27.6.2022

Inflaatio laukkaa

Kevät ja kesä on puhuttu paljon inflaatiosta. Bensa maksaa suurin piirtein saman kuin bulkkilager ja kasvun loppua ei näy. Oikeastaan kaikki muu paitsi televisiot taitavat kallistua kovaa vauhtia. Kuitenkaan ilmiö ei ole kevään tuoma, vaan rahan arvon alenemista on kuitenkin tapahtunut aiemminkin, vaikka valtamedia on aiheen yrittänyt vaieta kuoliaaksi. 

Euron juusto on länsimaisen tuotekehityksen eräs parhaimpia kristallisointeja. Perushyvä hampppari, parhaimmillaan pareittain nautittuna. Vie nälän, kasvattaa kolesterolin. Hinta jo tuotteen nimeen upotettuna, kuten ammoisina aikoina Pirkka-tuotteiden hinta oli suoraan paketissa, jolloin kauppiaalle ei jäänyt paljoakaan pelivaraa. Mäkki-yrittäjän siis turha yrittää vetää välistä. Paitsi että se hinta ei hyvään toviin ole ollut euron, saamari. 

Jussi kirjoitti taannoin artikkelin, jossa syyskuussa '21 mainitsee hinnaksi 1,20 euroa. Koko Value Meal Koiviston hinnaksi tuli alle neljä euroa, Jusa sanoo artikkelissa, mutta ainakin Helsingin paikoissa tuo kokoelma maksoi tuolloin jo enemmän. Oisko hampparikin ollut 1,50 jo, mutta kaimani tunnetusti on ollut aina rahamiehiä eikä laske euroja senteistä nyt puhumattakaan. Joka tapauksessa tuossa vaiheessa tuo "väliaikaiseksi kokeiluksi" mainostettu hinnankorotus oli tullut pysyväksi. Aivan kuten ysärin väliaikainen autovero vakiintui, kuten persulukijamme muistavat - joka päivä. 

Hulppea hinnan korotus. Tämän perusteella keskimääräisen kuluttajan tulot Koivisto-indeksillä mitattuna ovat laskeneet hurjasti. Koivisto-indeksihän lasketaan niin, että otetaan ihmisen nettotulot (palkka, eri tuet, almut, rikollisella toiminnalla saadut tienestit) ja jaetaan koko komeus euron juuston hinnalla. Näin saadaan käytettävissä oleva euronjuusto tulo (yksikkö: Ki). Jos siis ihminen tienasi vuonna 2017 kaikkiaan 2500 euroa kuukaudessa ja juusto maksoi euron, Ki oli 2500. Kovasti työtä tekemällä viidessä vuodessa palkka on noussut siten, että nettotulot ovat 2510, mutta mitä onkaan tapahtunut juuston hinnalle. 

Kävin tuossa joskus kuun puolessa välissä Mäkkärissä. Tilasin tietysti juustoja. Jumalauta 1,80 euroa. Koivisto-ideksillä se tarkoittaa 2510 / 1,8 eli pyöreästi 1400. Näin reaalinen käytettävissä oleva euronjuustotulo on laskenut 2500 ==> 1400. Hätätilahallituksen paikka, sanon minä, soittakaa Kekkoselle. 

Täydennys 27.6.2022 klo 14:33: Pankkialaa tunteva lukija huomautti, että onko pankkialalla yleinen käsite "siivu", eli se raha, jonka pankin toimihenkilö ottaa transaktioista itselleen, mukana Ki:n nettotulolaskennassa. Vastaus on, että kyllä on. Se kuuluu rikollisen toiminnan osuuteen. 

1.6.2022

Jaettu uuden Big Macin ja Top Gun: Maverickin arvostelu

Top Gun: Maverick julkaistiin 36 vuotta alkuperäisen elokuvan jälkeen. Sen reseptiä ei juurikaan muutettu, korkeintaan päivitettiin. Top Gun: Maverick on elokuva joka potkii kasseille, hyvällä tavalla.

Big Mac-hampurilainen julkaistiin vuonna 1967 ja sen reseptiikan historiasta minulla ei ole tarkempaa tietoa, enkä sitä aio alkaa teille vässyköille selvittämään. Nyt sen reseptiä on kuitenkin muokattu, kertovat tietotoimistot läpi roskalehdistön. Kyse ei ole jatko-osasta, vaan korkeintaan rebootista. George Lucas pilasi Tähtien Sotansa lisäilemällä digitaalista moskaa jälkikäteen. Onko näin käynyt Big Macillekin? 

Makutestini perusteella muutos on lähinnä kosmeettinen. Eikä puhuta edes hypystä VHS:stä devareihin. Joku voisi sanoa samaa Top Gunista. Minä en. Minä tiedän paremmin.

Big Macin uusi sämpylä kiiltää vähän enemmän, kun taas Tom Cruisen trimmattu ylävartalo kiilsi enemmän alkuperäisessä elokuvassa vuonna 1986. Uudessa Big Macissa on myös mömmöä enemmän. Olen melko varma, että myös Tom Cruisessa on mömmöjä enemmän lähes 40 vuotta myöhemmin.

Sipuli on lisätty hampurilaiseen pihviä paistettaessa. On täysin tapauskohtaista missä vaiheessa kokin sylki lisätään hampurilaiseen. Sipulia leikattiin myös Top Gun: Maverickissä. Kaltaiseni machomieskin koki herkistymisen hetkiä uuden elokuvan parissa. Järjellä sitä ei voi selittää, kenties olen niin amerikkasoitunut vuosien varrella. Totta on, että haluaisin muuttaa kirjani Rovaniemeltä San Diegoon ja listautua itsekin hävittäjäpilotiksi. Top Gun-akatemia on "for the best of the best", joten paikka sopisi minulle. Wingmaninani (sano se nopeasti kymmenen kertaa) toimisi luonnollisesti tämän blogin toinen kirjoittaja Jussi "Goose" Koivisto

Uusi Big Mac ei ole mielenkiintoinen tapaus, se on korkeintaan verrattavissa kokin krapulatilassa vahingossa lurauttamaan extralusikalliseen kastiketta. Onko sipulilla hifistelyllä väliä? Kenties joillekin, jotka harrastavat paskan puhumista. Kokonaisuutena Big Mac on nyt hieman pehmeämpi kokemus, soossi ja uudenlainen sämpylä tuovat kuohkeutta. On myös täysin selvää, että Tom Cruisekin on hieman pehmeämmässä kunnossa nykyään, kuin vuonna 1986. Silti ällistyttävää on, ettei mies tunnu vanhenevan juurikaan. Äijään on pumpattu samaa kamaa kuin mäkkärin purilaisiin. Kestävät vuosia syömäkelpoisina.

Kaipasiko kukaan tätä uudistusta Big Maciin? Tuskin. Suolaa, rasvaa ja muuta herkullista paskaa sotkettuna se on edelleen. 

Kaipasiko kukaan uutta Top Gun elokuvaa? Totta Xenun helvetissä! Lajiamme on kuritettu viime vuodet oikein olan takaa. Maailmanlaajuinen pandemia, Donald Trump, sota Ukrainassa (ja lukemattomissa muissa vailla huomiota jääneissä lomakohteissa), Sami Hedberg ja Rennyn reality. Ei ole ollut helppoa. Homma on rullannut kuin Johnny Deppin avioliitto. Kurmuutuksen jälkeen kansa tarvitsee toivoa ja mikä sitä paremmin antaa kuin Amerikan puolustusvoimien osittain kustantama oikein kunnon kesä blockbuster-elokuva? Ei supersankareita, hävittäjiä saatana. Elokuva on ensiluokkainen viihdetuote suoraan suuresta ja mahtavasta Amerikan Yhdysvalloista. Jumalauta haluaisin uida kokiksessa, laittaa itselleni silarit ja rynniä alakouluun rynnäkkökiväärin kanssa. Yes sir, right away sir! Tämä on elokuva, jossa on sokeria, suolaa ja rasvaa. Kaikki tämä machoilu, visuaalinen tykitys, juustoinen rakkaustarina ja itseään kosketteleva nostalgia on rytmitetty ja kasattu täydellisesti. Toisin kuin Big Macini, joka oli heitetty pakkaukseensa puolihuolimattomasti.

Top Gun: Maverickia suosittelen vuolaasti. Uutta Big Macia minun ei tarvitse suositella, te hyvät lukijat, mussutatte sellaisia kuitenkin.


26.4.2022

Myöhässä ehkä, nälkäinen ei koskaan

Tätä kirjoittaessa istun Inter City 104 junan kyydissä, vaunussa numero neljä, paikalla 71. Olen Lapualla pysähdyksissä, kuten oletan koko Lapuan olevan. Laiskuuteni potkaisi minua kylkiluiden väliin, varasin paikkani huolimattomasti lasten leikkivaunusta. Koen että minua ei varausta tehdessä varoitettu riittävän kovasanaisesti.

Lapua, liukumäessä kaatunut taapero, edessäni istuvan jätkän pakottava tarve kallistaa penkkinsä ääriasentoon, kaikki katastrofin aineksia. Koko skenaario voisi alkaa vituttaa, jos olisi nälkä. Ei ole.

Olen aikuinen ihminen, palkansaaja parhaasta päästä. Totta helvetissä huojun ravintolavaunuun nälän tai vitutuksen herätessä sisälläni. Teenkö eväitä? En ole partiolainen tai iljettävä hummusta dyykatulle kauraleivälle levittävä hippi. En missään tapauksessa tee itse eväitä.

Lihapullat ja kalja, toisinsanoen bulgarialaisen kuukauden palkka.


Keskustelin Koiviston kanssa Valtion Rautateiden ruokatarjonnasta. Mulkosilmäinen, mutta lihaksikas ystäväni oli jälleen samaa mieltä kanssani. Kunnon jees-mies. Pöperö on hyvää, etenkin kun muistaa, että olemme junassa. Tällainen mikroaaltouuni täytyy saada kämpillekin, siihen pöhöttimen viereen.

Taannoin matkasin junalla Rovaniemeltä Ylivieskan kautta Tampereelle ja takaisin. Moinen kombo vaatisi reality-ohjelman kertoakseen "miksi?", mutta kuitenkin. Matkan aikana ehdin polttaa rahaa tynnyreittäin, eli syödä lähes koko ravintolavaunun listan läpi. Lihapullat ovat top tier, pestokanapasta urheilullinen ja maukas, Carbonara maistuisi Antti Rinteellekin, lohikeittokin skulaa. Lista on jopa liiankin kunnianhimoinen. Suomalainen tarvitsee korkeintaan lihapullia ja kaljaa, muusi on jo pröystäilyä.

Juna on erinomainen tapa nähdä Suomea ja ravintolavaunu on erinomainen tapa nähdä suomalaisia. Mikään ei peittoa kokemusta, jossa voi larpata päivän junassa tavallista kuolevaista ja pujahtaa illalla kotona kultakoristeltuihin lakanoihin nukkumaan. Sulkea silmänsä ja kiittää Xenua siitä, että en ole nähnyt Rennyn uusimpia elokuvia. Ja olla kiitollinen siitä, ettei ravintolavaunussa näe nälkää, on junailu silti pitemmän päälle paskaa hommaa.

Mitä sinä syöt ravintolavaunussa?

8.4.2022

Rosoista huovutettua kanaa

Kuva: Vuoden 2021 yleisön suosikki
 kuvajournalisti Jussi Leinonen
"Saanko kysyä että mikä vittu on rustiikkikuutio?" Näin kaimani lähestyi minua sosiaalisen median (some) kautta tällä viikolla. Ystäväni oli törmännyt samaan ihmetykseen kuin minäkin. Viime vuosien ehdoton trendi on ollut typerät lisämääreet ruoannimissä. Kai se on sitten 2020-luvun trendi tämä. Enemmän arvostan itse tietysti vuosikymmeniä, jolloin Mäkki tuli Suomeen tai tölkit löivät isosti läpi, mutta olkoon tämä isossa kuvassa todella paskasti alkanut vuosikymmen sitten ruokamielessäkin älytön. 

Ainakin kaksi älyvapaata sanaa ovat ruokafirmojen palkkaamat markkinointikonsultit onnistuneet lisäämään liian moneen ruokaan. Jussin esimerkki rustiikki ja usein nähty artesaani. Näitä näkee vaikka missä tuotteissa. Täytyy sanoa, että jos minulla on valittavana vaikkapa kananlihaa rustiikissa ja ei-rustiikissa muodossa, kyllä ihan periaatteesta otan ei-rustiikin tuotteen. 

Mutta mitä rustiikki tarkoittaa? Pikainen googlaus valaisi minua siitä, että kyseessä on tyylisuunta, joka korostaa rosoisuutta ja luonnnonläheisyyttä ja vastaavaa. Sitä tässä tuskin haetaan, että kana on teurastettu tylsällä veitsellä, vaan mielleyhtymien kuuluu kulkea maaseudulle, luulen. Olen aina leimautunut kaupunkilaisspedeksi, vaikka olen maaseudullakin käynyt. Jussin kanssa tuli aikoinaan tutuksi pellot, olkikatot, kettutarhat ja Kokko Treffen. Oli siellä kanalakin varmasti jossain. Silti jostain syystä maaseudusta tulee vahvasti mieleen myös Syvä joki -elokuva. Burt Reynolds on kyllä aika äijä, kun pelastaa jousella varsin ikäväksi kääntyneen tilanteen. Jää kakkoseksi jousenkäytössä vain Stallonelle.

Kuva: Jussi Koivisto
Toinen ruoassa läpilyönyt sana on artesaani. On jo varmaan vuosi aikaa, kun otin kuvan jostain artesaanituotteesta kaupassa ajatuksena kirjoittaa asiasta Pallikseen, mutta jäi sitten väliin, kun tuo kirjoitusinto on vähän laantunut taannoisista "100 artikkelia kuussa" -ajoista. Artesaani on sanana yksinkertaisempi. Se on käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto. Aivan kuten en tiedä oikein mitään maaseudusta, en varmasti osaa tehdä mitään, mitä kunnon artesaani osaa: oma kuvani artesaanista on henkilö, joka myy itse huovuttamiaan tuotteita Fiskarsissa ja minä olen se henkilö, joka ohikulkumatkalla taivastelee, että onko 119 euroa mitenkään järkevä hinta huopavirsuista. 

En minä toki ihan tyhmä ole. Ja on mulla muistaakseni kahdeksan opintoviikkoa markkinoinnin opintoja takataskussa. Maaseutumaisuuden kuuluu tietysti tuottaa mielleyhtymiä aitoudesta, konstailemattomuudesta ja puhtaudesta. Artesaaniruoka puolestaan ei ole mitään teollista sarjatuotantoa vaan käsintehtyä. On ihan varmasti, siellä Atrian tehtaalla Victorinox heiluu ja paistinpannut kolisee... Myös ylemmän kuvan kana lienee asunut maaseudulla, kaupungeissa kun on niin vähän kanaloita, mutta siitä huolimatta haluan päättää tämän lisämäärepohdiskeluni kysymykseen, johon toivon saavani vastauksen joltakin blogimme viidestä lukijasta: saanko kysyä, että mikä vittu on rustiikkikuutio.  

2.1.2022

Syökää kanaa, sanovat, mutta ettäkö pelkkää kanaa?

Suomi astelee aiemmin lähinnä vain populäärikulttuurista tuttujen pikaruokaketjujen... öö... ketjua hitaasti eteenpäin. Suomen eka Mäkkäri aloitti 1984, Taco Bell saatiin 2017 ja vuonna 2021 maahamme tuli Kentucky Fried Chicken. Mäkkäri on tietty Mäkkäri, Taco Belliakin odotin innolla, mutta KFC:tä en. Muutamaan otteeseen käynyt vuosia sitten ulkomailla niissä enkä ole ymmärtänyt konseptin päälle. Entä nyt, kun olen kypsynyt ihmisenä monta pykälää? 

Kaivelin arkistoja ja ainakin Espanjassa aikanaan olen käynyt kanalla. Nykissä hieman myöhemmin olin ilmeisesti jo niin pettynyt, että en ilmeisesti kokeillut. Nyt oli siis korkea aika kokeilla uudelleen. Monta uudistusta oli maailma kokenut - se pieni sikiö, joka vaikutti Nykin reissulla vain äitinsä mielialaan, vaikuttaa parhaansa mukaan nykyään isänsäkin mielialaan silmienpyörittelyllä ja otin hänet mukaan arvioreissulle. Ehkä Eversti Sandersissakin oli tapahtunut kehitystä? 

Paskat. Otettiin paria eri kanaa, itse otin tietysti juustohampparin (toki myös kanalla) kylkeen, mutta ennen kuin lytätään ruoka, käydään läpi taustoja. Ensimmäinen huti tuli siinä, että paikassa ei ollut saatavilla sokerikolaa. Pelkkää Pepsi Maxia. Koska en ole nimimerkki Jouska, niin otin Spriteä. Aika Neuvostoliiton meininki jos ei saa sokeri-Pepsiä sillä erotuksella, että jopa Neukkulassa sai sitä. Ei sillä, oli reissulla muistumia markkinataloudestakin. Tilausaparaatti keräsi pisteet siinä vaiheessa, kun tilausta finalisoidessa se tarjosi vaihtoehdot, jotka olivat kutakuinkin "muuta järjestystä / hyväksy järjestys"... Niin, sanan order voi halutessaan kääntää järjestykseksi. Kallispalkkaiset ihmisammattilaiset asialla. 

Ruoan odottaminen oli myös aika raskasta, toinen huti siitä. Normaalistihan sitä on tottunut siihen, että pikaruokapaikoissa menee hermo ihmisiin, kun ne tilaavat hitaasti ja ovat muutenkin enimmäkseen pihalla. Jussi voi avautua tästä lisää, aika herkässä sillä tämä aihe. Tässä paikassa näytti pikaruokakonossöörin silmissä siltä, että myös henkilökunta oli pihalla. Laskeva verensokeri ei siis auttanut, mutta viimein päästiin syömään. 

Ja pettymään. Helkkaristi kanaa, muodossa joka jotenkin muistuttaa sitä, että paneroidaan kana Kellogg's Corn Flakeseilla ja pistetään paistumaan. En vain tajua lopputulosta, se on tylsä. Enkä ole tässä asiassa edes vaikea, pidän kanasta eri muodoissaan: kanana, nugetteina, siipinä, you name it. Mutta eteni lyötiin haaleaa kanaa ämpärillinen. Olen koronastanikin jo parantunut, että makuaistin pitäisi olla suhteellisen tikissä, mutta mautonta tylsää jöötiä. Nuorempi Koivisto oli samaa mieltä. 

Turha reissu siis, olisi pitänyt uskoa kakskytjotainvuotiasta Jussia. Tän reissun jälkeen en ihmettele sitä, että useamman päivän ravintolan edessä yöpynyt ja jonottanut mies paljastui lihansyöntiä vastustavaksi hipiksi.