31.7.2010

Tour de Koivisto

Aurinkoinen lauantaipäivä on joskus hyvä käyttää suunnittelemattomasti. Viaton kaupunkireissu yhdistettynä siihen, että ruoanlaitto ei oikein napannut, johti tällä kertaa tällaiseen.

Ensimmäinen rasti on tietysti mäkkäri (1). Tämä on tärkeä pohjustus seuraavalle tuplarastille. Mäkissä nautitaan perusannos, eli kaksi juustoa ja pieni kola. Helsingissä suosin Asematunnelin ravintolaa, se on logistisesti hyvällä paikalla.

Välipalan jälkeen suunnataan Stockan Herkkuun (2). Siellä on hyvä valikoima erilaisia alkoholipitoisia juomia kylmässä. Tällä kertaa matkaan tarttui tölkki Sandelsia ja Golden Capin Red (tjsp.) sidukka. Sellainen musta tölkki. Kassan kautta ulos.

Stockmannilta on lyhyt matka Vanhaan kirkkopuistoon (3), joka Ruttopuistonakin tunnetaan. Siellä kelpaa nautiskella auringosta ja kylmästä juomasta. Kun ottaa ensin olusen pohjalle, niin siideri on kuin joisi karkkia. Aijjai. Tässä kohtaa usein alkaa nälättää, kun edellisestä kunnon ruoasta on jo aikaa. On päätösten aika. Tällä kertaa päätös oli, että ei itse jaksa sapuskaansa vääntää.

Tällä kertaa päädyin Memphisiin (4) Kampin keskukseen. Mielestäni ihan ookoo paikka, näistä edullisemmista ruokapaikoista Helsingissä. Söin juustopekonipastan ja ruokaa odottaessani nautin tummaan rommiin tehdyn mojiton. Tumma mohis oli kokeilu, jota en ehkä ihan heti uudista. Olihan se ihan juotava, mutta ei ole vaalean voittanutta.

Pasta jukolauta tuli haaleana pöytään, siitä pitkä miinus. Ehkä se oli joutunut odottamaan seuralaiseni annosta tai jotain. Huomautin asiasta ja kohta sain kuuman ruoan. Mikron kautta kävi varmaan kirikierroksella, mutta ruoka oli silti hyvää. Mohis, pasta ja ruokajuomana nautittu vesi irtosi alle kahdella kympillä, ei huono.

Jälkiruoaksi oli olutta. Oluthuone Kaislaa (5) Kaisaniemessä on helppo suositella. Hengitin sisään stobellisen Steenbrugge Witiä, joka oli ihan juotava. Kaislasta matka taittui tällä kertaa kotiin, masu täynnä ja mieli hyvänä.

Juustolaskuri = 4

Hiillos - klassikko 2000-luvulle

Aina lapsesta lähtien ainoa valinta nuotiolla tai takassa käristettäväksi makkaraksi on ollut Hiillos, vasta 2000-luvulla kilpailu on koventunut ja makkaroihin on oikeasti alettu laittamaan lihaa. Omalla kohdallani tällä modernilla keskieurooppalaisella makkaroiden evoluutiolla ei ole ollut merkitystä. Hiillos on ja pysyy.

Tästäkin syystä olen suhtautunut tuoreisiin Hiillos grillipihveihin skeptisesti. Miksi kukaan haluaisi paistaa makkaransa pihvinä? Makkaran paras osuus on juurikin se kärtsännyt, karsinogeeneistä koostuva mustanruskea kuori.

Tänään puolivahingossa kokeilin pihvejä ja makkaroita synkronoidusti, ja ymmärsin tuotteiden simppelin, mutta tärkeän eron. Ne eivät syö toistensa hienoutta, vaan tarjoavat vaihtoehdon. Pihvi on kätevä sujauttaa sämpylän väliin, toisin kuin makkara (nakit nakkeina, toim. huom.). Muotoero mahdollistaa saman sisällön paketoinnin eri ruokakomboihin.

Tuotteena siis grillipihvikin puolustaa paikkaansa hyllyssä, mutta jotenkin se on vain tyhmä lisäys, kuten muovipullokalja. Sinänsä sama asia, eri pakkauksessa, mutta tuntuu vain väärältä. Tuskinpa näitä tulee ostettua, kun makkarat ovat enemmän mieleen ja pihvit mieluusti pitää kunnon lihassa.

Tulipahan testattua.

Taas salaattia?

Näitä tekstejä lukiessani olen valitettavasti joutunut huomaamaan, että meikäläisessä ei ole samaa draivia kuin Leinosessa. Mies saa patonkipostauksenkin päätettyä siihen, että teinit on perseestä. Itse en muista edes kolapostauksessani torua Zack de la Rochaa. Mutta ehkä palaan siihen.

Ja mikä pahinta, kirjoitan taas salaatista. Ei se ole oikein pallolaajennuksenarvoista settiä, sillä salaatilla saa varmasti tosissaan yrittää, jos haluaa itsensä tappaa. Mutta taas lyötiin sen verran hyvää tavaraa eteen, että pakko on kirjoittaa.

Eteen lyöminen on kyllä parasta. Itse ei tarvitse sohvalta nousta mihinkään, kun joku kokkaa. Eilen vaimo loihti pestokanasalaatin, enkä voinut kuin kehua. Meillä on eletty viime päivinä pitkästä aikaa taas pestokautta. Se on sellaista tavaraa, että välillä siihen kyllästyy, välillä sitä voi syödä koko ajan. Tein äsken itse asiassa aamupalaksikin pestoleivät, nam.

Salaatin rinnalla tarjolla oli - totta kai italialaista - valkoviiniä ja jälkkäriksi suklaapiirakkaa. Kun muistetaan, että aperitiiviksi vetelin tuon eilisen postaukseni kolapullon, olin niin tyytyväinen, että ei ihme, että en tässäkään kirjoitelmassani pysty dissaamaan oikein ketään....

Le patong

Lounastaminen on työpäivän kohokohtia, niinkuin syöpöttely yleensäkin on minkä tahansa ajanjakson kohokohta. Ajoittain on raikastavaa käydä naapaisemassa patonki lounaaksi, yleensä se soveltuu myös tolkuttomaan kiireeseen joka lehtikuvaajan ammatissa on enemmän tai vähemmän päivittäistä. Ainoa negatiivinen puoli patongin syömisessä on sen aiheuttama ranskalainen tunnelma, koko ajan alitajunnassa jyskyttää pelko siitä että joku on sinulle töykeä vain sen takia ettet itse ole perseestä.

Tällä kertaa otin varman valinnan ja suuntasin Rovaniemen kuuluisahkoon Kahvila Kauppayhtiöön. Pötkäleet ovat aina olleet kyseisessä paikassa maittavia ja runsaita, mustan kullan kanssa ateria maksaa 7 euroa. Ei paha, jos kaupan päälle saa tuhdihkon ähkyn. Varma valinta oli myös patongin sisältö: Kana ja feta, klassinen ja toisiaan tukeva, vickan & daniel tyyppinen täyte.

Kahviloitten puolesta lounasaikaan puhuu myös se, ettei siellä ole tolkuttomasti teinejä, toisin kuin esimerkiksi burgeriketjuissa. Etenkin nyt helleaikaan hermoille käy energiajuoman ja hien hajujen saattelema vittusaatana-kavalkaadi, joka pissaliisoista irtoaa. Ja jumalauta ottakaa jätkät ne lahkeet pois sukista, FOR REAL!

30.7.2010

The original and the best

Kola. Mitä siitä sanoisi? Parempi olla sanomatta liikoja, koska sanat eivät kuitenkaan riitä.

Sanon kuitenkin sen, että on yksi ylitse muiden. Se on aito kokkeli 0,33 litran lasipullossa. En tiedä miksi, mutta en varmasti ole ainoa, joka näin ajattelee. Lasipullossa kylmyys jotenkin tuntuu eniten, eikä sitä saa enää suljettua. Kaikki on juotava kerralla.

Eilen kaupassa kävelin kohti kassaa, kun kuulin nimeäni kutsuttavan. Lattialla oli kaunis, täysi kori lasipulloja. Melkein harmitti poistaa korista yksi ja siten rikkoa täydellisyys, mutta tarvitsin perjantaipullon.

Nyt se on juotu. Hyvä oli.


Uunipihvisämpyläburger

Toverini kutsui minut taannoin saunailtaan haukkumaan Ranskan kansalaisia ja siinä ohessa tarjosi hampurilaisen, kotikutoisen sellaisen. Itse teen yleensä pannulla pihvit, mutta nyt ne lämäistiin uuniin. Pannulla paistaminen ei näytä terveellisen ruokailun kivijalalta, mutta uunissa jauheliha vasta roisin muodon saakin. Jotain ihmeellistä liman ja nesteen sekoitusta pihveistä levisi leivinpaperille, mutta onneksi se ei haitannut lopputuotteessa, joka oli ihan tavallinen sämpylä ketsupilla ja muutamilla vihertävillä lisukkeilla.

Todella avoimesti voin suositella (ajoittain) skippaamaan monikansalliset pikaruokalat ja tekemään kotona burgereita. Pihvejä tulee 400 gramman jauhelihaköntsästä 4-6, riippuen pihvien koosta ja taikinan koostumuksesta. Tavallisen ihmisen skenaariossa tämä tarkoittaa sitä että ruokailun yhteydessä vedetään kaksi purilaista, seuraavaksi (eli aamupalaksi) kaksi, ja jos annostus onnistuu koulun/duunin/työttömyyden jälkeen vielä kaksi.

Sounds like a plan. En malta odottaa Koiviston burgerireseptiä, shit is pretty legit.

29.7.2010

Aina ei onnistu

Tänään vuorossa oli opiskelijaravintola Unicafe Porthania. En ole koskaan ihmeemmin pitänyt siitä, mutta 2,60 egellä saa ruokaa, jolla pysyy hengissä. Menin siis taas.

Oheisen salaatin otin, koska ruoka, jossa on nachoja, on aina ideana todella hyvä. Tämä on muistaakseni meksikolainen jauhelihasalaatti.

Kyllä, tiedän: jauheliha on salaatissa aika kummallinen valinta. Mutta kerran aikaisemmin päärakennuksen Unilla söin samannimistä salaattia. Se oli aika hyvä, jotenkin salsamainen koostumukseltaan - ja siinä oli niitä nachoja.

Aina ei kuitenkaan voi valinnassaan onnistua, ja tämä valinta oli aika perseestä. Ei voi suositella. Jos mahdollista, kannattaa vältellä Porthanian Unia muutenkin.

Annos arvostus.

Harvoin saa eteensä annosta joka todella riemastuttaa kekseliäisyydellään. Toisaalta, tällaisen huumorin arvostamiseen tarvitaan vastakaikua kassan molemmin puolin.

Tällainen annos tuli vastaan Sodankylän leffajuhlilla Pizza & Kebab Annabellassa. Kyseessä siis ihan tavallinen rullakebab, ja tuo jalapeno ilmeisesti ilmineeraa salaatin roolia ravintoympyrässäni.

En siis manipuloinut annosta mitenkään, tuollainen se oli pöytään tullessaan. Täydet pisteet siis Annabellaan, eihän tuota voi kuin arvostaa. Ei salaatissa todellakaan mitään vikaa ole, mutta kyllä kunnon räkäinen nauru aina paremmalta maistuu.

Pötkö itsessään oli tasaisen varma suorittaja, kooltaan sieltä jöötimmästä päästä ja sisältökin oli tasapainossa. Voin suositella, jos pyssykylään aiotte reissata, joka toki etenkin leffajuhlien aikaan on suositeltavaa.

28.7.2010

Pytti ja pannu

Jos sulla on kaksi nakkia ja sä jaat ne kahtia, mitä sä saat? Vastaus on tietysti pyttipannua.

En ole oikein koskaan ymmärtänyt pyttipannua ns. lounasravintolaruokana. Onhan se yleensä hyvää, mutta kuitenkin aika halpaa, makkaraa ja eilisiä perunoita. Helposti tulee otettua yleensä sitä toista vaihtoehtoa, kun jotenkin sitä kai kuvittelee saavansa rahoilleen enemmän vastinetta rahoilleen.

Tänään kuitenkin kotiutin pyttärin ja hyvää oli, vaikka nakit raaka-aineena vähän epäilytti. Työkaverini arvion mukaan pyttäriannoksessani oli vähintään 500 kaloria ja siltä se maistui. Pyttärissä toisaalta on vaikea mennä metsään, kuten todettua. Se on toinen syy ottaa jotain muuta. Mieluummin vedän jotain, minkä itse kusisin, jos yrittäisin valmistaa.

Koska en ole ammatiltani valokuvaaja, tämä ei ole ruotsalaista pyttipannua, vaan Helsingin kaupungintalon ruokalasta.

Överpizza i Övertorneo!

Lehtikuvaajan työssä on kaiken muun ohella se hyvä puoli että pääsee ulkomaille makumatkailemaan. Tällä kertaa katastrofialue/kriisipesäke oli Övertorneo Ruotsin puolella. Ensiksi tietysti otettiin haltuun ICA marketista OLW Cheez Doodles pussi (the cheezier snack), mutta sen jälkeen etsittiin lounaspaikka.

Pakko kyllä myöntää että rajan takana on oikeasti eroa isänmaahan, esimerkiksi turistikahviossa jääkylmän tölkkikolan (genuine coca-cola, ei mitään first choice colaa) sai kymmenellä kruunulla, eli yhdellä egellä. Eat your heart out Lapin kioskit sun muut rysät.

Lisäksi pizzeria oli oikeasti todella smuutti verrattuna esimerkiksi Rovaniemen perustarjontaan, sisustus oli asiallinen ja terassikin rento. Rovaniemellä juuri mikään lättypaikka ei ole hirvittävän viihtyisä, mikä toisaalta nälkäiselle on toissijainen ongelma. Yrtikkäällä tomaattisoossilla terästetty klassisen kaunis Opera ja paikallinen Nygårda Cola lasipullossa taisi kustantaa 8 euroa, ei paha. Kola oli perusjees, suhteellisen soljuvaa, vähähappoista mustaa kultaa. Lisäksi ravintolan telkkarissa pyöri jokin "koneiden sota" aiheinen realityroska. Arvostan.

Ulkomailla kun oltiin, olin niin kulttuurishokissa etten pistänyt paikan nimeä muistiin, mutta onneksi Google pelastaa. Paikka on Pizzeria Laguna, ihan siinä Övertorneon keskustassa.

27.7.2010

Australialainen pizzailtama

Toverini Australiasta, Jon, kutsui minut Suomen kengurupussiinsa pizzailtamaan viime viikolla. Tiesin Jonin ruokailutottumukset, joten odotukset olivat korkealla, mutta ylittyivät silti. Kaveri oli ostanut kaikenmaailman täytteitä tarjolle, jokainen sai tehdä oman lättynsä.

Omaan pizzaan laitoin pohjalle kanaa, päälle tuplasalamit (tuplat siksi, että puolet määrästä olisi luultavasti riittänyt), mozzarellaa, juustoraastetta, parman kinkkua ja lopuksi ripottelin päälle vielä kourallisen kaprista, ihan vain suolaksi. En pettynyt.

Pettymys ei tullut kysymykseen myöskään jälkiruuan suhteen. Kaveri from down under, duunas pitsapohjan suklaalla ja mansikoilla, päälle suklaajäätelöä. That's some shit a guy can't hate.


The story so far…

Olipa kerran kaksi jullia. Heillä oli outo tapa lähettää toisilleen valokuvia siitä, mitä olivat suuhunsa laittaneet. Hampurilaisia, kebabia, leikkeitä ja niin edelleen. Lihaa siis.

Tämä blogi on jatkoa noille lukemattomille sähköposteille ja feseviesteille. Idea blogista tuli allekirjoittaneen vaimolta, joka on jo pitkään saanut ja joutunut seuraamaan ruokavalokuvaamistani. Omaksi iloksemme olemme tämän tehneet – ja ehkä vähän muiden, jos jotakuta kiinnostaa.

Siis lähdetään. Tänään tein poikkeuksellisen mäkkikeikan. Kävin siellä hyvästä syystä. Kävin, koska halusin aloittaa tämän blogin euron juustohampurilaisella. Kuvia moisista minulla tietysti lukuisia, mutta halusin uunituoreen.

Jos euron juustoa olisi, se pitäisi keksiä. Jotkut dissaavat niitä, mitä en todellakaan tajua. Herkullinen kaloripommi. Suositeltava annostus: kaksi juustoa ja pieni kola.

Itseäni kiinnostaisi tietää, paljonko näitä tulee vuoden aikana syötyä. Siihen tämä blogi antaa mainion välineen.

Juustolaskuri on siis nyt yhtä kuin 2.