9.10.2011

Piirakkateoria ja miten siinä kävikään

Kemuissa on usein jännä. Eilisen emännän aiemmissa pippaloissa minua on dillenainen syyttänyt flirttailusta vieraan naisen kanssa, olen epäonnistuneesti yrittänyt väsätä kahden hengen ihmispyramidia ja muuta vastaavaa...

Tällä kertaa jännitys oli kuitenkin katossa jo etukäteen, sillä kuten aiemmin postasin, minua kiinnosti piirakkatilanne. Semiseksistinen teoriani siitä, että naiset leipovat kemuihin aina piirakkaa, kiikkui uskottavuuden vaakalaudalla: viimeksi piirakkaa ei ollut tällä piirakkanaiseksi leimaamallani henkilöllä.

Eikä sitä tullut tälläkään kertaa. Tarjoilut olivat erittäin hyviä ilmankin, suorastaan herkullisia. Ja keksinpä uudistetun piirakkateorian: se on nimenomaan kiireessä rutiinilla valittu ruoka. Jos on aikaa miettiä tarjottavia, silloin valinnat saattavat olla muita. Lisäksi tässä tapauksessa vaikutti varmasti sekin, että kiusallaan eivät tarjonneet piirakkaa, kun tiesivät Suomen johtavan ruokabloggarin sitä odottavan ja tilannetta tarkkailevan. Ärsyttävää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti