Leinonen vs. Koivisto part 3: Pepsi Max Mango

Juuri mikään ei ole vuosiin kuulostanut niin paskalta idealta kuin Pepsi Max Mango. Tässä on ollut aika paljon globaalia ähhää tuulettimessa, mutta edellinen saman tason idea oli Rennyn The Legend of Hercules raina vuonna 2014. Pallolaajennuksen näennäiseläköityneet (todellisuus: ideat loppu) bloggarit omaavat sen verran itsesuojeluvaistoa, että Hercules-Rennyt on jäänyt katsomatta. Mutta nyt mennään miinakentän läpi lukijoiden iloksi niin että heilahtaa, sillä lukijamme nimimerkki Karrikastike hehkutti mangolientä joku aika sitten. Tulos on ennalta selvä, mutta siitä huolimatta: makutestissä tänään Pepsi Max Mango.

 

Leinonen: Lähdetään siitä, että Pepsi on paskempaa kuin Kokis. Se on selvää. En silti dissaa Pepsiä juomien Rennyksi. Mutta Pepsi Max on sellaista hiilihapotettua lietettä, ettei kyllä seiso yhtään. Siihen vähä mango-esanssia niin ollaan syvällä deep in the shit of Vietnam. Mikä on veli Koiviston pelkotila ennen korkkausta? 

Koivisto: Veli Leinonen on lähtenyt sen verran kovalla elokuvavertailulla liikkeelle, että pitää jatkaa samaa rataa. Normi-Pepsi on elokuvien John McTiernan eli oikein mainio, vaikka ei mitään Kokis-Cameron olekaan. Mutta tunnetilani, hmmm. Olen kohta vapaaehtoisesti juomassa Pepsi Max Mangoa ja oli mun idea koko artikkeli. Pelkotila on sama kuin Bishopilla Aliensissa, kun se tarjoutuu vapaaehtoiseksi ryömimään yksin satelliittilautaselle ohjatakseen laskeutumisaluksen Sulacolta alas alieneita vilisevään tukikohtaan: “Believe me, I prefer not to. I may be synthetic, but I am not stupid.”
 
Leinonen: Sihautetaan. Testitilan valloittava löyhkä on mukavan kaukana mistään luonnosta löytyvästä. Ensimmäinen siemaus vahvistaa pelkoni todeksi. Näiden kausimakujen testailu on samanlaista kuin kauhuelokuvien katselu. Se mörkö tosiaankin on leipäveitsen kanssa päähahmon selän takana hänen kääntyessään. Maku on sama kuin aina. Aurinkoon unohdettua mehujäätä, johon on suhautettu epäterveellinen määrä hiilihappoa. Kaupassa näitä myytiin sixpackeissa, mutta valitsemani tölkki oli irtonainen. Olen melko varma, että se oli asiakaspalautus joltain siksarin ostajalta. Yksi tölkki viemäriin ja muista rahat takaisin.

Koivisto: Joko mun makuaisti on diagnosoimattoman long-covidin takia edelleen kankaalla tai sitten tää on tosi pliisun mangoista. Pahuuden maistaa kyllä, sen makeutusaineen ja esanssi-X:n yhdistelmän, mutta en tätä mangoksi osaisi sanoa. Mikäköhän olisi hyvä leffavertaus. Ehkä tää on kasarijatko-osa Pepsille, niinku ajalta, kun ne oli järkyttävästi alkuperäisiä huonompia. Tää limu on Tappajahai 4. Mitenkähän pitkäikäinen maku tästäkin tulee, myydäänkö tätä vielä ens kesänä vai onko silloin resepti samana, mutta kääre eriä. Kyllä tää menisi myös Pepsi Peachina… Mitä veikkaat vanhana brändääjänä ensi kesän kausimauksi, mihin tästä enää voisi mennä?

Leinonen: Ensi kesän kausimaku riippuu siitä, mitä liejua keskusvaraston takanurkkaan on sattunut jäämään. Taitaa olla vadelman vuoro. Näiden myyntiluvut tuskin on kummoisia, joten kovin paljoa sitä makuainetta ei tarvitse olla. Joku maku tässä on, ehkä mango, mutta sekin hautautuu paskan maun alle. Epäilen myös että maku on valittu sen mukaan mitä väriä tölkin grafiikoihin on halvalla saatu. On niin etovaa lientä, että suosittelen lukijoille maistajaisiin jotain peittämään maun heti ensipuraisun jälkeen. Kokeilisin hyttysmyrkkyä tai hiuslakkaa. Pallolaajennuksen virallinen arvio Pepsi Max Mangolle on: Nestemäistä paskaa.

Koivisto: Taiteen maisteri osaa aina niin syvällisesti kuvata kaiken, mutta näin se on. Palataan maku-Pepsien asiaan vuoden kuluttua vatun tullessa myyntiin.

Leinonen: Limpparien Robocop 3. Ei millään malttaisi odottaa.

Leinonen vs. Koivisto part 2: Onko Subway mistään kotoisin?

Ensimmäinen Leinonen vs. Koivisto -debatti herätti paljon keskustelua lasipullokolan syvimmästä olemuksesta, ja etenkin olomuodosta. Tällä kertaa debatoimme Subwaystä, tuosta sukellusveneenmuotoisten leipien täyttäjästä.

Koivisto: 

Subwayhyn suhteeni on vaikea. Kysykää keneltä vain, esimerkiksi nimimerkki Vaimolta, niin olen leivän ystävä, varmaan voisi vähemmän syödä sitäkin. Silti on kovin ristiriitainen suhtautuminen Subiin. Periaatteessa sykkii niiden leiville, mutta ei oikeastaan koskaan tule syötyä. En tiedä, että onko se ns. vääränlaista lounasta, kun on leipää, vai mikä siinä on. Lähinnä tulee mentyä, jos ei ole vaihtoehtoa. Tunnistatko oireeni?

Leinonen:
Tunnistan. Oireilen samaa. Työelämässä tulee ajoittain käytyä hakemassa Italian motherfuckin’ BMT ja iso kokis (hanasta, koska olen muovipullorasisti). Vapaa-ajalla ei jotenkin tule oikein mieleenkään hakea patonkia. Leivistä tulee sellainen sopivan likainen olo, ne on hyvän ja pahan välimaastossa maultaan. Kaikessa maistuu sellainen teollinen laboratoriossa puhdistettu leikkele ja IDDQD-koodit päällä nostatettu pikahiivaleipä. Silti se on harvemmin nautittuna melko varma valinta kiireiseen päivään. Patonki ajatuksena on hyvä, myös sen kustomointi, mutta mitä olet mieltä täytevalikoimasta? Eikö olekin niin, että vaihtoehtoja ei realistisesti ole kuin yksi, jonka mainitsin jo aiemmin?

Koivisto:
Just tää! Se leipämäinen leikkeleorgasmi on todellakin ainoa. Oon kokeillu kanaa, jotain lihapullia, tacoversiota ja muuta. Ne on mahdottomia syödä eikä erityisen hyviä. Sinänsä vähän surkeaa, että on vain yksi järkivalinta. Hyviä leikkeleitä sinänsä söisi. Leipien todellisuus on vähän surullista, kun amerikkalaisen sitcomviihteen kyllästämänä unelmissani näen lihapullaleipiä, joita joku Joey Frendeissä himoaa, ja niiden makukokemus on parhaimmillaankin outo. 

Leinonen:

Joskus jaksoi vielä maistella niitä Subin kausipätköjä tai muita uusia tuotteita, kunnes huomasi että ne on järjestään pyllystä. Tilanteen täytyy olla turhauttava myös “sandwich artisteille”, jotka leivät tekee. Mutta heistä tuli mieleeni Subwayn suurin heikkous, ja se on sama kuin muissakin pikaruokaloissa: Saatanan tyhmät muut ihmiset, jotka eivät osaa tehdä yksinkertaista tilausta. Mäkkärissäkin menee täällä Napapiirillä hermo kun kiinalaiset tilaavat hampurilaiseen erikseen jokaisen aineksen ja kyselevät asioita vailla kykyä ymmärtää vastausta. Aika voimakasta facepalmaamista joutuu harrastamaan Subin jonossa kun reppanat ei osaa tilata. “Mä ottasin tommosen patongin…”, ja mä ottasin Zyklon B:tä suoneen ettei tarvis seurata tätä pelleilyä!

Koivisto:

Kyllä mäkin muistan, kun ekaa kertaa kävin Subissa, niin se oli vähän outoa, mutta kun ketju on 20 vuotta ollut Suomessa. Tai jotain sitä luokkaa. Ei ainakaan ollut vielä ysärillä, silloin itsekin luulin, että Ace Ventura kakkosen alkupuolella oleva Subway-kyltti viittaa metroon. Vitsi toimii niinkin semisti, mutta meni junnulta ohi. Sittemmin tuli tutuksi brändi ja myös toimintatapa ja ihmettelen kyllä nykyvaikeutta. Se kuitenkin taitaa paljastaa erään suurimmista vioista maailmassa. Edessä pyörivät ihmiset, jotka eivät osaa. People equal shit, kuten laulussa sanotaan. Tai no, tyhmät ihmiset ja turha kikkailu kausimauilla. Ehkä Subway, jossa olisi leikkelepainotteinen leipämenu ja joku ennakkotesti sisäänpääsyyn. Subway 2.0, oisko mitään?

Leinonen:
Otin homman haltuun ja ehdotin Subin pääkonttoriin patonki-ajokorttia, se pitäisi vajaa-älyiset dillet pihalla. Olivat innoissaan ja lupasivat tehdä Pallikselle oman signature-leivän. Korjasin heti että älkää pelleilkö, se olis kuitenkin vaan B.M.T. pekonilla.
Ottaen huomioon että tätä artikkelia on kirjoitettu kohta kuukausia, mainitsen että kävin eilenkin subissa, ja otin BMT:n, josta niillä oli nyt jokin rukiinen erikoisversio tarjolla. En ole dille, joten pysyin kaukana.

On aika heittää patonki lukijoille, mikä on teidän vakitilaus Subwayssä? Oletan että tulee kymmeniä vastauksia joissa lukee “Italian B.M.T. tietenkin, duh”!

Leinonen vs. Koivisto part 1: Mitä helvettiä lasipullokola?

27.7.2020. Tämä päivämäärä on heinäkuun aikana herättänyt kiihotusta sosiaalisen median (lyh. SoMe) kanavissa. Terävimmät tyypit totta kai tajusivat ulkomuistista, että tuo on Ruokablogi Pallolaajennuksen kymmenvuotispäivä. Meillä Jusseilla on kaikkea ja vähän enemmänkin, niin emme lahjoja tarvitse, mutta lukijoillemme halusimme antaa lahjan. Tässä siis uuden, keskustelevamman juttusarjan avaus:

Leinonen vs. Koivisto part 1: Mitä helvettiä lasipullokola?

They don't make them like they used to. 80-luvun Skeletorkin on pian isompi kuin lasipullokola.

Koivisto: Työpaikalla tuli ihmisillä, ei siis mulla, puhetta limsojen ekologisuudesta ja hapotuslaitteesta ja vastaavasta. Keskustelun innoittamana kävin vastarannankiiskenä tietysti ostamassa lasipullokolaa. Järkytyin ostaessani, palataan siihen kohta, mutta mietin taas, että lasipullokola on ehkä pallismaisin ruokajuttu, mitä maailmassa on, vai mitä sanot?



Leinonen:
Kyllä, kuomaseni. Pallis on aina profiloitunut eliittimediaksi. Täten etenkin juhlan hetkellä, tai arjen kohdellessa erityisen kaltoin, valinta on elegantti lasipullo kokista. Muovipullo maistuu siltä, että kierrättäisit itsesikin. Tölkki on hyvä, mutta niin arkinen ja ei ollenkaan erityinen. Kymmenien vuosien empiiristen kokeiden perusteella olet varmasti samaa mieltä, että musta kulta maistuu parhaalta lasipullosta, jo sen pelkkä muotoilu saa meidät osaksi ikiaikaista nautiskelun perinnettä. Amerikkalaiset ryövääjät tarjoilivat varmasti lasipullosta pirtua jo alkuperäiskansojen intiaaneille. Pullossa on perinnettä, mutta nyt maailmassa myrskyää, kerro toki miksi?

Koivisto:
No jumalauta. Ensinnäkään en meinannut löytää lasipullokolaa, mitä ei tietysti pidä ihmetellä, kun kyllähän sellainen näinä aikoina pitää vähän häpeillen ostaa, mutta kun pullo löytyi, se oli pienentynyt! 0,25 litraa. Siis vähemmän kolaa. Vähemmän! Lisäksi kaunis sorja pullo lyhentynyt. En ymmärrä ollenkaan.

Leinonen:

Järkyttävää. Kaataisin kokista kauniin pullon muistolle, mutta nyt sitä on lähes desilitra vähemmän, joten moiseen ei ole varaa. Muistelen kyllä että herra Koivisto on aiemmin hehkuttanut 0,25 litran tölkkiä ja olen nyökytellyt harmoniassa. 0,25 on varsin tehokas siemaus kolaa, 0,33 (jälkiedit: lasipullokola oli muuten 0,35 l) voi olla liikaa kiireiselle ja lopputölkin jämät voivat väljähtää mikä on aina sääli ja menetys. Mikä järkyttää sinua eniten tässä muutoksessa?

Koivisto:
Jaa oon? Oltiinkohan me nuoria ja tyhmiä? 7,5-unssista jenkkitölkkiä ainakin oon joskus dissannut. Mutta asiassa järkyttää se, että kyllä 0,33 on täydellisin kerta-annos. Puoli litraa on joskus liikaa, mutta en keksi tilannetta, jossa nollakolmekolmonen olisi liikaa. Sitä vähäisemmät voivat olla ja se on perseestä, jos homma jää kesken. Ylipäänsä herää kysymys, että miksi piti muuttaa. Jos lasipullokola ei liiku kaupasta, niin ei se koon syy ole.

Leinonen:
Saatan muistaa väärin, tai saatat puhua paskaa, asialla ei suuremmin ole väliä.
Tietänet varmaan, että Coca-Cola tuli Suomeen 1952 kesäolympialaisiin? Jenkit dominoi kisoja ja siemensivät vielä meitä metsäläisiä kolajuomallaan. Saksalaisten reissu tovia aiemminkaan ei jättänyt yhtä pysyviä jälkiä, vaikka Lapin polttivatkin. Mutta päivän knoppi onkin, että tuo 1952-kisojen 0,25 litran puteli oli juurikin tuo mitä nyt myydään. 0,33 litraa oli myöhempien aikojen pyhien lihavuusmestaruuskisojen virallinen pullo, tai jotain sellaista. Eli tavallaan tässä palataan juurille. Mutta jos joku kuvittelee, että kaksi ja puoli desiä riittää huuhtomaan esimerkiksi pizzan alas. Check yourself, fool! Ja check again, jos luulet että kunnon kulinaristi sortuisi muovipullokolaan, jonka kyljessä lukee jonkun muun nimi tai jotain muuta epätoivoista.

Koivisto:
Juurille palaaminen. Mihin kaikkeen sitä voitaisiin soveltaa. Poistetaan autoista vaikka turvavyöt. Nollakaksvitosen pullon muistelen, että sain sellaisen koulussa ekaluokalla, kun perinneruokaviikon lopuksi oli hamppareita ruoaksi. Mutta pidin pulloa silloinkin pienenä. Tärkeää on myös huomata, että vanha korkea pullo oli hienompi. Ei mikään pullea putukka. Mutta ei sillä, tulevaa kun mietitään, niin eiköhän lasipullot limsoissa entisestään vähene, nytkään meinaa kolaa löytää. Käy kohta kuin litran lasipullolle, siirtyy legendojen joukkoon.

Leinonen:
Eiköhän olla valmiita toivottamaan kevyet mullat 0,33 litran lippulaivalle. Uusikin pullo on hieno ja nätti, muttei siinä ole samaa juhlan tuntua. Sen juominen on kivaa, muttei enää tunnu kohokohdalta. Meidän pitää kätkeä ne hienoimmat muistot syvälle sydämeemme, kuten kätki Neitsyt Maria kun Galileassa impeytensä huolimattomasti menetti.

Koivisto:
Kiitos opastuksesta, pastori. Näin se täytyy tehdä, mutta omalla kohdalla koville ottaa aloitella 2020-lukua tietoisena, että lasipullokola on käytännössä mennyttä. En suostu mopoiluun. Voimaa meille kaikille.