Lidl dominoi meetwurstipeliä kaudella 2011-2012

Lidlin Dulano tekee saman meetwurstille, mitä Dominik Hasek teki jääkiekkomaalivahdeille 90-luvulla. Spice up the game, son!

Voin varauksetta suositella koko Dulanon suolaisten leikkeleiden valikoimaa. Kuvan kaltaisia lootia saa ainakin neljää eri makua, mukana tavallisempaa metua, italialaistyyppistä  ja tällä kertaa mukaan tarttunutta tulista metukkaa. Melkein täytyy myöntää että nyt 27-vuotiaana I'm done with the same old metukka. Venäläiseen metuun kyllästyin jo lukiossa. Kotimaisella on menty tähän asti ja nyt kaipaan uusia haasteita ja makuelämyksiä leipäni päälle. Aistini kaipaavat uudenlaisia meetwursteja, muuten ne surkastuvat.

200g paketti suolaista ylivoimaa maksoi 1,99€. Ei kovin paha hinta elämyksestä joka voi muuttaa elämän. Koko metukkaurani aikana en ole tavannut näin raikkaita leikkeleitä. Meetwurstialalla ällöttävin juttu on harmaantuva metukka, tiedäthän viikko sitten avatun paketin jonka viimeiset siivut näyttävät arpikudokselta uimahallissa. Dulanoihin on pumpattu riittävästi punamultaa, ettei harmaantumista ole ainakaan vielä havaittu. Suhteemme tosin on vasta nuori, mutta ennustan sille onnellista tulevaisuutta. Mies ja meetwursti, a match made in heaven.

Sitä parempaa tanskalaista

Jälleen teksti arkistoista ajalta ennen kuin jääkaapissani oli äidinmaitoa...

Olin tuossa joku vuosi - on siitä kyllä jo siitäkin kauan - Köpiksessä ystäväni kanssa reissussa. Ihan turistina, en reindeerspottaamassa. Se oli outo osio matkaamme, sillä varsinkin Tanskassa vaivasi se, että käteistä ei ollut, sitä ei viittinyt nostaa eikä kortit käyny. Jotenkin sekavaa, niinpä söimme ainakin Mäkin juustoja, sen muistan.

Viimeiset pennoset löimme joskus tiskiin, jotta saimme ostettua tärkeimpiä, eli hankimme Dracula-karkkeja ja olutta. Voi jösses, että mua silloin harmitti. Ostin nimittäin vahingossa Carlsbergiä, vaikka halusin jotain aivan muuta. Phuuuuh, mitä huolimattomuutta. Tanskasta tiedän kaksi valtaolutta, mainitun C:n ja Tuborgin. En ole Calusta koskaan digannut, mutta Tuborg on ollut mieleeni. Vaikka en ole juonut montaakaan sitä elämässäni, sitä ei Suomessa suoraan kouraan ole lyöty ja ei niin paljon ole kiinnostanut, että olisi varta vasten sitä korkeammalla hinnalla jostain etsinyt.

Nyt vissiin Tubiakin saa laajemminkin Suomesta. Telkkarissa pyörii mainokset ja tavaraa on ainakin joissain kaupoissa. Ei meidän kämäsessä S-marketissa Larussa kyllä, mutta kuitenkin. Pitihän sitä sitten testata.

Ensinnäkin korkki, en yhtään harmittele sitä, että tässä ei ole kruunukorkkia, vaan tällainen ihan hauska vänkyrä, vaikka mieluusti joisin tänkin kyllä tölkistä. Toisena kommenttina se, että kyllä tää muhun putoaa. Oy Netti-hifistelijät Ab voi tulla sanomaan, että "Hirveetä litkua se on, homo", mutta silti aion ostaa toistekin.

P.S. Mainoksessa oli kyllä virhe, ei meillä mitkään bileet sentään alkanut, vaikka korkkasin.

Miller (ei siis Hammer) Time...

Huoh, sattuu olemaan pari kirjoitusta perstaskussa, niin laitetaan meneen. Hemmetti, jäi herkkuvoileipäpäivä todellakin, kun oma herkkuvoileipäni synnytti vajaat neljä kiloa hyvin palvattua kinkkua. Ensi vuonna sitten, mutta oli mukava nähdä, että ihmiset osallistuivat ja pistivät parit kuvat Feseenkin. Mutta alla kirjoitus lapsettomalta ja kuvasta päätellen myös mukavan rennolta ajalta :)

Luin Lassia ja Leeviä joskus vuosia vuosia sitten. Tämän stripin. Koska keskimääräinen lukija lienee liian laiska klikatakseen linkkiä, selitän, että Lassi valittaa päivänsä rankkuutta ja toteaa, että nyt on Miller Time. Stripin luettuani olin aika paljon viisaampi. Miller on aika onnistuneesti lanseerannut tuon Miller-ajan, siitä on monta vitsiä ja väännöstä tehty ja originaaliversio tunnetaan täällä Pohjolan perukoillakin. Pisteet markkinamiehille: jo pelkästään Miller Timeä viettääkseni voisin juoda Miltsua, jos olisin jenkki.

Pitihän siis Milleriä ostaa, kun sitä Kampin Koossa oli joku lava taannoin. Amerikkalaiset oluet eivät koskaan ole olleet kovassa maineessa vanhalla mantereella tietääkseni. Osittain varmaan siksi, että juoksulenkkareissa ja sinisissä farkuissa viihtyvässä kansassa ei ole oikein olutuskottavuutta, toisin kuin esimerkiksi jalkapallokatsomossa riehuvissa hollantilaisissa tai maailmansotia aloittelevissa sakemanneissa.

Osasyy voi olla, että jenkkioluet - ainakaan nää perusmerkit - eivät tarjoa oikein mitään erikoista tarttumapintaa. En tästä pullosta muista mitään (eho-eho, join vain pullollisen, muisti ei mennyt, mutta maku ei jäänyt mieleen). Nyt valokuvaa katsoessani tajusin kuitenkin jotain outoa. Jotain, mihin asiaan tarvittaneen taas Baariminnan, jonkun Googlea käyttävän henkilön tai ihan muuten vain minua fiksumman apua. Tuo pullohan on nimittäin kirkas.

Olen ollut siinä uskossa, että oluen tapauksessa ruskea lasipullo on valittu kuljetuspakkaukseksi - ei suinkaan rumuutensa - vaan säilyvyyden takia. Ruskea ja hieman huonommin vihreä lasi suojaavat oluen säilymistä paremmin kuin kirkas, näin olen ymmärtänyt. Miller-bisse on kuitenkin kirkkaassa putelissa. Onko kehitys kehittynyt vai onko Millerissä kierto niin nopea, että tavara ei ehdi pilaantua. Vai onko mua taas höbläytetty? Kertokaa joku...

Pekonia, munaa ja lasipullokolaa

Uusille lukijoille tiedoksi: diggailemme tässä blogissa pekonista. Tykkäämme siitä enemmän kuin Vatanen jäniksestään siinä Paasilinnan kirjassa. Parhaimmillaan pekoni on minä hetkenä hyvänsä, tai heti sen jälkeen, mutta tyypillisesti se muodostaa paistetun munan kanssa dynaamisen aamupalatiimin. Pekoni on Bruce Willis ja Samuel L. Jackson vetää munan roolin. Homma toimii, mutta ainahan pöytään voi nakata vielä yllärinä yhden sidekickin. Ja tähän seuraan ei ihan mitä vain nestemäistä kelpuuteta. Kun kerran aamupalojen kuningasta tehdään, ei sinne mitään siniverisestä poikkeavaa voi sekaan heittää. Lasipullosta nautittu kola on tämän elämän kauneimpia asioita, vain lasipullo voi helmeillä jääkylmänä kuin.. no kuin lasipullo! Jos jatketaan Brucen ja Samuelin linjoilla, lasipullon on oltava John Mctiernanin ohjaustyöskentely.

Lasipullokolan elämyksellisyydestä tuli mieleeni juuri tiensä maailmaan löytänyt ihmishenkilö. Blogikollega Koiviston perheeseen on ilmaantunut sidekick. Iloisena voin jakaa tiedon pekonin, munan ja lasipullokolan hyvästä voinnista. Kaikki meni hyvin ja blogissamme voitkin piakkoin lukea syväluotaavaa analyysiä lasten purkkimuonista. Tuleeko Koivisto Jr. olemaan Suomen nuorin juustohampparin syöjä? Melko varmasti. Onnittelut koko perheelle!

Mjölkchoklad splashade bilar

On mukava tulla kotiin, kun kotona odottaa karkkia sisältävä kirje. Sain maistelevakseni ruotsalaisia suklaalla peiteltyjä autoja. Kaikki on kansankodissa paremmin, siellä on kola halpaa ja autotkin on päällystetty suklaalla saakura. Paitsi Saab, sen suhteen ne ei osaa päättää, että myytäiskö se kiinalaisille vai pistettäisiinkö konkkaan...

Mutta nämä on siis karkkeja, perusmalleiltaan kai samaa ikäpolvea kuin Saabin kuulu syöksysämpylämalli. Olin kiinnostunut, sillä näitä pirssejä on mainostettu aika paljon, mutta en ole tullut ostaneeksi, kun karkkia on tullut aika vähän syötyä.

Suklaabilikat on uutuus Suomessa ja sopinee tänne hyvin, sillä aika monenlaisia suklaaseenpeitettyjä karkkeja on viimeaikoina markkinoille tyrkätty. Sopinee myös siksi, että nää oli aika hyviä. Vetäisin pussin suoriltaan, jotta eivät jää vaimoa häiritsemään, ja helposti upposi. Ja osui. Kaksi jaksoa Frendien neloskautta ja pussi bilikoita.

Nää mainostaa itseään Ruotsin ostetuimpina autoina ja niin ne varmasti ovat. Pitää seuraavaksi muistaa maistaa originaaleja myös. Palaan astialle.

Pikaruokaa saksalaisittain, italialaisella sivumaulla (Berliini - Rooma -akseli)

Päädyin uuteen ravintolaan tässä joku aika sitten. Hieman epäilyttävän Texas-mestan tilalle oli tullut Rautatieaseman läheisyyteen Valpiano-niminen italialainen ravintola. Seurasin erästä lauttasaarelaista naista sinne. Kyseessä on ketju, joka on kotoisin Saksasta ja tekee hommat kyllä saksalaisen tehokkaasti.

Ravintolassa on myös vähän jujua. Pastat (siis ne pastapastat) valmistetaan ihmisten silmien edessä samoin kuin itse ruoka-annokset. Ihan hauska idea sinänsä. Pakkohan se pannu jossain on olla, miksei siis siinä edessä, josta valkosipulihöyryt nousee nenuun. Ruokahalu nousee pöperöä odotellessa ja ravintola selviää kätevästi vähemmillä tarjoilijoilla. Kyseessä on siis italialaista pikaruokaa.

Ja aika hyvää sellasta. Ekalla kertaa olin juonut pohjille pari tilitysolutta, eli en ollut 100-prosenttisen kykenevä tekemään ruoka-arvioita: kyllähän te tiedätte, jos on riittävän humalassa, edes Anssi Kelan nimen kuuleminen ei ärsytä. En niin mäsänderissä ollut, mutta kuitenkin ruoka-arvioni olisi voinut olla laitamyötäisessä. Piti siis mennä uudelleen. Toisella kertaa olin raittiina liikenteessä ja carbonara putosi silti. Menen ehdottomasti kolmannenkin kerran.

Eihän tää mitään fiiniä sinänsä ole, mutta perusvahvaa tekemistä sopuhintaan. Jos joudun Henry Kissingerin kanssa meneen joskus lounastreffeille, valinnen jonkun hienomman mestan, mutta tää on suositeltava tapa vetää hiilarit tappiin vaikka ennen leffaa tai muuten aseman kulmilla pyöriessä. Koiviston hyväksymä.

Kansallinen herkkuvoileipäpäivä 22.10.2011 - Osallistu sinäkin!

En tiedä, oletteko arvon lukijamme kuulleet, mutta nyt lauantaina 22. päivä on kansallinen herkkuvoileipäpäivä. Ensimmäistä kertaa viettetävän päivän ideana on saada ihmiset tekemään itselleen ja toisilleen hyviä voileipiä sekä viettämään sen kautta laatuaikaa. Itse aion viettää sitä totta_kai ja haastan myös kaikki lukijamme päivän viettoon.

Ideana on hakea iloa voileivästä. Tyyli on vapaa eikä mitään erikoisempia vaateita asiassa ole: tärkeintä on vain tehdä jollain tapaa herkullisia voikkareita. Ehkä niissä on tavallista parempaa leikkelettä, herkullisia maustekurkkuja tai erityisen oivallista leipää, mahdollisuudet ovar rajattomat. Oma osallistumiscomboni on vielä hämärän peitossa, mutta aion viikon aikana kyllä saada aivonystyni reilaan.

Ja jos joku kysyy, mistä ihmeestä tämäkin päivä on lähtöisin, niin vastaus on, että minun päästäni. Viime aikoina on ollut epäonnistumisen päivää, autotonta päivää ja muuta vastaavaa. Lisäksi on varmasti maitopäivä, sienipäivä, juomukondomipäivä ja muita, joista emme kauheasti kuule. Kyllä sinne yksi herkkuvoileipäpäivä mukaan mahtuu!

Lähde siis sinäkin völjyyn.

Bloggari vinkkaa: tee näitä leipiä talonmiehellesi!

Harvoin jaksan mitään reseptejä levitellä, koska moisiin on muut blogit, kinuskikissat, mantelikarhut, mesimäyrät ja muut. Nyt täytyy kuitenkin heittää kehiin tarkempaa selostusta eräästä eineestä. Herkkuvoileivistä, nääs.

En muista tarkalleen, mistä tää idea tuli. Se oli joko vaimoni tai muu ystäväni, joka joskus aikoinaan söi vastaavia kahvilassa ja sittemmin joskus teki itse. Olen ollut fani ekasta puraisusta saakka. Leivät ovat periaatteessa yksinkertaisia, mutta jonkun nääkin on täytynyt keksiä: tomaatti-mozzarella-basilika-sipulileipiä, jotka voideellaan pestolla. Ai satana. Leiväksi EHDOTTOMASTI jotain juustopohjaista, eli joko juustopatonkia tai juustosämpylöitä. Huh huh.

Melko varmasti oon kirjoittanut näistä ennenkin, mutta meni nyt kertaamiseksi, kun söin näitä nimimerkki Typyn luona yksi ehtoo. Hyviä oli. Ko. nainen oli jostain omasta suunnastaan bongannut reseptin, joten täysin uniikki se ei siis ole, mutta suositeltava. Yllätä siis vaimosi, ystäväsi, talonmiehesi tai joku muu läheisesi herkkuvoileivillä vaikka huomenna!

Ja niin, kuten huomaatte, noissa leivissä ei ole mozzista vaan fetaa. Typy tekee hyviä voikkareita, mutta on vähän huonomuistinen.

Kärsimysnäytelmä viitoskerroksessa

Automaattikahvia, -cappuccinoa, -kaakaota, -mokkaa ja -tiesmitä. Harva näistä tykkää, jos kukaan. Mutta silti monelle ihmiselle käsitys unelmatyöpaikasta on juuri kuvassa: tarvitaan vain kahviautomaatti, joka ei syö rahaa.

Myönnän sen itsekin, että läheltä liippaa. Arvostan sitä, jos työnantaja maksaa kahvit, se on jotenkin suomalaiseen yhteiskuntaan sopivaa huomioonottoa. Masiina vie kuitenkin asian ns. secondille levelille. Silloin kun ei tarvitse itse keittää sumppia, ei itse arpoa sitä, miten vanhaa kannussa hengaava neste on ja niin edelleen. Automaattikahvi ei ole hyvää, mutta se on silti aina sitä samaa eli tasaisen pahaa. Ja sitä saa napinpainalluksella, naps vaan.

Tänään töissä kävimme poikain kanssa koneella. Olimme kerrosta alempana palaveeraamassa, minkä jälkeen ehdotin ekskursiota koneelle. "Just tän takia sut on tänne palkattu", kuului vastaus (ihmiseltä, joka ei kyllä palkannut minua, onneksi). Seurasi juoman tilaaminen, juoman haukkuminen ja juoman juominen.

Miksi oikeasti juomme, vaikka emme varsinaisesti pidä? Tässä olis materiaalia keskimääräistä tieteellisempään - ja kiinnostavampaan - sosiologian graduun. Kiinnostuneet opiskelijat voivat ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen.

Kaikki hyvä meiltä viedään...

En edes ole kovin iso Carrols-fani, mutta silti se vähän syletti minua, kun asian bongasin tuossa joku kuukausi sitten. KariKoo kommentoi edellisen postauksen kommentissaan (jonka jostain syystä poisti?) Suomessa jäljellä olevia Carrolseja. Älä huoli Kartsa, Suomessa on Wikipedian mukaan useampi kuin yksi C, mutta enää Aleksilla raflaa ei ole.

Kyllä hiljaiseksi vetää tuo näky. Paikassa, josta ennen sai hampurilaisia, saa nykyään erityisesti maaseutuväestön suosimia muovijalkineita ja Steve Jobsin perustaman uskontokunnan riittivälineitä. Riipaisevaahan tämä on: jos ennen sait tiskiltä sämpylän, jonka välissä oli pihvi ja muita lisukkeita, nyt myyjä tarjoaa naama pokerilla sinulle sämpylöitä jalkaan laitettavaksi. Mihin on maailma menossa?

Hätä ei ole kuitenkaan niin suuri, että Helsingissä ei enää Carrols-ihmisille olisi ruokapaikkaa. Wikipedian mukaan Ogelista löytyypi. Sinne siis.

Pala historiaa

Pikapostaus Kurvista: kuka tietää vastauksen historiakysymykseen?

Leipä kuin nainen

Fazer on tuutannut markkinoille aika tiukkaa leipää. Ja "on tuuttannut" viittaa nyt siihen, että tää voi olla vanhaa, mutta mä ostin tätä nyt ekaa kertaa. Tässä blogissa se on siis uutuus.

Hyvä leipähän on kuin kaunis nainen, eli herkullinen. Tämä on tällaista neliskanttista höttöä kuten nykyään kaikki, mutta hyvää sellaista. Pintaan on ripoteltu paljon siemeniä. Se on kumma, miten ne tuo sellaista tosileivän fiilistä känttyyn. En tiedä miksi, mutta muutkin varmasti yhtyvät mielipiteeseeni. Kurpitsansiemen leivässä, kuinka normaalia se sitten on, en tiedä. Tuskin Mikael Agricola leipäänsä niin söi, eiköhän liene jotain nykyajan hösläystä.

Mutta siis bredu on hyvää. Laitoin vielä tavallista komeemmat täytteet, kun oli muun muassa broitsua jääkaapissa. Hyvin täytetty voikkarihan on myös kuin nainen, eli herkullinen. Tämä nainen näine täytteineen oli aika rakastettava, suorastaan aviomateriaalia.

Maksettua rakkautta siis tarjolla leipähyllyllä. Testatkaahan.

Äärimmäinen ajoneuvo

Sanomalehti Lapin Kansa 14.10.2011.

Mikäli en olisi juuri syytänyt miltei 300 euroa Toyotani huoltoon, rikkoisin oitis säästöpossuni ja suuntaisin Rinta-Joupin autoliikkeeseen Rovaniemellä. Jumalauta jätkät myy alle 13 tonnin Coca-Cola autoa! A-W-E-S-O-M-E! Harvoin näkee esimerkiksi Batmobilea tojo-autossa!

Oikeastaan tuollainen auto on täysin hyväksyttävä syy myydä kämppä ja muuttaa autoon. Mieti kun kurvaisit tuollaisella Tuurin kyläkaupan pihalle? Kyllä siinä kaatuisi useampikin Extremeduudsonit aurinkovarjo.. Tuollainen auto mahdollistaisi arkielämän supersankaruuden. Laskeutuisit takaosan Focoliftiä käyttäen mäkkärin parkkiin, sen täytyisi olla niin siistiä että pitäisi varmaan perustaa oma kirkko johon seuraajat voisivat liittyä.

Jumalmobiilin pohjoinen sijainti ei ole ongelma, miehet viininpunaisissa puvuntakeissaan varmasti kärräävät kola-auton junaan. Entäs jos sen kori on vielä täynnä lasipullokolaa? Webasto täysille ja kainalot hiessä takakontista jääkylmää jumalten juomaa. Kyllä kelpaisi. Kerranhan tässä vaan eletään?

Kiitos kuvavinkistä Kuontivaaran kaunokaiselle!

Palliksessa uskalletaan epäonnistua

Leinonen taas lusmuilee, niin ei ole ollut moneen päivään mitään uutta täällä. Pyydän anteeksi sen puolesta. Mäkään en kirjoita tällä kertaa ruoasta, eli anteeksi myös mun puolesta.

Kuten moni tietää, tänään vietetään epäonnistumisen päivää. Ihan hyvä idea mielestäni, sillä Suomessa dissaillaan suotta kaikenlaista yrittämistä. Epäonnistumisen uhkaa olen itse sietänyt mm. Pallikseen kirjoittamalla. Nopeaa tykitystä, välillä tulee kultaa ja joskus paskaa.
 
Päivän kunniaksi siis haastan lukijamme kertomaan pahimmat epäonnistumisemme. Onko mielessä jotain sellaista, mikä tavallista pahemmin alittanut olemattoman rimamme? Muistakaa kuitenkin, että ilman niitä ei olisi ollut ES-oluen tai Sucu-Colan kaltaisia onnistumisia.

Piirakkateoria ja miten siinä kävikään

Kemuissa on usein jännä. Eilisen emännän aiemmissa pippaloissa minua on dillenainen syyttänyt flirttailusta vieraan naisen kanssa, olen epäonnistuneesti yrittänyt väsätä kahden hengen ihmispyramidia ja muuta vastaavaa...

Tällä kertaa jännitys oli kuitenkin katossa jo etukäteen, sillä kuten aiemmin postasin, minua kiinnosti piirakkatilanne. Semiseksistinen teoriani siitä, että naiset leipovat kemuihin aina piirakkaa, kiikkui uskottavuuden vaakalaudalla: viimeksi piirakkaa ei ollut tällä piirakkanaiseksi leimaamallani henkilöllä.

Eikä sitä tullut tälläkään kertaa. Tarjoilut olivat erittäin hyviä ilmankin, suorastaan herkullisia. Ja keksinpä uudistetun piirakkateorian: se on nimenomaan kiireessä rutiinilla valittu ruoka. Jos on aikaa miettiä tarjottavia, silloin valinnat saattavat olla muita. Lisäksi tässä tapauksessa vaikutti varmasti sekin, että kiusallaan eivät tarjonneet piirakkaa, kun tiesivät Suomen johtavan ruokabloggarin sitä odottavan ja tilannetta tarkkailevan. Ärsyttävää.

Juusto vs. Pekonijuusto

Kuten Koivisto jo fesefanejamme asialla häiritsi, mäkkäristä saa taas 1,5 eurolla pekonijuustohampparin. Diili on hyvä, melkein yhtä hyvä kuin Wayne's World 1 & 2 play.comista 4,99€. Ajattelin tehdä hikoiluttavan kutkuttavan jännittävän vertailun klassisen juuston ja pekoniversion välillä, kunnes havahduin totuuteen. Pekoni voittaa aina. Olen aivan varma, että Juha Mieto olisi saanut pari sadasosaa enemmän vauhtia Lake Placidissa, mikäli vain olisi tajunnut kääräistä piponsa alle pari slaissia pekonia. Mari Kiviniemen vaalitappio ei varmasti olisi ollut niin murskaava, jos olisi muistettu pistää pari siivua vaikka kainaloon. Pikkuriikkisen enemmän peksua bunkkeriin niin Aatun ei ehkä olisi tarvinnut siemaista myrkkyä.

Itse hamppariin pekonisuikulat tuovat vähän muotoa. Suufiilis ei ole niin läpipuraistava, vaan 2000-luvun ihmisen evoluutiojämät, hampaat, joutuvat jopa vähän töihin. Olen maistanut hesen pekonihamppareita ja pettynyt erittäin karkeasti joka kerta. Löysä pekoni on asia, joka voi pilata ravintolan maineen nopeammin kuin Yön keikka. Mäkkärin burgeria pitää siis kiittää sen pekonin suhteellisesta rapsakkuudesta. Tosin onhan se täysin mahdollista että hampparin välissä on vain pahvia pekoniaromilla, mutta jos hintaa on 1,5€.. Hit me! Haluan voittaa!

Alarivin kunkku

Vaimoni on raskaana, jos ei aiemmin ole tullut mainituksi. Se vaikuttaa munkin elämään muutamin tavoin. Ainakin kahdella tapaa, eli siten että mulla on kohta mukula ja siten, että ei oo kauheesti tullu punkkua juotua kotona viime aikoina.

Pullon ostaminen vain itselle olisi melko heviä. Ei tässä enää opiskelijoita olla. Pari lasia silloin tällöin kuitenkin uppoaa hyvin. Ja yksi suokkarimerkeistäni on kuvan El Copero.

Punaviinin tärkeimpiä ominaisuuksia on halpa hinta ja helppo löydettävyys. Alkohan on niin kiva, että hyllyttää pullot hinnan mukaan. Halvimmat, eli myös Copis, löytyvät alhaalta. Siitä huolimatta harvoin löydän mitään.

Kaikki viinipullot on niin samannäköisiä. Coperoon on kuitenkin vedetty tuollainen epäekologinen metalliverkko ja johan löytyy! Testaahan. Espanjahyllyltä, heti lattian jälkeen. Hyvää on.

Herneitä, perkele

Finduskohan se lienee, tai joku vastaava firma. On tuonut viime aikoina markkinoille erilaisia pakasteruokia. Laiskalle miehelle sopivia. Nyt kokeilulistallani ovat olleet burgerpannu (tmv, vielä syömättä) ja pasta carbonara. Olen carbismiehiä, kuten tiedetään.

Testasin carbonaran. Onhan se totta_kai selvä, että ei pakaste voi olla hyvää kuin aito ja tuore tavara - ja pakastettu pasta on aina epäilyttävää -, mutta tässä on heitetty pyyhe kehään jo alkumetreillä. Se on niinku Rocky ei olis ekan rankan lenkin jälkeen koskaan lähtenyt toiselle, niinku Ripley ei olis lähtenyt hakeen sitä kersaa munien keskeltä tai niinku Arska ei olis koskaan hakenut kuvernööriksi. Tää on löysäkullista luovuttamista ennen kuin on edes kunnolla yritetty.

Herneitä pasta carbonarassa, voi herran pieksut! Herneitä carbiksessa. Just tsekkasin, Wikipedian mukaan tää on joku jenkkivariaatio, mutta miksi tuoda se tänne? Ei herneissä ole mitään pienintäkään järkeä tuon ruoan lisänä. Carbonaran hienous on juuri se rasvaislihainenkombinaatio, jonka se muodostaa. Ei mitään ylimääräistä, dead simple. Korkeintaan kermaa, jota itse heitän, mutta herneet voi viskata mäkeen. Tuun vihaiseksi!

Tää on juuri näitä asioita, joista pitäisi langettaa kuolemantuomio. Ei oikeudenkäyntiä, ei selityksiä, ei viimeistä lounasta, ei hautakiveä, vain herneiden lisäämisen keksijä seinää vasten ja ruumis jonnekin juntkaan.

Vaihtaisitko ystäväsi hampurilaisiin? I know I would

Sivistin itseäni sosiaalisen median suhteen tässä yksi päivä. Käytin välineenä epäsosiaalista mediaa mallia Gutenberg. Luin siis kirjaa. Sen mukaan joskus aikoinaan on voinut saada ilmaisia hampurilaisia deletoimalla ystäviään Facebookista. Kuulostaa liian helpolta. Ja houkuttelevalta.

Burger Kingillä oli nimittäin taannoin tällainen kamppis. 10 ystävää mäkeen ja hey presto, saat Whopperin. Ei huono. Multa ainakin lähtisi 10 ilman, että edes itse tai ko. ihmiset sitä huomaisi. Facebook on sittemmin, järkeviä kun ovat, kieltäneet tällaiset kampanjat. Ei tekisi hyvää heidän pisneksilleen.

Nykyään mulla on 109 kaveria. Voisin siis saada 10 burgeria ja jäisi 9 läheisintä kamua. Tai sitten hankkisin jostain vielä yhden lisää ja söisin 11 burgeria. Aijjai, kaunis ajatus.

Saankohan viikonloppuna piirakkaa

No woman, no pie...

Vähän jo jännittää. Viikonloppuna olisi kemut. Eräs mies ja nainen muuttivat, nyt sitten hieman juhlitaan ja hurjimmat voivat pistää jopa jalalla koreasti.

Kuva on edellisistä kemuista, en muista mitä juhlittiin. Ehkä naisen syndejä tai jotain. Huomatkaa, tuossa pöydässä tai asunnon muillakaan pöydillä ei ollut piirakkaa esillä. Vähän jännittää, että onko piirakkaa lauantaina tarjolla.

Ja ei, en hae mitä Rivi-Riittamaista eufemismia tässä, minua vain kiinnostaa, että tuleeko jo toiset kemut peräjälkeen, että nainen juhlii eikä tee piirakkaa. Tämä pistäisi koetellun ja oikeaksi havaitun piirakkateoreemani vaakalaudalle. Uskottavuuteni ruoka-antropologina on koetuksella. Mutta olen positiivisella mielellä: peräkkäinen piirakattomuus on epätodennäköistä.

Jos et tunne teoreemaa, lue edelliset 600 artikkelia, se on siellä jossain. Palaan asiaan viikonlopun jälkeen, sitten olemme viisaampia.

Kolme ruokalajia ja euron juusto selkään

Ravintola Juuri on kai aika kuulu ja hyväksi väitetty. Menin paikalle.

Alkudrinkkinä jotain ginipohjaista, alkupaloiksi jallumarinoitua graavilohta ja makkaraa kera votkasinapin, pääruoaksi villisikaa ynnä uuniomenaa ja jälkkäriksi mustikkasorbettia. Oli hyvää, erinomaisen hyvää täytyy sanoa. Jokainen yksittäinen komponentti toimi erinomaisesti ja ruokakokemus oli hyvin naminen. Maine ei tule turhasta. Yksittäisiä aterioita on hankala verrata, mutta tuskin olen parempaa syönyt missään. On vain yksi mutta.

Tyylikkääseen syömiseen kuuluu se, että annokset eivät ole liian isoja. Pitää joskus elää syödäkseen eikä syödä elääkseen ja kylläisyys tulee rauhallisestikin. Silti vähän korpeaa, jos maksaa 104 euroa kahden ihmisen aterioinnista ja tarvii kotimatkalla euron juuston. Näin kävi. Totuuden nimessä myönnän, että juuston hakemiselle oli osaltaan syynä ihan vain läpänheitto, mutta se ei ollut yhtään liikaa vaan sopiva lisä.

Siitä huolimatta suosittelen kyllä, jos haluaa kalliisti syödä ja hyvää. Erityispisteet siitä, että ruoka oli suomalaishenkistä. Jos amerikanserkku tulee dollaripinon kanssa käymään, viekää hänet Juureen.

Oi miten ihanat värit hei...

Hittolainen, tää lienee suht terveellistä ja melko perussuomalaista, mutta kirjoitan silti. Nimittäin uunijuurekset. Hesarissa oli näistä juttua ja vaimo heti kokeilemaan.

Oli muuten ihan hyviä. Yllättävää, sillä kasvikset on tylsiä ja juurekset nyt melko turhia. Joku lanttu, miettikää ny... No, uunissa käväisi perunaa, porkkanaa, palsternakkaa, lanttua ja punajuurta kaiketi. Ongelmana lähinnä kovempien kavereiden hidas kypsyminen. Ehkä niille voisi pitää kirikierroksen keittämällä tai jotain.

Mutta maku oli siis hyvä ja esillepano viehättävä. Kyllä siitä tulee aina sellainen olo, että ruoka on fiinimpää, kun se ei näytä ihan vaan lautaselle suoraan paketista läntätyltä. Pitäis vaan kaveriksi keksiä näille jotain ronskia tavaraa, jotta kehtaa syödä. Jotain pekonipohjaista varmaan.

Kuohuviiniä, nam

Kaksi skumppatapaa, joista toinen ns. miehekäs.

Sananen kuningas Alkoholista tähän väliin. Stone's Helsingin keskustassa on taas luopunut hyvästä oluttarjouksestaan. Stolbanderit nousseet 4,5 eurosta parhaimmillaan yli 7:ään. No, voi siellä vieläkin käydä. Eipä köyhät pyöri jaloissa.

Oluen sijaan tänhetkisenä tarjoustuotteena toimii skumppa. Sitäkin siellä saa hanasta, mikä oli mielestäni ihan vänkää. Mainitsin asiasta baarimikolle ja hän kertoi, että kyseessä on kertakäyttötynnyrit, joissa skumppa tulee. Jotain järkeä saatu siihenkin, että tyhjiä metallitynnyreitä kolisteltaisiin ympäriinsä kuormureilla. No, asiaan.

Skumpanjuonti on vaan paljon vähemmän miehekästä kuin oluenkittaus, vaikka skumppa  meikäläisen iloluontoiseen luonteeseen uppoaakin. En kuitenkaan ihan vaan raavaiden äijäkaverieni kanssa ehkä ihan äkkiä skumppia ottaisi after work -henkiseksi juomaksi. No, onneksi tunnen naisiakin, niin sisäinen siideripirkkoni pääsee vapaaksi.

Oikeanpuoleinen kuva on ns. naisseurassa kuvattu. Vedettiin lasilliset ja toiset ja taisi mennä kolmannetkin. Työkavereiden kanssa parit ottaessani tulin kuitenkin keksineeksi oivan takaportin kaikille skumpasta pitäville äijäporukoille: jalluskumppa. Kurkkuani kaihersi ja halusin jallua lääkkeeksi, mutta kuitenkin mieli teki myös halpaa kuohuviiniä. Ongelman ratkaisu oli ottaa molemmat. Hyvä combo, suosittelen kokeilemaan. Sopii bodarillekin.