lounassalaattia ja paistoin uunissa ranskikset. Kyllä kelpaa ja voittokulun jatkuminen ei pitäisi olla ainakaan eväistä kiinni.

Alamme lähentyä parvekegrillauskauden loppua, joten pitää varmaan järjestää pienimuotoiset ruokajuhlat ennen kuin kusi jäätyy päähän. Siitä lisää myöhemmin.

4.9.2011

Otsikko unohtui...

En tiedä, mistä pikaruokalat, kebabravintelit ja muut hankkivat mainoksensa. Ne hinnastot, joista tussilla tussataan numerot niin, että omat hinnat saadaan kohdilleen. Toisilla hinnat on teetty suoraan julisteisiin ja niissä on jopa kuvat. Ongelma on se, että kun hinnat vaihtuu, täydellisyys murtuu.

No sitten syntyy perinteinen kebabkyltti, eli sellainen, jossa on jollain kopiopaperilla korjattu pitan tai jonkun muun hinta. Hinnathan tahtovat nousta, nääs, eikä alvariinsa voi pienyrittäjä uusia kylttejä tilata. Mutta nousee ne ylikansallisillakin. Eilen söin suklaasundaen (tästä enemmän myöhemmin) ja huomasin, että Sokoksen Mäkkikin oli siirtynyt 1,50 egen hintaan. Melkoista ryöstöä jo, vaikka annos nannaa onkin. Jotenkin vaan lollautti tsekata hinnastoa.

Näkyy huonosti, mutta klikatkaa isommaksi. Kuusi kvadriljoonaa ravintolaa, mutta silti tussilla tuunataan hinnastot. Se on mukava, että käsityön leima säilyy ketjuravintoloissakin.

3.9.2011

Mmm-hmmm... This I-iis a tasty burger.

Burgeri (kuvassa) on osa kulttuurihistoriaamme, kuten Michelangelo ja kasvoille laukeaminen. Yksi päivä mietin tuossa klassisia hampparikohtauksia jostain kovista elokuvista. Juutuubista löytyi muutamia. Väkisinkin olen unohtanut jotain, joten kertokaa, jos muistatte. Tässä kuitenkin pari hyvää päiviemme ratoksi:



Samuel-motherfucking-L-Jackson. Jos se sanoo, että burgeri on tasty, se on tasty.





Valituksessa on perää, mutta legendojen mukaan mallipurilaiset on koottu tikkujen avulla ja kuvattu kylmänä, eli ei ne herkullisia olisi, vaikka kuohkeilta näyttävät. Mietin vaan, että miten Mac-10 vaikuttaa palvelun nopeuteen hampparijointissa. Pitäis kokeilla. Ja katsoa tuo leffa taas. Ollut to watch -listalla jo pitkään. Ehkä käyn Play.comissa.





Munakkuus osastolle menee tääkin. Aijjai, keski-ikäisen miehen padottu viha. Jotkut uskaltavat päästää sen ulos sen sijaan, että hukuttavat sen Suomi-viinaan. Maltan tuskin odottaa, että kerään vielä sellaiset 15 vuotta kaikenlaista smäidää sisälleni ja sen jälkeen annan sen turskahtaa ulos.



Tän vika pätkän upottaminen on estetty.
Ärsyttävää. Vaikka tää ei varsinaisesti ole hampparipätkä, vaan enemmänkin pippurijuttu, niin silti lisään sen tähän. Klassikkoelokuva - syvällinen ja koskettava. Tulee mun ja Jusan keskipohjalaiset roadtripit mieleen. Meillä tosin ei ollut mopedeja vaan heillä. Ja ne olivat Neuvostoliistosta...

2.9.2011

Jos joku vois forwata tän postauksen Soinin Timolle, kiitos

En ole varma näiden karsujen oikeasta nimestä. Lätkäliigoista meilläpäin on aina puhuttu, mutta en ole varma sen virallisuudesta. Vanha karkki kuitenkin on kyseessä. Muistan natiaisena näitä syöneeni ja toivoneeni, että sattuisi Jypin logo osumaan paperiin. Aina siinä kuitenkin joku tamperelainen mirri vaan komeili.

No, satuinpa saamaan tällaisen eteeni tässä yksi päivä. Kamuni oli ostanut Siwan karkkipussin. Ei pöllömpi sekoitus. Kuitenkin kokemus järkytti perusturvallisuudentunnettani. Näin pussissa vanhan tuttuni, kaivoin sen esille, mutta mitä opinkaan: Lätkäliigalle on tehty jotain. He's been violated!

Karkkien kovuushan vaihtelee, kuten asioiden kovuus ylipäätään. Karkkien kohdalla kovuuskerroin johtuu tuoreudesta. Kuvan yksilö oli kuitenkin niin pehmeä, että se ei ollut sama vanha Lätkäliiga. Kaiken ne vie meiltä: Ensin Bogart Co. lopettaa ja sitten tämä. Teoriani on se, että ylikansallinen karkkikolossi on ahmaissut tekijäfirman ja alkanut itse tehdä karkkia. Resepti on uusi ja ylikansallinen, vain paperi vanha.

Missä on Timo Soini kansan äänensä kanssa, kun hän tarvitaan!