13.12.2012

KOIVISTOLAINEN KUVA-ARVOITUS: MIkä elokuva?

Otsikossa jälleen kysymys. Olin salaa tyytyväinen edellisestä, niin piti tehdä toinen. Tää on ehkä vähän vaikeampi.

Mutta anteeksi edelleen. Ja nimimerkki Jouska ei sieltä sitten vastaile.

9.12.2012

3,5% räp-tribuutti Cheekille

Ruotsalaisen oluen lisukkeena toimii vallan hyvin
menetetyn karjalan-piirakat ja munavoi.
Yo, tässä yksin istun kaverina tölkki ruotsin vesikaljaa, on niin mukavaa, aa, kun kaljan avaa, näilä eväillä koodais vaikka javaa tai söis halkoja niinku majava, aa. Vaikee ymmärtää miten Falcon Bayerskt onkaan niin ihanaa, ei pysty keksiin sopivaa sanaa, kuvaileen miten toivois et tälle ois oma hana, aa. Volttien vähyys ei meitsii haittaa, kun salettii Jenni ja Salekin tätä saunajuomaks laittaa, aa, mieto juoma varmistaa ettei Salekaa koskaa kännis Jennin kans faittaa, mukavasti varmaan pressaparinki arjen juhlaks taittaa. Janojuomana toimii, voi tällä humalanki poimii, mut pakko varmistaa et kusella käymiseen löytyy voimii. Aa. Maku on pehmee ku Vickanin vauvan pylly, Haaparannassa Falconii täys koko hylly. Ruotsin puolelta Bayerskt on halpaa, pihimmällä miehellä jo henki salpaa, aa, pari tölkkii ja Saleki kannattaa Kalpaa, aa. Mikäs sen parempaa kun elää kansainvälistä elämää ja antaa Falconin makunautinnon mullekin lämää.

Ja sit jotain ja niin.

5.12.2012

Makkaraperunat? What do you all know about makkaraperunat?

Ernest Schackleton oli tutkimusmatkailija, joka viime vuosisadan alussa matkaili etelänavalla. Tunnetuin hänen matkoistaan on yritys kulkea koko Etelämantereen poikki. Yritys epäonnistui alkuunsa ja muuttui pitkäksi ja jäiseksi selviämiskamppailuksi, josta koko retkikunta tosin selvisi hengissä.

Elias puolestaan oli kersantti, joka piti tähdistä. Niissä ei ollut oikeaa eikä väärää, ne vain olivat. Eliaksesta emme tiedä edes etunimeä. Emme tiedä kersantin etunimeä, koska hän oli kersantti. Merijalkaväessä se kelpaa etunimeksi. Kuten tiedämme, Elias kuoli dramaattisesti Platoonissa vuonna '68.

Nämä kaksi miestä olivat mielessäni, kun paarustimme kollegan kanssa Hesburgerille vajaa viikko sitten. Oli helvetillinen lumimyräkkä, eikä olisi kannattanut nokkaansa ulos työntää. Tästä oli kuitenkin sovittu, että "Hesen taksari" käydään testaamassa ja lounasravintolan tarjonta todella tylsää. Emme joutuneet vetämään veneitä perässämme kuten Ernest, mutta välillä hoipertelimme kuin Elias. Pääsimme kuitenkin perille lämpöiseen.

Emmekä matkanneet turhaan. Voi olla, että se johtui siitä, että odotukseni olivat hyvin matalalla, mutta hyvältä maistui ja kokokin oli kelvollinen. HK:n blöötä makkara ja suutuntumaltaan aika hyvä. Joutunen joskus toistekin kokeilemaan näitä, sillä makkaraperunoita ei Helsingistä päiväsaikaan ihan helposti kotiutetakaan.

En kuitenkaan edelleenkään ole ollenkaan vakuuttunut Hesen kebabista enkä aio kyllä kokeillakaan. Mutta, jos näin oikein, fish & chipsejä niiltä saa myös. Kaikenlaista.

Lopuksi vielä the making of -henkinen dokumentaarielokuva matkastamme. Esikoistuotantoni, joka ei kyllä valitettavasti pysty välittämään sään todellisuutta kotikatsomoihin. Musiikin sävelsin itse. RIP Elias.




3.12.2012

First World Problems: Epäkelvot lounaspaikat ja toivorikkaus

Ihmismieli on mielenkiintoinen. Se on hämmentävän kestävä ja venyvä kovimmissakin tilanteissa. Toiveikkuus paremmasta huomisesta lienee viimeisiä tunteita, joka sammuu ennen lopullista katkeamista. Tuttu ilmiö keskitysleireiltä, perhehelveteistä ja muualta. Kai se johtuu siitä, että jos toivo viedään, niin jäljelle ei jää mitään.

Siirtymä Töölööseen. Edelleenkään, muistutan, en yritä omista eloni vastoinkäymisistäni tehdä mitään annefrankmaisuutta, mutta on yksi ongelma, jonka kanssa painiskelen viikoittain. Työpaikkani lähimaaston huono lounastarjonta, nimittäin. Mitä tehdä niinä päivinä, kun Amica tarjoaa kanaviilokkia jollain hämäävällä nimellä?

Aivan lähistöllä on eräs italialaishenkisenä esittäytyvä ravintola, jonka nimi jääköön mainitsematta. Peruskebabbilaksi sitä voisi luonnehtia, mutta saa pastaa kepun sijaan. Olen käynyt siellä kerran reilun vuoden aikana. Söin kuvan annoksen, joka ei ollut häävi. Myöskään kollegani eivät ruoalle lämmenneet ja yhdessä totesimme, että ei tarvitse käydä täällä.

Mutta kuitenkin toinen kollegoistani, mies joka on käynyt pettymässä tuossa ravintolassa useampia kertoja ja joka on sen suurimpia dissaajia, aina toisinaan pohtii, pitäisikö ravintolalle antaa uusi mahdollisuus. Kollega kakkonen tyrmää orastavat tunteet yleensä alkuunsa, mutta ykkösen toiveikkuus herää kerta toisensa jälkeen. Joku päivä hän taas menee sinne, ja saatanpa minä tehdä seuraa. Menemme joskus, kun kakkonen ei ole näkemässä...

Ihmismieli on kyllä hämmentävän kestävä ja venyvä kovimmissakin huonoon lounasruokaan liittyvissä tilanteissa. Kai se johtuu siitä, että jos toivo viedään, niin jäljelle ei jää mitään.

28.11.2012

Dolph Lundgren diggaisi tästä

Kuten Dolph Lundgren, Anoppini on ihan jees tapaus, mutta joskus hänelläkin välähtää tavallista kovemmin. Sähköteho nimittäin lähenteli 1,21:tä gigawattia tällä kertaa.

Rommimansikat. Siis mansikoita purkkiin ja päälle rommia. Muutama kuukausi hyllyssä ja sitten naamaan. Ovat muuten aikas hyviä. Hyvää naposteltavaa pelkiltään, mutta joskus minäkin keksin jotain.

Letut ovat toivottavasti osa jokaisen lapsen viattomuuden aikaa. Kaikki ei niitä syö usein, toiset eivät ole hulluna, mutta toivottavasti kaikki saavat joskus syödä. Alkoholi, no alkoholi toivottavasti ei ole osa kenenkään viattomuuden aikaa, mutta valitettavasti on monella. Anyway, podetaan maailmantuskaa toiste, sillä päihdyttävät letut ovat kyllä hyvä idea. Ei lastenkutsuille, mutta aikuisten herkkuhetkiin.

Varmaan moneen muuhunkin sopivat nämä marjat. Volttisuudesta on paha sanoa, mutta jos siihen siihen on rommia kaadettu, niin kyllä siinä rommia on. Mihinköhän kaikkeen nää sopis? Lähden Rajaporttiin saunomaan ja vedän löylyjen päälle vähän rommimansikoita. Miehisyys = taattu.

P.S. Jos ihmettelette otsikkoa, niin heitin Ruotsin pojan ineen ihan vain siksi, että se pärjää niin hyvin Palliksen Google-hauissa. Vilkaisin analytiikka ja ajattelin lyödä lisää löylyä osumiin, go Dolphin!

25.11.2012

Klasun puhvetissa ryöstöretkellä

Helsingin Bulevardilla pönöttää Klaus K -niminen hotelli. Hotellin väki oli niin kivaa, että kutsuivat minutkin testaamaan ravintolansa tämänvuotista, Amerikasta ammentavaa joulumenuaan, vaikka me Pallolaajennuksessa ei ollakaan ruokabloggareista sisäsiisteimpiä. Menin siis paikalle.

Ruoka oli makoisaa. Ja ihan meikäläiselle sopivaa, täytyy sanoa, kun en perinteisestä suomalaisesta jouluruoasta oikein syty. Oli aika kiva syödä niin, että sai maistaa kutakin pääruokalajia vähän. Normaalisti pitää aina valita, mikä toisinaan on kiperä paikka. Se ei kuitenkaan allekirjoittaneen osalta ollut yllättävää, että jälleen diggailin alkuruokia enemmän kuin pääruokia, vaikka hyvää tavaraa nekin.

Alkuruokapuhvetissa oli kivasti erilaista kuollutta eläintä siipaleiksi vedettynä ja vähän kasvistakin eläinten ystäviä ajatellen. Oli kyllä hyvä, enkä sano tätä vain siksi, että toivon pääseväni maistamaan seuraavaksi raflan ystävänpäiväkattausta. Voitte luottaa minuun ystävät: taistelen puhtain sydämin puolestanne. Ne on jotenkin pienemmän minimalistisempia, mutta silti usein oivallisia nämä alkupläjäykset. Ja siksi hyviä.

Jälkiruoka sai myös buffetista. Hauskana kuriositeettina kattauksessa oli moninaisten kaakkujen lomassa Äm-et-Äm-karkit. Harvoin olen nähnyt karkkia jälkiruokana tarjoiltavan, mutta Amerikka-tyyliin ne sopivat. Tuli ikävä Nykin kauppaan...

23.11.2012

Kansankodissa säröilee

Olen parhaillaan Ruotsin Lapissa, tarkemmin Jällivaarassa. Tämä paikka on yhden viikonlopun ajan maailman veridoping-messujen isäntä. Samoilla kahveilla avataan myös maastohiihdon maailmancupin kilpailukausi. Minä olen täällä ammatinvalintani johdosta ja osittain siksi että Therese Johaug on myös täällä, lisäksi tavoitteenani on hävitä Marit Björgenille kädenväännössä ja käyttää ulkomaanpäivärahani OLW-sipseihin ja rapakaljaan.
 
Räkä valahti poskelleni ja nuuskat levisivät pitkin etuhampaita kuitenkin jo saapuessani hotellihuoneeseeni, paikansin kyllä minibaarin mutta sekin oli yhtä lämmin kuin juuri minulle annettu ilmainen ICA Cola. Lämmin virvoitusjuoma on kuin puhdas urheilija, kumpaakaan ei löydy podiumilta. Aamukuudelta alkaneen päiväni päätteeksi koin ansainneeni oluen ja nimenomaan kylmän sellaisen. Ei tässä murjussa auttanut kuin marssia muovipussin kanssa pihalle, mättää pussiin lunta ja roudata koko sotku vaatekaappiini rakennetun suihkukopin lattialle. Pääasia, että kalja on kylmää ja naiset ovat miehiä.
 
Huolettaa mihin tämä maailma on menossa, jos edes Ruotsin elintasoon ei voi luottaa! Ennen täälläkin oli kaikki hyvin, vaaleat seireenit kiersivät koivupuita hento tunturituuli tukassaan. Nyt pitää kaljatkin kylmentää koirankusisessa nuoskassa haisevan viemärin vieressä. Toivottavasti Hellner ja Kalla keskeyttävät huomenna, oppisivat vähän nöyryyttä.

22.11.2012

Kirjoituksia kumikirahvin päästä...

En lue itse ruokablogeja, mutta tää tuli vastaan Fesessä. Joku Börje kirjoittaa blogia HK:n pro-kavereiden sivuilla. Lyhyesti kyse on siitä, että kokkipoju on kyrpiintynyt siihen, että ihmiset haluavat ruoka-allergioihinsa sopivia annoksia. Asiakkaiden palvelu ei kiinnosta ja laktoosipaloittelukyvyttömät ovat keskiössä.

Provosoiva kirjoittaminen on kyllä vaikeaa. Ja tässä mennään kyllä metsään. Jos olisin ruoka-allergikko, herkästi vittuuntuisin tästä kirjoituksesta, mutta enemmän tää mua ihmetyttää näin viestinnästä kiinnostuneen ihmisen näkökulmasta. Oikeesti, pitääkö kaikkien pässien antaa kirjoittaa blogia nykyään? Vai onko tää HK Scanin strategian mukaista, että pähkinäallergia hyväksytään pitkin hampain, mutta jos vähän lyö kuiruksi maidosta, niin bite the bullet ja lakkaa valittamasta :D

Hei, HK:n viestintä, suositan teitä tutustumaan Pallolaajennuksen kirjoituksiin. Päätään voi - ja kannattaa - aukoa myös tyylillä ja ilman, että varsinaisesti pahoittaa kenenkään mieltä suoraan. Ärsyttää saa. Me voidaan Jussin kanssa tulla myös koutsaamaan teitä somettamisessa, jos hinnasta sovitaan. Tarjoiluja silmälläpitäen tiedoksi, että meillä ei tietääkseni ole ruoka-allergioita.

Vai oonko mä taas vaan jotenkin herkkä?

19.11.2012

Pallolaajennus meet and greet vs. luomukola

Kuva: Jussi Leinonen.
Mikä on perushipsterin elämän motto? En tiedä, mutta "maksa enemmän, saa melkein sama" varmaan on aika lähellä monella.

Tähän toteamukseen päädyimme, kun Leinosen poika oli käymässä joku aika sitten Helsingissä. Ostin tervetuliaisjuomaksi jotain orgaanista hyvän mielen kolaa, joka arvatenkin kelpaisi Bonollekin. Vittuillakseni ostin, totta kai.

Olin vähän pettynyt, sillä kolahan oli ihan juotavaa. Pisteet persoonallisesta lasipullosta. Kotioloissa ihan toimiva pakkaus. Ja siis maku olimelko hyvin kohdallaan, melkein pärjäsi oikeille limukoille. Pienen pieni ongelma vaan on se, että tavara maksoi varmaan kaksi-kolme kertaa kilpailijoita enemmän. Maksat siis saatanasti enemmän ja saat melkein yhtä hyvän tuotteen. Orgaanisuus tekee järkeä...

16.11.2012

Muuten olen sitä mieltä, että särjet voidaan jättää kisumirreille

Töissä oli ruokana särkimurekepihvejä taas. Särki on jostain pölähtänyt ainakin Amican listoille, vaikka perinteisesti sen pitäisi olla vain kissojen listoilla. Aloin agitoida työkavereita ulkolounaalle, mutta ihmeluumuilua oli ilmassa. Onneksi sain seuraa sillä ehdolla, että menemme Mäkin sijaan Heselle.

Kollegaa kiinnosti välimerinen purilainen ja meikä peesasi kuin Häkkinen Zontaa Kemmelin suoralla konsanaan. Kassalla yllätyin alhaisehkosta hinnasta, mutta syötyäni ymmärsin, että se johtui pienestä koosta. Sekä perunat että itse purilainen olivat jotenkin nysiä. Ihan syötävää, mutta kuitenkin.

Nää maantiedejutut on aina hauskoja, kuten aikaisemminkin puhuttu. Arvelin, että ainakin aiolia silloin on purilaisessa. Sopii hamppariin ja on tuon keskisen meren rannoilta kotoisin. Toinen varma tähän pitkäänvetoon on feta. Välimeri = fetajuusto. Se sen sijaan tuli vähän puskista, että jauhelihan sijaan pihvin virkaa toimitti kana. Onko se mediterriaanista sitten, en tiedä. Pihviä kaipasin minäkin siellä.

Ihan vähään aikaan ei ole tullut Hesellä käytyä eikä hamppareiden takia tarvinne mennäkään. Sen sijaan alkoi kiinnostaa se kaikki muu meininki siellä. Kebab luultavasti ei ole kummoista, kun on varmaan jotain pakastetta, mutta makkaraperunat ajattelin käydä koeajamassa. En muista, olenko jo pettynyt niiden kanssa, mutta kohta lienen.

15.11.2012

Kolan ja sipsin voimalla tekee vaikka töitä

Työpaikoilla juhlistetaan toisinaan erilaisia asioita. Välillä sitä, että porukkaa tulee lisää, toisinaan sitä, että väki vähenee. Vanheneminen ja kopiohuoneen Suskin sutaiseminen kelpaavat myös herkuttelun syyksi. Tällä kertaa onnistuin taas välttämään sen, että perheeni joutuisi työttömyyteni vuoksi asumaan sillan alla, joten päätin ilahduttaa työtovereitani pienillä herkuilla. Ajattelin laatikon ulkopuolella istuen.

Kakkuhan on se perinteisin, erilaiset kuivakakut ja nisut myös yleisiä juhlaherkkuja. Juurikin tuollaisia tarjottiin vain pari päivää aiemmin läksiäishengessä ja tuumasin, että minä pystyn parempaan. Siinä höpöttäessämme keksin, että itseäni juhlistaakseni vien sipsejä töihin. Miettikää nyt, sipsejä ja kolaa töissä, sehän on jo melkein siedettävä tilanne.

Snadisti ajattelin, että mua pidettäisiin hulluna. Mainittakoon, että työkaverini juuri viime viikolla (ja tänään) totesi minulle, että olen hullu. Ehkä olenkin, mutta sipsit eivät tuoneet minulle stigmaa, vaan päinvastoin. Olivat yllättävän suosittuja. Karsu ja Suffelipuffit totta kai upposivat, mutta sipsitkin hyvin.

Olen joskus aiemmin kirjoittanut siitä, miten kannattaisi hämmentää viemällä jotain hyvää syötävää töihin ilman mitään syytä. Se piristää ja ihmetyttää. Tokikin te lukijat noudatatte tätä saamaanne ohjeistusta jo, mutta jatko-opasteena sanon nyt, että viekäähän joskus töihin sipsejä. Ilo tulee olemaan auvoisa.

14.11.2012

Francois Delecour: Iltapalalla verestä siirappia

Saavuin Ranskanmaalta myöhästyneiden jatkolentojen siivellä vatsa kurnien ja edessäni möllötti yö lentokentällä, sillä lento takaisin Lappiin lähti jo aamulla. En jaksanut lähteä Koiviston luo yöksi, koska on ihan hyvä että hänen vaimonsa nukkuu edes pari silmällistä yössä. Lentokentällä ei ollut ketään, ei ristin sielua. Yhden miehen jalat pilkottivat jonkun kaapin takaa, en voi olla täysin varma oliko hänellä yläruumista. Kenties joku muu nälkäinen oli syönyt hänet. Mikään ei luonnollisestikaan kahdelta yöllä ole auki ja siivojillakaan ei ollut mitään syötävää tarjolla. Ei hätä kuitenkaan ollut tämän näköinen. Iltapala Helsinki-Vantaan lentokentällä maksaa 5,70 euroa. Kokis 2,50€, kaksi Twixiä tarjouksessa 2kpl 2€ ja pussillinen Hariboja jälkkäriksi 1,20€. Uskoakseni tällaisen iltapalan jälkeen veri muistuttaa enemmän siirappista bbq-soossia kuin tavallista verta. Twix on käytännössä hyvin lähellä iltapalavoileipää, koska siinähän on vähän keksiä sisällä. Olisi myös ollut täysin mahdollista ostaa kokiksen sijaan vissyä, mutta ajattelin että sama mennä all-in jos kerran tähän lähdetään. Melko äklö fiilis irtosi näistä eväistä,  kauheassa nälässä tuollainen sokerin tankkaaminen tuntuu aika törkeältä. Olisi varmaan pitänyt tehdä eväspatonki, mutta miksei jokin firma keksi tehdä lentokentälle automaattia, josta saisi vaikka kolmioleipiä? Paskojahan nekin ovat, mutta varmasti parempi ratkaisu kuin makeiset. Tämäkinkö pitäisi itse tehdä? Äh ei jaksa, pelaan mieluummin Nintendoa..

Tämä artikkeli päättää Francois Delecour-juttusarjan tältä erää. Kiitos lukijoille mielenkiinnosta!

8.11.2012

Francois Delecour: Lihan kieli

Ranskahan on tunnettu ruuastaan, tai näin ne kylänmiehet puhuvat ja kyllähän noinkin hyvästä kebabista sana kiirii. Reissuni ehtoopuolella päätimme poiketa ruokatorilla ja ostaa eväät illaksi. Meikäläinen sai valita lihan, jonka siis myös yksin söisin (I love my woman). Lihakojulla möllötti erittäin tymäkän näköinen, sidottu, pötkäle filet de boeuffiä. Kilohinnasta ja lihan ulkonäöstä päätellen puhuttiin naudan sisäfileestä. Tai siis joku olisi puhunut, mikäli sanoja olisi tarvittu. Tarkoitus oli ensi hätään ottaa yksi pihvi iltaruoaksi. Ostamiseen käytin niin sanottua osoitus ja sormetustaktiikkaa. Minä ja lihamies saavutimme yhteisymmärryksen nostaessani yhden sormen pystyyn, jonka jälkeen mies sivalsi minulle pötköstään pihvin. Sitten hän katsoi minua epäilevästi, "yksikö vain skandinaavinen viikinkiasiakkaani?", jonka jälkeen nostin toisen sormen pystyyn. Mies teki työtä käskettyä. Kolmas sormi, koska pitäähän huomennakin syödä. Kolmannen sormen jälkeen näytin lihamiehelle peukaloa ja hän paketoi 250 grammaa boeuffiä ja velotti nettoarvostani 8 euroa. Lihan kieli oli puhunut.

Hyvä diili, sillä liha oli todellakin erinomaista. Jopa kierolla pannulla epätasaisesti voissa paistettuna valmistuskin onnistui hienosti ja koostumus oli laakista onnistunutta. Juuri ennen nesteiden täydellistä karkaamista lihasta, keskeytin yhdyntäni paistinpannun kanssa ja sopivan mehuisa medium welldone oli valmis kohtaamaan sisäelimistöni. Nam nam.

Francois Delecour-juttusarjan seuraava ja käsittääkseni viimeinen osa kääntää katseensa kotimatkalle ja sen aiheuttamiin logistisiin ongelmiin. Au revoir!

6.11.2012

Lukijan kuva: Rajasen pannu

Lukijamme nimimerkki "Arto Rajanen" lähetti herkullisen  kuvan pannupizzastaan. Nimimerkin samettisen verhon takaa Rajanen kuvailee pizzaa seuraavasti "Täysin rehellisesti sanottuna olen juuri valmistanut heittämällä parhaan pitsan mitä ikinä." Hiljaiseksi vetää. Täytteinä "palvikinkku, ananas, pannulla kuullotetut sipulit ja herkkusienet, mozzarella ja aivan vitun kova tomaattikastike jossa paseerattua tomaattia, pippuria, sokeria ja suolaa sekä lisäksi vähän tomaattipyreetä. Sipulit ja sienet maustettu chilillä." Kiitos kuvasta!

Francois Delecour: Raa'an hampparipihvin arvoitus

Olen viime aikoina useaan otteeseen saanut eteeni sisältä reippaasti punaisen hampurilaispihvin. Näin on käynyt Rovaniemellä Wingstonissa, Oulussa Kauppurissa ja nyt Lyonissa Gastonissa. Joissain paikoissa se on ilmeisesti ihan yleinen linja, että jauhelihapihvit jätetään mediumiksi. En jumalauta tajua. Kunnon pihvissä ymmärrän homman täysin, mutta jumalauta jauheliha on jauhelihaa ja hamppari on hamppari. Sen verran on tullut oman elämäni molekyyligastronomiaan vuosien varrella tutustuttua, että tajuan lihan maistuvan kypsennettynä paremmalta ja mehukkaammalta. Kypsennys herättää mausteet eloon ja valmistaa lihan syömisen tärkeintä aspektia, suutuntumaa, varten. Pinnalta kypsä ja sisältä mömmö jauhelihapihvi on kuin treffit ladyboyn kanssa Phuketissa, vaikuttaa hyvältä mutta puolessa välissä joku läpsii mulkulla naamaan.

Enkä todellakaan vaadi että pihvi käristetään kuivaksi, mutta se, että liha on jopa melkein kylmää pihvin ytimessä, on surkea esitys. Ymmärrän täysin, jos tuollaisen medium-rare burgerin saa tilattua, mutta että se on standardi ja well done täytyy erikseen tajuta tilata. Aika paksua ja samalla huolestuttavaa. Varsinkin, kun tämä on tapahtunut jo kolme kertaa putkeen, vieläpä eri maissa! Täytyy kuitenkin huomauttaa että valitsemamme ravintola Gaston Lyonin keskustan ravintolakeskittymässä ei välttämättä muutenkaan loistanut laadullaan, ruokailun aikana näimme kaksi koiraa ja kakaroiden ulvonta oli korvia huumaavaa. Mistäpä näistä ennakolta tietää.

Missä lukijamme seisovat tämän hampparipihvin kypsyyden kanssa? Olenko jotenkin väärässä vai, kuten tavallista, täysin oikeassa?

5.11.2012

Viskitilanne parantumaan päin

Olen ennenkin tässä blogissa todennut, että pimein hetki on ennen aamunkoittoa. Ja olen ennenkin toistanut itseäni, tässä blogissa ja niin sanotussa normaalielämässäni. Enivei, sanonta on hyvä ja pitää kutinsa.

Viski oli loppumassa, kuten taannoin valitin. Olin alistunut kohtalooni ja tuuminut, että juon viimeisen Caolini syntymäpäivänäni. Ympyrä sulkeutuisi näin, sillä syndelahjaksi pullon sainkin. Sain kuitenkin toisen mahdollisuuden mestaruuteen kuin Mike Tyson ikään, sillä äitimuori repäisi ja antoi tänä vuonna lahjaksi pullon viskiä, Caol Ilaa. Huh, voitte siis lukijat huokaista helpotuksesta, pelkän Jamesonin voimalla täällä ei skriivata.

Sain nimimerkki velipojalta lahjaksi kirjan. 101 viskiä, "joita pitää kokeilla ennen kuin kuolee". Tuollaiset kirjat menevät usein helposti hipster-hifistelyn puolelle, mutta tässä oli tolkku ja huumori mukana. Enimmäkseen normilaadukkaan hintaista tavaraa.

Taitaa kuitenkin olla, että olen noista 101:stä juonut vain kuvan Caltsua, sillä normimerkeistäkin oli usein joku harvinaisempi painos valittu listaan. Edes Laphroaig ei tärpännyt, vaikka aluksi toiveikkaasti niin ajattelin. Olikin jotain Double Caskia. No, onhan tässä aikaa...

4.11.2012

Francois Delecour: Un americain, s'il vous plait

Mikäli ulkomailla yllättää ruokajännitys ja et oikein keksi mitä söisit, kannattaa suunnata katse ruokalistojen nimikavalkaadiin. Kebappiloissa sieltä yleensä löytyy tuttu sana, nimittäin "americain", amerikkalainen. Kyseessä on leipä, jonka väliin nakataan pari hampurilaispihviä pilkottuina palasina ja päälle ranskalaisia. Kastike on vapaavalintainen, mutta koska ymmärrät ranskalaisen molotuksesta vain sanan "barbeque", leipä tuppaa tulemaan bbq-soossilla. Amerikkalaiseen olen tutustunut myös aiemmalla Ranskan ristiretkelläni ja ne ovat aina maistuneet mahtavilta, mutta leivät ovat silti jättäneet sieluuni haavan. Vaikka ruoka on ollut hyvää, sen ostotapahtuma usein ollut vittumainen ja töykeä. Näin kävi joka kerta edellisessä matkakohteessani Perpignanissa, joka tunnetaan Ranskan peräpukamana. Ostotapahtumahan koostuu käytännössä kolmesta kohdasta, morjestuksesta (bonjour!), tilaamisesta (un americain oui!) ja maksamisesta (merci beaucoup au revoir!) joten luulisi siitä selviävän ilman vittuilua. Täällä Lyonissa se onnistui ensimmäistä kertaa ilman tuskia. Apuna luonnollisesti oli varmasti naispuolinen blogiassistenttini, jolta Asterixin murre sujuu aivan kiitettävästi.

Toivottavasti Suomenkin kebukulttuuri rikastuisi tällä sandwichien genrellä. Kovin paljon parempaa lounasta tai välipalaa en keksi kuin leipä johon nakataan kebua tai jauhelihapihviä ja ranuleita päälle. Setti ei ole niin maadoittava kuin kotimaiset kebuateriat vaan sen jälkeen pystyy vielä toimimaan tehokkaasti osakkeenomistajien iloksi ja potkujen pelkääminenkin onnistuu hyvin. Americain maksaa täällä 4-5 euroa ja vittuilukaan ei tällä kertaa lisännyt hintaa. Suosittelen.

3.11.2012

KOIVISTOLAINEN KUVA-ARVOITUS: Mikä elokuva?

Otsikossa kysymys, mikä on vastaus? Niin huono läppä tuli mieleen, että piti postata.

Anteeksi.

2.11.2012

Francois Delecour: Charlie heiluttaa kattilaa

On kesä 1970, olen Nixonin Rikulla keikkahommissa. Tällä kertaa ennalta vaikeasti ohjailtava kohtalo on paiskannut minut johonkin Laosin ja Kamputsean rajalle. Tai mistä tässä enää tietää kenen viidakkoon kyyneleensä valuttaa, samaa napalmin raiskaamaa puskaa tämä on ollut jo viikkoja. Osa joukoista on jo vedetty pois kuten keskeytetyssä yhdynnässä on tapana. Tiedossa on muutaman päivän kurainen marssi takaisin Da Nangiin, jossa suuri sika jokaisessa meissä pääsee valloilleen. Olemme pommittaneet, ampuneet ja polttaneet kylän toisensa jälkeen. En tiedä miksi, mutta kai joku jossain näitä kuoleman ohjaksiakin pitää käsissään. Kukaan kylissä ei myönnä kuuluvansa Vietkongiin, mutta miksi kylässänne sitten on salaonkaloita sissejä varten? Mihin tässä enää uskoo, mitä me edes teemme täällä? Kuuma on kuin Kaukosen Timon saunassa ja ilma haisee paskalta, tai ehkä se olen vain minä ja hiljaa mätänevä ihmisyyteni. Elämä täällä on kuin märkivä avohaava, toivo paremmasta on yleensä vain kuumeinen houre. Ruoka on kuitenkin hyvää, jos nyt sattuu pääsemään elossa lautasen äärelle.

Vietnamin sodan kokemukset tulvivat mieleeni astellessani Lyonin aasialaiskadulla toimivaan vietnamilaiseen ravintolaan, jonka buffet vakuuttaa minut siitä että kukaan täällä ei ole Charlie. Alkupaloiksi on kaikkea mahdollista uppopaistettua rompetta ravuista kanansiipiin, puolet tarjoiltavaista pysyttelee ujolle miehelle mysteerinä. Pääruokansa saa koota vapaasti eri aineksista, jotka entisen voimanostajan näköinen nainen paiskaa kattilaan ja sen jälkeen pannulle valitsemasi soossin kaveriksi kihisemään. Lopputulos on juurikin sitä, mitä itse halusit. Nerokas bisnesidea siirtää lautasen kokoaminen asiakkaalle itselleen, jolloin mahdollinen moka annoksen tasapainossa on myös osittain ruokailijan. Itse pakkasin kuppiini kanaa, paprikaa, porkkanaa, hieman kaalta ja vähän lisää kanaa. Kastikkeeksi valikoutui tavallinen soijakastike lähinnä siksi että vietnamilaisen rouvan ja suomalaisen jääkärin välinen kielimuuri on Ranskassa poikkeuksellisen jykevä. Ei se mitään, sillä ruoka oli juurikin sitä mitä halusinkin. Vedä joukot pois Nixon, tämä pöperö on hyvää.

1.11.2012

Lukijan kuva: Laminaattieväät

Nimimerkki Jouskan eväät laminaatin laittoon. Kuulemma niin kova tekemisen meininki oli,
että ei kaikkia kolia ehtinyt juoda. Kova meno siis, sillä olihan noita vain kuus tölkkiä.

31.10.2012

Francois Delecour: Taskukokoinen salami

Yksi silmäänpistävistä asioista, joita Persunluurannikon kasvatti (12,3% kannatus kuntavaaleissa!!11) ihmettelee ranskalaisessa katukuvassa on talvilenkkarien ja verkkahousujen hälyttävän alhainen määrä. Ei ainuttakaan Angry Birds-oheistuotetta katukuvassa! Myös punaiset ja siniset ulkoiluvaatteet loistavat poissaolollaan, eikä kenelläkään ole bad hair day-pipoa. Jokainen fransmanni nykii aamulla vittuuntuneen ilmeensä jatkoksi asiallisen palttoon, tyylikkäät kengät ja varmistaa että sänki on juuri sopivan al dente vaikuttaakseen huolettomalta. Pukeutuminen on tummanpuhuvaa ja luonnonläheiset värit dominoivat katukuvaa. Näin tyylikkäät ihmiset eivät yksinkertaisesti suostu kantamaan ruokakaupasta ostoksiaan muovipusseissa, kotimaassahan lähdetään Thaimaahankin ryyppäämään vasta kun on pakattu matkatavarat Valintatalon pussiin. Ilmeisesti juurikin tämän kulttuurisen nyanssin takia Ranskassa salamistakin saa taskukokoisen version. Suomessahan valtaa pitävät perhepakkaukset, joista sitten nakataan osa roskiin tai syötetään vanhuksille päiväyksen vanhetessa.

Arvostan kyllä suuresti mahdollisuutta kurkottaa takin povariin ja napata eleettömästi pari siivua kuivattua suolamakkaraa. EU:n myötä tämäkin hieno tapa varmasti kantautuu Suomeen, mutta osataanko nappiverkkarien luvatussa maassa arvostaa tätä mahdollisuutta? Uskoisinpa että ei.

30.10.2012

Francois Delecour: Kympin kalja

Monestiko olet ostanut ravintelissa kaljan ja irrottanut nettoarvostasi 10 euroa? Enkä nyt puhu mistään underground hipster fine brewed sokeriruoko luomu maya-intiaanin hienmakuisista kaljoista, vaan ihan Carlsbergista, joka nyt on ihan sama asia kuin vaikka Karhu tai Lapin Kulta. Kööpenhaminan lentokentällä näin pääsi käymään ja tein sen vielä ihan mielelläni. Kenties ratkaisuni olisi ollut eri, jos olisin kysynyt paljonko huurteinen maksaa ennen ostamista. Välillä on kuitenkin tervettä olla kysymättä. Olin juuri tullut lentokoneella paikalle, minulle oli tarjottu kylän parhaita neitsyitä ja kaupungin avaimia, mutta lähdin oluelle. Olin sanalla sanoen tyytyväinen kykyyni hengittää, kiitos lentoni pilotin jonka ajotyyli soveltuisi varmasti paremmin Ouninpohjan erikoiskokeelle kuin lentokoneen ohjaimiin. Kalja osottautui alkushokin jälkeen tilavuudeltaan 0,75 litraiseksi mutta taitaapa siinä silti tulla litralle hintaa ihan riittävästi. Ja jos on pihistellyt lentolipuissa ja joutuu hengaamaan Köpiksessä kuusi tuntia, on urakka parempi aloittaa vähän päissään. Koko rahalla.

HOX! Uusi juttusarja alkaa Palliksessa! Tässä sarjassa Leinonen, kulinäärikulttuurin veitsenterävä peili, tekee paluun Ranskaan. Kyseessä on paluu maahan joka on vihani ansainnut. Määränpäänä on Lyon, kaupunki, joka tunnetaan alueen kulinaristisena keskuksena. Kaapin takana on nainen, niin tälläkin kertaa. Ranskalaiseen alistus- ja vittuilukulttuuriin pureudutaan kuluvan viikon aikana asfalttispesialisti Francois Delecourin nimeä kantavan juttusarjan alla. Älä kysy miksi.

28.10.2012

Ota soppaa, heitä ääni

Ihmiset muistavat varmasti ansiokkaan, kiitellyn ja palkitun Vaalit 2011 -juttusarjamme. Nythän on vaalit taas, tänään lasketaan äänet ja kuullaan selitykset. Urpilainen varmasti ihan ensimmäiseksi kiittää jotain ja Soini sutkauttaa jotain sellaista, mitä me kansa syvällä sisimmässämme ajattelemme, mutta Palliksessa ei ole vaaliteemaa.

Miksikö? No lähinnä kai siksi, että kuntavaalit on vähän kuin vaatteiden läpi harrastettu petting, eli ei läheskään niin kovaa shittiä kuin esmes eduskuntavaalit. Meikäläinen sai ekaa kertaa äänestää kuntavaaleissa. Muistaakseni lampsin Vaajakosken postiin ja kirjoitin lappuun Matti Nykänen. Olin 18, anteeksi. Sen jälkeenkään kuntavaalit eivät ole kamalasti kiinnostaneet.

Ärsyttävintä on se, että en ole saanut edes vaali-ilmapalloa käsiini. Lapseni diggaa palloista niin, että kelpuuttaisin sellaisen vaikka persuilta tai KD:ltä, mutta ei. Jotain ruokaa sentään tänään sai Helsingin keskustassa. Mäkkärin ikkunasta näin, että Persut tarjosivat soppaa, joka on vaihtelua sille populismille, jota ne tarjoaa sitten taas neljä vuotta. Kokkareilla oli ainakin kahvetta, mutta pikamulkaisulla parhaimman valttikortin pakasta veti edistyspuolue, jonka jotkut pölhökustaat näyttävät herättäneen henkiin.

Edi-tyypeillä nääs oli Dr. Pepperiä tarjolla ständillä. Senkin kyllä skippasin, sillä en halunnut joutua keskustelemaan kenenkään yli-innokkaan ja/tai epätoivoisen poliittisen broilerin kanssa. Eli se niistä vaalitarjoiluista.

Kiinnostaa kuitenkin, jos joku armas lukija on vaalihoukutteluun törmännyt. Oliko persujen sopassa lihaa, tarjosiko kokoomus Salen kunniaksi Presidenttiä, oliko se keskustan nokkamies, jonka nimeä kukaan ei muista, leiponut? Kertokaa.

27.10.2012

Riittääkö kolme litraa viikossa?

Ostin 16.9. sikspäkin Freeway colaa kahden litran pulloissa. Sehän tekee alustavien mittausten mukaan tasan kaksitoista litraa Lexington Steelen väristä kultaa. Tasan kuukausi tämän jälkeen kulautin viimeisen hörpyn kurkustani alas ja heitin tyhjän pullon aarniometsään luontoäidin säilytettäväksi. Kuukaudessa kolaa siis kului kotioloissa 12 litraa, työelämässä ja vapaa-ajalla nautittu kasvisuutejuoma ei sisälly tähän saldoon, vaikka varmasti onkin kohtuullinen lisäys kokonaismäärään.

12 litraa kuussa tarkoittaa:
  • 144 litraa vuodessa
  • 3 litraa viikossa
  • 0,4 litraa vuorokaudessa
  • 0,025 litraa per hereillä oltu tunti (mikäli nukun keskimäärin 8 tuntia yössä)
  • liian vähän kolaa minuutissa

Neljännesdesi per tunti? Jumalauta täytyy alkaa skarppaamaan kolanjuontia taas, oikein hävettää. Aika vähälle on jäänyt ja ajoittain menee päiväkin ilman kokista. Mitään suurta fyysistä muutosta en ole huomannut kolan vähentämisen tuoneen, paitsi vähempi kolanjuonti tietysti vituttaa enemmän. Toisaalta annosten harventaminen on tuonut juomiseen tiettyä sen ansaitsemaa arvokkuutta, esimerkiksi urheilusuorituksen (portaiden kävely toiseen kerrokseen) jälkeinen tuopillinen kolaa jäillä hivelee itseluottamusta juuri oikealla tavalla.

Elämme muuten kolan kylmyyden kannalta optimaalista vuodenaikaa! Parvekkeella tai terassilla säilytetty kola pysyy kylmänä ja paikoitellen flirttailee jo jäätymisenkin kanssa. Suosittelen.

26.10.2012

Melkein kadonnut ystävä

Hesburgerin kupongit olivat joskus ennen ja/tai muinoin odotettuja ystäviä postissa. Persaukiselle opiskelijalle kupongit tulivat tarpeeseen. Pari oli hyvä olla aina jemmassa lompakossa siltä varalta, että kerrospurilaishimo iskisi.

Nyttemmin olen tunnetusti siirtynyt Ronaldin talliin, mutta muutenkaan en ole kuponkeja nähnyt. Nyt (=reilu kuukausi sitten) niitä tärähti kuitenkin oven läpi ja samalla tuli muistamisia Rabbeltakin Vaasasta. Huomasin aikojen muuttuneen, vaikka kupongit näköjään vielä olivat olemassa. Hyvä että ovat, Hese-kupongit ovat osa suomalaista pikaruokamaailmanperintöä.

Kupongit ylipäätään liittyy aika vahvasti menneisyyteen. Harvoin missään lehdissä tai muualla niitä oikein edes näkee ja jos itse näen, tulen lähinnä surulliseksi. No Heset on ja pysyy, mutta on heritage-arvosta huolimatta moisten lipareiden säilöminen jotenkin vähän jo sillä rajoilla, että viittiikö. Cooliin ja pieneen metallilompakkooni saattaisi voida jemmata yhden kerrosaterian, mutta olisiko säästö sen arvoista? Olen tunnetusti pihi mies, mutta johonkin se raja on vedettävä ja se on paperilipareiden kantaminen mukana. Esitän teknistä ihmistä tukemalla mieluummin vaikka Foursquare-tarjouksia.

Kysymys tietysti kuuluu, että jos nuo olisivat Mäkki-kuponkeja, niin ottaisinko talteen. Luultavasti :)

23.10.2012

Lisäksi vielä lhhoraus Chhurachaota...

Sain kehoituksen kokeilla drinksuja. Testasin casinoaiheisia drinksuja rohkeasti, vaikka en henkilökohtaisesti casinomies olekaan. Diggaan enemmän Rambosta kuin Bondista, mutta toisaalta en ole perinteisesti tarvinnut Bondin Jamesia enempää yllytystä päihdyttävien aineiden nauttimiseen. Siis kauppaan.

Ajoaineena useammassa sivun drinkeissä oli allekirjoittaneelle lähinnä Kummelista tuttu Curacao-likööri. Liekö sivustolla sponssisopimus Karibian miesten kanssa, mutta täytyy sanoa, että lapselliseen allekirjoittaneeseen vihreä väri uppoaa. On se ainakin bisseä hilpeämpää, joten testasin paria Curis-drinksua. Kuvassa on Lady Luck -niminen juoma ja erityisiin voitonhetkiin tarkoitettu juoma, jonka nimeä en muista. Molemmat sopii hyvin Pallikseen, sillä mun ja Jussin seurassa naisia usein lykästää ja toisaalta olemmehan me voittajia myös hävitessämme.

Tosin sen verran pihi mies oon, että voitonjuomaa en tehnyt ohjeen mukaan samppanjasta, vaan halvemassa cavasta. Samppikset sellaisenaan, kuten vanha kansa sanoo. Nimimerkki Vaimo ei oikein lämmennyt kuohisdrinkille, mutta nainen numero kaksi ja allekirjoittanut ne imailtiin. Ensimmäisetkin tuli juoduiksi. Oon drinkkien kanssa vaan jotenkin heikoilla jäillä aina. En tiedä, miltä niiden pitäisi maistua ja mikä on hyvää ja huonoa.

En tiedä, minkälaista drinkkikansaa lukijakuntamme on, mutta allekirjoittaneen elämässä ne ovat olleet vähemmistössä. Monimutkaisimmillaan yleensä se on jalluglögiä tai GT:tä. Kai se johtuu siitä, että drinkkien vääntämistä varten pitäisi kotona olla niin montaa sorttia juomaa ja baarin puolella en toisaalta oluthanoilta muuta näe. Onko lukijoilla drinkkikokemusta? Baariminnalla, jos hänessä henki vielä pihisee, on varmaan jotain inside-informationia aiheesta? Mikä on nyt hip ja pop?

P.S. Mulla ainakin Curacao-ohjeiden lukemisesta alkoi välittömästi pyöriä päässä tää pätkä, joten tässä teillekin:

16.10.2012

Lakritsi a'la Simberson

Roihuvuori on nimensä perusteella aika tulinen paikka. En ainakaan palavia vuoria (tai esim. autoja) ole siellä vielä nähnyt, mutta jonkinasteisesti nimi taitaa olla enne, sillä maistoin siellä tässä yksi päivä aika tulista lakritsia. Laku tosin ei ollut peräisin Roihiksesta vaan Tampereelta, joskin epäilen, että alkuperäkoto on jossain vieläkin eksoottisemmassa paikassa.

Ihan ookoo tuote. Näyttää jotenkin siltä, että tuskin tulee Alepassa vastaan, mutta jos törmäätte, niin suosittelen testaamaan.

11.10.2012

Ei enää ihan saatanan keksintö

Joskus vuonna karisalmelainen olin matkalla Vaasasta Uumajaan. Ruotsinlaivojen valikoima on vähän omanlaisensa, siellä yhdistyvät Pohjanlahden kaksi valtiota outoon symbioosiin. On niitä salmiakkikarkkeja metallipurkissa ja monenlaisia virvokkeita, joista useimmissa on enemmän voltteja kuin perus-Vartassa.

Kyseisellä reissulla en ollut vielä voltti-iässä, joten tyydyin tyydyttämään uteliaisuuttani ehtojen ruotsalaistuotteiden kanssa. Nimi Ramlösa tuntui etäisesti tutulta ja jotenkin jopa tarunhohtoiselta. Ramlösa, paikka jossa Ruotsin vaalikuningas valittiin, vai oliko se sittenkin se paikka, jonne taistelussa kuolleen ruotsalaisurhon sielu siirtyi sen jälkeen, kun soturin kalmo poltettiin miekkojen kera veneessä merellä..? Joka tapauksessa kokeeksi ostin tölkin sitä. Vähänpä tiesin, mitä saatanallista tuotetta tunnustin silloin.

Vissy on niitä ajoaineita, joihin pitää kasvaa. Harva lapsi kai pitää siistä ja lämmin vissy ei aina hiero aikuisenkaan makunystyröitä. Muistan vieläkin sen pettymyksen, jonka Ramlösa taskulämpimänä aiheutti. Muistutti maultaan suurin piirtein paholaisen palli(s)hikeä. Sittemmin en ole paljon vissyä tölkissä nähnyt, mutta nyt taas. Suomen tölkki-craze on ulettanut lonkeronsa jo kuplaveteenkin.

Joihan tuota, mutta vissy ei sovi jostain syystä tölkkiin mielestäni. Ja siis muutenkin kuin tästä ruusunnuppumaisesta kokemuksestani johtuen... Mistä tulikin muuten mieleeni, että mitenköhän muuten (tulevaa) kuolemaani seuraavat toimittajat menisivätkään ymmyrkäisiksi, jos henkäisisin viimeisinä sanoinani "Ramlösa"... Se on ehdottomasti yksi sopiva erikoisuus, joka kannattaa pitää mielessä. Mutta niin, vissy ei sovi tölkkiin kai siksi, että se on pohjimmiltaan vettä. Se on kotonaan muovipullossa. Kaunis alumiini säästettäköön kolalle.

5.10.2012

1st World Problems part XIV

Joo joo, Afrikassa osa porukkaa on niin köyhää, että niillä ei ole edes omaa persettä. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö minäkin voisi olla ongelmissa. Viski alkaa olla vähissä, nimittäin.

Sain lahjaksi putelin Caol Ilan mahtituotetta noin vuosi sitten. Vetelin sitä siivun männäiltana käheän kurkkuni kostukkeeksi ja huomasin, että taitaa enää irrota vain yksi moukku pullosta. En tiedä, mitä tehdä. Esmes tää viski on herkullista, mutta melko kallista. En tiedä, raaskinko sitä ostaa. Toisaalta halvempi viski ei välttämättä ole mistään kotoisin, enkä oikein tunne merkkejä... "Rahat vai kolmipyörä", kuten Aku Ankka joskus sanoi.

Seppo Räty puolestaan totesi joskus tulevan kauden tavoitteestaan, että "jos viistoistavuotiasta saisi." Mulle riittäisi hyvin 12-vuotias, mutta tiedä ilkeääkö sitä. Onko blogilukijakuntamme tenuseiväsosastolta heittää vinkkiä viskirintamalle? Mitä kestää juua? Perushyvä viski, josta raaskisi ottaa siipaletta useamminkin...

3.10.2012

Buffalo ranskikset, innovaatioiden kärkikastia

Toim. huom: Kuvan ranskikset vasta menossa uuniin ja täten olemukseltaan lötköjä.
Helluni lähdettyä ulkomaille minua ikävöimään ovat ranskalaiset perunat tehneet triumfanttisen paluun ruokavaliooni. Kuten mikä tahansa voittajan paluu kotikonnuille, tämäkään paluu ei tapahtunut ilman suurta juhlaa ja mullistuksia. Sisimmässäni tiesin, että pelkkä ranskanperuna- tai grillimaustekylpy ei irrota perunoista täyttä potentiaalia, joten oli lypsettävä kauniista aivoistani viimeisetkin innovaatiot irti. Päätin lurauttaa leivinpaperille muutaman tilkan Texas Petrin Buffalo Wing Saucea, soossin päälle Lidlin markkinoiden parhaita ranuleita, muutama strateginen nakki ja mökkireissulta syömiseltä säästynyt Wilhelmi. Koko pellillisen sekoitin soossiin kuin epilepsiakohtauksen saanut esiteini, raivokkaasti ja vailla järkevää kohdetta raivolleni.  Ei passaa myöskään unohtaa kuorruttaa wing saucessa kylpevää kokoonpanoa ranskismausteella tai grillimausteella. Pienikin määrä soossia aiheuttaa potuissa välittömän harppauksen evoluution seuraavalle askelmalle. Olettaen tietysti että osaat käyttää uunisi grillivastuksia ja mahdollista kiertoilma-ominaisuutta optimaalisen rapeuden ja kuohkeuden loihtimiseksi. Oikealla lailla pintakuivautunut ranuli kätkee soossin tulisuuden syleilyynsä juuri niinkuin Jahve sen alunperinkin tarkoitti.

Peteä myydään ainakin kookauppojen jenkkihyllyillä, myös muita soosseja voi ja kannattaa kokeilla.

30.9.2012

Vesa pisti tuleen

Kutvosenaikaa on tullut kirjoitettua tätä blogia. Kaikenlaista hyvää ja jonkun verran shaibanderia on tullut nautittua, mutta koskaan en mitään tuotetta ole pyytänyt saada testattavakseni blogiin. Jos joku jotain on tarjonnut, en useimmiten ole kieltäytynyt, mutta enimmäkseen olen itse maksanut viulut. Esim. euron juustoihin, joita puolet teksteistäni käsittelee, niin niihinhän nyt ei niin paljon rahaa mene :D

Mutta nyt pyysin. Syynä on paasikivimäisesti maantiede, jolle en voi mitään. Katselin nimittäin tuossa joku aika sitten erästä niistä harvoista televisiosarjoista, joita viitsin silmätä. Kyseessä oli tietysti Tuuri. Kamerat seurasivat jonkun höyrypään höntyilyä kyläkaupassa, kun tää höyrypää pysähtyi hetkeksi Kola Sihi-juoman kohdalla. Tuota minun piti saamaan, mutta ko. kauppa sijaitsee hieman "litkän latkan läässä".

Pistin pyynnön ja kyläkaupan väki pisti kolaa postiin. Aijjai, kolaa postissa, kyllä kelpaa. En vain ole aivan varma tästä tuotteesta, valitettavasti. Maku on mukavan kolaisa, mutta happoa on köykäisesti minun makuuni. En tiedä, kenen valmistamaa juoma on, mutta pullo näyttää Vipin pullolta ja mausta jotenkin tulee mieleen pulloissa myytävä Rainbow-kola. Kaikkia näitä kolia kyllä juo, mutta jotain jää puuttumaan.Kola-Sihiä voi suositella tietysti Kola-Ollille, joka tunnetusti ei tykännyt hapokkaasta.

Mitä ideaan juoman tekemisestä tulee, niin siitä pitää kyllä nostaa hattua Vesa Keskisen bisnesmiesvainulle. Vesku on ymmärtääkseni Ankka-fani, joten siksikin hänestä varmaan kiva myydä tavaraa, mutta jo huumoriarvon takia tätä varmasti myydäänkin litroittain. Sihi-juomaa ei arvatenkaan ole mitenkään suojattu nimenä, se nyt vaan on Akkari-suomentajien keksintöä. Kumma kun kukaan ei aiemmin ole keksinyt sillä nimellä pullottaa.

Oiva oivallussilaus on itse pullon etiketti. Ankkojen tai nappisilmänallejen käyttö voisi olla ongelmallista, mutta rusetin käyttämistä on kenenkään hankala kieltää, vaikka viittaus on selkeä. Selvisipä asiaa googlatessani, että Iines on joskus toiminut jopa Sihi-juoman mannekiinina.

27.9.2012

Parin pyöräkuormaajan ravintola

En juurikaan ole vieraillut Michelin-ravintoloissa. Läheisimmät kosketukseni aiheeseen ovat ihmettely mediassa, kun joltain ravintolalta Helsingissä poistetaan tähti. Ja ainahan minä olen tyytyväinen kun hesalaisilta jotain viedään pois. Olen silti sitä mieltä, että tähtisysteemi on oiva tapa arvostella ravintoloita ja luoda niille mainetta. Ehdottaisinkin siis kansanomaisempaa arvoasteikkoa, joka koostuisi siitä kuinka monta pyöräkuormaajaa raflan pihalta löytyy. Rovaniemellä uusiin tiloihin muuttaneen Kantisburgerin pihalta löytyi yksi pyöräkuormaaja, yksi katujyrä ja yksi oranssilla kattovalolla varustettu henkilöauto. Tällainen työmiehen ajoneuvoista koostuva kombo lienee ainakin parin Michelin tähden arvoinen.

Itse tuplajuustoburgerini oli myös aivan asiallinen kokonaisuus, vaikkakin muovilautasen ja ruuan väliin laitettu paperi hieman kummastutti ja repeili ahmiessa. Oikeat lautaset tiskiin, jos aiotaan oikean ravintolan mainetta tavoitella ja jättää pikaruokaimago taustalle. Ihan mukava pieni ravintola tuo Kantis, asiakaspaikat on äkkiä täytetty ja tilauksessa kuluu pieni tovi, eihän kyseessä ole mikään grilli. Voin suositella testattavaksi kaikille näille leveysasteille jumalan armosta päässeille.

26.9.2012

Murooooooooooooooot

Yli vuosi sitten latasin tän kuvan valmiiksi odottaan, että kirjoittaisin jotain muroista. En selkeesti oo omimmalla alueellani, kun en vaan saa aikaiseksi. Alkaa tympäistä tuo työotsikko, jonka näen joka kerta Bloggeriin tullessani. Nyt siis kirjoitan.

Taannoisella Nykin lomalla vuokrasimme suurimmaksi osaksi aikaa kämpän muistaakseni 33. kadulta ekan ja tokan avenuen välistä. Oli ihan hyvä ratkaisu hinta-laatusuhteeltaan. Ennakkotiedoissa tosin ei sanottu sitä, että saimme kuunnella yläkerran äänekästä panemista useampaankin kertaan lomamme aikana. Eikö A vanhempasi maininneet asiaa? :D Teki mieli käydä pimpottamassa ovikelloa ja kysäisemässä (oletetulta) mieheltä parit pointterit, sillä sen verran kova vonku kävi. Samalla olisin ehkä saanut vastauksen mieltäni askaruttaneeseen kyssäriin: "Mikä siinä kello kolmessa aamuyöllä on niin eroottista, että silloin juuri pitää?" Mutta ajaudumme sivuraiteille.

Muroista diggaavalle nimimerkki Vaimolle kävi hyvin se, että aamupalalla ei ollut hotellin tarjoamaa settiä valmiina. Kun minä kirmailin hakemaan jotain bagelia lähikipparilta, niin hän imaili erilaisia muroja, joita ei Suomessa ollut tarjolla. Kuvan valikoimista (joo, joo saa Corn Flakesejä, tiedetään) parhaimpia olivat kuulemma Raisin branit ja Mini-wheatsit huonoimpia. Odotusarvoisesti roolit olivat juuri päinvastaiset, mutta sellaista se on. Muuta en osaa sanoa, kun en asiasta mitään tiedä.

Sen tiedän, että olen tyytyväinen, että pääsin tästä kuvasta eroon.

23.9.2012

Uutta tölkkiä pukkaa

Maailmaan mahtuu aina lisää nesteitä tölkeissä, jos multa kysytään. Ja koska tää nyt sattuu oleen mun blogi, niin multa kyllä kysytään taas. Limuhyllystä löytyi pari uudenlaista tölkkiä, joiden sisältö tosin oli ns. sama vanha.

Palmaahan lipitettiin taannoisessa artikkelissa ja jaffatölkkiä kehuin täällä. Diggaan kyllä tästäkin tölkistä, ehkä jopa enemmän kuin Jaffasta. Palma on kuitenkin aina ollut vähän ugssä Jaffaan verrattuna, joten kelpaa esittää vaihtoehtonuorta ja hörppiä tätä. Limukan makuhan ei ole se kaikkein voimallisin edelleenkään, mutta juohan tuota. Happo on happoa, you know.

Mountain Dew tuli Suomeen jo aikaja sitten. Tää oli näitä telkkarista tuttuja tuotteita ja nimi on kyllä herkullisen kuuloinen, mutta itse tuote ei ole hääppöistä. Kovin mitäänsanomatonta juomaa. Muistan, miten petyin ekalla kertaa. Ja silloin, kun maistoin tuota limukkaa, eho-eho. Tölkin väri ja ulkonäkö kuitenkin viehättävät tässäkin. Näyttää siltä, että tässä tölkissä tapahtuu paljon kaikenlaista. Totuus tietysti on toinen. En ymmärrä Dew'tä, mutta tölkin juotuani alkoi tehdä mieli vähän Spriteä. En oo ostanut vuosikausiin varmaan. Pistänpä listalle.

Mut lisää tölkkejä maailmaan, se on kiva. Palmaa voisi joskus ostaa nätin tölkin ja ookoosisällön takia saunajuomaksi, mutta meillä ei oo saunaa.

20.9.2012

Viisi juustoa, nolla kolaa...

Kävin juustohampurilaispäivän kunniaksi Mäkkärissä lounaalla. Valintaani helpotti se, että minua väsytti ja Amica tarjosi vain jotain epämääräisyyksiä. Ei mennyt tälläkään kertaa valinta mistiin.

Vedin kaksi juustoa, euron ranskalaiset (kai näistä jo tiesitte) ja pienen kolan. Varsin tasapainoinen ateria, varsinkin pienet ranulit jotenkin toimii, kun ranskalaisia pitää joskus olla, mutta ei niitä montaa viitsi syödä. Mutta tätä tärkeämpiä olivat ihmiset, jotka näin Rokkimäkissä.

Edelläni jonossa oli nuori raksamies, joka otti aika tosimieslounaan. Neljä juustoa ja vesi. Kaveri keskittyi olennaiseen. Tämä mies oli sankarini, mutta vielä parempaa oli luvassa. Paikalle luovineessa esiteinilaumassa oli yksi lapsi, jolla oli edessään lupaava tulevaisuus läkynä. Tää kaveri nimittäin osti neljä juustoa eikä muuta. Nämä naskalit onneksi kuitenkin lähtivät ruokansa saatuaan ns. kiitämään, joten en tiedä, söikö itse kaikki. Ehkä ne oli jollekin korstolle, jotta ei tulis välitunnilla turpaan.

Mutta sitten paikalle tuli miesjoukko, jossa oli kaksi tulevaa sankariani. Ensinnä huomasin, että yhdellä Sepoista oli edessään kolme juustoa eikä mitään muuta. Simppeliä, pihiä ja kaunista. Ihailin yksinkertaista ratkaisua hetken, mutta sitten vasta leukani loksahti, kun vasemmalla lähempänä kameraa istuvan miehen setti tuli pöytään. Viisi (5) juustoa eikä mitään muuta, ei juotavaa esmes.

Raplasin siinä puhelintani puolihuolimattomasti syödessäni, niin otinpa sankaristani oikein kuvankin blogiani varten. Hei jos luet tätä, niin keep up the good work! Jos satut tekeen samanlaista ruuduntuijotusduunia kuin minä ja harrastat liikuntaa yhtä paljon, niin siinä tuli vedettyä kerralla päivän kalorit. Ei huono, jää aikaa muuhunkin!

19.9.2012

Olvi taas tölkittää - ainakin hetken

Silloin kun olin nuori, Viivi ja Wagner oli vielä hauska sarjakuva. Nykyäänhän Juba alittaa riman päivittäin niin, että ei maksa vaivaa edes silmätä strippiä. Yleensähän ekassa ruudussa Viivi sanoo "En jaksaisi kokata", toisessa Wagner toteaa "Kävin eilen Turussa" ja kolmannessa possu pieraisee. Naura sille nyt sitten.

En tiedä, onko kyseessä vanha tuote, mutta itse en ainakaan muista nähneeni aiemmin Wagner-olutta ja Viivi-sidukkaa. Ei yllätä, että kyseessä on Olvin tuotos. Hehän ovat panneet tavaraa monella nimikkeellä ulos viime aikoina. Pitäis varmaan kysyä, kiinnostaisiko Pallis-bisse heitä seuraavaksi...

Väsyneellä sarjakuvalla ratsastava olut. Leikin nyt vähän Juhan Af Grannia ja katson tulevaisuuteen. Ei, en näe tälle tuotteelle pitkää elinkaarta... Fingerpori-olutkin tuli ja meni, joskin sehän ryssittiin jo siinä, että tavaraa myytiin pullossa... Vaikeeta hommaa, ite pitäis kaikki näköjään tehdä.

16.9.2012

Level failed!

Espoon pojat ovat laajentaneet vihaisten lintujen tuotevalikoimaansa. Kai lukivat mun taannoisen postauksen siitä, että kolaa on saatava. Mutta vitulleenhan se meni kuin ennenaikaisesti lauennut musta vihainen lintu konsanaan.

Moka 1: Appelsiini-kola. Mä en vaan suostu tajuamaan, mitä vikaa on kola-kolassa. Miksi pitää appelsiinia sekoittaa siihen? Rio Cola oli ok mehujää kasarilla, mutta senkin menestyi johtui siitä, että Kekkosslovakia-ajasta nousevassa maassamme ei paljon muuta ollut ja siitä, että se mehujää luikahti hauskasti kuorestaan ulos nuoltavaksi kuin katolisen papin kull... no siis hauskasti yhtä kaikki.

Moka 2: Mauttomuus. Miksi tehdä juomaa, joka ei maistu miltään? Ei edes pahalta appelsiini-kolalta. Onko tavoite tosiaankin myydä sitä vain 7-vuotiaille, joihin tölkki vetoaa niin paljon? Toivon, että jopa 7-vuotiaat tajuavat hyvän päälle sen verran, että jättävät tän tavaran kauppaan ja ostavat vaikka "sitä ihtiään".

Arvoisat Roviot, vielä tarkennuksena: tarkoitin, että olisitte tehneet kolanmakuista kolaa, joka maistuisi kolalta. Capite?

14.9.2012

PALLIKSEN FESTARIKESÄ: Lopputulema

Tuli mieleeni, että varsinaisesti koskaan vetänyt yhteen tätä aloittamaani juttusarjaa Tuska vs. Flow -aiheesta. Nyt vedän.

Tuska > Flow.

P.S. Ja Tsekki edelleen boikotissa.

12.9.2012

Tulin, näin, testasin

Harvoin, jos koskaan, on sellaista kommenttiryöppyä tullut kuin aiemmin tänään postaamaani amarettoartikkeliin. Väki kehotti minua toteuttamaan varovaisen heittoni amarettokolan testaamisesta. No testasin. Hyvää on, maistuu dr.peppermäiselle, kuten Baariminna totesi. Eli hyvä on. Tätä olisi helppo siipaloida suuhunsa liikaa, mutta samahan pätee myös itse amarettoon.

Eli kiitos vaan vinkistä! Mistä tulikin mieleeni, että Fesessähän jo mainitsimme iki-ihanan Gloria-lehden lukijaäänestyksen parhaasta ruokablogista. Kaikkihan me Gloriaa luemme (sen mitä Nyyrikin selailulta ennätämme), joten käykäähän äänestämässä Pallis voittoon. Kuten Jusa sanoi taannoin: "Aina on mukava jotain voittaa."

Tästä äänestykseen >>

Karvasmantelista nautintoa

En tiedä viinoista juuri mitään, mutta tulipa taas todettua, että Italiassa osataan. Join ravintolassa joku aika sitten amarettoa kahvin kanssa ja oli niin hyvää, että piti kotiuttaa pullollinen. Hevillä vaan ei tavaraa löydä Alkosta.

Disaranno Originale vai mikä tää nyt olikaan viralliselta nimeltään, niin on ainoa, minkä tiedän tästä juomalaadusta. Tunnistaa kuvauksessa karvasmantelisuudesta, se kai se amaretton tunnus on. Karvasmanteli ja sana amarena viittaavat karvauteen, joka ei voisi olla kauempana tästä juomasta. Vissiin on kahmalokaupalla heivattu sokeria megeen kans, kun on niin nannaa.

Eritoten kahvin kanssa on hyvää. Ongelma on vain se, että normioloissa esim. kotosalla ei tule kahvia kauhean myöhään juotua. Toisaalta päihdyttäviä aineita ei tee mieli nauttia kovin aikaisin. Se on tää elämä vaikeaa näin siveellisyyden ristipaineessa. Kahvin kanssa amis on ihan styleä mielestäni, mutta väkisin tulee mieleen, että miltäköhän tää maistuisi kolan kera. Amarettokola... Aika junttia ajatella noin, pelkään. Ja luulen, että parempi olla kokeilematta moista, sillä muuten cosa nostra ottanee asiakseen tulla ojentamaan mua ja kohta nukun kalojen kanssa...

...enkä siis sillai Fingerpori-tyylillä vaan Kummisetä-tyylillä.

10.9.2012

A-luokan spydäriä

Siskonmakkara pääsee käsituntumallaan luultavasti aika lähelle jääkaapissa jäähdytettyä miehistä suvunjatkamiselintä. Makkaroiden puristelu ulos suolestaan ei ole mitenkään mukavaa puuhaa varsinkaan, kun tuntuu, että more often than not ne paketissa olleet makkarat ovat vähän rikkoontuneet ja makkaramäihää on vähän joka puolella. Mutta vaiva palkitaan, sillä siksikset ovat aika maukkaita mielestäni.

Yleisimmin ja tätä ennen aina olen käyttänyt niitä vain siskonmakkakeitossa, mutta nyt jostain S-market-Kooplussalehdestä silmiin osui siskonmakkaraspydäriohje. Testasin ja hyväksi havaitsin. Itse asiassa ruoka oli niin maukas, että piti tehdä sitä pian uudelleen. Ongelma oli vain se, että ei ollut keitettyjä perunoita eli piti ensin tehdä jotain ruokaa, joka hyödynsi niitä. Se on jo hyvä spydäri, jos väenvängällä pitää tehdä jämiä sitä varten. Spydäri on hyvää myös, jos meikäläinen diggailee kesäkurpitsaa siinä. Ei mulla mitään kesuria vastaan ole, mutta aika mitäänsanomaton tarjottava mielestäni. Moni hekumoi kesällä grillatun kesäkurpitsan tiimoilta, mutta mä en vaan tajuu. Mutta tässä se menee.

Ja ei, en aio kertoa reseptiä. Aika iisihän tuo on, harrastakaa kuvan perusteella reverse engineeringiä ja kokeilkaa. Hyvä on.

6.9.2012

Lapsuuden sankarille

Lapsuudesta muistan sinisen kääreen. Muistan sen, kuinka patukka oli kahden värinen sisältä, tummempi ja vaaleampi. Muistan, miten jämerältä se tuntui kädessä ja suli mukavasti suussa. Ja maistui herkkunannalta. Se oli Stratos.

Paha vaan, että Stratos on kuin uskottava keskustalainen poliitikko: viimeksi nähty joskus ysärillä. Monet kerrat olen ajatellut sitä vuosien saatossa karkkihyllyllä huokaillen, mutta en ole nähnyt. Olen alkanut jopa epäillä, että olen kuvitellut osin patukan hyvyyden... Vuosikaudet olen kaivannu.

Kannatti kuitenkin kirjoittaa pari vuotta Pallista, sillä sain nyt infoa siitä, että Stratoja (en viittaa Tolkkiin, kansalaistoim. huom.) olisi saatavilla ja Kampin K-supermarketista niitä löysin. Muutenkin olen saanut raportteja K-kauppojen hyvyydestä tässä asiassa. Ainakaan lähi-S:ssä niitä ei ollut. Käykää tsekkaan siis K:ssa. Superista ostin kerralla viisi, mutta jäi sinne pari.

Kädet vapisten avasin paperia ja haukkasin. Ja jo ensimmäisestä puraisusta tiesin, että en ollut kuvitellut mitään. Stratos-rakkaani oli tullut takaisin, housutkin siinä sotkeutuivat. Toivottavasti palasit pysyvästi, kultaseni. Elämäni on taas vähän täydellisempää. Euro patukasta on kovahko hinta, mutta näistä maksaisin vaikka kaksi.

Ostaostaosta.

4.9.2012

Mikä näitä karkkimaakareita oikein vaivaa?

Kuva: nim. Velipoika
Nimimerkki Velipoika whatsappasi minulle tuossa yksi päivä. Lähetti siis suomeksi sanottuna viestin. Hän valitteli sitä, että nykyään ei kaupasta tahdo löytää hyvää karkkipussia sitten niin millään. Ja näin se on.

Valittelin, että itsekin olin lyönyt kirveeni edellisviikolla kiveen isoon tyyliin, kun oli ostanut jonkun Fazerin uutuudeen, en muista minkä. Velipoika kysyi, että ai että Ocean Mixin. Ja sehän se oli, mitä molemmat oli natustanut. Yhteinen tuomiomme oli, että aivan turha pussi. Velipojalla jäi pussi jopa syömättä, mikä on aika paljon, sillä onhan kyseessä nyt kuitenkin karsu... En kyllä tätä täysin usko, eiköhän ne oo tullu syötyä vaikka väkisin.

Mutta jotenkin luulen, että karkkitehtaat ovat siirtyneet sellaiseen ansaintalogiikkaan, että tehdään samalla resepetillä vähän erilaista sokeripaskaa ja vaihdetaan pussin teksti kerran vuoteen. Ihmiset erehtyvät kyllä sen pussin kerran-pari ostamaan, niin omat saadaan pois. Siltä ainakin nykyään tuntuu, kun kaikki karkit on niin samasta muotista ja sellaista sokerimöhnää, että ei siitä mitään muuta saa kuin kahvat kylkiin. Niitä en halua, joten kai se on sama karkinsyönti lopettaa.

Mutta mutta mutta, aivan kuten Adolf Eichmann sanoi, yön pimein hetki on juuri ennen aamunkoittoa. Nimittäin olen saanut luotettavista lähteistä kuulla, että eräs kaikkein aikojen hienoimmista patukoista, eli Stratos, olisi tekemässä paluuta. Luotettava lähde oli nimimerkki Torpeedo, joka kommentoi vastikään ammoista Stratos-postausta. Oli kuulemma nähny Cittarissa niitä. Pitääpä pitää silmä kovana ja toivon lukijat, että te teette samoin ja informeeratte, jos jossain näette. Tuo ilmaa sisältävä suklaa on kyllä jotain aivan muuta kuin tämä kantasuomalainen shaibander.

3.9.2012

Ihme kun ei tarvinnu alkaa kuksaa vuolla...

Helsingin Asematunnelista hävisi Sibylla joku aika sitten, mutta uusi on ilmestynyt seinään Narinkkatorin laidalle. Menin paikalle. Enkä mee toiste.

Kuvan grilldoggi oli 3,5 euroa. Hodareita saa aika harvasti pikatyylillä, joten kai hinnan kanssa voi elää. Mutta tällä hinnalla oli hintansa. Sen kanssa en nääs suostu elämään vuonna 2012, että kortilla ei voi maksaa. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään pakettiauton takakontti, josta makkaroita myydään vaan ihan siististi rakennuksessa oleva kipakki. Jumalauta rahaa piti kaivaa... Ja jos oikein ymmärsin, niin kyseessä ei ollut mikään väliaikainen ongelma. Ainoa järkevä selitys on se, että koko putiikki on pelkkä kulissi rahanpesulle, jolloin kaikki asiakkaat ovat oikeastaan vain tiellä..?

Oli sentään hätävarakakskybänen lompakossani, niin sain makkaran ostettua, kun kerran olin ostopäätöksen mielessäni jo tehnyt. Mutta raharaha, miksi sillä pitäisi maksaa? Ainaista kolikkojenjemmailua ja automaatilla jonottamista, kuka jaksaa? Lisäksi pelkään, että jos alan kantaa mukanani kolikoita, niin kohta Soinin "sutkaukset" alkavat korvissani kuulostaa osuvilta ja alan viitata Halla-ahoon sanalla "Mestari"...

Sorry arvon yrittäjä, mutta kerronpa sinulle jotain: en ole ainoa ihminen maailmassa, joka skippaa ruokapaikan sillä perusteella, että joudutaan jotain vaihtokauppaa tekemään. Onneksi sentään raha kelpasi, ei tarvinnut mitään käyttötavaraa antaa vaihdossa. Siitä huolimatta moisen amatöörimäisyyden takia konkurssi uhkaa ja pahasti, vaikka hodarit houkuttelevia olisivatkin.

2.9.2012

Eurokriisiä ratkomassa osa 3: Halvalla ei saa kuin parasta

Matkareportaasini edellisessä osassa olin syönyt ylihintaista gyrosta rantaravintelissa, jossa ei haluttu rahaa. Tällä kertaa vaelsin elokuun viimeisten helteiden paahdossa naapurikylään löytääkseni ravintolan, jossa ei tunneta lautasia. Halusin gyrokseni suoraan käteen. Rasvaisena ja ilman vittuilua.

Löysin kuin löysinkin katoksen, jossa pyöri varras mehukasta possunlihaa. Tässäkin paikassa oli terassi, mutta meininki tuntui silti sopivan gonzolta. Tiedät ravintolan olevan ytimessä kun portailla istuu yksisilmäinen katukissa. Vessassa oli pöntön sijaan reikä lattiassa. Kaverit ainakin osaavat säästää kriisissä. Päätin pistää kaikki munat samaan koriin ja tilata pita gyroksen, tuplana. Tuplan ja normaalin annoksen hintaero oli 30 senttiä, joten ratkaiseva askel oli duunarinkin helppo ottaa. Annoksen hinta jäi silti 2,50 euroon. Gyros osottautui todella ronskiksi pläjäykseksi. Tämän ravintolan jäbät eivät todellakaan ottaneet doublea annoksen nimessä kevyesti, nimittäin pitaleipiäkin iskettiin herkun pohjalle kaksi. Erittäin arvostettavaa ja näillä helteillä moinen annos pitää nälän melkein koko päivän.

Valtionvarainministeri Urpilainen olisi varmasti ollut mielissään poikien yritteliäisyydestä ja omistautumisesta dominoinnille. Asiassa on vain yksi ongelma, todella kookas sellainen. Annos oli parasta mitä olen täällä syönyt ja se köyhdytti minua vain 2,50 euroa. Kokiksen kanssa ollaan silti alle vitosen. Olin tietysti tyytyväinen ja asioin heidän kanssaan heti huomenna, muttei pennosilla minkään valtion talouskriisejä ratkota. Koko homma makaa auringon, oliivien ja gyroksen päällä, eikä se fetajuustokaan NIIN hyvää ole. Suosittelen kuitenkin lukijoille makumatkaa Kreikkaan, halvalla pääsee ja vielä ehtii helteillekin.

Palaan tänään takaisin Persunluurannikolle, ihannevaltioon jossa on kylmä, märkä ja ruuaksi puuroa. Koti on kuningas.