16.11.2020

Leinonen vs. Koivisto part 2: Onko Subway mistään kotoisin?

Ensimmäinen Leinonen vs. Koivisto -debatti herätti paljon keskustelua lasipullokolan syvimmästä olemuksesta, ja etenkin olomuodosta. Tällä kertaa debatoimme Subwaystä, tuosta sukellusveneenmuotoisten leipien täyttäjästä.



Koivisto: 

Subwayhyn suhteeni on vaikea. Kysykää keneltä vain, esimerkiksi nimimerkki Vaimolta, niin olen leivän ystävä, varmaan voisi vähemmän syödä sitäkin. Silti on kovin ristiriitainen suhtautuminen Subiin. Periaatteessa sykkii niiden leiville, mutta ei oikeastaan koskaan tule syötyä. En tiedä, että onko se ns. vääränlaista lounasta, kun on leipää, vai mikä siinä on. Lähinnä tulee mentyä, jos ei ole vaihtoehtoa. Tunnistatko oireeni?

Leinonen:
Tunnistan. Oireilen samaa. Työelämässä tulee ajoittain käytyä hakemassa Italian motherfuckin’ BMT ja iso kokis (hanasta, koska olen muovipullorasisti). Vapaa-ajalla ei jotenkin tule oikein mieleenkään hakea patonkia. Leivistä tulee sellainen sopivan likainen olo, ne on hyvän ja pahan välimaastossa maultaan. Kaikessa maistuu sellainen teollinen laboratoriossa puhdistettu leikkele ja IDDQD-koodit päällä nostatettu pikahiivaleipä. Silti se on harvemmin nautittuna melko varma valinta kiireiseen päivään. Patonki ajatuksena on hyvä, myös sen kustomointi, mutta mitä olet mieltä täytevalikoimasta? Eikö olekin niin, että vaihtoehtoja ei realistisesti ole kuin yksi, jonka mainitsin jo aiemmin?


Koivisto:
Just tää! Se leipämäinen leikkeleorgasmi on todellakin ainoa. Oon kokeillu kanaa, jotain lihapullia, tacoversiota ja muuta. Ne on mahdottomia syödä eikä erityisen hyviä. Sinänsä vähän surkeaa, että on vain yksi järkivalinta. Hyviä leikkeleitä sinänsä söisi. Leipien todellisuus on vähän surullista, kun amerikkalaisen sitcomviihteen kyllästämänä unelmissani näen lihapullaleipiä, joita joku Joey Frendeissä himoaa, ja niiden makukokemus on parhaimmillaankin outo. 


Leinonen:

Joskus jaksoi vielä maistella niitä Subin kausipätköjä tai muita uusia tuotteita, kunnes huomasi että ne on järjestään pyllystä. Tilanteen täytyy olla turhauttava myös “sandwich artisteille”, jotka leivät tekee. Mutta heistä tuli mieleeni Subwayn suurin heikkous, ja se on sama kuin muissakin pikaruokaloissa: Saatanan tyhmät muut ihmiset, jotka eivät osaa tehdä yksinkertaista tilausta. Mäkkärissäkin menee täällä Napapiirillä hermo kun kiinalaiset tilaavat hampurilaiseen erikseen jokaisen aineksen ja kyselevät asioita vailla kykyä ymmärtää vastausta. Aika voimakasta facepalmaamista joutuu harrastamaan Subin jonossa kun reppanat ei osaa tilata. “Mä ottasin tommosen patongin…”, ja mä ottasin Zyklon B:tä suoneen ettei tarvis seurata tätä pelleilyä!

Koivisto:

Kyllä mäkin muistan, kun ekaa kertaa kävin Subissa, niin se oli vähän outoa, mutta kun ketju on 20 vuotta ollut Suomessa. Tai jotain sitä luokkaa. Ei ainakaan ollut vielä ysärillä, silloin itsekin luulin, että Ace Ventura kakkosen alkupuolella oleva Subway-kyltti viittaa metroon. Vitsi toimii niinkin semisti, mutta meni junnulta ohi. Sittemmin tuli tutuksi brändi ja myös toimintatapa ja ihmettelen kyllä nykyvaikeutta. Se kuitenkin taitaa paljastaa erään suurimmista vioista maailmassa. Edessä pyörivät ihmiset, jotka eivät osaa. People equal shit, kuten laulussa sanotaan. Tai no, tyhmät ihmiset ja turha kikkailu kausimauilla. Ehkä Subway, jossa olisi leikkelepainotteinen leipämenu ja joku ennakkotesti sisäänpääsyyn. Subway 2.0, oisko mitään?

Leinonen:
Otin homman haltuun ja ehdotin Subin pääkonttoriin patonki-ajokorttia, se pitäisi vajaa-älyiset dillet pihalla. Olivat innoissaan ja lupasivat tehdä Pallikselle oman signature-leivän. Korjasin heti että älkää pelleilkö, se olis kuitenkin vaan B.M.T. pekonilla.
Ottaen huomioon että tätä artikkelia on kirjoitettu kohta kuukausia, mainitsen että kävin eilenkin subissa, ja otin BMT:n, josta niillä oli nyt jokin rukiinen erikoisversio tarjolla. En ole dille, joten pysyin kaukana.

On aika heittää patonki lukijoille, mikä on teidän vakitilaus Subwayssä? Oletan että tulee kymmeniä vastauksia joissa lukee “Italian B.M.T. tietenkin, duh”!

8.11.2020

Kun Pallis oli tauolla 2: Perus kolahäröilyä

Lisää settiä ajalta, jolloin jouduin tämänkaltaisista epäkohdista avautumaan vain Leinoselle, en myös kaikille neljälle lukijallemme. Lidlin kirsikkalaittikola. Voi voi. 

Kaikkihan tietävät, että Lidlin oma Freewayn normikola on ihan hyvää. Edullista, mustaa ja hapokasta. Juomien suhteen ei muutenkaan hassumpi kauppa. Olin juurikin juomaa, alkoholitonta olutta (pitäisi muuten pallittaa siitä), ostamassa, kun tämä vanha tuttu osui silmiin hyllystä. Palvelujournalismin hengessä ostin tölkin, vaikka tunsin tuotteen. 

Cherry Cokehan on jumalten nektaria, joten Lidlin kirsikkakolalla voisi parhaimmillaan mennä pitkälle. Virhe on kuitenkin syvällä reseptissä. Kuten pari artikkelia aiemmin lainasin kaimaani, niin tähän Jussin sanoma pätee:"Yleensä tuommoset tuotteet [makukolat] kusahtaa sillä, että se on myös joku lightversio samalla." Juurikin näin. Luulenpa, että tämä kyseinen tuote on yksi tärkeä syy ton katkeran lauseen takana. 

Pystyn normiversiota juomaan laittina, ei siinä. Mieluummin otan kolani kuitenkin sokerilla, aivan kuten elokuvani Jason Stathamilla, jos vain mahdollista. Sitä en tajua, että tehdään periaatteessa helvetin kovaa kamaa ja sitten pilataan kaikki makeutusainepelleilyllä - tarjotaan VAIN lightia. Makukolissa ero korostuu jotenkin. Ero myöskin muuttuu niin suureksi, että en tiedä enää, kumpi olisi pahempaa: tehdä makukolaa ilman sokeria tai makukolaa ilman happoa. Onhan happamuuskin pahasta, aivan kuten sokerikin, kumma kun kukaan ei tee überlaittia myös ilman hapokkuutta. Kyllä arvon hoikkuunintoilijat, sokeri menee kylkiin, mutta vastaus onkin Tahko Pihkalan oppi: kohtuus kaikessa (Jos ei ole Pihkalan quote, niin sitten joku muu pesäpalloilija). 

Vuoden 2010 artikkelissa kollegani nimimerkki Kai-se-nykyään-joku-viestintäpäällikkö-on totesi kolaa hidastetuksi itsemurhaksi. Se voi olla näin, mutta hyvänen aika, jos annatte siihen välineitä eri mauilla, niin käyttäkää pliis myös sitä sokeria.


4.11.2020

Mitä pizza sanoi pannulle?

Ookko pannu? Ja milloin viimeksi? 

Muistatteko 90-luvun ja 2000-luvun alunkin? En minäkään. Pannupizzat olivat tuolloin vielä jollain tavalla relevantteja pizzaskenessä. Sitten Rosso lopetti pannupizzojen tekemisen vuonna 2012, kuten Palliksen arkistosta voitte lukea. Nyt 2020 vitsauksien vuotena kaikki runkuttavat vain napolilaisen pizzan nimeen ja nostattavat taikinoitaan hiivasienisissä alusvaatteissa päivätolkulla. Ja vaikea heitä on pannupizzan unohtamisesta syyttää, se on vähän työläs ja pizza kuin pizza on herkkua. Ketään en lähde pizzan kokkaamisesta ja syömisestä tuomitsemaan. Mutta Pallis on tässäkin vähemmistön asialla, kuten hyvin harvoin muutenkin.



Kunnon kotikutoiseen pannupizzaan et tarvitse muuta erityistä kuin valurautapannun. Jotku uskaliaat ovat teflonillakin tehneet, mutta juovathan ne jotkut Pepsi Maxiakin.

Valurautaisia pannuja saa vaikka Motonetistä eri kokoisina. Ihan pienimmällä ei kannata lähteä itseään kiusaamaan. Liian pieni pizza ei ole hyväksi kenellekään.

Pizzan taikinaksi käy normaali hätäisesti nälissään nostatettu kampe, mutta pohjan kannattaa olla perinteistä napolilaista paksumpi, jottei se palaisi puhki operaation aikana. Pohjan tulee myös olla suhteellisen tasainen, pannupizzassa ei ole hienoja paksumpia reunoja!

Lisäksi täytettä kannattaa olla reilummasti, jotta pizzan päälys painaa pohjan pannua vasten, varmistaen tasaisen kypsyyden taikinalle. Pannu kuumennetaan levyllä kuumaksi, muttei niin sanotulle Scarlett Johansson skaalalle asti. Pannu myös öljytään ja check this fellow youngsters: Pannulla oleva öljy maustetaan valitsemillasi pizzamausteilla. Koska pohja kypsyy kosketuksessa öljyyn, maustettu öljy imeytyy pohjaan ja luo pohjalle oikein lupsakan suutuntuman ja lisämaun, johon ei perinteisessä uunikokkailussa pääse.


Pannulla oleva pizza alkaa kovettua kuin Peter North useissa alan filmeissä 90-luvulla. Onhan täytettäkin Peter Northin malliin. Paistamista ei kannata jännittää, sillä voit keittiöstäsi löytyvällä viidakkoveitsellä varovasti nostaa pizzan kulmaa ja tarkastaa pohjan tilanteen. Muista, että pizza menee pannulla vielä uuniin grillivastuksen alle, joten pohjan ei tarvitse olla läpikypsä pannulla. 



Käytännössä pannulla paistetaan pohja, grillivastusten alla täytteet. Kuuma valurautapannu sitoo lämpöä kuin tämän blogin lukijat portaiden yläpäässä, joten pizza kypsyy senkin voimalla vielä uunistakin tultuaan.

Juustoa kannattaa käyttää raasteena mozzarellamöhköjen lisänä, jotta saa peitettyä pizzan reunat juustolla. Juusto kärähtää herkulliseksi pannun kuumuudesta, tai vähintään grillivastuksen poltteesta. Muutenkin täytteet tomaattisoosia myöten kannattaa  levittää "edge to edge" tai jos haluat, "bono to bono".


Täytteiden näyttäessä hyvältä, ota pannu varovasti, palokunta jo valmiiksi soitettuna uunista. Anna vetäytyä hetki ja mulauta pizza pois pannulta. Pohjan pitäisi raapia ihanasti pannusi valurautaista pintaa. Jos paistat useamman pizzan, kuten kuuluu, muista että pannu on uunin jälkeen saavuttanut Scarlett Johansson asteikon ja voit oikeastaan tehdä toisen pizzan ilman levyn käyttämistä.

Mielelläni kuuntelen raportteja, mikäli lukijat innostuvat metodista. Tarkempia kysymyksiä millimetrin tarkasta prosessissa saa, ja kannattaa esittää. Esitän mielelläni asiantuntijaa, tässäkin asiassa.