28.2.2011

Pizzasta syödään reunat

Helmivaalien tulos tullut ja kansa on jälleen puhunut. Pizzasta syödään reunat, pulinat siis pois.

KORRUPTIO: Ministeritason erhe

Leinonen korruptoili lämpimästä limpparista, joten heitänpä minäkin lusikkani hänen soppaansa. Kirjoitan vuodesta 2009, eräästä asiasta, joka vieläkin vaivaa minua.

Nokkelimmat varmaan muistaa sen, kun kiinalaiset kiersivät kauppakomppaniansa kanssa Eurooppaa. Olivat täällä solmimassa yhteyksiä ja muuta mukavaa. Meikäläinen oli tulessa silloin, kun valtuuskunta kurvasi Suomeen. Väyrysen Pave ja Pekkarisen Maukka olivat järkänneet bileet, mutta syyllistyivät virheistä ehkä törkeimpään.

Lasipullokola on kolista kauneinta. Lämpimässä hikoileva, suorastaan helmeilevä, kylmä pullo täynnä kolapuun nektaria: niin se on tarkoitettu juotavaksi. Kolaa oli tarjolla noissakin kemuissa, mutta lämpimänä. Toimittajaraukka kuunnellut ja katsellut ihme pokkurointia monta tuntia ja viimein ottaa pullon puhvettipöydästä. Voi mikä pettymys! Lämmintä kolaa, missä me ollaan, Neuvostoliitossa?!

Leinosta leffavertauksin edelleen kopioidakseni sanoisin, että se on sama kuin tekisi killerihyvän käsikirjoituksen, hommaisi parhaan mahdollisen tuottajan ja huippuvisionäärisen ohjaajan, mutta valitsisi pääosaan Adam Sandlerin. Eiiiiiih, metsään meni Paavo!

Toimittajathan ovat totuudentorvia ja aina objektiivisia, kuten tiedetään. Joskus juttuihin kuitenkin saattaa tulla toimittajan mielikuvia ja muita makuja joukkoon. Olemmehan kaikki ihmisiä. Jos tarjoiluissa on neukkumeininki, se tarttuu koko juttuun. Jos kola olisi ollut kylmää, kuka tietää, olisiko ehkä muutaman sadantuhannen ihmisen silmäilemä reportaashi ollut silloin positiivisempi. Opetus on: jos haluat hyvää pressiä, pidä kolat kylmässä.

KORRUPTIO: Lähellä, muttei sikaria

Tiedotustilaisuudet ovat lähes aina puisevia tapahtumia, joissa turhien jätkien ja muikkeleiden edessä on jaffapullo. Usein myös tiedotustilaisuuteen tulleet vieraat saavat sivupöydästä virvokkeita. Yleensä lämmintä jaffaa ja vissyä. Vesikannussa saattaa olla kolmesta neljään jääpalaa ja näivettynyt sitruuna.

Jo valmiiksi puisevan tilaisuuden "virvoittaminen" lämpimällä jaffalla on verrattavissa jonkin Ashton Kutcherin elokuvan katsomiseen alasti pakkasessa. Ei nappaa ja vituttaa alusta loppuun tavallista enemmän.

Eilisessä tiedotustilaisuudessa oli useita juomavalintoja, lämpimiä tietenkin. Talvella pullon voi kuitenkin nakata hankeen kylmenemään, joten kyllä meikälle ilmainen limu kelpaa. Mutta tilaisuuden järjestäneen henkilökunnan ammattitaito ei aivan riittänyt onnistumiseen tässä vaativassa tehtävässä. Pöytä notkuu LAITTIKOLAA. Tilaisuudessa olet luultavasti jo muutenkin unen partaalla ja saat piristykseksi light kolaa? Antaisivat samantien vaikka unilääkkeen. Takarivissä näkyy yksi (1) oikea kolapullo, joka kielii siitä, että henkilökunta tiesi meikäläisen olleen tulossa. Tulostani ilmoitin luonnollisesti heijastamalla taivaalle logoni. Tein pullolle kuten syrjäkylän mies tekee naiselle, nakkasin hankeen ja nautin kylmänä myöhemmin.

Tarkkuutta siihen tiedotustilaisuuksien järjestämiseen! Tällä kertaa kävi tuuri, mutta älkää tuudittautuko siihen.

Puhtaat valkeat kuitit eli kirjaruokalistalotto

Toisten ihmisten kauppakuitteja löytyy milloin mistäkin. Kirjaston kirjat ovat yksi hyvä paikka, sillä allekirjoittanut ei ole ainoa, joka käyttää niitä kirjanmerkkeinä (kyllä, osaan lukea!). Vaimoni löysi taas yhden tsibaleen ja sai ihan hyvän idean.

Mitäpä jos tekisi joskus niin, että kirjan välistä löytyvän kuitin perusteella tekisikin itse ruokaa. Ostaisi samat emmeet ja väsäisi niistä jotain. Hah, olisipa melkoinen haaste tuo. Se tietysti saattaisi alkaa vaikuttaa kirjavalintoihin. Tietynlaiset kirjat houkuttavat tietynlaisia lukijoita, joten sillä pystyisi minimoimaan riskinsä ja saamaan haluamaansa sapuskaa.

Ainakin Sophie Kinsellan voisi jättää suosiolla hyllyyn (tästäkin syystä), sillä luultavasti ostoslistalta löytyisi jotain ituja ja kookosmaitoa ekomaakaupasta. Naisopiskelijapöperöä, nääs. Jos haluaa ukkomaisempaa safkaa ja HK:n sininen ja keskiolut on juttusi, kannattaa rohmuta Arto Paasilinnaa. Niiden välistä löytyisi varmasti joku sellainen. Tiedostavaa ruokaa halajavan kannattaa lukea tiedostavaa kirjallisuutta. Perus-Kantin välistä varmasti löytyy puna-avokadoja ja uppopaistettuja viiriäisenmunia sisältäviä knoppimaisia ruokia, joita voit syödä samalla, kun opettelet siteerauksia ulkoa: "Tiede on järjestettyä tietoa, viisaus on järjestettyä elämää." ja sitä rataa... Suklaan ystäville tietenkin Raija Orasta. Se on ihan helppoa, kun vähän miettii.

Hus kirjastoon siis ja sieltä ruokaostoksille. Jos rohkenette kokeilla, kertokaa tulokset :)

27.2.2011

Epäilyttävä parivaljakko

En otsikollani viittaa Jim Carreyyn ja Jeff Danielsiin, vaan pizzaan. Tuota kohtaratkeavaa pizzareunasyöntivaisyömättömyysäänestystä tehdessäni hengitin kuvan lätyn naamaan. Söin sen ja vasta sitten aloin ihmetellä kombinaatiota, joka oli hieman outo.

Kyseessä on Krunan Kotipizzassa nautittu pepperonia ja tonnikalaa sisältävä lätty. Ihan listalta. Jotenkin hieman oudontyylinen yhdistelmä jälkikäteen. Pepperonimakkaraa ja tonnikalaa. Missä muualla kuin pizzassa moinen yhdistelmä edes on mahdollinen.

Seuralaisekkani on edessään tonnikalaa ja paprikaa sisältävä pizza. Se on jo loogisempi, vaikka ei ehkä täysin looginen sekään. Mitä tonnikalan kanssa voi syödä pizzassa? Ei hevillä tule mitään mieleen. Ennen muinoin muistaakseni diggasin tonnikalapizzoja, siis se oli yksi pizzavaiheistani muksuna. Ehkä. En muista sitten, mitä muuta niissä oli...

Tonnikala muutenkin ollut paitsiossa viime vuodet. En edes muista, milloin olisin viimeksi sitä ostanut. Kaupungintalolla olen salaateissa sitä syönyt, mutta se ja tämä pizza ovat ainoita. Ehkä pitäisi ostaa tölkillinen ja testailla taas. Edes opiskeluaikoina en syönyt tonnaria, mutta sehän onkin mielestäni virheellisesti nimetty opiskelijaruoaksi. Edes yök-hiutaleet eivät ole niin edullisia kuin väitetään, väitän. Ehkä onnettomat opiskelijat kasarilla söivät vain sitä, nykynuoriso vetää nuudeleita...

Reiällinen munkkisämpylä

Bagelit aiheuttavat suurta ihmetystä. Miksi siinä sämpylässä pitää olla reikä? Lueskelin, että bagelit ovat suosittuja jenkeissä etenkin juutalaisalueilla. Ehkä juutalaiset ovat niin pihejä, etteivät halua maksaa keskustasta. Toinen syy voi olla ihan järkeväkin, reiällä nimittäin voidaan saavuttaa tasaisempi kypsyys. Afrikassa joillain alueilla bageleita voidaan käyttää korva- tai huulikoruina.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että reikä on olemassa yhtä täydellistä haukkua varten. Keskustasta haukatessa ei tarvitse mussuttaa leipää vaan voi saada suun täydeltä pippurikinkkua, meetwurstia, paprikaa, kurkkua ja muuta nannaa. Ei ollenkaan paskempi idea. Sämpylöillä on paha tapa muuttua monotonisiksi suupaloiksi, johon bageli kyllä tuo vaihtelua. Sämpylä on vähän kuin Kotiteollisuuden studiolevy ja Bagel on kuin Kotiteollisuuden studiolevy, jonka välissä on Spotify mainoskatko. Saapahan hetken nauttia jostain.

Pakkohan näissä jotain ideaa on olla, jos juutalaiset tykkäävät. Kaverit kuitenkin napsivat aika hyvällä prosentilla Nobeleita ja rahaakin on helvetisti. Reikä sämpylään ja pysti hyllyyn!

26.2.2011

Subu-Cola

kuva: lapinkansa.fi
Pystyn suhteellisen hyvin elämään sen kanssa, että ajoittain Rovaniemen alueella vastaan kävelee sametin ohut narkomaani, jonka tyhjistä silmistä on luettavissa korkeintaan puolikas strippi Mustanaamiota. Sääliksi käy ja samalla vähän inhottaa.

Subutexia tuodaan Rovaniemelle ja muualle pohjoiseen yleensä Ruotsin kautta, itänaapurin tuonti on kuulemma yllättävänkin vähäistä. Ruotsista huumeet tuodaan Suomeen, koska Ruotsissa on kaikki niin saatanan hyvin että edes narkkareille ei maistu. Ei siinä mitään uutta, mutta tapa jolla tätä moskaa tuodaan tänne järkytti meikäläisen!

Lapin Kansan verkkopalvelu kertoo Poliisin saaneen suburingin nalkkiin ja jutun liitteenä on kuva salakuljetusvälineistä. Noiden tölkkien sisällä kama on tuotu rajan yli. Jumalauta! Uskaltaako tässä enää hakea ICA Maxista Dr. Pepperiä ja kolaa?! Joutuuko siinä heti tullin takahuoneeseen kumihanska perseessä? Saanko pitää hanskan? Pitääkö lähipiirini minua nyt trokarina? Joko pian Murtaugh ja Riggs kolkuttavat kaksioni ovea?

Entä mitäs jos haen limua ulkomailta ja oman sohvani lämmössä korkkaan pakasteessa oikeaoppisesti viilennetyn kolan ja sisällä onkin subuja? Mihin tässä maailmassa voi enää luottaa?

Huumebisnes, that shit ain't good for nobody!

25.2.2011

Kahdessa litrassa on puolet liikaa

Valitettavan sairaaksi menossa... ööö, meno. Kävin Prismassa tuossa yksi päivä ja näin jotain, mitä muistaakseni olen nähnyt aiemminkin. Siis kolaa. Enkä mitä tahansa kolaa, vaan kokista kahden litran pulloissa. Voi surku.

Miksi aina pitää mennä isompaan ja isompaan. Eikö litra riittäisi ihan hyvin? Sellainen näpsäkkä ilta-annos katsottavaksi samalla, kun Clint potkii perseitä ruvelle. Kaksilitranen on liikaa, se on vähän sama kuin Johanna Tukiainen ja Vesa Keskinen olisi samalla aukeamalla Seiskassa. Menee väkisin överiksi.

Joko limu täytyy juoda nopeasti pois, mikä on vähän haaskausta, tai sitten pullonpohjat ovat hapottomia: on vain huonoja vaihtoehtoja. Puoltoista litraakin on turhan paljon. Pitäis perkula kai tehdä töitä niin paljon, että raaskisi juoda tölkkikolaa sen kolan, mitä juo. Pakkauskoko ja muoto on siinä tunnetusti täydellinen, vain litrahinnassa vikaa...

24.2.2011

Vihdoinkin hyvää hodaria!

Kuten tiedämme, olen tehnyt matkaa kohti hyvää hodaria. Viimeksi sain muut eminenssit kohdilleen, mutta styrox-sämpyt pilasivat kokonaisuuden. Onneksi Pirtti karautti paikalle valkoisella ratsullaan ja jakoi kanssamme hodarireseptin kommentissaan. Vaimo vielä intoutui testaamaan reseptiä, kiitosta vaan.

Voin sanoa, että hyvää tuli, jukoliste. Sämpyjen koostumus on juuri sellainen, mitä niiden pitää olla. Sanon tämän pienelläkin kokemuksella, että niissä on se kohdallaan. Suosittelen kokeilemaan. Kiitokset Pirtille.

Mainittakoon muuten, että sämpylöiden leipominen herätti hieman epäilystä leipojassa. Taikinan koostumus oli kuulemma jotenkin kumma. Mutta niinhän sitä sanotaan, että pimein hetki on juuri ennen aamunkoittoa.

Aijjai, täytyy tehdä pian uudelleen näitä.

23.2.2011

Denniksen pizza

Jatkona brusikselle söin oheisen pizzan. Siis Denniksen tykönä. Tää on Corleone tai muu sellainen. Siinä oli pekonia, mikä on tärkeintä.

Vähän aikaa leikin ajatuksella ottaa hampurilaispizza. Siinä oli jauhelihaa, cheddaria, majoneesia, sipulia... ööö ja jotain just sellaista, mikä tuntuu järkevältä hampparissa, mutta oudolta pizzassa. En kuitenkaan tohtinut. Se on aina riski ja jos vähän hintavamman pizzan ottaa, niin olisi ikävä pettyä. Joskus pitää kuitenkin hullutella. Epäpizzamaista pizzaa.

Mitä pizzaan lopulta tulee, niin olen yksinkertaisuuden ystävä: oikein hyvää pizzaa jos syö, niin suosittelen olemaan joskus jopa minimalistinen. Suomessa en margheritaan äkkiä koskisi kebab-pizzeriassa, mutta jossain kivassa paikassa Keski- tai Etelä-Italiassa kyllä. Ja siellä en kyllä puolestaan lämpenisi ranskalaisia tai muuta kovin erikoista sisältävälle lätylle. Jos vaikka Rooman Trasteveressä menet pizzalle (mitä kyllä suosittelen), niin harvoin siellä kovinkaan montaa erilaista pizzaa edes saa eikä mitään kinkku-kebab-aurajuusto-ananas -settejä. Siellä pätee vanha kummeliläppä "Margherita on aivan ylivoimainen pizza."

Ymmärrykseni mukaan Firenze on liian pohjoisessa hyvälle pizzalle, mutta kerran vedin siellä ravintolassa margista. Oli ok. Viereisen pöydän jenkki, joka arveli kai, että kukaan ei ymmärrä hänen vieraskielistä puhettaan, ihmetteli tilaukseni jälkeen vaimolleen, että hän ei ymmärrä ihmisiä, jotka syövät margheritaa. Olin silloin hiljaa, en jaksanut alkaa jäpistä, mutta niinhän se on, että kaikkea ei voi tajuta.

22.2.2011

Kolesteroolispessu

Tammikuun lopussa olin Stone'sissa syömässä paikan pormestarin kanssa. Se on se surullisenkuuluisa jallukolagate. Nyt vihdoin itse pöperöstä. Annoksena oli veikeästi nimetty Cholesterol Special. Kun näin nimen listalla, valintani oli selvä, vaikka joku hampurilainen tai sandwich välkkyi etukäteen mielessäni.

Peksua, bratwurstia, perunoita, kananmunaa ja jotain vihreää töhkää, sehän on kuin Leinosen aamupala. Ihan hyvä annos kyllä, vaikka joku purilainen tai sandwich olis kyllä ehkä parempi. Tuo on tuollainen aamupalahenkinen jotenkin.

Mutta kuten kuvasta näkyy, hyvin maistui. Suosittelen. Stone's vaikutti muutenkin ihan jeesmerkkiseltä paikalta. Kävin ekaa kertaa ja hyvinkin voisin ottaa sen vakinaiseksi suhteekseni kyllä.

Eikä nekään jukolauta ole tästä kehusta maksaneet mitään. Minä maksoin.

21.2.2011

Alkupalojen aatelia

Pitkä päivä takana, ei tee mieli nyt runoilla pitkästi, mutta sanonpa vaan, että bruschetta on kyllä sitä ihtiään. Onko mitään parempaa alkupalaa kuin sopivan valkosipulinen, öljyinen, tomaattinen, basilikainen ja juustoinen brusis? Italialaiset sen osaa.

Vesi herahtaa kielelle jo pelkästä ajatuksesta. Nuo yksilöt vedin Pizzeria Denniksessä. Kannattaa kokeilla, vaikkakin paikan valkosipulileipä on myös kokeilemisen arvoinen. Tää on kyllä sellainen ruokalaji, joka pitäisi opetella tekeen. Mukava alkupala vaikka carbikselle.

Tietämättömille muuten tiedoksi, että se lausutaan sitten k:lla, eli "brusketta". Helposti kielisilmä ohjaisi suhuäänteiden maailmaan.

Voittajan aamiainen

Olinpas tuossa telekineettisessä yhteydessä Mika Häkkiseen, kaksinkertaiseen Formula ygösten maailmanmestariin. Kysyin mitä Lentävä suomalainen oli napostellut aamuisin mestaruusvuosina 1998 ja 1999. Yllätysmomentti loisti poissaolollaan kuullessani Häkkisen vedelleen pekonia ja munia. Todellakin voittajan aamiainen, vaikka unohdin varmistaa huuhteliko Mika sapuskat alas kolalla vai mandariinifantalla. Jommalla kummalla kuitenkin. Mestari painotti, että pekonit oli poistettu Adelaiden Sokos hotellin listalta vuonna 1995 ja silloinhan Mika jyräytti seinään oikein kunnolla ja loukkaantui vakavasti. Se on pojat pekoni joka miehen pitää tiellä, ei mitkään saatanan soijanakit.

Jumalauta miten vakavia seurauksia voi olla, jos hotelliaamiaiselta riistetään pekoni, tuo sianlihainen kruunu. Kuka ottaa vastuun?

Kotioloissa munat ja pekoni edustavat ainakin meikäläisen elämässä luksusta, jonka pääsee kokemaan liian harvoin. Valmistuskin hakee vielä täydellistä muotoaan. Syynä tähän on yleensä oma laiskuus ja kroonisen vähäinen panostaminen aamupalailuun. Tälläkin kertaa ainekset voittoon oli jääkaappiini roudannut helluni. Kävipä tuuri, hyvää keittiöhenkilökuntaa on nykyään todella hankala löytää.

20.2.2011

Miksi kasvispihvejäkin kannattaa syödä

Koska kaikki lukijamme eivät tajua asioista niin paljon kuin toiset, tästäkin blogautuksesta voisi tulla lunta tupaan. Yritin fotoshopata kuvaa niin, että huomio keskittyisi oleellisimpaan eli remouladekastikkeeseen. Munilleenhan tuo meni, mutta en jaksa uudestaan kokeilla. Pitäis jättää ammattilaisille tuo. No, joskus opin.

Anyway homman juju on siis se, että kasvispihvejä kannattaa syödä, koska niiden kanssa voi syödä remouladekastiketta. Tämä yhteys tulee peruskoulusta. Yksi asia, mitä sinä aikana opin, oli se, että remis on hyvää. Opin sen veljeltäni ja hyödynsin tätä tietoa ruokatunnilla hyvin tuloksin. En tiedä, miksi remistä ainakin meilläpäin kasvareiden kanssa tarjottiin, sillä ainakin purkin mukaan se sopii paremmin toisenlaisiin ruokiin, liha ja jotain sellaisia. No, toimii näihinkin, ajateltiin tehtaalla mitä vaan.

En ole kasvisruoan ja kasvispihvien ystävä, mutta remouladen ansiosta se oli ihan kärkipäätä kouluruoissa. Muuten en kyllä muista suokkareitani koulusta, vain inhokkeja. Muun muassa punajuuripaistos, voi veljet. Mutta nyt monen vuoden tauon jälkeen söin r + k -comboa ja hyvää oli. Edellisen kerran muistan syöneeni jossain lounasmestassa ehkä näitä. Silloin tarjolla ei ollut remouladea, mutta erikseen pyytämällä sitä sain. Ehkä tää yhdistelmä on joku keskisuomalainen judanssi.

19.2.2011

Mandariinin makua menneisyydestä

Jo hyvin nuoressa iässä erotin virheettömästi hyvän pahasta. Silppurilla ei ollut saumaakaan Leonardoa, Rafaelia, Donatelloa ja Michelangeloa vastaan. He-man kepitti Skeletorin joukot selkeällä marginaalilla ja Akakabooto ei ansainnut edes luonnonsuojelijoiden sympatiaa. Muistan myös maistaneeni puolivahingossa mandariinin makuista Fantaa. Sekin oli hyvää. Muistan myös että nautin huikkani lasipullosta, kenties Sodankylässä pizzeria Pizzapirkossa. Limsan täytyy olla hyvää jos muistaa ensimmäisen huikan vielä 20 vuotta myöhemmin!
Siitä lähtien Fantan siemailuni on ollut vajavaista. Tavallinen, appelsiinin makuinen Fanta on ihan hyvää, mutta mandariini on parempaa. Joko en osannut etsiä, tai mandariinia ei ollut Suomessa tarjolla vuosikausiin. Kaikki oli hyvin, mutta pinnan alla kiehui..

Juoma on lähes saman väristä kuin tavallinen Fanta ja etikettikin on ainakin nykyään melkein samanlainen. Itseasiassa ostin tuonkin pullon vahingossa vain yllättyäkseni positiivisesti kotona. Maku on pehmeämpi ja selkeästi mandariininen, joka kirpaisee maullaan enemmän kuin hapollaan.  Kampe kannattaa tarkastaa välittömästi. K-kaupoissa on tällä hetkellä plussakortti tarjouksessa neljä pulloa vitosella. Se on alle euron puteli panttien jälkeen!

Löysin netistä adressin mantskufantan puolesta! Onnittelut adressin avaajalle Linda Heralalle, FIGHT THE POWER GIRL! 97 allekirjoitusta neljässä vuodessa ja muutoksen pyörät lähtevät pyörimään. Toivottavasti tämä maku pysyy valikoimissa hamaan tulevaisuuteen, eivätkä tulevat sukupolvet kasva kieroon ilman mandariinin makuista janojuomaa.

Kokiksen salainen resepti

Kuten luitte uutisista - ja kiitettävän moni mulle linkkasi - Coca-Colan reseptin huhutaan paljastuneen. Uutisissa on perää, joskin sen vanhan kookareseptin paljastuminen ei ole vielä mitään, koska ei sillä vielä omia juomia valmisteta. En jaksa moisesta intoilla, mutta kai jostain on otsikot revittävä, jotta saa klikkauksia.

Kuitenkin, jotta tääkin blogi saisi klikkauksia, voin ilmoittaa, että sain eilen sähköpostia. Nimettömänä pysyttelevä taho on saanut kokiksen oikean oikean reseptin käsiinsä ja luovutti sen minulle sillä ehdolla, että julkaisen sen. Tässä siis tulee:

- Ämpärillinen vettä
- Toinen ämpärillinen jäätä
- Hyvää meininkiä
- Rauhaa
- Rakkautta
- Taikuutta
- Kolapuun nektaria
- Happoa

Kaikki vaan sekaisin ja napaan. Kokeilkaa itse, jos ette usko. Cheers.

18.2.2011

Leinobway 27CM

Pohjoisen poikana en ole tutustunut Subway-ketjuun kuin vasta kypsässä iässä. Harmaaseen aivokudokseeni on kuitenkin palanut eräs lihavan tummaihoisen naisen haastattelu jostain läskidokumentista. Siinä kysytään tältä lihavalta naiselta, miksi hän syö McDonaldsissa päivittäin vaikka tietää sen olevan epäterveellistä? Lihava naishenkilö vastasi, että hänen on pakko syödä mäkkärissä, koska köyhänä hänellä ei ole varaa syödä Subwayssä. Hot damn no wonder you gonna die young!

Darwin sai varmasti puolijäykän haudassaan, mutta itseäni alkoi kiinnostaa maistaa patonkia johon läskillä ei ollut varaa. Rovaniemellekin saatiin Subway muistaakseni vuonna 2005, 10 vuotta 1995 vuoden jääkiekon mm-kullan jälkeen. Kävin maistamassa patongin ja eipä se maailmaani muuttanut. Annoin Subien olla omassa arvossaan aina viime viikkoon asti. Ostin Italian BMT:n ja söin sen innolla. Toisena päivänä ostin myös patongin. Kyse ei ole Koivistomaisesta näennäislaihdutuksesta, jolloin syödään herkkujen sijaan muita herkkuja ja kolaakin juodaan vain viikonloppuna. Kyse on siitä, että patonki sopii hienosti työpäiviini. Ehdin noutaa sen työtehtävien välillä ja nauttia sen vaikka autossa. Ehtisin noutaa hampurilaisen tai pizzankin, mutta vaihtelu virkistää.

Ihastuin patonkeihin niin, että tein tänään sellaisen aamupäiväni iloksi. Tuli aika hyvä, melkein parempi kuin Subissa. Pirkan esipaistettuun patonkiin tungetaan kaikki mikä syötäväksi kelpaa ja laitetaan majoneesia ja Buffalo wing saucea päälle. Voin suositella aamupalaksi, välipalaksi, lounaaksi, päivälliseksi ja iltapalaksi.

Jonkun täytyy hävitä

Aah, peruskoulu ja liikuntatunnit. Meikäläisellä on tällainen ruotsalaisen pikkutytön ruumiinrakenne ja koordinaatio kuin leikkuupuimurilla, niin kyllähän mut yleensä viimeisten joukossa varattiin. Julmimmillaan vimosista käydään kauppaa: "Jos me otetaan tuo hidas ja tyhmä sekä tuo läski, niin otatteko te Jussin?"

No, ei siitä enempää. Sama ilmiö on vaan havaittavissa muissakin ympyröissä, esimerkiksi konvehtirasioissa. Työkaveri ilostutti ihmisiä tuomalla suklaatia kahvitunnille ystävänpäivänä. Eikä turhaa rasiaa tuonutkaan, jonkun Maraboun ison laatikon, ihan mersun siis. Nopeesti kaikkosi lodju, parissa päivässä.

Tässäkin on kuitenkin tämä ilmiö nähtävissä. Jotkut varataan ekana, ne on ne, jotka pelaa kiekkoa junnujoukkueessa, kun taas toiset, usein pähkinälliset, jäävät syömättä melkein loppuun asti. On varmaan rankkaa olla tuollainen vasemmalla alhaalla oleva valkoinen raidallinen praliini. Sen melkein tiedät jo etukäteen, ettei sua syödä kuin viimeisessä hädässä. Vähän epistä.

P.S. Oonko mä muuten hullu vai tuleeko jollekin muullekin tuosta kuvasta mieleen eduskunta jotenkin?

17.2.2011

Kaksi tapaa syödä pizza

On taas aika äänestää. Kaikille yksinkertaisten sloganien ja populismin ystäville on huonona uutisena kerrottava, että vielä tässäkään pollissa ei voi äänestää persuja. Sen sijaan äänestetään siitä, syödäänkö pizzasta reunat vai ei.

Ja ihan ensiksi on sanottava, että ei mitään crappia siitä, että se on koosta kiinni. Joo, samaa olen kuullut monen rovaniemeläisen naisen valittavan, mutta nyt se ei kelpaa vastaukseksi. On valittava: syödäänkö pizzasta reunat vai ei?

Idea pompsahti mieleeni, kun olimme lataamassa työakkujamme kollegan kanssa pizzalla. Kuten kuvasta näkyy, edustamme eri koulukuntia muutenkin kuin sukupuolemme suhteen. Mutta tässä siis tämä. Vastaa nyt, syödäänkö pizzasta kuoret vai ei.

P.S. Huomatkaa magee pipo.

Mafiapataa

Yksinkertaiset yhdistelmät ovat usein hyviä ja kestäviä. Esimerkiksi kaksi vetyatomia ja yksi happiatomi toimivat, kun joukkoon laittaa vähän kolapuun nektaria. Makkara ja makaroni yhdessä ovat vuosisatainen pariskunta. Samaa sarjaa kuin Aatami ja Eeva sekä Matti ja Mervi. Aina yhtä, myös erossa.

Joku vuosi sitten kävin Napolissa. Päällimmäisenä reissusta jäi mieleen meikäläisen fledaan villisti suhtautuneet (ja minua estottomasti valokuvanneet, I might add) ihmiset ja "Maradona #10" -spreijjaus puistonpenkissä. Hele-vetin hyvää pizzaa myös söin siellä, kolmen juusto sellaista e uno litro vino della casa. Napolinpataa en nähnyt missään myynnissä, mutta taitaapi olla suomalaisen keksintö by Jalostaja tai joku vastavaa.

Toimii suomalaiseen makuun ja elämänrytmiin: helppo ja hyvä. Nimi tulee tietty tuosta tomaattisuudesta, sehän riittää napolilaisuudeksi. En tiedä, miten tämän eineen valmennukseen liittyvät mafiayhteydet, sehän olisi se toinen logiinen yhtymäkohta kaupunkiin. Samaa poikamiehen unelmaa tämä on kuitenkin kuin isoveljensä italianpata. Pitäisi kokeilla tehdä joskus italianpataa tai tätä itse ilman einesmeininkiä. Voi olla aika hyvää...

16.2.2011

Ruishampppari AKA maailman tehokkain käsiase

Pitihän se ruispurilainen testata. Siis tupla-QP. Jotenkin pelottava ilmestys tuo hamppari, reissumiehen (tmv.) välissä puoli paunaa lihaa. Olen jälleen melko sanaton.

En ole hirveä ruispurilaisten ystävä. Hyvä sämpy sen olla pitää. Vaihtelua se kuitenkin on, ja jossain määrin tässä taas mennään miehekkääseen suuntaan ruokavaliossa. Tunnelmaa lisää se, että myyjänainen selustansa varmistaakseen sanoo sinulle tiskillä "ne pihvit sitten tulee vähän yli siitä leivästä", ja voit vastata siihen miehekkäällä tyyneydellä: "Tiedän, mitä mietit. 'Ampuiko hän viidesti vai kuudesti?' Täytyy myöntää, että itsekin tässä kaikessa jännityksessä menin laskuissa sekaisin." Tai vaihtoehtoisesti piipittää, että ei se haittaa.

Ruispurilaisten syöminen vaan tahtoo olla hankalaa. Vaikka harjoitusta on takana, se silti menee äkkiä sottaiseksi kuin psykopaattimurhaajan jahtaaminen San Franciscon helteissä. Siitä huolimatta suositan kokeilemaan tuota ensiksi mainittua. Kai kaikki on ruishampparia joskus kokeillut? Pitäis olla osa peruskoulua nykyään. Kerran kuussa kasvisruokaa, kerran kuussa ruispurilaisia. Täytyy Pajuselle vinkata, kun miestä taas näkyy.

15.2.2011

Vattu häviää sitruunalle

Iltapala-artikkeli lapsosille. Kuvassa Pappagallon vadelmasorbettia. On hyvää, mutta tässä on taas se perinteinen case, vaihtaminen on riski.

Jos olisin ottanut sitruunasorbettia, tietäisin, että se olisi yhtä hyvää kuin viimeksi, mutta toisaalta se olisi sitä samaa. Vattusorbis on eriä, mutta ei välttämättä yhtä hyvää. Elämäni on niin vaikeaa.

Vadelmainen maku, sopii sen faneille, mutta pitäydyn edelleen sitrissorbissa. Ai jumaleisson sen kirpeää puraisua. Ei Kola-Olli kestäisi...

Kebabrullista ja kaksipäisistä jellydildoista

Kebabrulla kapaloituna folioon ja muovipussiin
Joskus kun tilaat rullallisen kebabia ja lopulta saat sen käsiisi, mielesi valtaa sama ajatus kuin katsoessasi erittäin korkean luokan brasilialaista gonzopornoa.

Miten ihmeessä tuo mahtuu ihmisen sisälle?

Luojan kiitos kebabin suhteen ei tarvita mitään Diamond Kittyn kaltaisia luonnonoikkuja, jotta tanko saadaan piiloon. Touhussa auttaa kova nälkä, hyvä maku ja sametinohut ripaus tahdonvoimaa.

Kunnon rullan jälkeen olo on sellainen, että tuntee saaneensa ainakin jotain. Käveleminen tuntuu vaikealta, kuten varmasti uimarannalta bongatuilla brassimuijillakin.

Rulla pitää vetää kokonaan, jotta saavuttaisi euforisen lihahumalatilan. Kebab-euforia koostuu äkillisestä väsymyksestä ja piittaamattomuudesta ympäröivää maailmaa ja velvollisuuksia kohtaan. Rullaa pitää voida sulatella harmoniassa itsensä kanssa. Jos mahdollista, kannattaa suoristaa itsensä sohvalle tai lattialle. Keho pitäisi saada vaaka-asentoon mahdollisimman tasaiselle alustalle, jotta kebabin ainekset pääsevät levittäytymään koko kroppaan aina varpaista aivonystyröihin saakka. Suoritus on täydellinen, jos kykenet antamaan kebabille periksi ja nukahtamaan sen aiheuttaman ähkyn syleilyyn.

Kebabin avulla ruumiista irtautumista suositellaan yllä kuvailtujen vaikutuksien vuoksi kokeiltavaksi töiden ulkopuolella tai sitten sopivan hiljaisessa iltavuorossa.

Kemusyöminen 2: paremman väen pippalot

Kuten alakulmasta näkyvästä kauluspaidan hihasta voidaan päätellä, nyt ei olla missään latotansseissa vaan fiineissä juhlissa. No ei, en siitä tiedä, mutta ruoka oli olevinaan fiiniä ja viiniä sai seisovasta pöydästä, eli keskimääräistä paremmin.

Lähiruokaa ja luomua taisi olla useimmat appeet tuolla. Mieluummin olisin syönyt hyvää ja maukasta, mutta minkäs teet. Tein niin sanotun koivistolaisen swooppauksen seisovaan pöytään. Kaikkea mahdollista ainakin vähän. Ja kyllä taisi taas olla helmiä sioille meininkiä, kun kaikki kuvan emmeet oli mielestäni aika turhia. Miksi järjestää kemut, kutsua muutama sata ihmistä paikalle, tarjota kallista ruokaa ja sitten tuollaista. Ei tainnut olla ees mitään lihaa! Voi voi, ite pitäisi kaikki tehdä.

Jälkiruoka ei ollut paskempaa, mutta melko minimalistinen. Viini oli hyvää, mutta se toisaalta useimmiten on. En muuten näissä kemuissa päässyt sörssäämään kaikkea samalle lautaselle. Yritin esittää sivistynyttä vieraassa seurassa. Mutta lautaseen liittyy kirjoituksen sivujuonne. Tällaisissa tilaisuuksissa, joissa joutuu lautasen kanssa taiteilemaan ja minglaamaan, niin lautasen reunassa on metallivipsutin, johon saa viinilasin roikkumaan. Ei näy kuvassa, mutta tiedätte, mitä tarkoitan. Ne on aina vähän pelottavia: jotta et näytä ihan jormalta, pitää viinilasin antaa roikkua siinä, mutta silti se näyttää siltä, että kohta putoaa. Pitänee ostaa tuollaiset kotiin ja treenata...

14.2.2011

Kemusyöminen 1: sekoitus

Seuraavat kaksi artikkelia käsittelevät pirskeitä. Hieman erilaisia, mutta osaltaan samanlaisia. Hyvissä kemuissa on aina kivat tarjoilut. Jotain pientä kivaa suolaista ja erilaisia makeita judansseja.

Kuva on erään sheriffin valmistujaisista. Se on tammikuulta, jolloin en syönyt sipsuja tai karsua (paljonkaan), mutta onneksi sain silti lautaselleni täytettä. Karjalanpiirakkaa, aika hyviä juustosarvia, porkkanaa (kun ei sipsejä voinut dipata) ja suklaakeksejä.

Aika perussuomalainen kombo, sanoisin. Varsinkin nuo porkkanat ja karjalanpiirakat. Vai muistatko milloin olet jossain ollut hippailemassa tai muuten istumassa iltaa ja sinulle ei ole tarjottu moisia? Näiden peruseminenssien kaverit hieman vaihtelevat, mutta niiden nauttimisessa on mielestäni tärkeää, että oikeaoppisessa kemusyömisessä yhdelle lautaselle ahdetaan sekä suolaiset että makeat yhdeksi iloiseksi perheeksi. Lopputuloksena on se, että kookokselle maistuvassa suklaakeksissäsi saattaa olla vähän valkosipulidippiä. Herättää pahennusta nirppanokkaisimmissa vieraissa, mutta se on vain plussaa.

P.S. Taas muuten joku lerppakulli valittelee siellä, että onpas tyttöruokaa ja muutenkin epäpallismaista. Heille voin kertoa, että

a) vaihda kanavaa
ja b) ostin perjantaina paketin pekonia enkä vieläkään ole syönyt sitä. Repikää siitä huumoria...

Kebabia mikrosta, vähän pelottaa...

Se näytti niin epäilyttävältä, että piti testata. Nämä sanat on varmasti poliisikuulusteluissa sanottu monta kertaa, mutta minä sanon ne nyt tässä blogissa ja viittaan kuvan eineskepuannokseen. Eineskebab, se ei todellakaan kiihota makunystyjäni, mutta silti rohkaistuin tätä tavaraa kokeilemaan.

Tuollainen tasku täynnä jotain kanaperäistä tuotetta ja soosia. Ja niin ihmeelliseltä kuin se tuntuukin, tämä ei ollut paha. Ei tietysti mikään loistokebab a'la Sidun Pizza & Kebab, mutta kaupasta ostettavaksi ja mikrossa lämmitettäväksi aika ookoo. Tykkäsin soosista. Jos olisin sinä, kokeilisin.

Pisteet muuten pakkauksen suunnittelusta. Siihen on jumatsuigga tarvittu vähintään puolikomppaniaa saksalaisia itärintaman nähneitä insinöörejä, että se on saatu toimimaan ja keimo sluibahtamaan ulos lämmityksen jälkeen suoraan käteen.

Ainakin S-marketeista näitä saa. Punainen paketti on helppo tunnistaa. Onkohan joku muu näitä syönyt, eli onko vika maussani, vai miksi näistä sinänsä diggasin? Yleensä ottaen olen varsin skeptinen mikroruokien suhteen ja kebabannoksen mikroperäisyys ei houkuta yhtään. Mutta joskus ne yllättää. Kertokaa kuomat kokemuksianne mikrokepuista.

13.2.2011

Jälleen lisää hyvää telkkarista

TV Mix Choco Snack. Testaa se.

Nimimerkki jamppatuominen (nimi muutettu) epäili Jusan taannoisessa pizzapostauksessa, että kyseessä oli maksettu mainos, kun erästä pizzeriaa kehuttiin. Pahus vie, ei kukaan meille tästä hommasta mitään maksa. Ei se varmaan sitten yhtä hauskaa olisi. Vituttais esimerkiksi, jos pitäisi eräitäkin paskoja kolmioleipiä kehua rahan edestä. I may be a bitch, but I ain't no whore, sanoi Richard Nixonkin aikoinaan.

Ei, tämän blogin tarkoitus ei ole rahallinen mainostus mahdollisesti paskoille tuotteille, vaan sisarellinen opastus (ja tietysti yleinen vittuilu). Toivon, että edes yksi lukija jossain on välttänyt jonkun paskan ruoan joskus tai kokeillut jotain herkkunamia Pallista luettuaan. Se on palkka tarpeeksi.

...eikä myöskään haittaa se, että sadat lukijat ovat ajatelleet, että onpa tuo Koivisto niin kauhean nokkelan ja komean oloinen tapaus :D Mut siis pääpointtina tänään tää suklaasekoitus. Suosittelen testaamaan.

Virheestä ja siitä kuinka siitä opitaan

Kebab ranuleilla. Hyvää, mutta pizza olisi ollut parempaa.
Ei, en tarkoita sitä virhettä jonka tekisit jos et äänestäisi minua Vuoden Lehtikuvat 2010-kilpailussa. Vaan sitä virhettä kun astelet ravintolaan ja kuvittelet ottavasi vaihtelun vuoksi jotain muuta kuin pizzan. Sama pätee paikkoihin josta saa hampurilaisaterian. Otat sen, koska muuten petyt. Jos paikasta saa pizzaa ja hampurilaisaterian, heitä kolikolla. Jos sinulla ei ole kolikkoa, ota pizzaa. Ota aina pizzaa.

Galaktinen hallitsijamme Xenu on rakentanut pizzan täydelliseksi sen takia, että sen päälle voi laittaa mitä vain. Älä siis käännä selkääsi herrallesi vaan valikoi täytteesi tuorein silmin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että maista jotain epäilyttävää persikkapizzaa, jotta osaisit arvostaa taas special operaa. Joskus pitää katsoa kauas, että näkisit lähelle.

Katarsiskokemus, jonka kokee kun saa eteensä annoksen joka selkeästi häviää jo ulkoisestikin pizzalle on kasvattava elämys. Se alaselän velttous joka iskee välittömästi mokan tajuamisen jälkeen on epämieluisa tuntemus, jonka tarkoitus on kasvattaa sinua ihmisenä. Esi-isiesi geenit kertovat sinulle, että olisi pitänyt ottaa pizzaa.

Älä väistele evoluutiota, ota seuraava askel, ota pizzaa.

-----

P.S. Kiitos minunkin puolestani kaikille aktiivisille lukijoille 400. artikkelin merkkipaalun ohittamisesta! Ihan pelkästään Koivistolle en olisi jaksanut kirjoitella paria sataa artikkelia syömisistäni.

400. teksti

Laskuissa saattaa taas olla heittoa ja jossain päin arkistoa pari Leinosen vanukaspostausta, joita se ei ole negatiivisen palautteen pelossa uskaltanut julkaista, mutta näyttäisi siltä, että tämä on Palliksen 400. postaus. Hirveetä tykitystä.

Kippis kaikille heille, jotka ovat jokaisen tekstinpläjäyksen lukeneet (jos heitä ylipäänsä on)!

Tämänkertaisesta herkusta ei ole paljon sanottavaa, muuta kuin että skumppa on hyvää. Ja muistelen muuten, että ensimmäinen negativiinen lukijakommentti taisi tulla noin 350. postausta sitten juurikin skumppa-artikkeliin.

No, tämäkin postaus muistuttakoon, että minä, en, taivu, en...

12.2.2011

Tuo silmä mua tuijottaa

Oikealla yksi variaatio kunnon aamupalasta. Hyvin tunnistettavat perusainekset. Alhaalla melko keskellä tuijottava silmä on hieman harvinaisempi tuttavuus. Liikkuu julkisilla paikoilla yleensä tammikuun puolen välin ja helmikuun 5. päivän välisenä aikana.

Missattiin LeinoJussin kanssa jotenkin Runebergin stordet totaalisesti. Tässä vaiheessa pitäisi ehkä mennä hannuaravirtamaisesti itseensä ja etsiä vastauksia, mutta en mene. Totean vain, että olisi niistä voinut kyllä kirjoittaa, sillä ovat aika hyviä.

Sinänsä ihan kiva ajatus juhlistaa jonkun äijän synttäreitä hyvällä leivoksella. Esimerkiksi Lönnrot tai vaikka Aleksis Kivi eivät ole saaneet mitään, ja Snellmanniakin nykyään muistetaan vain natriumglutamaatittomilla leikkeleillä. Runen sanotaan diggailleen makeita leivoksia, joten Runistorttu on ihan looginen valinta nimeksi, vaikka tuskinpa tuo rouvan itsensä kehittämä on.

Mutta ajatelkaapas sitä, jos vaikka jostakusta juustohampurilaisista kovin diggaavasta suomalaisesta tulisi sanotaan nyt vaikka Euroopan kuningas. Sitten tiettyyn aikaan vuodessa ihmiset mehuissaan vetelisi juustoja. Osa markettien halpoja kopioita, mutta laatutietoisimmat parhaita suoraan Ronaldilta...

Pizzan pyöritys - palveluammattien aatelia

Pizzan tekeminen ei ole ydintiedettä. Teet lätyn, heität kamat päälle ja koko paska uuniin. Yhtä helppoa kuin Kotiteollisuuden levyjen tekeminen, paitsi pizzoissa on oikeasti jotain variaatioitakin. 2000-luvun pizzakentässä känkky ei enää riitä. En nyt puhu siitä, että karvakäsien pitäisi aktivoitua sosiaalisessa mediassa tai fuusioitua Microsoftin kanssa. Puhun siitä, että tehdään hommat viimeisen päälle oikein.

Olin tulossa jääkiekolta kaverini kanssa ja pizzahammasta kolotti oikein kunnolla. City Pizza & Kebabin LCD-televisiossa pyöri joku kotisynnytysdokumentti täydellä volalla ja äijillä alkoi nolottaa. Meillä oli taskussa vähän käteistä palauttavia pizzoja varten kun tajusin unohtaneeni leimakorttini lompakkoon. Tiedättehän ne kebupaikkojen laput, joihin kerätään ilmaiseen lättyyn oikeuttavia puukstaaveja? Hussein luonnollisesti kysyy tiskillä onko minulla leimakorttia. Myönnän harmistuneena unohtaneeni sen kotiin.

Sitten tapahtui jotain, joka teki meistä veljiä.

Äijä repaisee vihkosta palan paperia ja läimää siihen kaksi leimaa. Tämän jälkeen hän sanoo, että liitä nämä korttiin. Jumalauta. Tuo lienee parasta palvelua mitä olen koskaan saanut. Kotini lähellä on muutama muukin pizzapaikka, mutta he ovat minulle kuolleita. Tuollaista elettä on pakko arvostaa ja koen olevani Husseinille asiakkuuteni velkaa. Haluan sydämeni pohjasta tukea heidän kevyesti veroja kiertävää italialaisen ruoan valmistamistaan loppuun saakka, oli se loppu sitten kuinka surkea tahansa.

11.2.2011

Nyt sitä extrakuivaa...

Taannoin hieman arvostelin Rainbown sidukkaa. Lukijat keräsivät jo lynkkausporukkaa kasaan ja rasvattu köysikin taisi olla hankittuna. Sen verran vahvat oli reaktiot, että pakko oli testata kuivempaa sortimenttia sateenkaaren tarjonnasta. Ilmeisen vahva fanikunta tällä merkillä.

Tämä sidu ei ollut pahaa, helposti sai juotua. Todella helposti. Tippaakan en vittuile kenellekään, kun sanon, että täähän oli ihan vettä. Oikeasti en vain muista, milloin olisin juonut alkoholijuomaa, joka olisi lähempänä vettä ollut. Joku varmasti diggaa.

Fanipostin satoa: 1. Lidlin pastaa a'la Si-1

Olemme saaneet toimitukseen faxin, sanoi Simo Rantalainen aikoinaan televisiossa. Minä sain sähköpostia tässä yksi päivä ja lisäksi juttelin aiheesta feisbuukissa. Aihe oli Lidl-pasta, jonka eräs lukijamme käski testata. Testasin.

Meikäläinen ei mitään reseptejä ala kirjoittaa, mutta annan tällä kertaa sen verran löysiä, että kerron, mitä tämä sisältää. Osaset, jotka pitää kuulemma ostaa Lidlistä, ovat seuraavanlaiset:


1. tagliatelle pasta
2. pesto (vihreä)
3. basilika
4. mustapippurirouhe (mylly oltava, jauhe on liian hienoa)
5. oliiviöljy
6. tomaatti
7. mozzarella (pussissa)
8. raejuusto
9. suolaa

Meikäläisellä oli osa eineistä kaapissa, mutta loput yritin ostaa Lidlistä. Eihän siitä mitään tullut. Ensinnäkään taglista siellä ei ollut, pelkät tyhjät laatikot. Aneemista. Pestoa en löytänyt (jumalauta sitä ei koskaan löydä mistään kaupasta), enkä löytänyt raejuustoakaan. Lidl-vaistoni ei toimi. Ostin tagliksen sijaan penneä ja muut S-marketista. Kelvannee kuitenkin testiksi.

Lukijamme kehaisi, että ruoka on nerokas, koska aikaa menee vain pastan keittämisen verran. Totta on, ja yhtä totta on, että kombinaatio on aikas hyvä. Vähän ihmettelin raejuuston käyttöä tässä tavarassa, mutta hyvin toimi. Suosittelen kokeilemaan.

Pastan kylkeen lukijamme suositti Lidlin kaljaa, Lidlin espressoa (itsejauhettuna) ja Lidlin jädeä. Taitaa olla Lidl-mies, vaikka muuten mukava onkin. Huvitukseksi ruokailun aikana tämä mies suositti Vuoden lehtikuvaaja 2010 -kuvien katselua ja hajoilua niille. Suositan samaa, sillä eihän tuolla ole kuin yksi kuvaaja joukossa...

10.2.2011

Suo köyhän niin kuin rikkahan...

Rikkaat pennut.
Edellisessä postauksessaan vanha kala(markkina)kaverini Jussi hieman dissaili pullapitkoja, työmaakoppeja ja pahvimukeja. En mäkään työmaakopeista diggaa, mutta en noita kahta muuta dissaa. Muistatko Jussi, kun olimme olkikattoa tekemässä Lohtajalla back in '08? Kyllä mun mielestä pahvimukikahvi, hieman nahistuneet munkit ja Hankkija-lippis ovat ihan ookoo yhdistelmä ja pulla sopii samaan genreen.

Köyhät ja tyhmät.
No mutta asiaan. Mulle oli ihan uutta tietoa, että köyhiä ritareita voi tehdä myös pullasta. Armas vaimoni tekaisi niitä tässä yksi päivä. Diggasin kyllä näistä rikkaista ritareista. Pullien tuoma lisäsokeri ei haittaa koskaan.

Ja köyhäthän on klassikoita. Jopa työmaaruokalassani, jossa nykyään yleensä skippaan jälkiruoat, sorruin ottamaan köyhiä. Olivat aika hyviä täytyy sanoa. Salaisuus on siinä, että pitää lapata tarpeeksi kermavaahtoa ja mantsikkahilloa päälle.

Komppaan Leinosta ja sanon, että tee sinäkin köyhiä (tai rikkaita) ritareita.

Köyhät ritarit

Ylläripylläri. Broke ass knights eli köyhät slummiritarit ovat myös ruotsalainen keksintö. Wikipedian mukaan pullaviipaleista tehtyjä ritareita on alettu nimittää rikkaiksi ritareiksi, tällä ilmeisesti halutaan tehdä ero ranskanleipään ja ranskalaisten älylliseen köyhyyteen. Arvostan.

Söin ritarini oikeaoppisesti kermavaahdon ja mantsikoiden kera. Kermavaahdosta myöhemmin suosikkiblogissasi lisää.

Nauttimani ritarit oli tehty ranskanleivästä, enkä oikein diggaa ajatuksesta käyttää kuivunutta pullaa tai tuorettakaan pullapitkoa. Pullapitkosta tulee fiilis, että olisin työmaakopissa, joisin kahvia löysästä pahvimukista ja söisin puolijäistä pullaa. Illalla joisin pullon viinaa ja vetäisin muijaa turpaan. Nuorin lapsi itkisi sängyn alla ja naapureihinkin on kilometri matkaa, joten kukaan ei kuulisi kenenkään huutoa. Tietysti ranskanleipähän ei oikeastaan kovin kaukana pullasta ole, mutta on siinä mielikuvassa vissi ero.

Halpaa herkkuahan nuo ovat ja suosittelenkin, että tänä iltana yllätät itsesi tai jonkun josta tykkäät melkein yhtä paljon kuin itsestäsi köyhillä ritareilla.

Bensikseltä ei espressoa saanut

Suomi ei onneksi ole sotinut pariin sukupolveen. 50- ja 60-luvuilla syntyneillä ihmisillä ei ole ollut mitään sellaista kaikkia suomalaisia kokemuksena yhdistävää asiaa kuin esimerkiksi talvisota. Niinpä osa heistä on keksinyt oman "talvisotansa", eli euroon siirtymisen. Minua harmittaa, että kahvi, tuo ihanainen sallittu huume, on tempautunut tämän ipinän keskiöön. Katsokaa nyt tuota kuvan pönttöä, eikö ole kaunis... Varmasti myös herkkunannaa.

Kyse on tietysti siitä, miten "ennen euroa sai kahvikupin kolmella markalla ja nyt se on kolme euroa." Saan päänsärkyä tällaisesta puheesta monestakin syystä enkä edes aio kommenoida näitä väitteitä, sillä lukijakuntamme on niin valveutunutta, että ei tarvitse.

Asialla on kuitenkin ehkä syvällisempikin puolensa. Kahvi on Suomea pyörittävä voima, kuten tiedetään. Ollut osa Suomea jo sukupolvien ajan. Kahvikulttuurin kehittyminen kuvaa jossain määrin myös Suomen kehittymistä. Jos vielä kasarilla kahvin tyypillinen nautintapaikka oli huoltoasema, niin sama pätee enää ainoastaan keskustan valta-alueilla ABC-Suomessa. Muualla on kehitytty ja on syntynyt erilaisia kahviloita, joista saa jopa italialaistyyppisiä kahveja. Kaukanahan monista sivistysmaista olemme, mutta silti: ei Urkki uskoisi.

Harvoin kyllä tulee istuttua kaffelle. Helpommin esmes töiden jälkeen tulee lähdettyä After Work -oluelle. Alkoholi tietysti on se toinen aine, joka Suomea pyörittää... Ehkä pitäisi kuitenkin useammin nauttia asioista, joita vanhemmilla sukupolvilla ei ole ollut. Kuka lähtee joku päivä kaffelle?

9.2.2011

Kolmioleipä, joka ei naurata

Pertti Jarla on hauska mies. Eräässäkin Fingerpori-läpässä Heimo Vesa tai joku soittaa palvelevaan puhelimeen ja kysyy, että milloin on taas ajokunnossa, kun juuri söi kolmioleivän. Atrin Fresh-kolmioleivässä ei sen sijaan ole mitään hauskaa.

Meikäläisellä on viime aikoina ollut tavallista suurempia vaikeuksia herätä aamulla ja se on johtanut aamupalattomuuten. Eräänä päivänä kävin työmatkalla ex tempore ostamassa kolmioleivän. Juurikin tuollaisen Atrian. Sellaista pystyy syömään noin kolmen haukun verran.

Ensimmäinen haukku on paha. Sen jälkeen pitää haukata toistamiseen, jotta voi olla varma, että ei maistanut ekalla kertaa väärin. Kolmas taas on jonkinlainen pakko, on ihan pakko maistaa vielä kerran maistaakseen jotain niin pahaa, niinku akateemisesta mielenkiinnosta. Märänkostea kolmioleipä, voi yök. Jotain tällaisia olen syönyt ja hätätilanteissa ne ovat olleet syötäviä nuo aiemmat. Mutta tää... Kuluttaja-asiamiehellä voisi olla tosta nimestä jotain sanottavaa.

Poika, joka ei voinut juoda kokista

Eräs kommentaattori totesi täällä, että kaikki meistä voivat juoda Coca-Colaa, mutta harva voi opiskella sen luentosalissa. Ei muuten valitettavasti pidä paikkaansa. Ituhipit eivät tietty anna kokista vesoilleen, mutta on surullisempikin tapaus.

David Vetter syntyi vuonna 1971 Texasissa. Hän kärsi immuniteettisairaudesta, minkä takia hän joutui viettämään koko elämänsä jonkinlaisessa happiteltassa. Boy in the bubble, kuten häntä ja erästä toista poikaa kutsuttiin. Itse päädyin lukemaan tästä tapauksesta, kun Seinfeld-sarjassa vitsailtiin aiheella.

Ihmisruumis kai on äärettömän herkkä pöpöille, jos immuniteettisysteemi ei toimi. Tämän johdosta David vietti suurimman osan elämästään teltassa, jossa pystyi ottamaan kuusi askelta yhteen suuntaan. Tautia yritettiin parantaa lopulta selkäydinsiirrolla, mutta yritys epäonnistui. David kuoli jonkin aikaa leikkauksen jälkeen 12-vuotiaana.

Luonnollisestikin tilan huononnuttua poika otettiin pois teltasta. Yksi osa pojan suojelua bakteereilta oli ollut se, että kaikki ruoka, mitä telttaan vietiin, piti vähintään vuorokauden ajan olla jotenkin puhdistettavana ja ilmattavana. Tämä tietysti vaikuttaa ruokien makuun ja olomuotoon. Yksi näistä ruoista oli Coca-Cola, jonka mainoksia David oli nähnyt televisiosta. Poika kovin halusi juoda sitä, mutta eihän se samaa ollut, kun juoma oli vuorokauden ajan auki.

Kun kuolemansairas David otettiin pois teltasta, hänen äitinsä mukaan pojan ensimmäisiä toiveita oli saada juoda kokista. Melko yksinkertainen toive kuolevalla lapsella. Lääkärit olivat kuitenkin sitä mieltä, että Davidille ei hänen huono kuntonsa huomioonottaen voitu antaa kokista. Vähän myöhemmin David kuoli - eikä hänen toiveensa koskaan siis täyttynyt.

Sikäli kun voimme Wikipediaan luottaa, tämä tarina on tosi. Surullinen tapaus kaikkineen, mutta oma erikoismausteensa kuolemassakin. Olisivat nyt antaneet pojalle kolaa...

8.2.2011

Merellä saa santsata

Syksyllä (huokaus tätä kuvien määrää) kävin länsinaapurissamme ja tulin laivalla takaisin. Se on ihan oma maailmansa... oma pelottava maailmansa. Metallikippo täynnä lapsiperheitä Muumi-lomalla ja lippalakkipäistä white trashia, joiden elämän täyttymys on se, että lonkero on halpaa ja vahvaa. En ymmärrä comboa.

No anyway, ruotsinlaivojen puhvetit ovat osa suomalaista kansalliskulttuuria: neloslapparia hanasta ja tappelua tiskillä ulkofileestä kera kanssaruokailijoiden. Skippasimme sen ja söimme ravintelissa ördääjiltä rauhassa. Ruoka oli mitä luultavimmin parempaa ja hyvin pärjäsi tuollakin, italialaistyyliset alkupala- ja jälkiruokapöydät olivat hyviä toimivat itsepalveluperiaatteella ja keskiruokakin oli toimi.

Mutta se puhvetti. En vain tajua ihan täysin sitä, miksi juuri ruotsinlaivoilla se on voimissaan, tuo amerikkalaistyyliseksi luulemani  all-you-can-eat -meininki. Hyvin harvoin maissa muistan moisessa käyneeni poislukien hotelliaamiaiset, lounasajat ja Raxit... Johtuuko se siitä, että alkoholia ei saa myydä vapaasti, vai mikä on syynä?

Jos joukossamme on ahvenanmaalaisia, voisitteko ystävällisesti vastata ja selittää.

Kun nälkä yllättää

Kauppaanhan ei kannata mennä nälkäisenä. Kärryistä löytyy heti kaiken maailman herkkuja (tavallista enemmän) ja kassan norsunvittunaama vaatii sinulta vähintään kolmea kymppiä rahaa. Ei näin. Sama homma toistuu myös nälän yllättäessä tien päällä. Silloin tulee ostettua se iso annos vaikka mediumi riittäisi vallan hyvin. Näin kävi minulle, pohjoisen pallonpuoliskon komeimmalle kansalaisjournalistille, viime viikonloppuna.

Menin Torikeitaan luukulle avoimin mielin, vatsa oli kuin tyhjä kanvas, jolle voisin maalata mitä villeimmät kebablihalliset nautintoni. Päätin olla pihistelemättä ja laitoin rapian kymmenen euroa isoon kebabbiin ja vähän lisää kolajuomaan. Tiesin jo tässä vaiheessa että nyt tuli ammuttua lonkalta hieman korkealle.

Toriskeidan Lordikebu on omaa luokkaansa järjettömyydessään, mutta kyllä tämä isokin on aika jytky. Annosta on helppo arvostaa kun sen ulkomuoto on viimeistelty laittamalla se liian pieneen rasiaan. Annoksen koko tulee myös hyvin esille jos rasia ei mahdu kiinni. Pieni mutta hienolla tatsilla tehty viimeistely tuo aina lisäpisteitä tällä tasolla. Sitä tuntee itsensä tärkeäksi ja tuntee saavansa rahoille vastinetta.

Ateria oli maittava, mutta on pakko antaa hieman palautetta tuon salaattimömmön liian suuresta määrästä. Sitä jää aina yli, koska kokoiseni normaali kuolematon ei jaksa syödä koko annosta. Liha ja ranut pitää jaksaa syödä, mutta salaatille ei niin väliä. Lisäksi puolen litran muovipullokola hoitaa kyllä hommansa, mutta lasipullo tai tölkki on aina elegantimpi vaihtoehto.

Pienellä hiomisella tämäkin annos olisi voinut olla täydellinen.

Kolaa vai smoothieta?

On monta tapaa tehdä töitä. Myös apuvälineet vaihtelevat. Itse suosin mm. kravattia, helvetin sekaista työpöytää, vielä enemmän helvetin löysää istuma-asentoa ja hevimusiikkia kuulokkeissa. Ja kolaa.

Olen yrittänyt pitää viime aikoina töissäkin kolanlipityksen aisoissa, mutta kyllä sitä tulee juotua. Se on sellainen palkkio, jos vaikkapa alkaa vituttaa. Tsihhhh, hörps ja vituttaa vähän vähemmän. Tälläkin hetkellä siellä jossakin kylmä Lidl-kola odottaa hätätilannetta.

Kaikki eivät käytä skragaa (esim. monet naiset), ja toinen eroavaisuus ihmisten välillä löytyy pulloissa nautituista nesteistä. Eräs kollegani elää Chiquitan smoothieilla. Eikä jumalauta juo mitään pieniä vaan kolmen vartin jytkyjä! Kuvassa näkyy, miten ko. henkilö on yrittänyt peittää ongelmansa piilottamalla hylsyt kaappiin, mutta multahan ei piiloteta mitään.

Mun on paha arvostella ketään, mutta ihmettelen kyllä, miten jotkut voivat vetää noita perhepakkauksia niin usein. Pysyttelen varmaan itse siis kolassa ja tottavie suosittelen sitä jokaiselle. Sikspäkki töihin ja niistä ainakin yksi kylmään ja olette valmiit mihin tahansa vastoinkäymiseen. Ja muistakaa, porvari juo aitoa kokista.

P.S. Mainittakoon, että tämä ko. nimeltämainitsematon kollega käski sanomaan, että nuo romut tuolla kaapissa ei ole hänen, vaan huoneen edellisen asukin. Uskoo, ken tahtoo.