Leinonen vs. Koivisto part 3: Pepsi Max Mango

Juuri mikään ei ole vuosiin kuulostanut niin paskalta idealta kuin Pepsi Max Mango. Tässä on ollut aika paljon globaalia ähhää tuulettimessa, mutta edellinen saman tason idea oli Rennyn The Legend of Hercules raina vuonna 2014. Pallolaajennuksen näennäiseläköityneet (todellisuus: ideat loppu) bloggarit omaavat sen verran itsesuojeluvaistoa, että Hercules-Rennyt on jäänyt katsomatta. Mutta nyt mennään miinakentän läpi lukijoiden iloksi niin että heilahtaa, sillä lukijamme nimimerkki Karrikastike hehkutti mangolientä joku aika sitten. Tulos on ennalta selvä, mutta siitä huolimatta: makutestissä tänään Pepsi Max Mango.

 

Leinonen: Lähdetään siitä, että Pepsi on paskempaa kuin Kokis. Se on selvää. En silti dissaa Pepsiä juomien Rennyksi. Mutta Pepsi Max on sellaista hiilihapotettua lietettä, ettei kyllä seiso yhtään. Siihen vähä mango-esanssia niin ollaan syvällä deep in the shit of Vietnam. Mikä on veli Koiviston pelkotila ennen korkkausta? 

Koivisto: Veli Leinonen on lähtenyt sen verran kovalla elokuvavertailulla liikkeelle, että pitää jatkaa samaa rataa. Normi-Pepsi on elokuvien John McTiernan eli oikein mainio, vaikka ei mitään Kokis-Cameron olekaan. Mutta tunnetilani, hmmm. Olen kohta vapaaehtoisesti juomassa Pepsi Max Mangoa ja oli mun idea koko artikkeli. Pelkotila on sama kuin Bishopilla Aliensissa, kun se tarjoutuu vapaaehtoiseksi ryömimään yksin satelliittilautaselle ohjatakseen laskeutumisaluksen Sulacolta alas alieneita vilisevään tukikohtaan: “Believe me, I prefer not to. I may be synthetic, but I am not stupid.”
 
Leinonen: Sihautetaan. Testitilan valloittava löyhkä on mukavan kaukana mistään luonnosta löytyvästä. Ensimmäinen siemaus vahvistaa pelkoni todeksi. Näiden kausimakujen testailu on samanlaista kuin kauhuelokuvien katselu. Se mörkö tosiaankin on leipäveitsen kanssa päähahmon selän takana hänen kääntyessään. Maku on sama kuin aina. Aurinkoon unohdettua mehujäätä, johon on suhautettu epäterveellinen määrä hiilihappoa. Kaupassa näitä myytiin sixpackeissa, mutta valitsemani tölkki oli irtonainen. Olen melko varma, että se oli asiakaspalautus joltain siksarin ostajalta. Yksi tölkki viemäriin ja muista rahat takaisin.

Koivisto: Joko mun makuaisti on diagnosoimattoman long-covidin takia edelleen kankaalla tai sitten tää on tosi pliisun mangoista. Pahuuden maistaa kyllä, sen makeutusaineen ja esanssi-X:n yhdistelmän, mutta en tätä mangoksi osaisi sanoa. Mikäköhän olisi hyvä leffavertaus. Ehkä tää on kasarijatko-osa Pepsille, niinku ajalta, kun ne oli järkyttävästi alkuperäisiä huonompia. Tää limu on Tappajahai 4. Mitenkähän pitkäikäinen maku tästäkin tulee, myydäänkö tätä vielä ens kesänä vai onko silloin resepti samana, mutta kääre eriä. Kyllä tää menisi myös Pepsi Peachina… Mitä veikkaat vanhana brändääjänä ensi kesän kausimauksi, mihin tästä enää voisi mennä?

Leinonen: Ensi kesän kausimaku riippuu siitä, mitä liejua keskusvaraston takanurkkaan on sattunut jäämään. Taitaa olla vadelman vuoro. Näiden myyntiluvut tuskin on kummoisia, joten kovin paljoa sitä makuainetta ei tarvitse olla. Joku maku tässä on, ehkä mango, mutta sekin hautautuu paskan maun alle. Epäilen myös että maku on valittu sen mukaan mitä väriä tölkin grafiikoihin on halvalla saatu. On niin etovaa lientä, että suosittelen lukijoille maistajaisiin jotain peittämään maun heti ensipuraisun jälkeen. Kokeilisin hyttysmyrkkyä tai hiuslakkaa. Pallolaajennuksen virallinen arvio Pepsi Max Mangolle on: Nestemäistä paskaa.

Koivisto: Taiteen maisteri osaa aina niin syvällisesti kuvata kaiken, mutta näin se on. Palataan maku-Pepsien asiaan vuoden kuluttua vatun tullessa myyntiin.

Leinonen: Limpparien Robocop 3. Ei millään malttaisi odottaa.

Jaettu uuden Big Macin ja Top Gun: Maverickin arvostelu

Top Gun: Maverick julkaistiin 36 vuotta alkuperäisen elokuvan jälkeen. Sen reseptiä ei juurikaan muutettu, korkeintaan päivitettiin. Top Gun: Maverick on elokuva joka potkii kasseille, hyvällä tavalla.

Big Mac-hampurilainen julkaistiin vuonna 1967 ja sen reseptiikan historiasta minulla ei ole tarkempaa tietoa, enkä sitä aio alkaa teille vässyköille selvittämään. Nyt sen reseptiä on kuitenkin muokattu, kertovat tietotoimistot läpi roskalehdistön. Kyse ei ole jatko-osasta, vaan korkeintaan rebootista. George Lucas pilasi Tähtien Sotansa lisäilemällä digitaalista moskaa jälkikäteen. Onko näin käynyt Big Macillekin? 

Makutestini perusteella muutos on lähinnä kosmeettinen. Eikä puhuta edes hypystä VHS:stä devareihin. Joku voisi sanoa samaa Top Gunista. Minä en. Minä tiedän paremmin.

Big Macin uusi sämpylä kiiltää vähän enemmän, kun taas Tom Cruisen trimmattu ylävartalo kiilsi enemmän alkuperäisessä elokuvassa vuonna 1986. Uudessa Big Macissa on myös mömmöä enemmän. Olen melko varma, että myös Tom Cruisessa on mömmöjä enemmän lähes 40 vuotta myöhemmin.

Sipuli on lisätty hampurilaiseen pihviä paistettaessa. On täysin tapauskohtaista missä vaiheessa kokin sylki lisätään hampurilaiseen. Sipulia leikattiin myös Top Gun: Maverickissä. Kaltaiseni machomieskin koki herkistymisen hetkiä uuden elokuvan parissa. Järjellä sitä ei voi selittää, kenties olen niin amerikkasoitunut vuosien varrella. Totta on, että haluaisin muuttaa kirjani Rovaniemeltä San Diegoon ja listautua itsekin hävittäjäpilotiksi. Top Gun-akatemia on "for the best of the best", joten paikka sopisi minulle. Wingmaninani (sano se nopeasti kymmenen kertaa) toimisi luonnollisesti tämän blogin toinen kirjoittaja Jussi "Goose" Koivisto. 

Uusi Big Mac ei ole mielenkiintoinen tapaus, se on korkeintaan verrattavissa kokin krapulatilassa vahingossa lurauttamaan extralusikalliseen kastiketta. Onko sipulilla hifistelyllä väliä? Kenties joillekin, jotka harrastavat paskan puhumista. Kokonaisuutena Big Mac on nyt hieman pehmeämpi kokemus, soossi ja uudenlainen sämpylä tuovat kuohkeutta. On myös täysin selvää, että Tom Cruisekin on hieman pehmeämmässä kunnossa nykyään, kuin vuonna 1986. Silti ällistyttävää on, ettei mies tunnu vanhenevan juurikaan. Äijään on pumpattu samaa kamaa kuin mäkkärin purilaisiin. Kestävät vuosia syömäkelpoisina.

Kaipasiko kukaan tätä uudistusta Big Maciin? Tuskin. Suolaa, rasvaa ja muuta herkullista paskaa sotkettuna se on edelleen. 

Kaipasiko kukaan uutta Top Gun elokuvaa? Totta Xenun helvetissä! Lajiamme on kuritettu viime vuodet oikein olan takaa. Maailmanlaajuinen pandemia, Donald Trump, sota Ukrainassa (ja lukemattomissa muissa vailla huomiota jääneissä lomakohteissa), Sami Hedberg ja Rennyn reality. Ei ole ollut helppoa. Homma on rullannut kuin Johnny Deppin avioliitto. Kurmuutuksen jälkeen kansa tarvitsee toivoa ja mikä sitä paremmin antaa kuin Amerikan puolustusvoimien osittain kustantama oikein kunnon kesä blockbuster-elokuva? Ei supersankareita, hävittäjiä saatana. Elokuva on ensiluokkainen viihdetuote suoraan suuresta ja mahtavasta Amerikan Yhdysvalloista. Jumalauta haluaisin uida kokiksessa, laittaa itselleni silarit ja rynniä alakouluun rynnäkkökiväärin kanssa. Yes sir, right away sir! Tämä on elokuva, jossa on sokeria, suolaa ja rasvaa. Kaikki tämä machoilu, visuaalinen tykitys, juustoinen rakkaustarina ja itseään kosketteleva nostalgia on rytmitetty ja kasattu täydellisesti. Toisin kuin Big Macini, joka oli heitetty pakkaukseensa puolihuolimattomasti.

Top Gun: Maverickia suosittelen vuolaasti. Uutta Big Macia minun ei tarvitse suositella, te hyvät lukijat, mussutatte sellaisia kuitenkin.

Myöhässä ehkä, nälkäinen ei koskaan

Tätä kirjoittaessa istun Inter City 104 junan kyydissä, vaunussa numero neljä, paikalla 71. Olen Lapualla pysähdyksissä, kuten oletan koko Lapuan olevan. Laiskuuteni potkaisi minua kylkiluiden väliin, varasin paikkani huolimattomasti lasten leikkivaunusta. Koen että minua ei varausta tehdessä varoitettu riittävän kovasanaisesti.

Lapua, liukumäessä kaatunut taapero, edessäni istuvan jätkän pakottava tarve kallistaa penkkinsä ääriasentoon, kaikki katastrofin aineksia. Koko skenaario voisi alkaa vituttaa, jos olisi nälkä. Ei ole.

Olen aikuinen ihminen, palkansaaja parhaasta päästä. Totta helvetissä huojun ravintolavaunuun nälän tai vitutuksen herätessä sisälläni. Teenkö eväitä? En ole partiolainen tai iljettävä hummusta dyykatulle kauraleivälle levittävä hippi. En missään tapauksessa tee itse eväitä.

Lihapullat ja kalja, toisinsanoen bulgarialaisen kuukauden palkka.

Keskustelin Koiviston kanssa Valtion Rautateiden ruokatarjonnasta. Mulkosilmäinen, mutta lihaksikas ystäväni oli jälleen samaa mieltä kanssani. Kunnon jees-mies. Pöperö on hyvää, etenkin kun muistaa, että olemme junassa. Tällainen mikroaaltouuni täytyy saada kämpillekin, siihen pöhöttimen viereen.

Taannoin matkasin junalla Rovaniemeltä Ylivieskan kautta Tampereelle ja takaisin. Moinen kombo vaatisi reality-ohjelman kertoakseen "miksi?", mutta kuitenkin. Matkan aikana ehdin polttaa rahaa tynnyreittäin, eli syödä lähes koko ravintolavaunun listan läpi. Lihapullat ovat top tier, pestokanapasta urheilullinen ja maukas, Carbonara maistuisi Antti Rinteellekin, lohikeittokin skulaa. Lista on jopa liiankin kunnianhimoinen. Suomalainen tarvitsee korkeintaan lihapullia ja kaljaa, muusi on jo pröystäilyä.

Juna on erinomainen tapa nähdä Suomea ja ravintolavaunu on erinomainen tapa nähdä suomalaisia. Mikään ei peittoa kokemusta, jossa voi larpata päivän junassa tavallista kuolevaista ja pujahtaa illalla kotona kultakoristeltuihin lakanoihin nukkumaan. Sulkea silmänsä ja kiittää Xenua siitä, että en ole nähnyt Rennyn uusimpia elokuvia. Ja olla kiitollinen siitä, ettei ravintolavaunussa näe nälkää, on junailu silti pitemmän päälle paskaa hommaa.

Mitä sinä syöt ravintolavaunussa?

Parasta mitä saa neljällä eurolla?

 

Mitä saa nykyään neljällä eurolla? Ja mikä on parasta mitä neljällä eurolla saa?

Kuvassa on VMK eli Value Meal Koivisto, jonka edullisuus on kokenut vuosien mittaan kolauksia. Hintojen kohotessa on otettava huomioon myös Koiviston ruthless pyrkyröinti ylöspäin on the ladder of motherfuckin' success. Ei se euron juusto jää 20 sentistä kiinni! 1,20 euroa on silti euro. 

Keep the change, you filthy animals!

VMK on nopea ja erinomainen. Kenties VMK 2.0, jossa kaksi juustopullaa korvataan tuplajuustolla olisi oma valintani, mutta this is the original.

Kaksi juustohampurilaista, kylmä post mix Coca-Cola. Se on kiireiselle miehelle/naiselle aika hyvä sijoitus. En lähtisi kryptoihin, niin kauan kuin näitä saa mäkkäristä.

Mutta onko se parasta mitä neljällä eurolla voi itselleen hankkia? Toki voisit tehdä pari riviä lottoa tai eurojaskaa, mutta sijoituksesi kotiutuminen on epätodennäköistä. Jännityksellä on silti arvonsa ja tilipäivä voi koittaa, jos siihen kovasti uskoo.

Anttilan (wait a minute!) alelaarista voisit löytää vaikka Arskan Predator tai Terminator 2 DVD:n 3,99 eurolla, mutta jopa Palliksen pojat ovat jo siirtyneet Bluray-aikaan ja sellaisesta pyydetään vähintään 5,99 euroa. Neljällä eurolla saa varmasti neljä 3D bluraytä Rennyn uusimpia kiinalaisten röyhtäilijöiden rahoittamia leffoja, joissa näyttelee joku entinen vapaapainija. Not worth it bro! Striimauspalvelut maksavat yleensä noin kympin kuussa ja helvetin hyviä leffoja Schwarzeneggerin katalogista ei meinaa löytyä palveluiden valikoimista.

Neljällä eurolla ei saa nykyään mitään, paitsi kaiken oleellisen. 

Yksi pettymyksen naula henkiseen arkkuuni

Joskus asiat nousevat ajan myötä suurempaan maineeseen kuin oikeasti olivatkaan. Makrotasolla tällaisia asioita on paljon, isoista pieniin. Esimerkiksi talvisota ei yhdistänyt Suomea siten, kuten joskus on sanottu, vaan pikemminkin osoitti sen, miten vuoden 1918 tapahtumista oli toivuttu ja kansa yhtenäisempi. Nokialaisten vanhojen puhelimien mainetta varmasti osaltaan nostaa se, miten huonoja luureja firma teki N97:stä alkaen. Rennyn Kurkunleikkaajien saarikaan ei ole niin huon... No okei, se on oikeasti just niin huono kuin muistamme, mutta nuo muut on totta. 

Mutta muisti on hauska, vastaavaa tapahtuu mikrotasollakin, omassa elämässä. Sain tänään siitä muistutuksen. Mehän todistettavasti Jussin kanssa käydään aika kuumana perunalastuihin. Eikä suotta, onhan ne hienoutta. Tänään törmäsin sipuihin, jotka elämässäni vetä legendatasolla vertoja jopa Rainbow'n vihreille. Nimittäin italilaisiin San Carlo Classicoihin. 

Olin vuonna 2004 opiskelijaporukalla Italiassa. Hyvä reissu oli. Tuolla reissulla törmäsin San Carlo -sipseihin, joita ystäväni, nimimerkki Pilvipäällikön kanssa olemme siitä lähtien erheellisesti kutsuneet San Remoiksi, en tiedä miksi. Jyräsimme niitä muutaman pussin reissun aikana ja kaipasimme ikuisesti. Sen jälkeen Italian-reissulla olen niitä saattanut syödä, mutta en vuosiin. Tänään törmäsin kaupassa koto-Suomessa ja toki kotiutin pussin. 

Avasin ja söin pussillisen. Tuomio? Kuivakoita lastuja, ei erityisempää makua, suutuntuma pahvinen. Jumaleisson, ei mitään samaa kuin muistoissani Piazza Navonalta. Onkohan näitä muutettu? Vai pettääkö muistini? Mitä muuta muistan reissusta väärin? Oliko margharita Trasteveressa mauton? Onko Tavernello-viini kuraa? Oliko nimimerkki Lissu sittenkin vähän elähtäneen näköinen? Hiljaiseksi vetää, tässä joutuu kyseenalaistamaan nyt kaiken.

Not-a-Comeback: Magnum Force

Olen aina pitänyt Magnum jäätelöistä, pääasiassa niistä perusmalleista, tai oikeastaan niiden Eldorado halpakopioista. Luonnollisesti kiinnostuin miedosti toverini ehdottaessa Helsingissä personoidun Magnumin nauttimista. En ole koskaan ollut suuren krumeluurin ystävä, mutta ei herkun lisääminen herkkuun ihan surkealta idealta orastavan läskin korvaan kuulostanut.

Meininki oli suhteellisen akkamaista ja mikäli Tinderiä ei olisi keksitty ihmisiä passivoimaan, olisi minut todennäköisesti yritetty iskeä pariinkin kertaan. Jos siis etsit nuoria naisia, käy vetämässä pari Magnumia kesäpäivänä. Sieltä löytynee joku suttura haaveissaan jotain kovaa, mutta sisältä kermaista. Itse en etsinyt naista vaan kouriintuntuvaa herkkua. En voi sanoa pettyneeni, mutta kyllähän tämä oli kuin Rennyn leffat sitten Cliffhangerin, kerran voi kokeilla, mutta siitäkin jää äklö olo.

Seuraavaksi voisin kokeilla jotain jämäkämpää Magnumia:

Not-a-Comeback: Kreikka Suomelle, pullo kerrallaan

Teksti: Jussi Koivisto Kuva: Jussi Leinonen

Mitä yhteistä on sanoilla Kreikka ja kriisi? Aika paljonkin. Kuten kaikki lukijamme muistavat, asiaa on ennenkin ratkottu Palliksessa. Parhaat voimat ovat muutenkin olleet kriisiä selättämässä Jutta Urpilaisesta Alex Stubbiin ja jopa Soinin Timppaan saakka. Vielä ei näy valoa tunnelin päässä (jos sitä lähestyvää tavarajunaa ei lasketa), joten täytynee taas auttaa.

Asennoituminen ongelmaan on vaikea. Toiset sanovat, että Euroopan täytyy ratkoa ongelma yhdessä aivan kuten entiset kilpakumppanit Apollo ja Rocky lyövät hynttyyt yhteen Mr. T:tä vastaan Rocky III:ssä. Toinen mielipide on se, että Kreikan rahoittaminen on yhtä järkevää kuin se, että Carolco antoi Renny Harlinille 100 miljoonaa Kurkunleikkaajien saaren tekemiseen. 

Mutta entä jos pieni ihminen haluaa auttaa? Amerikkalainen filmistarba voi ostaa itselleen Kreikasta saaren, mutta harvalla suomalaisella moiseen on varaa. Leinosella luultavasti olisi, mutta hänellä on jo mökkinsä, jossa kasvaa enemmän lupiineja kuin mitä hän jaksaa syödä. Hänenkin on siis järkevää valita jotain pienempää. 

Mythos, jo nimeltään myyttinen juoma. Juoma on mahdollisesti itsensä Apollon (Creed tai normi) keksimä. Lagerhan on se ja sama, mitä sitä juo, eli kyllä tää juotavalta maistuu. Vielä parempaa on se, että jostain selittämättömästä syystä Mythos aiheuttaa lollahtelua. Positiivisia konnotaatioita se ainakin tuottaa lomasaarista, joissa ilma on lämmintä, olut kylmää ja kuittia et saatana saa mistään. 

Oli syy mikä tahansa, niin eiköhän käydä talkoisiin. Jos jokainen suomalainen ostaisi 2,5 euron Mythos-pullon, niin siitähän saataisiin rahaa jo 12,5 miljoonaa. Sillä rahoitettaisiin Kreikkaa ainakin kolmen sekunnin ajan. Mitä emmit siis, mene jo kauppaan!

Jussi L muuten lupasi, että jos hänet näkee kulkemassa Mythos-paidassa ja hänelle sanoo avainsanat "Mythos, biaaats!!" niin hän tarjoaa oluet, tietenkin Mythokset. Tarjous ei koske hänen kavereitaan, joita hänellä ei tietenkään ole muita kuin allekirjoittanut. Pitäkää siis silmä kovana ja lapa jäässä!

Feikkimetukkaa

Ostin leivänpäällystä tuossa männäviikolla. Etsin hevospitoista leikkelettä, niin eiköhän silmiin osunut jotain vegaanisalamia, veganslices salami, mitä se onkaan. Luulin jo nähneeni kaiken.

Eivät lihansyöjätkään yritä tehdä pekonista parsaa, miksi siis yrittää toisin päin? Jos olet vegaani, pistä leivän päälle vaikka tomaattia. En todellakaan käytä vaivalla kekoon raapimiani eurojani tän tavaran ostamiseen, jotta voisin haukkua sen tiedon pohjalta. Enhän mä mee katsoon Rennyn leffojakaan...

Ja aivan kuten minun on vaikea ymmärtää, miksi Rennylle annetaan rahaa elokuvien tekemiseen, en ymmärrä tän "makkaran" funktiota. Kyllä kai vegaanisista aineksista leivän saa aikaan ilman tällaista suspect kamaakin. No, kaikkea ei tarvitse ymmärtää, mutta useimpia asioita on hyvä suvaita. Ehkä yritän suvaita tätäkin?

No anyway, nyt olen nähnyt Leinosen alasti, Kurkunleikkaajien saaren alun ja vegaanisalamin. Vaikea kuvitella, että mikään enää yllättää.

PALLIKSEN FESTARIKESÄ: Sabatonille porkkana maistuu

Sabaton saisi kyllä jotain tehdä metrohousuilleen, vähän huono viba tulee ainakin suomalaiselle...

Vielä kerran paluu Tuska Open Air Metal Festivalille. Sabaton-haastattelu on jäänyt roikkumaan kuin Jeesus ristilleen, mutta raapastaanpa menemään.

Lauantain pääesiintyjän jututtaminen oli mielenkiintoista. Näin tavantallaajan kannalta festarien backstage rohmuamisoikeuksineen kuulostaa aika hyvältä meiningiltä, jos oot starba, mutta miten se on, onko takahuone-elämässä glamouria? Jututin Sabatonista Pär Sundströmiä ja Thobbe Englundia. Jätkät olivat aika tervehenkisen ruotsalaisen oloisia: juuri niitä miehiä, jotka pysähtyvät suojatien eteen päästääkseen sinut yli ja - vaikka häviäisivät toisinaan jotkut väsyneet MM-kisat - luutivat olympiafinaalissa tarvittavat kiekot reppuun.

Festarielämä backstageineen on miesten mielestä ihan ookoo, on isot hyvät puitteet. Pienemmillä areenoilla meininki on vähän hissumpaa. Bäkkärilä syödään ja vaihdetaan vaatteet - muuten elämä on bussissa. Kilometrejä lähiaikoina Sabatonin veljet saavat niellä kuin Matti Esko, sillä keväällä mainion Carolus Rex -kiekkonsa julkaissut orkesteri kiertää ensi vuoden syksyyn mennessä yli 200 keikkapaikkaa. Aika paljon.

No miten sitä sitten jaksaa rundata, mitä ruokaa poijjaat toivovat bäkkärille? Heti alkuun Thobbe veti mattoa altani toteamalla että "veggies and sparkling water" on sellaista, mitä tarvitaan. Kasviksia ja vissyä! Selitys on se, että epäterveellinen ruoka lihottaa. Vaikka puolitoistatuntinen keikka kuluttaakin, ei sitä sovi sen enempää pizzaa vetää kuin normityössäkään - ja oluetkin vasta työpäivän jälkeen. Ymmärrän laihuusaspektin, itsekin pelkään lihovani, kuten tiedetään. Ruotsalaisten rokkarien tapauksessa ei myöskään tarvitse sanoa kuin sanat Yngwie J. Malmsteen, niin pizza jää helposti lautaselle. Mutta olen silti pettynyt.

Esimerkiksi juustolautaspyynnöt, jotka aiemmassa artikkelissa mainitsin, ihmetyttävät miehiä. Sehän lihottaa, Thobbe jälleen huolehtii. Siihen on kuulkaa syynsä, että ruotsalaiset ovat meitä kauniimpi kansa, he miettivät ulkonäköään selkeästi. Mutta en täysin masennu ja käyn vastahyökkäyseen. Ehdotan, että eikö kiinnostaisi joskus vaatia Japanissa bäkkärille vaikka hapansilakkaa ja julmustia, jos keikkaelämä tympäisee. No ei. Pär toteaa, että "sehän olisi ihan typerää". Erikoisempaa voi pyytää, jos tekee mieli, mutta ei sellaista voisi vaatia. Siitä valitettaisiin, jos ruokaa ei olisi ollenkaan tarjolla, mutta diivailuun nämä kaverit eivät ole sortumassa. Erikoisin asia raiderissa heidän mielestä on se, että he vaativat crew'lleen samat setit kuin itse bändille. Niin ruotsalaisen tasa-arvoista kuin vain voi olla. Miten KUNINGASkunnasta tällaista sakkia voikaan tulla?!

En tiedä. Joskus on tullut mietittyä, että olisiko pitänyt mankua kitara pienenä ja alkaa rokkitähdeksi. Mutta olisiko se sen arvoista, jos ei voi pizzaa ja kaljaa syödä koko päivää joka päivä? Vai voisikohan suomalainen rokkari niin tehdä... Se kuva, mitä minulla monista heistä on, niin ovat kuitenkin aika börjeä porukkaa. Nämä aidot Ruotsi-Börjet sen sijaan ovat tervehenkisiä, harmittavan tervehenkisiä. He eivät näe edes ristiriitaa Vissyä ja vihanneksia -dogmansa ja sodasta ynnä tappamisesta kertovien laulujensa kanssa. Kyllä mättöruoka moiseen paremmin sopisi. He kuulemma "laulavat kamalista asioista, mutta hymyilevät sen tehdessään". Pär sanoo, että ei heidän tarvitse todistaa olevansa pahoja - ja Thobbe viimeistelee muistuttamalla lihomisesta. Kiekko lipuu maaliin, se on jälleen kerran Folkhemmet 6 - Kekkoslovakia 5.

Annan orkesterille viimeisen mahdollisuuden ryhdistäytyä. Kysyn, mitä Sabatonia kuunnellessa pitäisi syödä ja juoda. Alkuperäisjäsenen oikeudella Pär tuumii asiaa aikansa ja sanoo, että he toivovat, että Sabatonin musiikista tulee hyvä mieli, joten ruoan pitäisi olla samanlaista. Lopulta hän vastaa, että tacoja syötäväksi ja olutta juotavaksi. Thobbe naurahtaa, että tacot tosiaan ovat Pärin mieleen. Oho, pieni särö löytyy siis terveelliseen elämään! Mutta mutta, sekin on vain osa ruotsalaisuutta: ammuttiinhan Palmekin. Se on se pieni särö, joka tekee kokonaisuudesta täydellisen - Heja Sverige!

Näin se on. Jos hakemalla haetaan positiivisia puolia, niin miekkoset olivat kyllä mukavanoloisia ja keikka hyvä.

P.S. Kuunnelkaa muuten ihmiset Carolus Rex -lättyä. Se on viimeaikojen paras hevikiekko.

P.P.S. Koska tämä artikkeli sisältää jo Jeesuksen ja Olof Palmen, haluan viimestellä kokonaisuuden sanomalla: Renny Harlin.

Olut melkein kuin Jippu

Kakkonen on ykkönen, hoettiin joku aika sitten. Sale voitti silti, ja voi olla, että tämäkin kakkonen jää kakkoseksi. Olvi nimittäin on alkanut tölkittää olutta, jota kai kakkosolueksi voisi sanoa, jos vanha vero(?)luokka olisi vielä olemassa.

En mä kuitenkaan tajua tätäkään. Ilmeisesti syy on se, että ykkösolut ei enää myy, kun alkoholiton on kahmaissut sen osuuden, niin Olvi testaa, että miten vähän stydimpi kevytsarjalainen. Vaikea ennustaa nykytilassa tälle parempaa menestystä kuin Renny Harlinin tulevalle elokuvalle, mikä se lieneekään.

Eikä se johdu mausta. Ei mun nystyni tästä maista, että onko tää Koffin nelosta vai laihdutettua Everstiä. Ongelma se, että tämä ei täytä mitään tarvetta. Se on kuin nuo juuri aiemmin mainitut Renny-rainat tai esmes Jippu. Eikäku ei, ei Jippu. Ei se oo tyhjänpäiväinen, sehän on ärsyttävä konsanaan kuin Päivi Räsänen, johon tulemme seuraavaksi, älkää huoliko.

Mutta siis kakkosoluesta: Yhden jos juon, niin maun puolesta tämä sopisi, mutta jos holillista juo, niin eipä se paljon tee kesää eikä loppusyksyä, onko se kakkosta, kolmosta vai nelosta. Ja jos sitten aletaan tintata enemmän, niin kyllähän se on nuo nousuhumalan luikkaat liukuportaat, joita silloin halutaan kavuta, joten kakkonen silmissä homma käy vain hitaasti ja kusi lentää.

Ehkä Olvi varautuu siihen, että Suomessa siirrytään Ruotsin malliin oluessa. Päivi Räsänen kun on puikoissa, niin kaikki on mahdollista. On kyllä monella mittarilla nainen vailla vertaa ja halunnee jättää jälkensä Suomeen. Bissen laimennus voisi olla yksi keino, alettais sitten juomaan "räsästä" mekin täällä.

Ihan hyvin keksitty nimi kyllä, siitä pojot.

Psychosocial burgers

Ihan ensiksi varoituksen sana kaikille herkille: tämä on koskettava tarina, eli nessuja lähietäisyydelle varatkaatten.

Tiedättehän nämä jutut siitä, miten sisaruksien mentaalisesta yhteydestä on puhuttu. Mä en niin kauheasti tiedä, mutta varmasti TV Viidellä on tullut joskus joku 5D-dokkari, jossa veli A:han osuu pommi Tyynellämerellä ja sisko B Nebraskassa aistii sen ja harava putoaa kourasta. Ja tätä rataa.

Vähän samaa koin lauantaina. Pommeja asiaan ei liittynyt eikä haravoita, vaan jotain kauniimpaa. Nimimerkki Velipoikani piti nimittäin tuleman käymään. Hän whatsappasi (kvg) olevansa Sokoksen hoodeilla ja kysyi, tarviiko tuoda mitään. Sanoin, että en kyllä keksi, että tuu vaan. Pari minuuttia myöhemmin tajusin, että olishan se jotain voinut tuoda.

Euron juustoja teki nimittäin mieli, kuten tavallista. En ole - sikäli kun muistan - koskaan syönyt niitä kotonani tai oikein edes ajatellut niiden syömistä niin, että joku vaikka niitä toisi niitä. Nyt kuitenkin asia kävi mielessä, mutta liian myöhään. Hieman harmittelin missaustani. Mutta eipä vähän mitä, kun velimies marssi sisään, niin mitä hänellä oli kourassa kuin Mäkkärin pussi. Se oli kaunis pussi ja melko telepaattinen ostos.

Kyllä tässä joku psykososiaalinen yhteys täytyy olla, juustoja pyytämättä ja yllättäen - ja juuri oikeaan aikaan kuin Jäätteenmäelle faksi ikään. Söin kolme, maailma on ihmeellinen. (tää on se herkistymisen kohta, jos ette tajunneet.)

P.S. Hei Renny jos luet tätä ja haluat tehdä tapahtumasta tositapahtumiin perustuvan elokuvan, niin pistähän vaikka eemeliä.

Kun ei saa sitä, mitä haluaa

Helkkari, kun en saa penniäkään siitä, että kehun jotain paikkaa Palliksessa. Pitäisi melkein haukkua hyvät paikat, niin aina pääsisi kivasti istumaan loossiin, kun väki vähenisi. Näinhän tietysti kävisi, kun tuhannet lukijamme lukevat Pallista kuin Renny Harlin Raamattua ja seuraavat sankareidensa ohjeita. Näin se on, ja vastaanväittäjille voisin antaa perus suomalaisen reilun deadlinen, eli erotkaa tänään kello 18 mennessä, please.

Mutta en lähde sille linjalle, vaan elän puhtoisesti kuin Charlie Sheen. Helkkari, en oikein keksinyt mitään järkevää tapaa upottaa CS:ää tekstiin, mutta pakko oli. Mies todellakin on viimeaikaisilla teoillaan ansainnut tulla pallistetuksi. Mutta asiaan, sanoi Pontius Pilatus, kun rautakaupasta tuli.

Kuvassa on siis Stone'sin club sandwich. Hyvä. Söin paikassa, vaikka mestan pormestari yritti kieltää. Ruokaretken aikana tapahtui jotain epäsuomalaista kivaa myös, mikä nosti kyllä paikan pisteitä entisestään. En nimittäin saanut sitä olutta, jota olisin halunnut, kun satsissa oli ilmeisesti jotain outoa.

Ei siinä mitään, jouduin vain juomaan saksalaisen vehniksen sijaan suomalaista. Syötyäni maksoin laskun, kuten systeemiin kuuluu ja satuin törsäämisiäni ihmetellessäni huomaamaan, että olin saanut oluen kummallisen edullisesti. Kuitissa juoma ja sen koko oli oikein, mutta hinta oli väärin. Vähän liian hyvä sattuma ollakseen joku tietokonevirhe. Lienee siis ollut pieni kompensaatio siitä, että en saanut sitä, mitä halusin. Parilla egellä ei ole mulle sen enempää merkitystä kuin Stone'sille, mutta arvostan elettä.

Vielä kun joku antaisi alennusta siitä, että elämässään ei saa sitä, mitä haluaa.